En ole pahemmin jaksanut tällä viikolla blogata tai kirjoittaa päiväkirjaa. Ajatukset ovat olleet epämääräistä mössöä, eikä niistä ole saanut kiinni. Syyttäisinkö aurinkoa ja kummallisia sadekuuroja siitä? Tässä kuitenkin joitain viime ja tämän viikon kohokohtia:
Oli futiksen EM, FC Bayern vastaan Inter Milan. Olisi pitänyt ostaa Milanosta Interin fanipaita kostoksi... tai sitten ei. Bayern siis hävisi, mutta mitä tekivät müncheniläiset? Tervassa, höyhenissä ja itsesäälissä kierimisen sijaan bileet jatkuivat samaan malliin. Pomppiva metro oli jännä kokemus. Ihmisillä oli vielä pari päivää matsin jälkeen fanipaitoja päällä. Tosin sain snägärijonossa kuulla olevani epäisänmaallinen, kun ostin pizzapalan. Tähän tokaisin että sori, mutta tämä ei ole mun isänmaa. Oli kyllä todella tylsä matsi. Odotan World Cupia ja lattarifutista, jos siinä olisi enemmän draamaa. Mutta katsoisin yhä mieluummin lätkää, jos pitäisi valita.
Sunnuntaina olin Median tyttöjen kanssa lounaalla ja jätskillä. Oli ihan parhautta vaihtaa Suomi-, Helsinki - laitos- ja muitakin kuulumisia. Medialaiset maailmalla. Kaisan ja J-P:n kanssa ollaan torstaisin PR-luennon jälkeen kolme Median muskettisoturia, kun kokoonnutaan aina tunnin jälkeen käytävään puhumaan kurssin kummallisista nettisivuista, viestinnän epätieteellisyydestä, kieliongelmista, byrokratiaongelmista ja mistä milloinkin.Vertaistuki, paras tuki.
Siinä on Keith Flint. Ihan oikeesti. Parempia kuvia ei ole. Keskityin Prodigyn keikalla ihan muuhun kuin kuvien ottamiseen. Pompittiin koko setin ajan, työnnettiin ihmisiä ja tultiin työnnetyiksi ja saatiin muutama kyynärpää silmään. Välillä kuolattiin itse energisiä nelikymppisiä, mutta ah niin hyväkuntoisia Prodigyn jäseniä.Varsinkin Maxim Realitya ja bändin kitaristia. Mahtavaa. Kuin kultaisella 90-luvulla ikään.
Maanantaina ja tiistaina oli tarpeeseen tullut helluntailoma (!), joten käytiin kauniissa Bambergissa.
Bamberg oli pieni, söpö ja persoonallinen. Vähän kuin Strasbourg pienoiskoossa ja toisaalta kuin Nürnberg. Paluumatkalla matkalukemiseni aiheutti pahennusta seurassani, kun päädyin ostamaan Cosmon - ei auttanut vaikka väitin vaan vertailevani saksalaista numeroa suomalaiseen ja sanoin ettei kaiken tarvitse aina olla niin intellektuellia. No, oli siinä sentään kesähoroskooppi. Ja maksoi vain 2,90. Miksei Suomessa voi olla halvempia naistenlehtiä? Tosin paperi oli suomalaista versiota huonompaa.
Muita kohokohtia:
Pyöräily. En muistanutkaan kuinka vaikeaa se on ja mitä kaikkea siinä täytyy ottaa huomioon. Musta tuntuu että Freimannin jalankulkijat ja autoilijat vihaa mua. Unohdin myös, ettei hameen kanssa voi pyöräillä. Oliko tämä oikeasti niin kätevää?
Englischer Gartenissa lenkkeily. Olen löytänyt taas uusia reittejä ja tänään näin puistossa lampaita. Siitä tuli mieleen Viikin lehmät ja viime kesä.
Uni Kino (miksei Helsingin yliopistossakin voisi näyttää elokuvia ja laittaa luentosalit samalla kunnon hyötykäyttöön?) ja kummallinen jenkkileffa Brick, joka kertoi lukiolaisten huumeringistä. Tuli vähän mieleen takavuosien high school -leffa, jossa oli Elijah Wood ja Usher ja opettajat olivat avaruusolentoja. Mikä sen leffan nimi olikaan?
Jälleen kerran surrealistinen Stammtisch. Sain kuulla täysin puun takaa olevani amazing, beautiful, ja tulevaisuudessa hyvä vaimo ja äiti (!!) mutta myös
boring. Tähän vaan nauroin. Olen tuomittu olemaan boring. Minkä sille voi? Kannan tylsyyteni ylpeänä.
Täällä on muuten helppo unohtaa, että oma kiinnostavuus vastakkaisen sukupuolen silmissä perustuu vain kahteen asiaan: 1) on ulkomaalainen (ja saattaa omata eksoottisen aksentin tai ulkonäön) 2) on täällä vain lyhyen ajan. Niin ja tietysti siihen että on Erasmus ja kaikkien sterotypioiden mukaan juhlii ja sekoilee joka päivä. Ehkä täällä jotkut Erasmukset tosiaan tekevät niin, mutta ne ovat oikeasti vähemmistössä. Moni on tullut hyvän yliopiston ja kiinnostavien kurssien takia tänne - ja LMU:ssa Erasmus-kortti ei päästä kuin koiraa veräjästä mistään kouluhommasta, ei ainakaan meidän laitoksella. Saksassa opiskelu käy toisinaan todella työstä, mutta niin kai se on tarkoituskin. Ehkä esimerkiksi Espanjassa Erasmus voisi olla vain Sangrian lipittämistä 24/7. Mutta alkavat mullakin kaikki nämä vaihtaribileet mennä jo päässä sekaisin - samat naamat, sama musiikki, samat tai samannäköiset paikat, useimmiten samat jutut bileistä toiseen. Mutta kun kaikki muut menee, niin minäkin. Voisi kohta tehdä taas jotain vaihtoehtoista, tai ainakin yrittää.
Euroviisujen toinen semifinaali. Sain live streamin toimimaan vasta äänestyksen aikana, mutta näin ne lyhyet klipit. Se riitti ihan hyvin. Katsottiin sitä romanialaisen kämppikseni kanssa, se ymmärtää viisujen päälle, toisin kuin moni muu vaihtari ja saksalaiset. Täällä ei viisut näy mediassa eikä kämppikset tiennyt olisiko sitä voinut katsoa telkkarista. Italialaiset ei edes tiedä koko kilpailusta. Kummallinen euroviisuton todellisuus täällä - eikö ne tajua että tämä on paljon potkupalloa tärkeämpää? Huomenna finaalit on katsottava, islantilainen ja venäläinen ilmoittautuivat jo seuraksi, kisakatsomopaikka on vielä auki. Olen oikeasti haaveillut tästä suuresta eurooppalaisesta kokemuksesta, että katson viisuja muiden eurooppalaisten kanssa, hurraamme maillemme, kannustamme toisiamme ja tunnemme itsemme todella eurooppalaisiksi, vaikka Viisut on yksi vitsi ja pelkkää kitschiä. Olkoonkin vitsi, mutta se on ainakin yhdistävä sellainen.
Yksi kämppis sanoi eilen että mä taidan nauttia todella paljon elämästäni Saksassa kun matkustelen ja menen täällä niin innokkaasti. Tottahan se on. Nyt on ainutkertainen mahdollisuus elää oikeasti päivä kerrallaan, kattoon voi sylkeä sitten Suomessakin. Mutta miten yhdistää opiskelu ja kaikki nämä riennot? Miten huijata aivot ajattelemaan että kauniina päivänä voi pysyä sisälläkin ja tehdä kouluhommia? On muuten jotenkin siistiä mennä aurinkolasit päässä kouluun, sitä en ole kauhean montaa kertaa kokenut. Ensi viikolla on taas kaksi vapaapäivää - ihania nämä saksalaiset kun tarvitsevat niin paljon lomaa. Ja Rock im Park melko tuntemattoman seuran kanssa - jännittää, mutta tiedän että kaikki onnistuu.
