Beibe nyt leivotaan

Voi "#@£$%&/{?'¨¨´!  nyt taas. Siis mulla ei ole mitään korvapuusti-skillsejä. Ei sitten yhtään mitään. Nuo ei ole korvapuusteja nähnytkään, koska unohdin taas jotain, kuten aina leipoessani... Tällä kertaa rullata sen taikinan. Ilmankos muotoilu ei ihan sujunut... Huomasin siis tämän siinä vaiheessa kun pullat oli uunissa...Ja miksi niistä tulee aina niin rapeita? Ottaa päähän. Ensi kerralla kokeilen makaronilaatikkoa tai mustikkapiirakkaa, koska todistettavasti osasin tehdä sellaisen joskus ysiluokalla... Tajusin sentään ostaa kakun enkä ruvennut enempää hifistelemään, sen leipomisessa olisi tullut raja vastaan. Aloitin siis tosiaan pullien vääntämisen klo 21 ja klo on nyt 01... Miksi tässä kestää aina niin kauan? Leipomisen syynä on huomiset mun ja Minnan yhteisbileet. Onneksi teemana on Liisa ihmemaassa, niin voin sanoa että nuo on ihmemaapullia... Heh. Siis se joka sanoi, että leipominen ja käsien upottaminen taikinaan on jotenkin rentouttavaa ja terapeuttista, oli väärässä. Tenttiin lukeminenkin oli tosi hauskaa tähän verrattuna.

Mun katossa on tällaisia kivoja uusia lemmikkejä. Jotain epämääräisiä möttiäisiä. Luultavasti harmittomia, mutta välillä ne tippuvat ja tekevät joukkoitsarin mun lavuaariin. Ärsyttävää...

Lernen, lernen, lernen

Sanotaan, että Erasmus on pelkkää lomailua, mut joo, niin varmaan... Enpä ole ikinä opiskellut näin paljon (ja myöskään juhlinut näin paljon... hasardi yhdistelmä). Muistin taas tänään, miksi Suomessa ja muutamassa muussakin sivistysvaltiossa ei opiskella kesällä. Itse asiassa kiroan tätä asiaa joka päivä ja arvostan taas kesätöitä, vapaita iltoja ja viikonloppuja... Tosin jos on kesätöissä, ei voi mennä keskipäivällä maauimalaan, käräyttää taas selkänsä ja myös alakylkensä/lantion sivunsa (miksi sitä ruumiinosaa sanotaan?) ja tulla siihen tulokseen, että sosiologian salat eivät vain avaudu ulkona helteessä lomaa viettävien ihmisten keskellä. Varsinkin kun pienikin tuulenvire saa prujut lentämään ja niihin eksyy koko ajan pieniä epämääräisiä ötököitä. Lukupiiriin lukeminen ulkona vielä sujui, muttei ihmeisesti tenttipänttäys... Kenen kuningasidea olikaan lukea sosiologiaa Saksassa? Miksen ottanut pelkkiä viestinnän kursseja tai jotain täysin pilipalia? En todellakaan tiedä, miten tuo tentti tulee menemään. En vaan taaskaan osaa lukea ja aika loppuu kesken. Ei sillä sinänsä ole väliä, reputanko vaiko enkö, mutta olen jo nähnyt koko roskan eteen niin paljon vaivaa...

 Nyt muuten tiedän, mistä sakujen pingotus johtuu. Uudesta Bachelor-Master -systeemistä (joka meilläkin on ollut jo ajat sitten, mutta tuli tänne vasta nyt). Tämän systeemin myötä kaikki arvosanat merkitsee ja tietyt kurssit täytyy käydä tietyssä järjestyksessä. Muuten joutuu varmaan uusimaan koko vuoden. Voi mun Kommilitone-parkoja, onneksi kestää vielä jonkin aikaa, ennen kuin Suomen päättäjät keksii miten opiskeluaikaa lyhennetään...

Oikeasti olen kyllä iloinen siitä, että päätin viettää kesän Münchenissä. On vaan niin kuuma koko ajan ja olisi muutakin tekemistä, kuten viettää laatuaikaa huipputyyppien kanssa tai nauttia luonnosta ja auringosta, muttei kauaa enää tarvi kärvistellä.

Unohdin muuten kertoa parin viime päivän kohtaamiseni saksalaisten kanssa. Ensinnäkin viikonloppuseminaarin viimeisenä päivänä dosentti Spiegelista vei meidät kivaan Biergarteniin (mä niin rakastan niitä, jotain ihan muuta kuin perusterdejä), melkein kaikki oikeasti tuli sinne ja mikä parasta, tarjosi kaikkien kaljat. Mahtavaa. Saksalaiset oli tosi kiinnostuneita Suomesta, kuten melkein aina, ja kyseli onko meillä paljon karhuja, hirviä ja kallista alkoholia. (Ja kehuivat mun referaattia.) Sainpa kaksi fb-kaveriakin. Toinen kutsui joku päivä Isarille uimaan ja toinen lupasi näyttää työpaikkansa, paikallisradion Bayerische Rundfunkin tiloja, viedä mut kesäasunnolleen ja antaa true sosiologi -poikkiksensa meiliosoitteen, jos ja kun hajoan tämän sosiologian kanssa. Ihmeellistä tavata noin kiinnostunut saksalainen, joka oikeasti kutsuu jonnekin kylään ja jotain tekemään, täytyy hyödyntää tämä mahdollisuus.

Eilen taas olin matkalla metrikselle, jostain syystä tällä kertaa kävellen, kun naapuri (jota en ollut koskaan nähnyt) ajoi pakullaan viereen ja tarjosi mulle kyydin yliopistolle. Aika randomia. Sattui muuten olemaan viestinnän professori ja entinen journalisti, ainakin omien sanojensa mukaan, ja taisi sen poikakin olla (jossain vaiheessa lopetin kuuntelemisen)... Yritin olla kohtelias, mutten ollut ihan juttutuulella ja jotenkin jäi oudot fiilikset koko tyypistä vaikka se oli ihan asiallinen. Ehkä siksi, ettei Suomessa koskaan tapahtuisi tällaista?

Kuvat viime viikolta, ei kronologisessa järjestyksessä:

1. Ulkoilmakino Westparkissa
2. Oper für alle -ulkoilmaoopperatapahtuma
3. Kiinalainen rakennus Westparkissa
4. Bitte zurückbleiben -mies
5."Harmi! Pojat, olitte siitä huolimatta loistavia!"

31 astetta ja aurinkoista

Huh, niin kuuma ettei jaksaisi liikkua. Erehdyin laittamaan farkut jalkaan tänään ja meinasi lämpöhalvaus iskeä. Viime viikon järkyttävä kaatosadekeli motivoi paremmin opiskelemaan kuin tämä. Eikö voisi olla edes kaksi astetta viileämpää? Tai viisi? On niin suomalaista valittaa tästäkin asiasta.

Siinä kalvakkaa lihaa kärventymässä. Yritys oli ainakin kova. Rock im Park tuotti onneksi jotain tuloksia. Taustalla olevat Germany-sandaalit ostin tyylikkäästi Italiasta. Juntti on uusi kitsch.

Katselin äsken paluulippuja. Odotan kotiinpaluuta oikeastaan jo innolla ja joskus olen jopa helpottunut siitä, että tämä elämäni paras aika on joskus loppumassa - eikö olekin kummallista? Jos täällä olisi jokin syy jäädä, tai jos Suomessa ei olisi mitään kiintopistettä tai tulevaisuudensuunnitelmia, voisin yrittää integroitua Baijeriin - nyt kun olen päässyt jotenkuten kiinni tähän systeemiin se voisi olla helppoa. Onhan täällä niin älyttömästi muita finskejäkin. Mutta mun oikea elämä on muualla, ja parin kuukauden päästä se taas alkaa - hyvä niin.

Joopa joo, nyt on taas sellanen fiilis etten jaksa tätä solua enää yhtään. Siivooja rajoittaa taas mun elämääni kolmen tunnin ajan ja olen kuin vanki omassa huoneessani. Ymmärrän etten saa mennä vessaan tai suihkuun kolmeen tuntiin. Ymmärrän jotenkuten etten myöskään saa laittaa ruokaa tämän välisenä aikana (en edes keittää kahvia... hohhoijaa). Mutta sitä en tajua, että mulle ruvetaan mäkättämään siitä, että pesen pyykkiä, jos siivooja ei ole edes samaan aikaan kylpyhuoneessa eikä vähään aikaan tulossa sinne ja siellä on kolme muutakin telinettä kuivumassa. Joo, tiesin että on siivouspäivä, sori, en tiennyt että se tarkoittaa etten voi pestä pyykkiä nyt kun mulla on kerrankin aikaa + poletteja + kone on tyhjänä + on yksi tyhjä kuivausteline. Olen mäkin ollut siivooja. Tiedän, että se homma on ihan syvältä. Mutta ei sitä oikeesti ole pakko tehdä jos ei halua, on muitakin duuneja. Tekis mieli sanoa, että mä oon sun asiakas ja vaadin parempaa asiakaspalvelua, ihan sama vaikka olenkin noin 40 v tätiä nuorempi. Ja anteeksi, mutta miten ihmeessä olkkarin, keittiön, neljän vessan, kylppärin ja käytävän siivoamiseen menee kolme tuntia? Mitenköhän tuo täti selviäisi toimistosiivoojana kun työntekijöille pitää sanoa että nousisitko tuolistasi, mä siivoaisin sun skeidaisen työpöydän niinku nyt eikä asiakkaille voi raivota että mikset voi olla jossain muualla tekemässä duunias kun mä nyt siivoan? Mun täytyy varmaan olla tiistaisin aina 12-15 jossain muualla kun ei näköjään kotonakaan saa olla.

Kompleksikohtaus vol. 1234567

Tänään oli taas sellainen päivä.

Kävin Olympia-Einkaufszentrumissa aikeenani ostaa järkeviä ja tarpeellisia asioita, kuten neulan ja lankaa. Hui hai, päädyin totta kai rättikauppoihin ja sovituskopissa itsetuntoni katosi yhtäkkiä kuin Eyjafjallajökullin tuhka tuuleen. En pystynyt varmaan tuntiin ajattelemaan muuta kuin "kolme kiloa lievään ylipainoon, kolme kiloa lievään ylipainoon" (valitettavaa, mutta totta). Ratkaisin ongelman ostamalla lisää vaatteita, joita en tarvitse (!!). Lopulta olin niin väsynyt etten jaksanut enää etsiä koko ompelutarvikekauppaa. Tiina kirjoitti että ulkomailla kaikki tunteet tuntuvat kaksinverroin voimakkaammilta, mistä olen aivan einverstanden. Pistetäänkö sen piikkiin?

Rupesi muuten naurattamaan kun luin mitä juuri kirjoitin. Pitäisikö hankkia oikeita ongelmia? Kuten ensimmäinen (!) inssini sanoi: "Itsetuntoa, nuori nainen, itsetuntoa!" Sitä paitsi lihominen on olennainen osa Erasmus-elämää.

Pech, Stress und alles in zwischen

Alkuviikosta on tapahtunut liikaa, jos ei vastoinkäymisiä, niin ainakin haasteita.

Maanantaina päätin aloittaa laihduttamisen. Ostin vaa'an, ja yllättävää kyllä en ollut lihonut. Ennen ajattelin, että kunhan vaan vaatteet vielä sopivat, on turha laihduttaa ja etten ikinä rupea tietoiseen laihdutukseen; ehkä voin lisätä liikunnan määrää ja yrittää kohottaa kuntoani, mutta laihduttaa en jaksa enkä halua siinä mielessä että tarkkailisin mitä syön. Suomessa siis ajattelin syöväni joka tapauksessa terveellisesti ja hyvin, ja pienestä suklaapatukastakin tuli jo ähky olo. Suomessa olin myös tyytyväinen kroppaani, täällä en enää. Syön mitä sattuu milloin sattuu, koska on muka helpompaa syödä epäterveellisesti kuin ostaa hedelmiä ja salaattia ja koska on niin kiire, Hochschulsportzentrum on liian kaukana ja lenkille ei aina jaksa vääntäytyä. En ole ikinä syönyt niin paljon suklaata kuin täällä, tunnen itseni koko ajan turvonneeksi ja kadehdin saksalaisia, jotka ahtavat itseensä sokerimuroja, Nutellaa, makkaraa, punaista lihaa, juustoa ja kaikenlaista rasvaista eikä niille kerry kiloja mihinkään. Ennen en ymmärtänyt aikuisia ihmisiä, jotka pitävät karkkilakkoja tai karkkipäiviä, tai toisaalta niitä jotka syövät karkkia joka päivä kuin eväitä - nyt olen itse melkein samanlaisessa tilanteessa, ja jos en ala skarppaamaan, kohta niitä uusia vaatteita täytyy ostaa.

Olen nyt siis jonkinlaisessa karkki- ja herkkulakossa (tarjotuista en tietenkään kieltäydy), olen jättänyt sokerin kahvista ja yritän vähentää hiilihydraatteja, mikä on todella vaikeaa. On muutenkin vaikeaa, kun ei tiedä mitä saa ja mitä ei saa syödä. Täydelliseen karppaamiseen tai ihmedieetteihin en kuitenkaan ole ryhtymässä ja yritän olla tekemättä tästä stressiä tai pakkomiellettä itselleni - haluan vaan olla taas enemmän sinut itseni kanssa. Tai sitten olen katsonut liikaa lukioaikaisia valokuvia... Elämänmuutokseksi ei kai enää riitä vain uusi kampaus. Yritän lenkkeillä tästä lähin päivittäin, saa nähdä kuinka käy, motivaatio on ainakin korkealla ja oikeasti tykkään lenkkeilystä ainakin toistaiseksi, kyllä mä kuitenkin suht usein rämmin Englisher Gartenin loskassa. Ehkä kaljan lipittämistäkin voisi vähentää. En olisi ikinä tätäkään uskonut, mutta tykkään nykyään kaljasta. Ihan liikaa, mikä on melko ällöttävää. Kohta se näkyy. Tässä siis on uutta haastetta ja projektia kerrakseen, ja motivaatio vain kohosi, kun tiistai-aamulla yllättäen brasilialainen miespuolinen kämppikseni tarttui aamiaispöydässä jenkkakahvoihini ja kysyi "Was ist das?" Se oli melko hämmentävä hetki, mutta vain nauroin ja lähdin sitten lenkille. On se muuten kumma, miten helposti annan latinoille tuollaiset huonot tai härskit läpät anteeksi, suomalaisille miehille olisi toinen ääni kellossa...

Tiistaina Communichator ilmestyi vihdoin! Postaan tänne vaikka myöhemmin kuvan siitä tai jutut pdf:nä, katsotaan. Se oli ihan positiivista ja olin ylpeä itsestäni. Kaksi aukeaman juttua - ei huonompi suoritus. Tunnin jälkeen vaan opettaja halusi keskustella meidän vaihtareiden kanssa kurssista saamastaan negatiivisesta palautteesta. Keskustelu oli sinänsä hyvä ja kiva että opettaja huomioi palautteen, mutta harmi vaan ettei kurssipalaute sitten tosiaan pysynyt anonyymina. Ensi tiistaina meillä on Communichator-ihmisten kanssa lehden julkaisu"bileet" ja niistä saattaa tulla tämän palautekeskustelun jälkeen todella jäätävät.

Tiistai-iltana tapahtui Bridget Jones-meltdown, sellainen että haluaa vaan piiloutua peiton alle pakoon pahaa maailmaa ja kaikki on kuraa. Tänä aamuna vihasin Münchenia, jopa iänikuista Vivaldia Odeonsplatzin steissillä ja Glockenspielin säveliä, luennolla keskityin taas turhautuneena pureskelemaan kynsiäni, kirjoittamaan things to do -listoja ja miettimään, miksen osaa mennä aikaisin nukkumaan tai totu jo mun mielestä Suomessa ihan hyvin riittäviin seitsemän-kahdeksan tunnin yöuniin. Piristyin kun kävin ostamassa mulle ja äidille halvat ja hyvät liput Onegin-balettiin, music by Tshaikovski. Kaikki oli hyvin, kunnes muistin että tänään on 3.2. ja olen vahingossa matkustanut jo kolme päivää pummilla kun unohdin ostaa uuden lapun kuukausikorttiini. Meinasin juuri jäädä pois metrosta asemalla, josta kyseisen lapun voin ostaa (ei, sitä ei voi ostaa joka asemalla, ei ainakaan meikäläisen asemalla, sehän olisi liian helppoa), kun yhtäkkiä kukas muukaan kuin tarkastaja narautti mut eikä uskonut rehellisiä selityksiäni. "Nyt on jo kolmas päivä, nyt on jo kolmas päivä..." Neljänkympin lasku siitä pamahti, mutta voin aina lohduttautua sillä että Hgissa summa olisi 80 €. Beim Schwarzfahren sehen wir Rot - genau. Teki mieli repiä lasku ja syödä se tarkastajan silmien edessä, mutta päädyin vaan pakenemaan mahdollisimman nopeasti paikalta minnekäs muualle kuin kuukausilippuautomaatille - ah miksi tämän piti olla niin minuuteista kiinni.

Sain kuitenkin referaatin nyt esityskuntoon omalta osaltani ja radiotunnilla jopa tehtiin jotain ja oli ehkä semi-hauskaakin. En jaksa jännittää referaattia, uskon että se menee hyvin, kunhan vaan porukka (ja minä) saa parini kiinalaisesta aksentista selvää. Illaksi sitten teatteriin ja karaokeen.