The country where I want to be

Printtasin just paluulippuni! Paistaisiko Helsinki-Vantaalla sitten vaihteeksi aurinko mun paluupäivän kunniaksi? Tiina teki joskus listan siitä, mitä kaikkea se ikävöi Suomesta. Mäkin teen nyt omani, ihan vain sen takia ettei tarvitsisi aloittaa tämän päivän opiskeluja. Unohdan varmaan tästä listasta jotain, kun listaan asioita sitä mukaa kun ne tulee mieleen...

Ruuat ja juomat:

- Ruisleipä, tottakai, vaikka on tuohon täysijyväänkin tottunut
- Juhla Mokka, vaikka sanovat että se on kuraa (vaihtoehtoisesti Brasil)
- Maksalaatikko. Järkyttävää mikä maksalaatikon himo on nyt yllättäen iskenyt, en osaa selittää miksi...
- Purkkihernekeitto, parasta purjeveneessä nautittuna
- Karjalanpiirakat
- Kaurapuuro & mustikkakeitto
- Korvapuustit
- Siideri, mutta nykyään vain oikea sellainen
- Irtokarkit leffassa - ehdottomasti. Täällä ei ole irtsarikulttuuria. Cardiffissakin oli Candy King, mutta miksei täällä?
- Fazerin sinistä on myös vähän ikävä, muttei loppujen lopuksi hirveästi. Enkä kauheasti ikävöi myöskään salmiakkia, koska saan sitä täällä silloin tällöin salmiakkihullulta saksalaiselta, issikoilta tai juuri Suomessa käyneiltä.
- Suomalainen grilliruoka, siis rehellinen ällöttävä Camping/Kabanossi -ym. lenkkimakkara. En tiennyt että tässä hyvien Wurstien maassa sitäkin voisi tulla ikävä.
- Suomalainen perusruoka. Siis perunamuusia ja lihapullia. Jauhelihakastiketta. Nakkikeittoa. Sitä, että on normaalia, että ketsuppia laitetaan pastaruokiin. Älyttömän hyvää kalaa. Silliä. Puolukkahilloa. Rosollia. Laatikoita. Huokaus...

 Media:

- Aamun Hesari
- NYT-liite
- Kuukausiliite
- Muutamat suomalaiset aikakauslehdet, erityisesti oikeasti hyvät naistenlehdet joissa on hyvä paperi (ja jotka sitten maksaakin liikaa)
- Kympin uutiset
- Aamu-tv:t
- Yllättäen myös Voicen tv-kanavaa on ikävä...

Kesäjutut:

- Meri
- Järvi
- Mökkeily
- Uimarannat
- Suomalaiset festarit
- Helsingin ja Turun kesä
- Lintsi
- Metsä, erityisesti koivut
- Turun saaristo
- Jokilaivat
- Valoisuus, että melkein koko päivän paistaa aurinko
- We love Helsinki -tanssit
- Yleisesti ottaen se fiilis, että koko maa herää eloon horroksestaan ja on yhtäkkiä hirveästi nähtävää ja tehtävää

Mentaliteettiasiat/ yleiset suomalaiset asiat:

- Suomalainen (idiootti)huumori. Ymmärrän sitä paremmin kuin saksalaista. Olen alkanut ymmärtää myös Kummelia. Paras suomalainen huumori on sopivan kieroutunutta ja kummallista, sitä ymmärtää vain issikat.
- Yleinen suomalaisten idioottimaisuus - en osaa selittää tätä, mutta kai kaikki tietää, mitä tämä tarkoittaa :D Siis esimerkiksi meidän tangohulluutta, kaiken maailman saappaanheitto - ja vaimonkantokisoja ym. kummallisia keksintöjä ja toisaalta meidän juroutta. Sitä että tykätään haukkua Suomea, mutta kukaan muu ei saa haukkua meitä. Sitä että ollaan neuroottisen kiinnostuneita siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Jopa meidän surkuhupaisaa pessimististä perusajattelua välillä ikävöin, mikä on todella kummallista.
- Suomalaisten rentous vs. saksalaisten jäykkyys
- Suorapuheisuus ilman muodollisuuksia, teitittelyjä ja ihmeellisiä sääntöjä
- Suomalaisten persoonallisempi ja heterogeenisempi pukeutuminen vs. saksalaisten tylsyys (tai sitten vika on vain Münchenissä). Siis ihan oikeasti, Suomessa mulle tuskin näin paljon tultaisiin avautumaan mun sinisestä kynsilakasta tai tukan lyhyydestä... Tai sitten se johtuu vaan siitä, ettei ihmiset kehtaa kommentoida tuollaisia asioita Suomessa.
- Jääkiekko vs. jalkapallo
- Sauna -. tätä on kuitenkin vain semisti ikävä
- Suomen kieli - selbstverständlich. On se niin kaunis ja uniikki. Oikeesti. Mulla on ikävä jopa ihmisten typeriä juttuja bussissa kun ne puhuu kännykkään
- Helsingin puolityhjät metrot
- Metron kuuluttajan ääni
- VR - uskomatonta mutta totta, tätäkin on ikävä
- Yleisesti ottaen parempi joukkoliikenne
- Helsingin matkakorttisysteemi
- Maantiet ja moottoritiet
- Lähiöt
- Ostoskeskukset
- Isot marketit
- ABC:t
- 24 H-ruokakaupat tai 23 asti auki olevat kaupat
- Puolityhjät kadut, se että ihmisiä on vähemmän. Se on samalla aikaa ahdistavaa ja jännää. 
- Se että meitä suomalaisia on vähän ja eletään kaukana toisistamme :D
- Risteilylaivat. Totta kai. Hirveä hinku laivalle. Järkyttävää...  Kai se johtuu siitä, että olen mainostanut tätä kokemusta niin paljon ulkkareille?

Summa summarum: Ikävöin sitä, että tiedän pelisäännöt ja kommunikaatiokulttuurin. Ikävöin oman kielen kuulemista ja sen puhumista. Ikävöin sitä, että saan kaiken sanottua mitä haluan. Tunnetta, että voin olla 100 % oma itseni kun pystyn ilmaisemaan itseni omalla äidinkielelläni. Voin olla hauskempi. Voin vääntää sanoja. Voin lukea rivien välistä. Voin sanoa saman asian monella tapaa. Ei sillä, ettei täällä tulisi puhuttua suomea päivittäin kuitenkin, mutta...

Tulipas tuosta listasta pitkä. Jaksoiko kukaan lukea?

Nyt tuli tämä hieman kulunut, mutta ah niin hyvä ja todenmukainen runo mieleen:

Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy
kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.

Tykkään varsinkin kahdesta ekasta säkeestä. Se on meidän kommunikaatiota. Oikeesti. Voi että. Kohta käynnistyy viimeinen kuukausi... Paniikki! Pakkomielle elää viimeistä päivää ja ottaa kaikki irti erasmustelusta kiihtyy.

Rokkia puistossa

Kello on 0.03 ja ekaa kertaa tänään mua ei väsytä. Kesän eka festariviikonloppu takana, toinen sessio ehkä sitten elokuussa Helsingissä. Kesä ilman festareita ei ole kesä ollenkaan! Miten neljä yötä teltassa ja pidennetyn viikonlopun aikana iholle kertynyt kuonakerros voikin tehdä niin väsyneeksi? (No kävin mä suihkussa. Kerran.) Oli se kuitenkin sen arvoista. Ei harmittanut muuten yhtään viikonloppuseminaarin missaaminen, ihan unohdin koko asian. Sainhan kuulla Tom Morellon kitarasoolot, pomppia Pendulumin tahtiin, istua nurtsilla auringonpaisteessa kuuntelemassa kun itse one and the only Slash soitti Sweet child of minea, joutua moshpitiin Gogol Bordellon keikalla, kuolata Dave Grohlia, nähdä Rammsteinin ja Kissin uskomattomat showt ja ihmetellä kuinka kolme Musen kaveria saa niin uskomattoman soundin aikaiseksi. Muun muassa. Missasin suomalaiset edustajat HIMin, Disco Ensemblen ja Indican. DE on ainoa minkä missaaminen vähän harmittaa, mutta olivat laittaneet sen päällekkäin Musen kanssa - voi finskiparkoja!

Ihmiset eivät olleet läheskään niin päissään kuin Suomessa, vaikka alkoholisäännökset olivat huomattavasti löysempiä. Festarialue muistutti kylläkin jo toisena päivänä aikamoista kaatopaikkaa, kun roskikset loistivat poissaolollaan ja siivous oli festarivieraiden vastuulla porkkanana roskapantti - 2,5 €/säkki. Ai toimiko? No ei. Aurinko paistoi ja bikinit olivat kova sana. Oli siis tuuria säiden kanssa, perinteinen festarisade yllätti vain torstaina.

Positiivista: Ei kaljatelttaan jonotusta. Ei aikaavieviä minigrip-ym salakuljetussäätöjä. Parempia ja isompia bändejä kuin Suomessa melko hyvään hintaan. Suht rauhallinen leirintäalue, vaikka jollain oli kirveskin (!) mukana. Kukaan ei kaatunut meidän teltan päälle, ei eksynyt sisään tai tehnyt muuta tuhoa. Mitään ei pöllitty. Meidän teltta oli todella iso ja korkea, aivan optimaalinen siis. Parasta oli ennen kaikkea hyvä porukka, joka jakoi saman musiikkimaun ja festariasenteen, vaikkei niin hyvin etukäteen tunnettukaan.

Negatiivista: Hieman huonot järjestelyt ja skeidan määrä. Agressiiviset saksalaiset, jotka keikalla joko seisovat jähmeänä tai sitten aloittavat hullun moshpitin. Olen jo tottunut moshpiteihin ja osaan jo töniä tyyppejä takaisin rinkiin tarvittaessa kyynärpäiden avulla, ja osaan päästä ringistä ulos, mutta itse en mene vapaaehtoisesti sisään. Ekana päivänä oli kyllä paniikkikohtaus lähellä, kun yleisö alkoi Rage against the Machinen keikkaa ennen huojua ja liikkuminen oli lähes mahdotonta ja kivuliasta. Mikä näitä sakemanneja oikein vaivaa? Ilmeisesti kaikki pingotus, kohteliaisuus, muodollisuus, byrokratia ja muu sääntöjen noudattaminen aiheuttaa latenttia agressiota, joka on pakko purkaa tavalla tai toisella...

 Gogol Bordello. Ainoa bändi jota pääsin noin eteen katsomaan. Positiivinen yllätys muuten!

Kannattaa olla italiaanojen kanssa telttailemassa, ne ottaa Trangian mukaan ja kokkaa pastaa. Voittaa festarimätön 6-0.

Rock im Park pidettiin muuten kentällä, jossa pidettiin aikoinaan natsien kokoontumisia ja paraateja. Nuo pömpelit on rakennettu sitä varten. Mitäs niitä suotta purkamaankaan...

Natseista puheenollen, tässä Rammsteinin settiä. No joo, tiedän ettei natseilla ja Rammsteinilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta... Oli kyllä hyvä show ja oli kiinnostavaa nähdä saksalaisia Rammstein-faneja, kun kaikki täällä tähän asti tapaamani saksalaiset ovat poikkeuksetta vihanneet Rammsteinia. Til Lindemann (menikö oikein?) oli todella vaikuttava ja vähän pelottava ilmestys - ja se ääni... Mulla on muuten nyt uusi Rammstein-suosikkibiisi: Du riechst so gut. Aika ahdistava, mutta hyvä. Porukkamme jenkkivahvistus soitti sen ennen keikkaa mulle mp3-soittimestaan ja kertoi sen biisin tehneen siitä Rammstein-fanin, opettelemaan saksaa ja hakemaan vaihtariksi Müncheniin. Nicht schlecht.

No siinä ois Davea. Mitäköhän se tekee tässä kuvassa?

Airbournen laulaja-kitaristi teki Michael Monroet, mutta veti pidemmän korren kun kitarakin oli kiipeilyssä mukana.

Rock im Parkin paras bändi. Aito alkuperäinen Kiss. Kaikki jäsenet olivat jossain vaiheessa yläilmoissa, pommit räjähtelivät, oli valoja, ilotulituksia, kommunikaatiota yleisön kanssa, noin kahden tunnin setti, lähes kaikki hittibiisit - legendaarista. En tiedä mitä Kissin keikka normaalisti maksaisi, mutta oli todella siistiä nähdä ne festareilla. Paul Stanleyn ääni ei aina kestänyt ja tekniikka petti kun rumpali lauloi, mutta mitäs pienistä. Parasta oli, kun Kiss omisti God gave rock'n' rollin Ronnie James Diolle ja sitä laulettiin sitten yhteen ääneen hurmiossa. Liikkistä.

Muse aiheutti myös aikamoista joukkohysteriaa. Meidän sukupolven Oasis? Mutta miten tuo laulaja voi laulaa ihan samalla tavalla livenä kuin levyllä? Ei mene meikäläisen jakeluun...

Aah, festarit on niin kivoja. Mutta on sivilisaatio ja hygieniakin aika kivoja juttuja. Opiskelu taas ei, varsinkin kun nyt tuli taas kiva kesälomafiilis. Ai niin: referaatti meni ok. Jännitin tosin liikaa ja puhuin liian nopeasti. Ensi kerralla sitten itsevarmemmin. Ja Euroviisut onnistuin näkemään Bulgaria-Norja-Islanti -vahvistuksella. Saksa ei mennyt erityisen sekaisin voitosta, ei ainakaan München. Paikallisilla on prioriteetit ihan sekaisin... Mistä tulikin mieleen, että futiksen MM alkaa perjantaina. Huokaus...

Museoita, tanssia, karaokea ja yllättävä ryhtiliike

Rakas blogini,

olen nyt ignoorannut sinua, koska olen löytänyt edestäni sen minkä viime viikolla jätin taakseni... Siis opiskeluun liittyvät hommat, tässä tapauksessa Communichatoriin liittyvät haastattelujen tekemiset. Tein keskiviikkona kolme (3) haastattelua saksaksi. En hirveästi edes jännittänyt niitä ja ne meni yllättävän hyvin, ja selvisin saksalla, vain pari sanaa piti sanoa englanniksi kun tuli tenkkapoo. Yksi haastateltava kysyi kuinka kauan olen ollut täällä, ja kun vastasin että lokakuusta, se oli että ai lokakuusta 2008, ja mä olin että ei ei, vaan kaksi kuukautta... "Kaksi kuukautta ja puhut noin hyvää saksaa?" Se oli kieltämättä ihan itsetuntoa kohottava hetki.

Eilinen ja tiistai olivat siis aikamoista haipakkaa ja olin koko päivän siellä sun täällä hoitamassa haastatteluihin liittyviä asioita ja myös ravaamassa turhaan edes takaisin. Tänään piti vielä tehdä yksi, mutta se ei sitten onnistunutkaan, maanantaina ehkä uutta yritystä. Kunhan saan jutut valmiiksi, kerron tarkemmin mistä on kyse. Tosiaan haastavin urakka on vielä edessä, eli haastattelujen purkaminen ja juttujen kirjoittaminen ymmärrettäväksi ja ennen kaikkea kieliopillisesti oikeaksi saksaksi... Tosin kurssin opettajat ja tuutorit jeesaa mua näissä asioissa, kunhan saan mustaa valkoiselle. Mutta olis siitä kielikurssista tosiaan ollut hyötyä, kiroan taas kerran saamattomuuttani asian suhteen, mutta Viel Erfolgilla, So stimmt es:illa, sanakirjalla vuodelta -82 ja NetMotilla mennään. Ei tässä muuta, mutta Communichatorilla ei vieläkään ole tarpeeksi mainostajia, eli ei ole 100 % varmaa että lehti edes ilmestyy ja että nämä jutut julkaistaan... Olen kyllä sitä mieltä että ennen kuin tehdään mitään, pitäisi olla rahaa, ja jos tämä lehdenteko on aina kurssi, luulisi että niillä ois vakituiset mainostajat ja kontaktit joilta pyytää pätäkkää. Mutta kuten olen jo huomannut, saksalaiset eivät aina ole niin organisoituneita tai ainakaan loogisia kuin luulisi...

Huomenna on siis herätys aikaisin, kunnianhimoisena tavoitteena koluta Bamberg ja Nürnberg saman päivän aikana. Saas nähdä kuinka käy. Ideana oli mennä reissuun omalla porukalla vaihtoehtona ainaisille Tutoria/Mesa-massaretkille, mutta Mesakin lähtee huomenna Nürnbergiin, joten tässä ei nyt ollut paljon järkeä. No joo...

Opiskeluun liittymättömiä asioita joita olen edellisen postauksen jälkeen tehnyt:

Sunnuntaina kävin Minnan kanssa Neue ja Moderne Pinakothekissa, kumpaankin vain euron sisäänpääsy sunnuntaisin. Neue oli tosi hyvä, Moderne pettymys.

  

Goghin, Monetin, Picasson ja Klimtin taulut (sori etten jaksanut kääntää kaikkia kuvia) olivat Neue Pinakothekin päänähtävyyksiä, mutta muut, meikäläiselle oudommat taulut olivat vaikuttavampia.
Kuten nämä:

Musta toi katse hakkaa Mona Lisan 6-0

Bored with life on tämän taulun nimi ja siltä nuo jampat näyttääkin.

Tää on vaan niin kaunis! Etualalla oleva tyttö näyttää jotenkin niin itsevarmalta ja ylpeältä positiivisella tavalla. Vai mitä mieltä olette? Valitettavasti en ottanut kuvaa tai muutenkaan pistänyt ylös taiteilijan ja taulun nimeä.

 Tämän täytyy olla yksi maailman pelottavimmista tauluista. Se jotenkin lumosi mut.

 Maanantaina asuntolassa oli hauskat tanssiaiset, jossa en kuitenkaan jaksanut ottaa kuvia. Yllätin itseni jonkinlaisilla paritanssitaidoillani - en astunut kenenkään varpaille kertaakaan. Eteeni tyrkättiin jossain vaiheessa jostain tyhjästä taas yksi suomalainen (!) periaatteella leikkikää yhdessä. Pian joku kysyikin olemmeko siskoksia. No, oli ihan mukava jutella, tosin missasin juttutuokiomme takia Moskaun (suom. Volga) tanssimisen. Mua myös pyydettiin näyttämään kaupunkia kahden viikon päästä asuntolaan tulevalle toiselle suomalaiselle, joka on täällä saksalaisen vakkariasukkaan vieraana viikon. Ihan kiva idea, mutta kaikki ei tunnu ymmärtävän että me suomalaiset ei bondailla keskenämme niin helposti kuin italiaanot tai espanjalaiset emmekä innostu kun törmäämme ulkomailla toisiimme ja koe välittömästi uskomatonta yhteishenkeä... Ainakaan meikäläisen reaktio taas yhden suomalaisen tapaamiseen ei aina välttämättä ole että vau, siistiä, olen niin ikävöinyt suomalaisia ja suomen puhumista! No, suostuin kuitenkin ja se on varmaan ihan mukavaa. Tällä hetkellä tosin tuntuu siltä, etten jaksa enää kovin aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin vaan haluaisin vakiinnuttaa jo olemassaolevat kaverisuhteet. Joitain näkee silloin tällöin, joihinkin törmää vahingossa ja joitakin taas tapaa  vain tietyissä, bilettämiseen liittyvissä yhteyksissä. No, enhän ole ollut täällä kuin vasta kaksi kuukautta, en voi vaatia itseltäni liikaa...

Tiistaina taas oli Mesan karaokeilta, jossa olin jo muutaman muun kanssa lauluvuorossa (en sentään yksin kuitenkaan) laulamassa Pretty fly for a white guyta, mutta meidän vuoro ei ehtinyt tulla ennen viimeistä metroa, mikä ei ehkä ollut ihan hirveä menetys.

Cristina on  niiden ihmisten listassa, joihin yritän parhaani mukaan pitää yhteyttä tämän vaihtarilukukauden jälkeen. (Sitä en muuten tiedä, miksi näytän tuossa kuvassa noin punaiselta. Ehkä harvinainen herkku Magners aiheutti veren pakkautumisen poskiin.)

Niin, kaksi Münchenin kuukautta on siis kulunut. Olen oppinut ja kokenut paljon, kenties myös positiivista persoonan kehitystä on tapahtunut. Aina ei ole ollut kivaa, useimmiten kyllä ja joka päivä kaiken vaivannäön arvoista. Aika on kulunut siivillä, ja joululoman jälkeen se menee varmaan kaksi kertaa nopeammin. Hieman hirvittää, pianhan tämä on jo ohi... Jos vielä jotakuta blogin potentiaalista lukijaa epäilyttää vaihtoon lähtö, sanon vaan että lähde ihmeessä! Et tule katumaan. Tämä on tosiaan jos ei elämän, niin ainakin opiskelijaelämän parasta aikaa.