Mun piti postata viime viikolla ties kuinka monta kertaa, mut en vaan saanut aikaiseksi. Viime viikolla ihailuni saksalaisten opiskelijoiden aktiivisuutta ja fiksuutta kohtaan vaihtui stressiksi. Mietin tunneilla, pitääkö nyt tuonkin pyytää puheenvuoroa juuri kun tunti on loppumassa, miksi jengi tekee niin paljon muistiinpanoja ja miten ikinä pääsen esseekokeesta läpi. Stressasin, pitääkö munkin nyt osallistua keskusteluun ja kysyyköhän joku kohta multa jotain ja ikävöin luentoja, jossa voi vaipua offline-modeen, tehdä things to do-listoja, suunnitella menoja tai lappuilla vaihtarikavereiden kanssa ja naureskella saksalaisille yhdessä. Kenties lukukausimaksu, arvosana -tai valmistumispaineet ovat syynä sakemannien pingottamiseen? Olin pari päivää myös väsynyt sosiaalisiin tapahtumiin ja nekin tuntuivat suorittamiselta. Ei kai vaihdon tarkoitus ole päättymätön things to do-lista - opiskele, juokse Sondermeierstrassea edestakaisin, käy jokaisessa kissanristiäisessä, ole aktiivinen Facebookissa koska siellä tapahtuu koko ajan jotain, tutustu mahdollisimman moneen saksalaiseen kun kerran elät niiden kanssa samassa solussa ja yritä samaan aikaan hoitaa arkiset pakolliset asiat kuten vuokranmaksut, siivoamiset ja ruokaostokset ja matkustaa mahdollisimman paljon, kun kerran olet ulkomailla ja Keski-Euroopassa?

Mietin myös, miksi käytän täällä sosiaaliseen elämään älyttömästi aikaa ja laitan sen kaiken muun, jopa yöunien edelle, kun Suomessa kavereiden tapaamiset sovitaan avaamalla täysi kalenteri eikä spontaanilla "mitäs teet tänään"-tekstarilla. Miksi Suomessa oikeiden kavereiden kanssa hengailu on joskus niin vaikea sopia ja se ei ole ajankäytössä prioriteettina? Toisaalta Suomi-ja vaihtarielämä eivät ole tässä suhteessa vertailukelpoisia. Aika kuluu aivan eri tavalla ja sitä on toisaalta paljon, toisaalta todella vähän. Vaihtarin opiskelu on erilaista kuin oikean opiskelijan ja päivärytmi, arkirutiinit... niitähän ei ole.

Stressi väheni, kun rupesin oikeasti hoitamaan rästihommia, olin vähän myös kotona omissa oloissani tehden täysin hyödyttömiä asioita ja tajusin taas kuinka paljon hyviä tyyppejä Münchenissä on. Myöskin auringon ja helteiden ilmestyminen saattoi vaikuttaa stressin ja Italian jälkeiseen plääh -olotilan vähenemiseen. Nyt kaikki on taas oikein päin: täällä on kuuma ja Suomessa kylmä. Mulla on polkupyörä. Ja tänään on Prodigyn konsertti (liput olivatkin 44 € eivätkä 90, Gott sei Dank). Leben ist wieder gut.