Sport-Dienstag

Eilen...

... aloitin aamun täällä.

Uinkin vähän. Enimmäkseen kyllä keskityin itseni grillaamiseen ja Luhmann-matskujen sotkemiseen Stabiloilla. Maauimalat on kyllä kivoja, mutta tuota tuskin talviturkin heittämiseksi lasketaan... Tahdon rannalle. Oikeaan veteen. Vaikka Isar-jokeen jos ei muuten.

... Skypetin Lauran kanssa ja kiitin taas onneani siitä, että olen loppujen lopuksi melko helpossa maassa.

... kävin hikoilemassa spinningissä, ihan kuin en hikoilisi tässä helteessä jo vain istuessani. Spinning alkoi ehkä vasta varttia tai 20 yli, kun kaikkia myöhästelijöitä odotettiin kiltisti ja loppui 5-10 min myöhässä... Joopa joo. Ohjelma on sentään kehittynyt vähän haastavammaksi.

... illalla tein matkan Espanjaan, tavallaan, kun kävin Löwenbraukellerissä katsomassa illan Espanja-Portugali-matsin. Oli espanjankieliset selostuksetkin.

Kannatin hispaanoja, luonnollisesti. Tuossa vaiheessa olen jo nähtävästi levittänyt maalit naamalle. Espanjalaisten möykkä ja innostuminen oli ehkä hauskempaa kuin saksalaisten, ne kun ei tarvitse niin montaa tuoppia remuamiseen, mutta muuten käteen jäi lähinnä hirveä päänsärky. Siis ei tuosta tuopista, vaan kauheasta metelistä. Oli kyllä tiukka kisa, sen sentään tajusin. Ja Ronaldon ilmeet ihan parhaita. Kummallista kun olen niin perillä tästä lajista, enemmän kuin mistään penkkiurheilusta ikinä, ja seuraavan päivän lehden still-kuvat matsista oikeasti kertoo mulle jotain, että muistan ja tiedän ne tilanteet jolloin pallo oli tuossa ja tuossa ja pelaajat tekivät sitä ja tätä. Eilen kerroin brassikämppiksille, ettei Suomessa pahemmin seurata edes näitä kisoja, mutta ihmisten FB-päivitysten mukaan olinkin väärässä... Brassithan ei ilmeisesti pahemmin käy töissä tai koulussa näiden turnausten aikoihin.

Miksi mä muuten kirjoitin taas jalkapallosta?

Baijerin matkailu jatkuu

Uintireissu Dantebadiin + pizza-piknik + Garmisch-Partenkirchenin vaellusreissu + läksärit + BBQ + Saksan voitto Englannista Viertelfinalessa = ihan jees juhannusviikonloppu.

Garmischin mäkihyppytorni, tai yksi niistä... Tuosta on kai Mattikin hypännyt. Niisk.

G-P:n reissun päämääränä oli Partnachklammin näkeminen. Partnachklamm oli siis tuollainen jännä luola/sola/kalliosysteemi eli kuuluisa geotooppi. Vuorille kapuaminen jäi, mutta saatoin nähdä Zugspitzen. En ole kyllä ihan varma mikä se niistä Spitzeistä oli.

En ikinä kyllästy Alppeihin, vaikka yhden puolalaisen mielestä ne eivät Tantra-vuoristoon verrattuna olleet ollenkaan wunderschön.

Jubeln, chillen, England winnen - vai miten sen yhden iltapäivälehden otsikko taas menikään... Tämän päivän tunnelmat tiivistyvät tähän viimeiseen kuvaan. Enää kaksi viikkoa, ja sitten mäkin voin lopettaa futispostaukset...

Enää noin viisi viikkoa Erasmus-aikaa - okei, ehkä viisi ja puoli. Hämmentävää. En tiedä pitäisikö olla iloinen vai surullinen ja fiilikset on toisinaan vähän ristiriitaiset. Nyt kun lähtö lähenee, ei mene päivääkään etten ajattelisi Suomeen paluuta. Täytyy varmaan vastapainoksi tehdä tänne jossain vaiheessa lista asioista, joita tulen ikävöimään Saksasta... Siitä listasta ei tule kyllä yhtä pitkä kuin Suomen listasta, mistäköhän johtuu? Täytyy myös jossain vaiheessa ottaa kuvia kaikista futiksen MM:n liittyvistä mainoksista ja krääsästä mitä tulee vastaan, niin saatte oikean kuvan tästä kansanjuhlasta. Miksei Suomi täyty Suomen lipuista ja kaiken maailman oheistuotteista kun on lätkän MM-kisat? Siinä ei vain ole tarpeeksi rahaa ja sponsoreita pelissä...
Olen alkanut päästä jo vähän kiinni tähän potkupalloon, viimeisin Saksan peli Ghanaa vastaan oli mun mielestä jo melkein jännittävä. Perin kummallista... Tulen varmaan muistelemaan tätä suurta futiskokemusta myöhemmin, kun tuskin tulen vastaavaa enää näkemään, ellen satu olemaan taas ulkomailla seuraavien kisojen aikoihin. Futiksesta puheenollen, eilen kokeilin vihdoin pöytäfutista eli kickeriä, se jos mikä on saksalaista ja niitä pöytiä on lähes jokaisessa baarissa ja Mensassakin. Olin aika hidas ja kädetön, kuten kaikissa tuollaisissa peleissä yleisesti ottaen, mutta oli ihan hauskaa. Täytyy jatkaa treenailua.

Torstain "referaatti" meni ihan hyvin. Nukuin toisinaan silmät auki ja putosin kärryiltä keskustelusta, muttei se ollut niin vakavaa. Tein itse asiassa enemmän töitä kuin saksalaiset ryhmäläiseni - kirjoitin omasta osuudestani (7 sivua) kolme sivua muistiinpanoja (tähän meni kolme ja puoli tuntia), ne ei kirjoittanut mitään tai ainakaan lähettäneet mulle mitään, mutta oli niin vaikuttuneita mun panostuksesta että ne otti suurimman osan mun muistiinpanoista meidän niin sanottuun esitelmään ja koko roska noudatti mun muistiinpanojen rakennetta. Sovittiin ehkä viisi minuuttia ennen shown alkua kuka sanoo mitäkin. Loppujen lopuksi kyseessä ei ollut esitelmä, vaan keskustelun vetäminen - piti samaan aikaan siis pysyä mukana keskustelussa, improvisoida, kirjoittaa muistiinpanoja ja miettiä pitääköhän mun nyt sanoa jotain ja jos niin mitä. Sekavaa. En siis sanonut juuri mitään, luin pari pitkää sitaattia ääneen mikä oli todella tuskallista, koska en ollut treenannut sitä yhtään. Kunnon töks-töks-sönköttämistä. Vähemmästäkin tulee suorituspaineita. Onneksi kyseessä oli vain luentosarjan lukupiiri eikä tuosta saa arvosanaa. Ja pääasia että se on ohi.

Saatoin kyllä tehdä enimmäkseen turhaa työtä, sillä kuulemma tenttiin tulee vain luentokalvot eikä lukupiirin materiaalia - kaikki statementit, referaatti ja lukupiiriin osallistuminen ovat siis todennäköisesti hukkaanheitettyä aikaa. Jaksan kerta toisensa jälkeen yllättyä siitä, kuinka epäselvää ja epäorganisoitua niin moni asia tuossa yliopistossa on. Taas yksi esimerkki: viime keskiviikon seminaarissa opettaja oli myöhässä 35 minuuttia ja silti melkein kaikki opiskelijat tulivat kiltisti paikalle ja odottivat opettajaa. Suomessa jengi olisi jo lähtenyt kävelemään. Opettaja sanoi kyllä edellisellä kerralla tulevansa sitten myöhässä, muttei osannut arvioida paljonko olisi myöhässä - Suomessa kukaan ei olisi vaivautunut tulemaan paikalle tai odottamaan niin kauan. Ja mä kun luulin, että täällä opiskelijat protestoisivat ja kritisoisivat enemmän kaikenlaisia opiskelujärjestelyiden epäkohtia, kun täällä oli syksyllä isoimman luentosalin, Audimaxin valloituskin ja mielenosoittajat asuivat päärakennuksessa, mutta ilmeisesti tuollaiset pienemmät, mutta silti asioiden sujuvuutta ja ajankäyttöä häiritsevät tekijät eivät saa saksalaista barrikadeille.


Hyvää juhannusta muuten - täällä on vihdoin paremmat kelit ja olen lähdössä uimaan ja kenties myös saunaan. Tosin vain maauimalaan, mutta on sekin jotain. Täällä ei juhlita juhannusta enkä saanut selvitettyä mitä täällä asuvat skandinaavit tekevät, mutta kun tulee säkkipimeää jo klo 22 aikaan, jussin juhlimisessa ei välttämättä ole paljon järkeä. Vähän ikävä kesämökkeilyä, mutta eiköhän ilmankin pärjätä.

Rockia ja sporttia

 Entisen Radio Cityn slogan (nykyisen Radio Rockin iskulauseesta mulla ei ole mitään tietoa) kuvaa viime viikonloppua loistavasti. Mutta miksi urheilu ja rock täytyy yhdistää samassa lauseessa, musta se on täysin epäloogista?

München näytti taas parhaat puolensa viikonloppuna.

Noistakin on jo Rockband-peli! Billy Joelia muuten pukee paljon paremmin tuo blondi tukka kuin sen tämänhetkinen emokeesi.

Rokkenroll!

Nähtiin myös tämä legendaarinen bändi. Mä haluan isona olla kuin Joan. Kohokohdat olivat Bad reputation ja tietysti I love rock'n'roll.

Tämän parempia kuvia mulla ei taida ollakaan, muissa näkyy järkkärin kalju. Pojat veti hyvin, oli pommeja, ilotulituksia ja yleisöä lavalla. Pistivät 10-vuotiaan pikkupojankin stage daivaamaan, voi sitä pientä raukkaa. Yhteislauluhoilotuksia oli ehkä joskus jopa liikaakin. Osasin liian vähän laulujen sanoja. Kaiken kaikkiaan keikka oli kuitenkin hyvä, sää loistava ja paikalla varsinainen festaritunnelma.

Lauantaina tein uuden aluevaltauksen ja lähdin uuden bulgarialaisen kaverini hevikeikalle. Oli eksoottista, välillä jopa surrealistista. Tunsin monesti olevani väärässä paikassa, mutta musiikki oli yllättävän ok. Soittivat muuten yhden Sonata Arctican biisinkin, jota tosin en tiennyt. Ja hevarithan on aina hassuja tai tahattoman koomisia - tai no, ei aina mutta usein, ainakin after show-osiossa ilmakitaroidessaan ja moshatessaan - tai sitten kaipasin vain yllättäen pitkää tukkaani ja olin kateellinen kun en pysty moshaamaan samalla tavalla. Täytyisi muuten katsoa Spinal Tap uudestaan... Kuinkas sattuikaan, tietysti törmäsin keikalla taas yhteen Suomi-intoilijaan, tällä kertaa entiseen Lappeenrannan amk:n (!) vaihtariin, joka sanoi lauseen "Pannaanko menemään vai mennäänkö panemaan" niin että se kuulosti melkein japanilta. Ja sillä oli ikävä karjalanpiirakoita.  Tämä bulgarialainen tuttavuuskin on varsinainen Suomi-fani: fanittaa Bodomia ja Nightwishia, opiskelee suomalais-ugrilaisia kieliä, osaa vähän suomea ja on muutenkin kaikin puolin älyttömän kiinnostunut Suomesta. Yksi saksalainen kaverin kaveri taas on niin hullaantunut salmiakkiin, että on perustanut Facebookiin Salmiakki-fan clubin ja tekee itse usein salmiakkikossua. Mistä näitä tyyppejä oikein tulee? Miksi?

Sunnuntaina oli taas sellaiset kansanjuhlat että oksat pois. Syynä mikäpä muukaan kuin potkupallo, tällä kertaa Saksan voitto Australiasta.

Tässä kuvassa yleisön hurmos ei valitettavasti hirveästi näy... Mäkin haluan Saksan lippu-krääsää. Tykkään Saksan lipun väreistä. Futis on toisarvoista. Porukka valui sitten Leopoldstrasselle juhlimaan, mä menin suosiolla kotiin nukkumaan.

Tänään sataa. Yksi jääkaapeista on rikki. Pyörä on rikki. Sataa taas ja lämpötila laski ainakin 10 astetta. Olen taas tulossa kipeäksi. Onneksi viikonloppuna mulle tulee Suomi-vieraita, sitä odotellessa maanantaikaan ei tunnu ankealta.

Rokkia puistossa

Kello on 0.03 ja ekaa kertaa tänään mua ei väsytä. Kesän eka festariviikonloppu takana, toinen sessio ehkä sitten elokuussa Helsingissä. Kesä ilman festareita ei ole kesä ollenkaan! Miten neljä yötä teltassa ja pidennetyn viikonlopun aikana iholle kertynyt kuonakerros voikin tehdä niin väsyneeksi? (No kävin mä suihkussa. Kerran.) Oli se kuitenkin sen arvoista. Ei harmittanut muuten yhtään viikonloppuseminaarin missaaminen, ihan unohdin koko asian. Sainhan kuulla Tom Morellon kitarasoolot, pomppia Pendulumin tahtiin, istua nurtsilla auringonpaisteessa kuuntelemassa kun itse one and the only Slash soitti Sweet child of minea, joutua moshpitiin Gogol Bordellon keikalla, kuolata Dave Grohlia, nähdä Rammsteinin ja Kissin uskomattomat showt ja ihmetellä kuinka kolme Musen kaveria saa niin uskomattoman soundin aikaiseksi. Muun muassa. Missasin suomalaiset edustajat HIMin, Disco Ensemblen ja Indican. DE on ainoa minkä missaaminen vähän harmittaa, mutta olivat laittaneet sen päällekkäin Musen kanssa - voi finskiparkoja!

Ihmiset eivät olleet läheskään niin päissään kuin Suomessa, vaikka alkoholisäännökset olivat huomattavasti löysempiä. Festarialue muistutti kylläkin jo toisena päivänä aikamoista kaatopaikkaa, kun roskikset loistivat poissaolollaan ja siivous oli festarivieraiden vastuulla porkkanana roskapantti - 2,5 €/säkki. Ai toimiko? No ei. Aurinko paistoi ja bikinit olivat kova sana. Oli siis tuuria säiden kanssa, perinteinen festarisade yllätti vain torstaina.

Positiivista: Ei kaljatelttaan jonotusta. Ei aikaavieviä minigrip-ym salakuljetussäätöjä. Parempia ja isompia bändejä kuin Suomessa melko hyvään hintaan. Suht rauhallinen leirintäalue, vaikka jollain oli kirveskin (!) mukana. Kukaan ei kaatunut meidän teltan päälle, ei eksynyt sisään tai tehnyt muuta tuhoa. Mitään ei pöllitty. Meidän teltta oli todella iso ja korkea, aivan optimaalinen siis. Parasta oli ennen kaikkea hyvä porukka, joka jakoi saman musiikkimaun ja festariasenteen, vaikkei niin hyvin etukäteen tunnettukaan.

Negatiivista: Hieman huonot järjestelyt ja skeidan määrä. Agressiiviset saksalaiset, jotka keikalla joko seisovat jähmeänä tai sitten aloittavat hullun moshpitin. Olen jo tottunut moshpiteihin ja osaan jo töniä tyyppejä takaisin rinkiin tarvittaessa kyynärpäiden avulla, ja osaan päästä ringistä ulos, mutta itse en mene vapaaehtoisesti sisään. Ekana päivänä oli kyllä paniikkikohtaus lähellä, kun yleisö alkoi Rage against the Machinen keikkaa ennen huojua ja liikkuminen oli lähes mahdotonta ja kivuliasta. Mikä näitä sakemanneja oikein vaivaa? Ilmeisesti kaikki pingotus, kohteliaisuus, muodollisuus, byrokratia ja muu sääntöjen noudattaminen aiheuttaa latenttia agressiota, joka on pakko purkaa tavalla tai toisella...

 Gogol Bordello. Ainoa bändi jota pääsin noin eteen katsomaan. Positiivinen yllätys muuten!

Kannattaa olla italiaanojen kanssa telttailemassa, ne ottaa Trangian mukaan ja kokkaa pastaa. Voittaa festarimätön 6-0.

Rock im Park pidettiin muuten kentällä, jossa pidettiin aikoinaan natsien kokoontumisia ja paraateja. Nuo pömpelit on rakennettu sitä varten. Mitäs niitä suotta purkamaankaan...

Natseista puheenollen, tässä Rammsteinin settiä. No joo, tiedän ettei natseilla ja Rammsteinilla ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta... Oli kyllä hyvä show ja oli kiinnostavaa nähdä saksalaisia Rammstein-faneja, kun kaikki täällä tähän asti tapaamani saksalaiset ovat poikkeuksetta vihanneet Rammsteinia. Til Lindemann (menikö oikein?) oli todella vaikuttava ja vähän pelottava ilmestys - ja se ääni... Mulla on muuten nyt uusi Rammstein-suosikkibiisi: Du riechst so gut. Aika ahdistava, mutta hyvä. Porukkamme jenkkivahvistus soitti sen ennen keikkaa mulle mp3-soittimestaan ja kertoi sen biisin tehneen siitä Rammstein-fanin, opettelemaan saksaa ja hakemaan vaihtariksi Müncheniin. Nicht schlecht.

No siinä ois Davea. Mitäköhän se tekee tässä kuvassa?

Airbournen laulaja-kitaristi teki Michael Monroet, mutta veti pidemmän korren kun kitarakin oli kiipeilyssä mukana.

Rock im Parkin paras bändi. Aito alkuperäinen Kiss. Kaikki jäsenet olivat jossain vaiheessa yläilmoissa, pommit räjähtelivät, oli valoja, ilotulituksia, kommunikaatiota yleisön kanssa, noin kahden tunnin setti, lähes kaikki hittibiisit - legendaarista. En tiedä mitä Kissin keikka normaalisti maksaisi, mutta oli todella siistiä nähdä ne festareilla. Paul Stanleyn ääni ei aina kestänyt ja tekniikka petti kun rumpali lauloi, mutta mitäs pienistä. Parasta oli, kun Kiss omisti God gave rock'n' rollin Ronnie James Diolle ja sitä laulettiin sitten yhteen ääneen hurmiossa. Liikkistä.

Muse aiheutti myös aikamoista joukkohysteriaa. Meidän sukupolven Oasis? Mutta miten tuo laulaja voi laulaa ihan samalla tavalla livenä kuin levyllä? Ei mene meikäläisen jakeluun...

Aah, festarit on niin kivoja. Mutta on sivilisaatio ja hygieniakin aika kivoja juttuja. Opiskelu taas ei, varsinkin kun nyt tuli taas kiva kesälomafiilis. Ai niin: referaatti meni ok. Jännitin tosin liikaa ja puhuin liian nopeasti. Ensi kerralla sitten itsevarmemmin. Ja Euroviisut onnistuin näkemään Bulgaria-Norja-Islanti -vahvistuksella. Saksa ei mennyt erityisen sekaisin voitosta, ei ainakaan München. Paikallisilla on prioriteetit ihan sekaisin... Mistä tulikin mieleen, että futiksen MM alkaa perjantaina. Huokaus...

Futis + Media + sedät jaksaa heilua + Baijeri-turismi + muut kohokohdat

En ole pahemmin jaksanut tällä viikolla blogata tai kirjoittaa päiväkirjaa. Ajatukset ovat olleet epämääräistä mössöä, eikä niistä ole saanut kiinni. Syyttäisinkö aurinkoa ja kummallisia sadekuuroja siitä? Tässä kuitenkin joitain viime ja tämän viikon kohokohtia:

Oli futiksen EM, FC Bayern vastaan Inter Milan. Olisi pitänyt ostaa Milanosta Interin fanipaita kostoksi... tai sitten ei. Bayern siis hävisi, mutta mitä tekivät müncheniläiset? Tervassa, höyhenissä ja itsesäälissä kierimisen sijaan bileet jatkuivat samaan malliin. Pomppiva metro oli jännä kokemus. Ihmisillä oli vielä pari päivää matsin jälkeen fanipaitoja päällä. Tosin sain snägärijonossa kuulla olevani epäisänmaallinen, kun ostin pizzapalan. Tähän tokaisin että sori, mutta tämä ei ole mun isänmaa. Oli kyllä todella tylsä matsi. Odotan World Cupia ja lattarifutista, jos siinä olisi enemmän draamaa. Mutta katsoisin yhä mieluummin lätkää, jos pitäisi valita.

Sunnuntaina olin Median tyttöjen kanssa lounaalla ja jätskillä. Oli ihan parhautta vaihtaa Suomi-, Helsinki - laitos- ja muitakin kuulumisia. Medialaiset maailmalla. Kaisan ja J-P:n kanssa ollaan torstaisin PR-luennon jälkeen kolme Median muskettisoturia, kun kokoonnutaan aina tunnin jälkeen käytävään puhumaan kurssin kummallisista nettisivuista, viestinnän epätieteellisyydestä, kieliongelmista, byrokratiaongelmista ja mistä milloinkin.Vertaistuki, paras tuki.

Siinä on Keith Flint. Ihan oikeesti. Parempia kuvia ei ole. Keskityin Prodigyn keikalla ihan muuhun kuin kuvien ottamiseen. Pompittiin koko setin ajan, työnnettiin ihmisiä ja tultiin työnnetyiksi ja saatiin muutama kyynärpää silmään. Välillä kuolattiin itse energisiä nelikymppisiä, mutta ah niin hyväkuntoisia Prodigyn jäseniä.Varsinkin Maxim Realitya ja bändin kitaristia. Mahtavaa. Kuin kultaisella 90-luvulla ikään.

Maanantaina ja tiistaina oli tarpeeseen tullut helluntailoma (!), joten käytiin kauniissa Bambergissa.

Bamberg oli pieni, söpö ja persoonallinen. Vähän kuin Strasbourg pienoiskoossa ja toisaalta kuin Nürnberg. Paluumatkalla matkalukemiseni aiheutti pahennusta seurassani, kun päädyin ostamaan Cosmon - ei auttanut vaikka väitin vaan vertailevani saksalaista numeroa suomalaiseen ja sanoin ettei kaiken tarvitse aina olla niin intellektuellia. No, oli siinä sentään kesähoroskooppi. Ja maksoi vain 2,90. Miksei Suomessa voi olla halvempia naistenlehtiä? Tosin paperi oli suomalaista versiota huonompaa.

 Muita kohokohtia:

Pyöräily. En muistanutkaan kuinka vaikeaa se on ja mitä kaikkea siinä täytyy ottaa huomioon. Musta tuntuu että Freimannin jalankulkijat ja autoilijat vihaa mua. Unohdin myös, ettei hameen kanssa voi pyöräillä. Oliko tämä oikeasti niin kätevää?

Englischer Gartenissa lenkkeily. Olen löytänyt taas uusia reittejä ja tänään näin puistossa lampaita. Siitä tuli mieleen Viikin lehmät ja viime kesä.

Uni Kino (miksei Helsingin yliopistossakin voisi näyttää elokuvia ja laittaa luentosalit samalla kunnon hyötykäyttöön?) ja kummallinen jenkkileffa Brick, joka kertoi lukiolaisten huumeringistä. Tuli vähän mieleen takavuosien high school -leffa, jossa oli Elijah Wood ja Usher ja opettajat olivat avaruusolentoja. Mikä sen leffan nimi olikaan?

Jälleen kerran surrealistinen Stammtisch. Sain kuulla täysin puun takaa olevani amazing, beautiful, ja tulevaisuudessa hyvä vaimo ja äiti (!!) mutta myös boring. Tähän vaan nauroin. Olen tuomittu olemaan boring. Minkä sille voi? Kannan tylsyyteni ylpeänä.

Täällä on muuten helppo unohtaa, että oma kiinnostavuus vastakkaisen sukupuolen silmissä perustuu vain kahteen asiaan: 1) on ulkomaalainen (ja saattaa omata eksoottisen aksentin tai ulkonäön) 2) on täällä vain lyhyen ajan. Niin ja tietysti siihen että on Erasmus ja kaikkien sterotypioiden mukaan juhlii ja sekoilee joka päivä. Ehkä täällä jotkut Erasmukset tosiaan tekevät niin, mutta ne ovat oikeasti vähemmistössä. Moni on tullut hyvän yliopiston ja kiinnostavien kurssien takia tänne - ja LMU:ssa Erasmus-kortti ei päästä kuin koiraa veräjästä mistään kouluhommasta, ei ainakaan meidän laitoksella. Saksassa opiskelu käy toisinaan todella työstä, mutta niin kai se on tarkoituskin. Ehkä esimerkiksi Espanjassa Erasmus voisi olla vain Sangrian lipittämistä 24/7. Mutta alkavat mullakin kaikki nämä vaihtaribileet mennä jo päässä sekaisin - samat naamat, sama musiikki, samat tai samannäköiset paikat, useimmiten samat jutut bileistä toiseen. Mutta kun kaikki muut menee, niin minäkin. Voisi kohta tehdä taas jotain vaihtoehtoista, tai ainakin yrittää.

Euroviisujen toinen semifinaali. Sain live streamin toimimaan vasta äänestyksen aikana, mutta näin ne lyhyet klipit. Se riitti ihan hyvin. Katsottiin sitä romanialaisen kämppikseni kanssa, se ymmärtää viisujen päälle, toisin kuin moni muu vaihtari ja saksalaiset. Täällä ei viisut näy mediassa eikä kämppikset tiennyt olisiko sitä voinut katsoa telkkarista. Italialaiset ei edes tiedä koko kilpailusta. Kummallinen euroviisuton todellisuus täällä - eikö ne tajua että tämä on paljon potkupalloa tärkeämpää? Huomenna finaalit on katsottava, islantilainen ja venäläinen ilmoittautuivat jo seuraksi, kisakatsomopaikka on vielä auki. Olen oikeasti haaveillut tästä suuresta eurooppalaisesta kokemuksesta, että katson viisuja muiden eurooppalaisten kanssa, hurraamme maillemme, kannustamme toisiamme ja tunnemme itsemme todella eurooppalaisiksi, vaikka Viisut on yksi vitsi ja pelkkää kitschiä. Olkoonkin vitsi, mutta se on ainakin yhdistävä sellainen.

Yksi kämppis sanoi eilen että mä taidan nauttia todella paljon elämästäni Saksassa kun matkustelen ja menen täällä niin innokkaasti. Tottahan se on. Nyt on ainutkertainen mahdollisuus elää oikeasti päivä kerrallaan, kattoon voi sylkeä sitten Suomessakin. Mutta miten yhdistää opiskelu ja kaikki nämä riennot? Miten huijata aivot ajattelemaan että kauniina päivänä voi pysyä sisälläkin ja tehdä kouluhommia? On muuten jotenkin siistiä mennä aurinkolasit päässä kouluun, sitä en ole kauhean montaa kertaa kokenut. Ensi viikolla on taas kaksi vapaapäivää - ihania nämä saksalaiset kun tarvitsevat niin paljon lomaa. Ja Rock im Park melko tuntemattoman seuran kanssa - jännittää, mutta tiedän että kaikki onnistuu.

Humppaa, Nürnbergia ja aurinkoa

Olenko ainoa Erasmus, jota ei kiinnosta jalkapallo yhtään? Tänään olisi ilmeisesti joku tärkeä matsi, jota "kaikki" menee katsomaan jonnekin pubiin. Ei yhtään kiinnosta istua tylsistyneenä nurkassa tai esittää tyhmiä kysymyksiä, saati sitten kuunnella sitä huutoa. Saan muutenkin nähdä ja kuulla futisfaneja ihan tarpeeksi U6-metrossani aina kun Allianz Arenalla on jotain. En todellakaan ymmärrä futista, mutta kyllä mä sitä livenä voisin käydä katsomassa, ehkä mulle sitten avautuis mitä hienoa on pallon perässä juoksemisessa... Miksi kiekon perässä luistelu kolahtaa mulle paljon paremmin?

Mutta nyt kertaus viikonloppuun:

Ette ikinä arvaa millä festeillä tuli taas oltua.

Ah, miten esteettinen kuva. Suomen snägäreissä on lihiksen, munkin ja porilaisen välissä langosin kokoinen markkinarako.

Näin vihdoin Miss Bavarian lähietäisyydeltä. Jos ois Photoshop, olisin vaalentanut kuvan... Juurella teinigoottiemopunkkareita, joita näkyy katukuvassa yllättävän vähän, kuten muutenkin ns. erilaisia nuoria tai persoonallisen näköisiä ihmisiä.

Nyt päästiin perjantain ytimeen. Tiesin, että Eläkeläiset on suosittu bändi Saksassa ja kaiken maailman kaljafestivaalien jälkeen ymmärsin, miksi. Mutten ymmärtänyt, millaista on meno Eläkeläisten keikoilla.

Ensin mentiin iloisesti mahdollisimman eteen. Virhe! Kun humppakomppi lähti käyntiin, alkoi välittömästi hirveä pogoaminen, töniminen ja juokseminen. Eloonjäämisvaistot voittivat ja menimme suosiolla taaemmas. Törmäsimme yllättävän vähän suomalaisiin, suurin osa Humppa ist für alle da-, Humppa für alles- ja Suomi-leijona (!) -t-paita -jengistä oli saksalaisia. Mahtoivatko ne oikeasti tajuta Humppaa taikka kuole -biisin sanoja? Mahtoiko niitä edes kiinnostaa? Humppa- ja Eläkeläiset-huudot vaan raikuivat. Joku bändin jäsenistäkin innostui stage daivaamaan. Yritimme virittäytyä surrealistiseen tunnelmaan lattialta löytyneen korkkaamattoman jekkupullon avulla, ei nyt ihan tuottanut tuloksia, mutta Jukolan humpan kuuleminen pelasti iltani.

Lauantaina mentiin Nürnbergiin lähinnä vaan solubileisiin. Hauskaa vaihtelua olla vaan kotibileissä ja skipata baari. Teemana oli kansallisuudet, sitä en tiennyt ettei nimenomaan saanut pukeutua omaksi maakseen, mutta tulipa läksärilahjalleni eli Suomi-paidalle käyttöä. Sosiaalisia saksalaisia ja hyviä random-keskusteluja (myös saksaksi). Sunnuntaina oli järkyttävän kuuma ja paloinkin vähän.

Mutta nyt taidan luovuttaa ja suunnata kisakatsomoon, wiederschauen!