Back to Fineland

Viikko Suomessa takana ja Erasmus tuntuu jo kaukaiselta unelta. Ikävöin jo saksan kieltä, kun päässä pyörii saksankielisiä sanoja. Joskus mietin miten jonkin asian voisi sanoa saksaksi, mutta eipä ole ketään kenelle saksaa puhua. Huomasin olevani jälleen kerran lahjakas eksymisessä, sillä olen ihan pallo hukassa sekä Helsingissä että Turussa - miten Münchenin kartta ja kadut tuntuivat niin selkeiltä? Ulkona on niin vähän ihmisiä, 20 € menee ruokakaupassa tuosta vaan eikä kukaan pidä mulle ovea auki, sano hallo tai entschuldigung. On kuitenkin hyvä taas olla kotona ja vaihtaa carpe diem -elämä hieman suunnitelmallisempaan tyyliin. Kunpa saisin vaan kesälukukauden arvosanat pian, niin voisin aloittaa kädenväännön kurssien hyväksilukemisessa... Jotkut menettävät vaihtarivuotenaan motivaation pääaineeseensa tai tajuavat ettei se oma juttu ollutkaan, kun on eri tavalla aikaa ajatella. Mä taas olen motivoitunut viestintään yhä enemmän ja odotan jo syksyä ja uusia alkuja - mutta tuli tämä lomakin tarpeeseen.

Pääsin lähtötuutoriksi LMU:hun lähteville suomalaisille ja nyt pitäisi jonkinlaista things to do -listaa finskeille vääntää. Mitäs siihen laittaisi? Mitä taas pitikään tehdä? Miten nopeasti Erasmus-rytmi unohtuukaan... ja toisaalta ei. Musta tuntuu, ettei tämä jää mun viimeiseksi ulkkarikokemukseksi. Saa nähdä, mistä päin maailmaa seuraavaa blogiani kirjoitan. Ollaan nyt vähän aikaa Suomessa, sitten taas lähdetään jonnekin ja sitten tullaan takaisin.

Sain vihdoinkin Hausarbeitin, viimeisen saksalaisen koulurästihomman tehtyä! Jawohl! Ich freue mich. Vielä kun maanantaina saisin Mensa-korttini palautettua ja pantin takaisin, Saksa-säädöt ois tässä. Pakkauspaniikki alkoi jo, vaikka onhan tässä vielä kolme München-päivää aikaa. Miten tuota tavaraa on voinut kerääntyä niin paljon? Miksi muka tarvitsen noin paljon vaatteita ja kenkiä? Ja miksi haluaisin hankkia niitä vielä lisää? Erasmus-bestikseni lähti tänään, mutta onneksi se asuu Turussa. Haikeaa ja stressaavaa hyvästellä ihmisiä joka päivä, eikö kaikkia voisi vaan hyvästellä kerralla? Koko vaihtovuosi alkaa tuntua jo kuin unelta. Tapahtuiko tämä oikeasti? Pian kaikki on kuin ikinä en olisi Müncheniin tullutkaan.

Millaista mahtaa olla, kun suomea kuulee kaikkialla eikä enää puhu enkkua ja saksaa päivittäin? Kun kaikkialla on suomalaisia? Kun uusiin ihmisiin ei tutustu lähes viikoittain? Kun kavereita ei tule nähtyä päivittäin? Tuleeko baijerilaista sapuskaa ikävä? Mitä on metrot ilman leipomoita ja 50 sentin bretzeleitä? Ruokakaupat? Suomalainen kalja?Alko? Pilkku jo puoli neljältä? Kun kukaan ei tee poskisuudelmia, sano viel spass, hallo ja tschüss? Luennot yliopistolla, jossa kukaan ei kysy mitään, keskustele, väitä vastaan tai halua osallistua? Puolityhjät metrot ja vain yksi linja? Keskusta ilman Rathausia, suihkulähteitä, ja ainoana patsaana tyyliin Mannerheim? Ei Biergartenin Biergartenia vaan terasseja kaduilla? Kun ihmiset ei anna enää pyöräillä kävelyteillä? Listaa voisi jatkaa loputtomiin... Niin monia pieniä asioita tulee ikävä.

Whatever will be, will be...

Hausarbeit on edennyt sivulle kolme, jess. Ehkä tosiaan saan sen rutistettua tänä viikonloppuna kasaan. Eilinen ACDC-/ABBA -monivalinta meni toivottavasti hyvin, ei noista koskaan tiedä, mutta ottaen huomioon edellisillan Stammarireissun olen suoritukseeni suht tyytyväinen, ja on sellainen kutina että saattoi mennä läpi. Mikä riittää mulle vallan mainiosti. Ei enää ikinä kokeita saksaksi eikä opetusta saksaksi - jiihaa! Toisaalta vähän haikea fiilis. Mulle tulee varmaan saksaksi opiskeluakin ikävä, kun se alkoi jo sujua ihan kohtalaisesti. (Tässä vaiheessa vaikea uskoa, mutta mitäpä en tulisi ikävöimään...)

Eksyin Hausarbeitista vähän haaveilemaan ja tekemään tulevaisuuden suunnitelmia/pilvilinnoja. Harhailin New Yorkiin , Australiaan ja Lontooseen. Oon ihan liekeissä varsinkin tosta kuuluisasta NY:n opinahjosta ja Australian kirjailijakursseista, siellä opetetaan jopa kirjoittamaan romanttisia romaaneja ja best sellereitä! Melkein pompin tuolillani. Mahtavuutta. Ehkä sitten joskus, kun taion jonkinlaisen stipendin jostain. Olisi unelmien täyttymys päästä lukukaudeksi tai yhden kurssin/projektin verran johonkin noista, kerran kun olen huomannut että koululla ja sen nimellä on väliä. München on jo koettu ja olen saanut kunnon kansainvälisyyskärpäsen pureman, miksei voisi sitten nostaa rimaa vähän ylemmäs? Schau ma mal. Onhan tämä hieman epärealistista, mutta voisihan sitä joskus yrittää.

Das ist die Rhytmus meiner Stadt

Ihan outo ja epäsosiaalinen olo, kun on vaan neljä viime päivää lukenut tentteihin ja nähnyt vain yhden Erasmuksen (ja sekin oli suomalainen). Onneksi muillakin Erasmuksilla on sama pänttäys menossa, eli en missaa mitään megalomaanista tapahtumaa. Torstaina ois vuorossa monivalinta pr-työn teoriasta, toisaalta kiinnostavaa, toisaalta puuduttavaa. Taas yksi esimerkki loistavasta saksalaisesta kurssisuunnittelusta: kurssiin kuuluu luentosarja,jossa ei ole läsnäolopakkoa ja jossa on paljon ei klausur-relevantteja kalvoja. Kurssin tärkein materiaali on netissä kryptisten salasanojen takana, enkä tosiaan ollut käynyt kuin kerran niitä alkupään matskuja katsomassa. Menin sitten printtaamaan koko materiaalin ja siitähän saisi kirjan kasaan... Tosi kiva. Juuri ja juuri ehdin lukea tenttiin, enkä edelleenkään tiedä miten siihen lukisin - lukeako sieltä täältä vai yrittääkö opetella pikkujuttuja ulkoa... Ei mitään motivaatiota. Ennemmin rustaisin mun esseetä.

Muhun on viime aikoina iskenyt yhä enemmän haikeus kotiinpaluusta ja olen muistellut tätä Erasmus-vuotta, kaikkea mitä on tapahtunut, mitä olen kokenut ja miten tämä kaikki ylitti mun odotukseni. Harmi, että Pohjois- ja Itä-Saksa jäivät nyt multa koluamatta, jos ei Berliiniä lasketa. Olisin halunnut nähdä vähän erilaista, "oikeaa" Saksaa, moderneja kaupunkeja, satamakaupunkeja, erilaisia aksentteja ja erilaisia paikallisia. Baijeri ei toisaalta ole varsinaista Saksaa, toisaalta se on välillä stereotyyppisintä Saksaa mitä voi olla. Muttei ollut kai sitten tarpeeksi aikaa Saksa-kokonaiskuvan luomiseen, kun jonkinlaista arkea täällä piti välillä viettää eikä pelkkää turistielämää... Kyllä Hampuri, Lyypekki, Köln ja Frankfurt tänne vielä jäävät mua odottamaan.

Näitä videoita tulen Suomessa töllöttämään ja itkemään:

München-video 1
München-video 2
Keep surfing -leffan traileri

Leffassa tulee aina yks todella hyvä TZ:n tai Abendszeitungin München-mainos, mutten löytänyt sitä...

Jaksaa ja jaksaa

Jess, sosiologian tentti on ohi! Onneksi olin perehtynyt vanhoihin koekysymyksiin, ne nimittäin kaikki tulivat tenttiin. Kaksi tuntia aikaa ja neljä kysymystä - ei loppujen lopuksi niin paha, mutten ehtinyt tehdä muistiinpanoja,joita yleensä teen kokeen alussa sen 20 minuuttia. Ja piti kirjoittaa mustekynällä. Hulluja nuo saksalaiset, tuli ihan kirjoitukset tai pääsykokeet mieleen, olipahan joku varustautunut korvatulpillakin tähän.Mutta läpi ainakin meni ja sain ihan hyvin tekstiä kasaan, olin ihan varma etten saa kirjoitettua kuin kaksi lausetta koska en vaan pystyisi muistamaan saksaksi lukemiani asioita saati ajattelemaan saksaksi, mutta kyllä se kynä taas sauhusi vanhaan tuttuun hikketyyliin. Kannatti käydä melkein kaikilla luennoilla, osallistua lukupiiriin, tehdä referaatti ja statementit. Hyvä minä.

Perjantain synttärit ja antisynttärit menivät mukavasti. Ilma oli optimaalinen ja piknikillä oli vaikka ketä kivoja tyyppejä, yhteensä parisenkymmentä. Pelattiin mölkkyä, heitettiin frisbeeta, syötiin, juotiin ja juteltiin. Suomessa pitäisi järkätä enemmän piknikkejä ja ostaa frisbee tai jonkinlaisia pelejä ja palloja, toi on vaan niin kivaa ja rentoa ajanvietettä... Vain istua nurtsilla. Ei kai siinä muuta tarvi. Onpa taas jotain mitä muistella talvella hikisessä bussissa.

Noita leivoin kunnon säkillisen ihan omin pikkukätösin. Ja kyllä niitä kehuttiin (jopa jotkut suomalaiset kehuivat), mutta saas nähdä koska taas lähden moiseen projektiin mukaan...

Kukaan ei sitten ollutkaan pukeutunut Liisa ihmemaassa -teeman mukaan, mutta mä sentään vedin kunnon irvikissa-ilmeen päälle.

Hehän ovat kuin kaksi marjaa ja silleen...

Ja sitten taas seuraavaan tenttiin lukemaan!

Lernen, lernen, lernen

Sanotaan, että Erasmus on pelkkää lomailua, mut joo, niin varmaan... Enpä ole ikinä opiskellut näin paljon (ja myöskään juhlinut näin paljon... hasardi yhdistelmä). Muistin taas tänään, miksi Suomessa ja muutamassa muussakin sivistysvaltiossa ei opiskella kesällä. Itse asiassa kiroan tätä asiaa joka päivä ja arvostan taas kesätöitä, vapaita iltoja ja viikonloppuja... Tosin jos on kesätöissä, ei voi mennä keskipäivällä maauimalaan, käräyttää taas selkänsä ja myös alakylkensä/lantion sivunsa (miksi sitä ruumiinosaa sanotaan?) ja tulla siihen tulokseen, että sosiologian salat eivät vain avaudu ulkona helteessä lomaa viettävien ihmisten keskellä. Varsinkin kun pienikin tuulenvire saa prujut lentämään ja niihin eksyy koko ajan pieniä epämääräisiä ötököitä. Lukupiiriin lukeminen ulkona vielä sujui, muttei ihmeisesti tenttipänttäys... Kenen kuningasidea olikaan lukea sosiologiaa Saksassa? Miksen ottanut pelkkiä viestinnän kursseja tai jotain täysin pilipalia? En todellakaan tiedä, miten tuo tentti tulee menemään. En vaan taaskaan osaa lukea ja aika loppuu kesken. Ei sillä sinänsä ole väliä, reputanko vaiko enkö, mutta olen jo nähnyt koko roskan eteen niin paljon vaivaa...

 Nyt muuten tiedän, mistä sakujen pingotus johtuu. Uudesta Bachelor-Master -systeemistä (joka meilläkin on ollut jo ajat sitten, mutta tuli tänne vasta nyt). Tämän systeemin myötä kaikki arvosanat merkitsee ja tietyt kurssit täytyy käydä tietyssä järjestyksessä. Muuten joutuu varmaan uusimaan koko vuoden. Voi mun Kommilitone-parkoja, onneksi kestää vielä jonkin aikaa, ennen kuin Suomen päättäjät keksii miten opiskeluaikaa lyhennetään...

Oikeasti olen kyllä iloinen siitä, että päätin viettää kesän Münchenissä. On vaan niin kuuma koko ajan ja olisi muutakin tekemistä, kuten viettää laatuaikaa huipputyyppien kanssa tai nauttia luonnosta ja auringosta, muttei kauaa enää tarvi kärvistellä.

Unohdin muuten kertoa parin viime päivän kohtaamiseni saksalaisten kanssa. Ensinnäkin viikonloppuseminaarin viimeisenä päivänä dosentti Spiegelista vei meidät kivaan Biergarteniin (mä niin rakastan niitä, jotain ihan muuta kuin perusterdejä), melkein kaikki oikeasti tuli sinne ja mikä parasta, tarjosi kaikkien kaljat. Mahtavaa. Saksalaiset oli tosi kiinnostuneita Suomesta, kuten melkein aina, ja kyseli onko meillä paljon karhuja, hirviä ja kallista alkoholia. (Ja kehuivat mun referaattia.) Sainpa kaksi fb-kaveriakin. Toinen kutsui joku päivä Isarille uimaan ja toinen lupasi näyttää työpaikkansa, paikallisradion Bayerische Rundfunkin tiloja, viedä mut kesäasunnolleen ja antaa true sosiologi -poikkiksensa meiliosoitteen, jos ja kun hajoan tämän sosiologian kanssa. Ihmeellistä tavata noin kiinnostunut saksalainen, joka oikeasti kutsuu jonnekin kylään ja jotain tekemään, täytyy hyödyntää tämä mahdollisuus.

Eilen taas olin matkalla metrikselle, jostain syystä tällä kertaa kävellen, kun naapuri (jota en ollut koskaan nähnyt) ajoi pakullaan viereen ja tarjosi mulle kyydin yliopistolle. Aika randomia. Sattui muuten olemaan viestinnän professori ja entinen journalisti, ainakin omien sanojensa mukaan, ja taisi sen poikakin olla (jossain vaiheessa lopetin kuuntelemisen)... Yritin olla kohtelias, mutten ollut ihan juttutuulella ja jotenkin jäi oudot fiilikset koko tyypistä vaikka se oli ihan asiallinen. Ehkä siksi, ettei Suomessa koskaan tapahtuisi tällaista?

Kuvat viime viikolta, ei kronologisessa järjestyksessä:

1. Ulkoilmakino Westparkissa
2. Oper für alle -ulkoilmaoopperatapahtuma
3. Kiinalainen rakennus Westparkissa
4. Bitte zurückbleiben -mies
5."Harmi! Pojat, olitte siitä huolimatta loistavia!"

Hajatelmia

Miten oikeasti saksalaiset jaksavat opiskella 30 asteen helteessä? Viikonloppuna vielä? Ei voi ymmärtää.

Huomenna starttaa iloinen tutkivan journalismin viikonloppuseminaari, jonka ensimmäisen osan skippasin tosiaan festareiden takia. Mitäs menivät muuttamaan päivämääriä. Toivottavasti maikka ei tarkastele liian läheltä mun Rock im Park -ranneketta - ja toivottavasti muistan olla pukematta sen RiP-paidan päälle enkä ole liian ajatuksissani... Pitäis taas jatkaa undercover journalism -esitelmän tekoa. Tai aika valmis se jo on, pitää vaan tsekata kielioppi jotenkin NetMotin avustuksella ja ennen kaikkea harjoitella, mikä on aina se ärsyttävin osuus. Olisin kuulemma voinut pitää koko höskän enkuksi, mutta menin jo väsäämään powerpointit saksaksi, enkä jaksa kääntää niitä uudestaan, vaikka helpompaahan se saksasta enkkuun olisi. Onneksi olen sentään ihan liekeissä esitelmäaiheestani, olen oppinut paljon uutta saksalaisista tutkivista sankarijournalisteista ja haluaisin itsekin sellaiseksi - tosin en varmaan selviäisi peitehommista ilman identiteettikriisiä. Haluaisin kertoa esimerkkejä suomalaisista tutkivista journalisteista, mutten oikein keksi mitään hyvää tapausta, en ainakaan peitejournalismin puolelta...
 
Mitäköhän muuta viime aikoina on tapahtunut? Loputtomasti piknikkejä ja grilli-iltapäiviä, enemmän kuin Suomessa ikinä. Saksa taistelee huomenna futiksen pronssista. Sakujen asenne Espanjalle häviön jälkeen oli ihmeen positiivinen; ei se futis olekaan elämän ja kuoleman kysymys. Mikä meni väärin -lööppien sijaan näin vain kannustavia ja vilpittömiä hyvin te veditte -otsikoita. Miksi Suomessa urheilu otetaan niin kuolemanvakavasti?

Mitäs muuta? Baijerissa äänestetään ilmeisesti kohta uudesta tupakkalaista koskien julkisilla paikoilla tupakoimista. Ristiriitaisesti vaihtoehtoina ovat "Kyllä ei-tupakoivien suojelulle" (Nichtraucherschutz) tai "Ei ei-tupakoivien suojelulle", tai miten tuon nyt paremmaksi suomeksi kääntäisikään... Mä menisin ainakin ihan sekaisin ja äänestäisin vahingossa väärin. Uusi Bundespräsident ollaan valitsemassa - tai kenties se valittiin jo? Valtakunnassa siis kaikki mitä luultavimmin hyvin.

Kun vaan löytäisin pyöräni lukon jostain puskasta...

Enää noin viisi viikkoa Erasmus-aikaa - okei, ehkä viisi ja puoli. Hämmentävää. En tiedä pitäisikö olla iloinen vai surullinen ja fiilikset on toisinaan vähän ristiriitaiset. Nyt kun lähtö lähenee, ei mene päivääkään etten ajattelisi Suomeen paluuta. Täytyy varmaan vastapainoksi tehdä tänne jossain vaiheessa lista asioista, joita tulen ikävöimään Saksasta... Siitä listasta ei tule kyllä yhtä pitkä kuin Suomen listasta, mistäköhän johtuu? Täytyy myös jossain vaiheessa ottaa kuvia kaikista futiksen MM:n liittyvistä mainoksista ja krääsästä mitä tulee vastaan, niin saatte oikean kuvan tästä kansanjuhlasta. Miksei Suomi täyty Suomen lipuista ja kaiken maailman oheistuotteista kun on lätkän MM-kisat? Siinä ei vain ole tarpeeksi rahaa ja sponsoreita pelissä...
Olen alkanut päästä jo vähän kiinni tähän potkupalloon, viimeisin Saksan peli Ghanaa vastaan oli mun mielestä jo melkein jännittävä. Perin kummallista... Tulen varmaan muistelemaan tätä suurta futiskokemusta myöhemmin, kun tuskin tulen vastaavaa enää näkemään, ellen satu olemaan taas ulkomailla seuraavien kisojen aikoihin. Futiksesta puheenollen, eilen kokeilin vihdoin pöytäfutista eli kickeriä, se jos mikä on saksalaista ja niitä pöytiä on lähes jokaisessa baarissa ja Mensassakin. Olin aika hidas ja kädetön, kuten kaikissa tuollaisissa peleissä yleisesti ottaen, mutta oli ihan hauskaa. Täytyy jatkaa treenailua.

Torstain "referaatti" meni ihan hyvin. Nukuin toisinaan silmät auki ja putosin kärryiltä keskustelusta, muttei se ollut niin vakavaa. Tein itse asiassa enemmän töitä kuin saksalaiset ryhmäläiseni - kirjoitin omasta osuudestani (7 sivua) kolme sivua muistiinpanoja (tähän meni kolme ja puoli tuntia), ne ei kirjoittanut mitään tai ainakaan lähettäneet mulle mitään, mutta oli niin vaikuttuneita mun panostuksesta että ne otti suurimman osan mun muistiinpanoista meidän niin sanottuun esitelmään ja koko roska noudatti mun muistiinpanojen rakennetta. Sovittiin ehkä viisi minuuttia ennen shown alkua kuka sanoo mitäkin. Loppujen lopuksi kyseessä ei ollut esitelmä, vaan keskustelun vetäminen - piti samaan aikaan siis pysyä mukana keskustelussa, improvisoida, kirjoittaa muistiinpanoja ja miettiä pitääköhän mun nyt sanoa jotain ja jos niin mitä. Sekavaa. En siis sanonut juuri mitään, luin pari pitkää sitaattia ääneen mikä oli todella tuskallista, koska en ollut treenannut sitä yhtään. Kunnon töks-töks-sönköttämistä. Vähemmästäkin tulee suorituspaineita. Onneksi kyseessä oli vain luentosarjan lukupiiri eikä tuosta saa arvosanaa. Ja pääasia että se on ohi.

Saatoin kyllä tehdä enimmäkseen turhaa työtä, sillä kuulemma tenttiin tulee vain luentokalvot eikä lukupiirin materiaalia - kaikki statementit, referaatti ja lukupiiriin osallistuminen ovat siis todennäköisesti hukkaanheitettyä aikaa. Jaksan kerta toisensa jälkeen yllättyä siitä, kuinka epäselvää ja epäorganisoitua niin moni asia tuossa yliopistossa on. Taas yksi esimerkki: viime keskiviikon seminaarissa opettaja oli myöhässä 35 minuuttia ja silti melkein kaikki opiskelijat tulivat kiltisti paikalle ja odottivat opettajaa. Suomessa jengi olisi jo lähtenyt kävelemään. Opettaja sanoi kyllä edellisellä kerralla tulevansa sitten myöhässä, muttei osannut arvioida paljonko olisi myöhässä - Suomessa kukaan ei olisi vaivautunut tulemaan paikalle tai odottamaan niin kauan. Ja mä kun luulin, että täällä opiskelijat protestoisivat ja kritisoisivat enemmän kaikenlaisia opiskelujärjestelyiden epäkohtia, kun täällä oli syksyllä isoimman luentosalin, Audimaxin valloituskin ja mielenosoittajat asuivat päärakennuksessa, mutta ilmeisesti tuollaiset pienemmät, mutta silti asioiden sujuvuutta ja ajankäyttöä häiritsevät tekijät eivät saa saksalaista barrikadeille.


Hyvää juhannusta muuten - täällä on vihdoin paremmat kelit ja olen lähdössä uimaan ja kenties myös saunaan. Tosin vain maauimalaan, mutta on sekin jotain. Täällä ei juhlita juhannusta enkä saanut selvitettyä mitä täällä asuvat skandinaavit tekevät, mutta kun tulee säkkipimeää jo klo 22 aikaan, jussin juhlimisessa ei välttämättä ole paljon järkeä. Vähän ikävä kesämökkeilyä, mutta eiköhän ilmankin pärjätä.

Sleepless in Munich

Sataa sataa ropisee. On kylmä. Mulla on järkyttävä univaje ja silmäpussit roikkuvat kohta polvissa. Olen käynyt viime aikoina joko ylikierroksilla ihan levottomana tai sitten ollut todella aneeminen ja kaputt. Pitäisikö ihan oikeasti nukkua enemmän eikä roikkua kahdelta yöllä YouTubessa kuuntelemassa suomirokkia tai Kentiä? Luulin siis, että koti-iltoina, joita olen joutunut pitämään viime aikoina ennätyksellisen paljon referaatin takia, menisin aikaisemmin nukkumaan - ja hui hai. Tyhmästä päästä kärsii todellakin koko ruumis.

Oliko Habermas näin vaikeaa myös suomeksi? Alleviivasin varmuuden vuoksi melkein kaikki lauseet Readerista, se muistuttaakin kohta pääsykoekirjaa tällä Stabiloiden käytöllä. Vähän tosiaan jännittää mitä torstaista tulee... Mutta nyt takaisin viikonlopun kuviin ja tunnelmiin.

Kävin sunnuntaina vieraideni kanssa vihdoin Olympiatornissa. Oli sateista ja sumuista, niin kuin melkein aina kun menen johonkin näkötorniin. Paremmalla säällä olisi nähnyt koko kaupungin aina Freimanniin asti ja Baijerin alppejakin... Alkuperäinen suunnitelma oli siis mennä Sea Lifeen, mutta sinne oli älyttömät jonot. Kuvassa Olydorfin opiskelijakylä.

BMW Welt näytti hauskalta ylhäältäpäin.

Olympiatornissa oli myös pieni "rockmuseo" eli nurkkaus jossa oli lähinnä museoesineitä tyyliin Michael Jacksonin tyynyliina ja jonkun rokkarin äidin kirjoittama kirje, mutta myös kaksi toimivaa jukeboksia joita sai kokeilla. Käytin siis ekaa kertaa jukeboksia, jännää! Valitsin Beatlesia. Halvat on huvit ja silleen...

Taidan vaihtaa virtuaalimaailman nyt suomalaiseen lehtimaailmaan. Vieraat toivat MeNaiset, Imagen, Olivian, Suomen Kuvalehden, Journalistin, Hesarin ja Nytin... Ja Reissumiestäkin on vielä yksi kappale jäljillä. Pyöräkin on taas kunnossa. Kyllä nyt kelpaa. Kun vaan osaisi nukkua.

Mun piti postata viime viikolla ties kuinka monta kertaa, mut en vaan saanut aikaiseksi. Viime viikolla ihailuni saksalaisten opiskelijoiden aktiivisuutta ja fiksuutta kohtaan vaihtui stressiksi. Mietin tunneilla, pitääkö nyt tuonkin pyytää puheenvuoroa juuri kun tunti on loppumassa, miksi jengi tekee niin paljon muistiinpanoja ja miten ikinä pääsen esseekokeesta läpi. Stressasin, pitääkö munkin nyt osallistua keskusteluun ja kysyyköhän joku kohta multa jotain ja ikävöin luentoja, jossa voi vaipua offline-modeen, tehdä things to do-listoja, suunnitella menoja tai lappuilla vaihtarikavereiden kanssa ja naureskella saksalaisille yhdessä. Kenties lukukausimaksu, arvosana -tai valmistumispaineet ovat syynä sakemannien pingottamiseen? Olin pari päivää myös väsynyt sosiaalisiin tapahtumiin ja nekin tuntuivat suorittamiselta. Ei kai vaihdon tarkoitus ole päättymätön things to do-lista - opiskele, juokse Sondermeierstrassea edestakaisin, käy jokaisessa kissanristiäisessä, ole aktiivinen Facebookissa koska siellä tapahtuu koko ajan jotain, tutustu mahdollisimman moneen saksalaiseen kun kerran elät niiden kanssa samassa solussa ja yritä samaan aikaan hoitaa arkiset pakolliset asiat kuten vuokranmaksut, siivoamiset ja ruokaostokset ja matkustaa mahdollisimman paljon, kun kerran olet ulkomailla ja Keski-Euroopassa?

Mietin myös, miksi käytän täällä sosiaaliseen elämään älyttömästi aikaa ja laitan sen kaiken muun, jopa yöunien edelle, kun Suomessa kavereiden tapaamiset sovitaan avaamalla täysi kalenteri eikä spontaanilla "mitäs teet tänään"-tekstarilla. Miksi Suomessa oikeiden kavereiden kanssa hengailu on joskus niin vaikea sopia ja se ei ole ajankäytössä prioriteettina? Toisaalta Suomi-ja vaihtarielämä eivät ole tässä suhteessa vertailukelpoisia. Aika kuluu aivan eri tavalla ja sitä on toisaalta paljon, toisaalta todella vähän. Vaihtarin opiskelu on erilaista kuin oikean opiskelijan ja päivärytmi, arkirutiinit... niitähän ei ole.

Stressi väheni, kun rupesin oikeasti hoitamaan rästihommia, olin vähän myös kotona omissa oloissani tehden täysin hyödyttömiä asioita ja tajusin taas kuinka paljon hyviä tyyppejä Münchenissä on. Myöskin auringon ja helteiden ilmestyminen saattoi vaikuttaa stressin ja Italian jälkeiseen plääh -olotilan vähenemiseen. Nyt kaikki on taas oikein päin: täällä on kuuma ja Suomessa kylmä. Mulla on polkupyörä. Ja tänään on Prodigyn konsertti (liput olivatkin 44 € eivätkä 90, Gott sei Dank). Leben ist wieder gut.

Viime viikon riennot ja opetukset

Kokeilin vihdoin kepillä jäätä ja meilasin Spiegelin toimittajalle, joka vetää tutkivan journalismin viikonloppuseminaaria. En kyllä usko, että se antaa mulle erivapauksia Rock im Parkin suhteen, tää on nyt joko tai -tilanne. Lukuvuoden kiinnostavin kurssi, jollaista ei HY:sta löydä, josta saisi 5 op ja voisi taas pölöttää vähän Suomestakin - vai todennäköisesti mielettömät festarit ja jonkin sydäntäsärkevän tarinan sepustaminen Kelalle, kun opintopisteitä ei ole tarpeeksi, kumman vaihtoehdon tässä nyt sitten valitsisi?

Kelataan kuitenkin taaksepäin ja palataan viime viikkoon.

Pauliina viime semesteriltä oli käymässä, joten joka päivälle oli jotain ohjelmaa - tosin ei kuulemma tarpeeksi bileitä. Itse olen kyllä eri mieltä...

Maanantaina testattiin teekkareiden Stammtischia. Siellä sai ilmaista ruokaa ja painopiste oli juttelemisessa ja ihmisiin tutustumisessa, ei siis kreisibailausta tunkkaisessa kellarissa Mesan tyyliin. Hyvää vaihtelua.

Chiaralla oli synttärit ja se toi paikalle kolme (!) kakkua. Yksi niistä kuvassa näkyvä banaanisplit-kakku, Kuchen des Jahres, jonka muut Stammtischin random-ihmiset onnistuivat menestyksekkäästi tuhoamaan. Muita kakkuja tuli syötyä senkin edestä...

Annoimme Students Mondaylle toisen mahdollisuuden. Ei olisi pitänyt. Valot laitettiin päälle joskus yhdeltä, kun jengi katosi ekaan U-Bahniin, tanssimme Und ich schwimm, schwimm, schwimm -biisiä keskenämme ja dj:n kaveri/portsari kuvasi kaiken videokameraansa. Joopa joo.

Satoi koko viikon. Saksalaiset etanat olivat eksoottisia (onhan suomalaiset etanat vähän erilaisia?) ja niitä oli paljon. Näytettiin varmaan aika dorkilta kuvatessamme etanoita, kastematoja ei sentään tutkittu...

Tiistaina livahdettiin tutkimaan Rathausin sisätiloja, en sitten tiedä oliko se turisteille sallittua vai ei, muttei kukaan meitä tullut hätyyttelemään. Mäkin haluan Münchenin kaupungintaloon töihin ja tulla leikkimään kopiokoneella tällaisiin käytäviin! Ja millaisia mahtavat olla Rathausin firman pikkujoulut?

Nähtiin keskiviikkona Geschwister-Scholl-Platzin Brunnen iltavalaistuksessa.

Torstaina oli International Anti-Diät Tag (ihan niin kuin mulla ei jo olisi se joka päivä), minkä kunniaksi mentiin Hofbräuhausiin syömään puolikkaat kanat per naama. Tuossa vaiheessa sattui jo aika paljon, mutta alas meni tottakai.

Myös Tuuli kävi kääntymässä Münchenissä dokumenttifestareiden tiimoilta. Tuulin elokuva-opiskelijakaverit näyttivät meille toisen puolen Münchenistä joka oli jotain muutakin kuin ainaisia listahitti-perusbaareja tai Erasmus-bileitä - siis Sendlinger Torin yöelämän. Sendlinger Tor on vähän kuin Münchenin Kallio, siellä pitäisi käydä useamminkin. Käytiin kolmessa pubin ja yökerhon välimuodossa. Kaikki paikat olivat pieniä ja savuisia, musiikki kuin Flow-festareilla, mutta jengi todella heterogeenista aina juuri ja juuri täysi-ikäisistä 50 + -jengiin ja hipstereistä taviksiin. Baareissa oli joku sisustuskin ja ne erosivat toisistaan. Oli loistoilta ja virkistävää olla pelkkien suomalaisten kanssa liikkeellä ilman turhaa säätöä, kitisemistä siitä kuka haluaa minnekin tai draamaa.

Lauantaina oli kansainvälinen Treasure Hunt, vähän kuin fuksisuunnistus mutta liian laaja alue, liikaa tehtäviä eikä alkoholia. Palkintona oli Hampurin matka, joten panokset olivat kovat. Alussa oli vielä noin hauskaa. Kun suunnistus venyi kuusituntiseksi ja alkoi sataa, ei enää paljoa naurattanut. Treasure Hunt-bileistäkään ei ollut juuri mitään iloa.

Müncheniläiset keksivät aina syyn juhlia, sunnuntaina syynä oli FC Bayernin jokavuotinen Bundesligan voitto. Väkeä oli ihan simona, alussa hieman ahdisti mutta onneksi päästiin lopulta reunapaikoille. Ei kyllä sitten paljon nähtykään mitään. Jossain vaiheessa kuitenkin tajusin että Rathausin parvekkeella hyppivä porukka on itse FC Bayern ja niiden live-esiintyminen oli koko hulabaloon pointti.

Parasta kansanjuhlassa oli ilmainen (vedellä jatkettu) Paulaner. Ei kyllä ollut edes hyvää. Ilmaisen alkoholin jonottaminen sujui ihmeen nopeasti ja rauhallisesti. Mitenköhän se olisi Suomessa mennyt?

Viime viikko oli mulle näköjään vedä mahdollisimman paljon scheissea naamaan -teemainen. FC Bayern-festin jälkeen vedettiin kolmeen pekkaan tuollainen Bayerische Spezialitäten -ateria. Alkoi tökkiä todella pian. Hyi yök. Onneksi pian tulee pieni tauko baijerilaisesta mätöstä...

Kulutettiin saksalainen syöpäruoka -kalorit käymällä Friedesengelillä. Löysin tunnelista omakuvani, sort of.

Tällä viikolla opin myös...

- että Hochschulsportin spinning pidetään käytävässä auringonpaisteessa, ohjaajalla ei ole mikkiä ja kiitos luonnonvalon näen jokaisen spinning-Kommilitonen hikitahran ja samoin kaikki meikäläisen hikeä valuvan punaisen naaman - mutta kai se on ihan normaalia ja luonnollista
- että tanska voi kuulostaa joskus jopa kauniilta, kiitos tanskalaisen Tage des Zorn-leffan ja Mads Mikkelsenin
- että on turha elätellä toivoa saksalaisesta komediasta ilman ainoaa pissakakkavitsiä 
- että ilmastoinnin hajoaminen täpötäydessä Stammtischissa on melko ahdistava kokemus
- miten pyörään vaihdetaan uudet renkaat
- että pyöränrenkaiden vaihto on huomattavasti autonrenkaiden vaihtoa hauskempaa
- että japanilainen ruoka on hyvää
- miten puikoilla syödään
- miten Spotifyn saa toimimaan täällä
- mistä yöbussit menee (huomattavasti elämää helpottava seikka)

Nyt pulla-ainesostoksille, seminaariin ja James Bond -bileisiin hop!

Ajasta ja opiskelusta

Eilen kävelin samaa matkaa koulusta kotiin kämppikseni kanssa, ja se avautui mulle kiireisestä edellisviikostaan; kuinka se oli ollut joka ilta jossain teatterissa lähinnä opintojen takia (se on siis teatteritieteen opiskelija) ja käynyt kotona vaan kääntymässä, mutta nyt sillä on vihdoinkin koti-ilta edessä ja aikaa itselle. Satoi ja päätä särki, joten en jaksanut kommentoida kuin yksitavuisilla sanoilla, vaikka mieli teki sanoa että tervetuloa mun elämään, tuollaista hulabaloota mun arkeni on ollut 7 kuukautta. Olen joka ilta menossa jonnekin enkä oikein tiedä mihin aika kuluu. Viime viikolla oli pubivisaa, futista ja Berliiniä, tällä viikolla on ollut teekkareiden Stammtischia, Students Mondayta, leffaa 2 x kun liput kerran maksavat sen 5-6 €, Erasmuksen Stammtischia... Mutta en valita. Nyt on taas sellainen draivi päällä etten pysty viettämään yhtään koti-iltaa omassa hurmaavassa seurassani. Ehkä viikon, parin päästä saan taas burn outin sosiaalisista tapahtumista ja jään kotiin pitämään Täykkäri -putken.

Miten muuten nykyajan parikymppisillä opiskelevilla ja/tai työssäkäyvillä naisilla on aikaa pitää muotiblogeja? Yhden postauksen kirjoittaminen kestää yllättävän kauan (tai sitten vika on vaan mussa). Mutta entä sitten päivän asu -kuvien ottaminen, poseeraaminen, kuvien valikoiminen ja photoshoppaaminen? Miten kellään on ylipäätään aikaa (ja rahaa) shoppailuun niin paljon, kun pitää lisäksi opiskella, käydä töissä ja pitää ihmissuhteet koossa? Eikö kaikilla olekaan kalenteri tukossa pelkän arjen pyörittämisen kanssa?

Luulin muuten, että ainokainen sosiologian kurssini tällä lukukaudella olisi huomattavasti edellislukukauden kandin pituinen essee -settiä helpompi, onhan se vaan 3 opintopisteen luentokurssi. Mitä vielä - joka kerralle täytyy lukea 20-30 sivua sosiologian klassikkoteoreetikoiden lätinää auf Deutsch, natürlich. Tosin se lätinä on ihan mielenkiintoista, mutta jälleen kerran vaikeaa, joskus jopa saksalaiselle - ja siis siihen menee todella paljon aikaa. Naureskelin viimeksi vierustoverini hikkeilylle, kun se nauhoitti luentoa johonkin diginauhuriinsa, mutta ehkä mäkin voisin koittaa samaa. Jos tentissä pitää kirjoittaa esseitä, en ehkä selviä. Tosin kurssilla on niin paljon porukkaa että monivalinta on odotettavissa. Arvon Dr.Professorhan ei ole ilmoittanut vielä tentin suoritustavasta, eihän se ole täällä tapana...

Olin tänään ekaa kertaa tähän sosiologian luentoon liittyvässä vapaaehtoisessa lukupiirissä, joka teettää lisätöitä, muun muassa iloisen 2 h pituisen Habermas (!)-referaatin (onneksi ei yksin), mutta uskon että kannatti ottaa se lukupiiri kuitenkin. Ihailin taas kerran saksalaisten keskustelu -ja argumentointitaitoja, joista olen täällä kirjoittanut aikaisemminkin. Olisipa mullakin noin paljon sanottavaa ja noin hienoja mielipiteitä. Toki aina mahtuu joukkoon joku hikke tai ärsyttävä aina äänessä oleva pätijä, mutta täällä useammat ihmiset ovat aktiivisia ja oikeasti fiksuja. En ole vielä kertaakaan ajatellut kenestäkään, mitä tuokin vatipää tekee yliopistossa ja miten se on tänne päässyt, toisin kuin joskus Helsingissä. Okei, ehkä ajattelen muutamasta hulivili-vaihtarista niin, mutta Erasmukset ovat asia erikseen...

Oikein inspiroiduin sosiologian teorioista ja teeseistä ja pysyin enimmäkseen kärryillä, toisin kuin viime lukukautena katastrofaalisessa Wissenschaftsoziologiessa jossa Kommilitoneni olisivat ihan yhtä hyvin voineet puhua swahilia ja kaikki meni multa ihan ohi. Pari kertaa tänään olin jopa kehittämässä jotain sanottavaa, siis pyytämässä puheenvuoroa (tai siis ajattelin puheenvuoron pyytämistä) varmaan ensimmäistä kertaa sitten lukion (jos Kielikeskuksen tunteja ei lasketa), mutta suomi ei tunnu kääntyvän päässäni saksaksi tarpeeksi nopeasti että ennättäisin mukaan keskusteluun...

Vähän mua jännittää mun ekat saksankieliset referaatit lähinnä sen takia, mitä opettaja ja opiskelijat tulevat multa esitelmän jälkeen kysymään. Siis täällä joku jopa saattaa kysyä jotain "Onko kysyttävää"-kohdassa ja siitä saattaa kehittyä kunnon keskustelu, ja auta armias jos en ymmärrä kysymystä tai mistä puhutaan ja joudun luokan edessä sanomaan viisi kertaa että sori, mä en vieläkään tajunnut mitä sä sanoit, mä en vieläkään tajua ja kaikki muut, jopa muut vaihtarit tajuaa. En oikein tiedä miten sellaisen jumitustilanteen yli pystyy sitten pääsemään, ehkä opettaja seivaa. Aion kyllä aloittaa referaatin niin kuin yksi puolalainen opetti: "Ich bin Erasmus, so ich bitte ein Bisschen Toleranz". Ei anteeksi että olen olemassa -tyyliin, vaan puolivitsillä ihan vain itseäni rentouttaakseni. Sitten mun ei tarvitse stressata siitä että Kommilitonet miettii koko show'n ajan mitä tuo ignorant dumb foreigner tuolla änkyttää. Tosin miksi ne sellaista miettisivät? Useimmat tapaamani saksalaiset suhtautuvat Erasmuksiin ihan positiivisesti (salaa varmasti kadehtien meidän arkirutiinitonta rappioelämää), varsinkin jos sattuu puhumaan saksaa. Ja skandinaavit nyt ovat ilmeisesti aina kovassa huudossa.

Going down the Potsdamer singing Checkpoint Charlie blues

Kävin tosiaan pääkaupungissa viikonloppuna, vihdoin ja viimein. Mieleen jäivät currywurstit (katso kuudes kuva), Dönerit, Mesan pre partyt Zoologischer Gartenissa, Potsdamin Weinfest-fiasko ja muutama Berliinin nähtävyyskin. Olen muuten aika mauttomuuden huippu I love NY-paidassani Brandenburg Torilla, mutta väliäkö hällä... Berliini oli suurkaupunkimainen, likainen, epämääräinen, sekava, jännä, cool, boheemi ja katu-uskottava. Tykkäsin, mutta oon silti ennemmin Erasmus Münchenissä, sori kaikki Berliini-fanit sekä rikkaan ja ylimielisen Baijerin vihaajat. Nyt on takki tyhjä pitkän bussimatkan jälkeen ja koulumotivaatio miinuksen puolella. Lauantaina iski uskomaton vappu- ja maailman paras vappuseura -ikävä. Luulin etten ole vappuihmisiä, mutta sisäinen haalaripelleörveltäjäni kaipasi lakkia, Ullista ja skumppaa kuin toimivaa Yle Areenaa itsenäisyyspäivänä. Berliinissä oli kuulemma jotain perinteisen väkivaltaista miekkariakin vappupäivän kunniaksi, onneksi onnistuin missaamaan sen.

Jenkkikämppikseni ansiosta tämä biisi soi nyt mun päässä.

Sosiologian modernisaatiokurssin proffa muuten arvosteli mun kandin pituisen esseeni vihdoin:

"I just red and evaluated your term paper. It is not too bad, it is informational and readable. But the theoretical and empirical part are not integrated enough. There are many parts which are done by copy&paste without citation marks ("") and this is a bit near to plagiarism. Your own English could be sometimes more correct. After all it is 2,3 according to the German scale from 1 (very good) to 6 (bad). The overall grade for the course is then 2,0."
  
Et silleen. Mitä muutakaan tähän voi enää sanoa kuin lol. It is not too bad.
 

Sekava briiffaus viime viikoista

 Tajunnanvirtaa, bare with me.

Bilekuntoni on osoittanut viime aikoina huolestuttavia hiipumisen merkkejä. Ehkä pää täynnä räkää vaikuttaa asiaan? Ei vaan pysty juhlimaan viisi päivää viikossa - tyydytään siis neljään. Heh, olen niin mielikuvitukseton nykyään, kai sitä voisi keksiä muutakin tekemistä illoille kun käydä kaiken maailman semesterin aloittajaisbileissä...

 Kuva kaiken maailman semesterin aloittajaisbileistä. Siis ekasta Stammtischista.

Täällä käynnistyi viime viikonloppuna myös Frühlingsfest, joka kestää 2.5. asti ja jota mainostetaan Oktoberfestin pikkusiskona. Sitä se tosiaan on, sama idea, mutta vähemmän kaljatelttoja ja porukkaa eikä dirdnl-lederhosen-ihmisiä näy katukuvassa Wiesnin ulkopuolella. Koska Oktoberfest meni multa vähän ohi ja Starkbierfestin aikana olin Suomessa, olen nyt ottanut takaisin ja käynyt noissa Festeissä jo kahdesti. Ja ennen kaikkea mulla on nyt ikioma dirdnl! Ennen tosiaan vihasin niitä, mutta tulin siihen tulokseen että kadun jos en osta tuota sikakallista mekkoa, jota en tule kauhean montaa kertaa elämässäni käyttämään. Nyt haluaisin pitää dirndliä koko ajan, se on niin kiva! No ei ehkä koko ajan, mutta niin paljon kuin mahdollista. Kaipa tuon voi jollekin sitseille laittaa?

Perjantaina kaljateltassa oli jengiäkin. Schlagerbändi yllätti soittamalla muun muassa ACDC:ta ja Rammsteinia. Bändin tauoilla teltan meteli oli aivan järkyttävä.

Eilisiltana, siis keskiviikkona, kaljateltat olivat melko tyhjiä ja suureksi järkytykseksemme paikka meni kiinni ennen yhtätoista. Ehkä hyvä niin, ei ainakaan tullut tuhlattua kaikkia varojaan 7,90 euron tuoppeihin.Tämä nyt on paras kokovartalokuva joka mulla on dirdnlistä. Oltiin Minnan kanssa melkein samiksii. Eiks olekin hieno? En vaan saa tarpeekseni tuosta mekosta, uskomatonta mutta totta. Ja kerrankin naisten vessakäynti on helpompaa kuin nahkahousumiehillä! Dirdnlin laittaminen eiliseen Stammtischiin oli muuten huonoin idea ikinä. Ihme kyllä mekolle ei ole vielä käynyt mitään, ei ole edes kaljaa kaatunut päälle. Koputetaan puuta.

Sain tosiaan nuhan välittömästi kun palasin takaisin Müncheniin. Asiaa ei auta, että imuri on lähtenyt taas kävelemään ja on ollut pelkästään siivoojan omaisuutta jo toista viikkoa. En tajua, eikö kukaan muu kämppikseni haluaisi imuroida edes kerran viikossa vai olenko vain neuroottinen? Suorastaan haaveilen imuroimisesta nyt, että oikein pääsisin imuroimaan, uskon jopa että parin minuutin imuroiminen pelastaisi viikkoni ja tekisi mut onnelliseksi. Olen tainnut seota lopullisesti?

Koulu on lähtenyt mukavasti käyntiin. Sosiologisten teorioiden luento oli oikeasti mielenkiintoinen ja Dr.Prof. sai satapäisen kuulijakuntansa vauvaa lukuunottamatta hiljenemään ja kierteli yleisössä kuin jossain yliopistoon sijoittuvassa leffassa. Luentosarjaan kuuluu vapaaehtoisena opiskelijoiden järjestämät lukupiirit/tutoriumit, johon ajattelin osallistua paitsi oppimisen, myös sosiologian opiskelijoiden tutustumisen takia. Aikakauslehtien markkinointiviestintää oli eilen ja sekin vaikutti ihan ok:lta, jokaisen täytyy pitää 15 minuutin esitelmä jossa on max. 10 powerpointia. Saksaksi, muttei liian paha kuitenkaan. Harmi vaan että olin taas hidas ja sain viimeisen aiheen kun piti ruveta viittomaan kuka haluaa pitää esitelmän mistäkin.

En kyllä tykkää mun lukkarin aikatauluista yhtään. Viikonloppuseminaari venähti kolmen viikonlopun pituiseksi juuri kun olin jo ilmoittautunut siihen ja nyt se uhkaa Rock im Park-suunnitelmiani, johon mulla on ollut lippu jo ajat sitten. Siis eivätkö saksalaiset tee edes viikonloppusuunnitelmia kesälukukaudeksi? En rupea myymään festarilippuani tämän takia, toivon että voin jotenkin neuvotella asian proffan kanssa, mutta vähän hirvittää. Tosin olen näillä näkymin telttailemassa Rock im Parkissa kahdestaan yhden italiaanon kanssa, kun jengiä ei olla saatu vielä koottua kasaan... Missä kaikki festarieläimet ovat? Tässä tulee ikävä mun suomalaisia festarieläinkavereita. No, onhan tässä vielä aikaa... Katsoin muuten taas Roskilden festarikattausta. Siellä on Prince! Prince ei ole ikinä missään! En kestä. En ikinä pääse Roskildeen ja olen jo haudannut suunnitelmat ainakin tämän vuoden reissusta, mutta saahan sitä vielä haaveilla... Freimannissakin muuten tapahtuisi kuukauden päästä jotain järisyttävää - itse Prodigy tulee vanhaan teollisuushalliin kunnon ysärityyliin. Liput 89 €. Et silleen... Tää on taas niin tätä. Kerrankin mun kodin lähellä tapahtuisi jotain ja vielä Prodigy kaikista bändeistä! Ehkä yritän konserttipäivänä mennä paikan päälle, jos joku myisi lippujaan. Tai yrittää livahtaa sinne jostain sivuovesta. Huokaus.

Olen viime aikoina myös:

... osallistunut pub-visailuun team Esnoufin kanssa. Tultiin ehkä kahdeksanniksi ja muistin väärin, missä Skandinaviassa on korkein veroprosentti (oikea vastaus: Tanska).

... käynyt polkuveneilemässä Olympiaparkin järvessä tai mikä lätäkkö se nyt onkaan... Tultiin siihen tulokseen Minnan kanssa puistokävelyllä, että jos ei nyt mennä auton muotoiseen polkuveneeseen, ei sitäkään kuitenkaan tule ikinä tehtyä. Siis mentiin. Maksoi 6 €. Kääk. Kuva on siis oikeasti otettu polkuveneestä. Uskokaa pois!

... käynyt piknikillä Englischer Gartenissa. Oli kivaa, porukka oli oikeasti kokannut ja leiponut safkaa, toisin kuin me laiskat suomalaiset. Tunnin päästä alkoi kuitenkin sataa, joten vetäydyttiin sisätiloihin leikkimään sitä leikkiä, jossa pitää teipata julkkiksen nimi otsaan ja kysellä muilta vihjeitä, mikä julkkis on. Miksi sitä leikkiä sanotaankaan?

Toivon, että saan tänään ostettua polkupyörän. 20 minuutin kävelymatka steissille alkaa näin puolen vuoden jälkeen tökkiä pahasti ja bussejakin menee vain kahdesti tunnissa. Haluan ennen kaikkea säästää aikaa enkä varata melkein tuntia matkoihin, vaikka pyöräilisinkin loppupeleissä vain metrolle ja takaisin.

Musiikki pelasti minut urheilulta - vai miten se menikään?

Rakas nettipäiväkirja, tällä hetkellä mulla on kaksi ongelmaa:

Ongelma 1.

Innokkaana uuden sporttisen elämäni aloittamisesta (kuinkakohan monta kertaa se on jo aloitettu?) päätin eilen paitsi varata ja maksaa perus-Hochschulsport-maksun, myös ruveta joka tiistai käymään spinningissä 17-18. Spinning alkaa vasta kahden viikon päästä, mutta olen jo ihan täpinöissäni, vaikka poljen siellä takarivissä aina pää punaisena, katson kelloa viiden minuutin välein ja jossain vaiheessa tulee paha olo - mutta kun tunti on loppu, tietää jos ei ainakaan ylittäneensä itseään niin käyneensä jossain fysiikkansa äärirajoilla. (Tosin meikäläisen rapakunto nyt käy melko helposti äärirajoilla muutenkin... ) Nyt mulla on siis ihan oikea harrastus täällä, olen ruvennut kaipaamaan hieman jotain säännöllisyyttä Erasmusteluun. Mutta... sain sitten myöhemmin kuulla, että kaksi vaihtarikaveriani ovat pyrkimässä yliopiston kuoroon, joka on tiistaisin mun spinningin kanssa päällekkäin. Mulla on ollut hirveä ikävä kuoroa, laulamista ja hyvää porukkahenkeä, mutten halunnut käydä yksin koelauluissa ja muutenkin koelaulut ovat aina niin traumaattisia, kuin osallistuisi Idolsiin vasten tahtoaan, joten hylkäsin kuoroidean jo syksyllä ja ajattelin käydä vaan katsomassa jotain kuorokeikkaa oppimis- ja fiilistelymielessä. Tuossa kuorossa koelaulut eivät kuitenkaan ilmeisesti olisi edes pahat; ensin treenataan muun kuoron kanssa jotain biisiä ja sitten oma stemma pitää laulaa uudestaan yksin. Tosin en tiedä olisiko mulla ollut mitään mahdollisuuksia tässä maassa, jossa klassinen musiikki ja kuorolaulu on ehkä hieman eri sfäärissä kuin Suomessa, ja olisin ollut ihan masentunut jos en olisi nöyryyttävän koelaulukokemuksen jälkeen päässyt sinne... Mutta siellä olisi ollut valmiiksi tuttuja, ja olisi ollut taas mahdollisuus tutustua saksalaisiin. No, raahaan sitten kesällä timmin spinning-kroppani katsomaan vaihtarikavereideni keikkaa, teen kyltin jossa lukee espanjankielisiä rivouksia, heiluttelen sitä yleisössä eturivissä ja katson mitä tapahtuu.

Ongelma 2.

Valitsin kurssit Sommersemesteriin noin kaksi kuukautta sitten, ja ajattelin saavani ne 99 % varmuudella, olinhan ajoissa liikkeellä, vaikka kaikki oli tuossa vaiheessa vielä suht epävarmaa. Suunnittelin täydellisen aikataulun, jota olen varmaan jo ylistänyt täällä - siis ei  kahdeksan aamuja, 18-20 -iltoja, viikonlopun blokkiseminaareja ja vapaa perjantai. Se siitä sitten, kun tänään laitoksemme kv-koordinaattori ilmoitti että kolme toivekurssiani on ylibuukattu. Miten tämä voi olla mahdollista, jos olin ennen saksalaisiakin katsonut kurssit? Keitä ja mitä tässä nyt priorisoidaan? Koulu alkaa siis ensi viikolla, ja tässä pitäisi tehdä ihan uusi aikataulu ja keksiä uusia kursseja aika nopeasti. Vaihtoehtoja toki on, jotkut jopa kiinnostavan kuuloisia, mutten vieläkään tule pääsemään iltaopiskelusta eroon ja perjantaivapaasta luopuminen ärsyttää. Ilmeisesti mulla vapautuu tiistai - mitä järkeä siinä nyt on? Kuka näitä kursseja oikein suunnittelee tuolla laitoksella, tykkäävätkö saksalaiset oikeasti opiskella iltaisin ja viikonloppuisin? Mua kiinnostaisi todella paljon esimerkiksi tutkivan journalismin kurssi, joka on vaan muutaman kerran, mutta siihen menisi kaksi lauantaita ja samalla kaksi potentiaalista reissuviikonloppua. Muutenkin aikaa on niin vähän ja tämä Semester on niin lyhyt, etten haluaisi uhrata yhtään viikonloppua opiskeluun - tai pakkohan sitä on loppupäässä jotain lukea ja kirjoittaa viikonloppuisin, mutten halua istua luokassa lauantaina kivankaan kurssin takia kun voisin olla jossain Münchenin ulkopuolella turreilemassa. Turhauttavaa.

Honey, I'm home

... siis mun toisessa leikkikodissa, en näiden kuvien mestoilla.

Freimannissa ollaan taas, olotila aika tööt, mutta hyvä olla takaisin. Münchenissä on farkkutakkikeli, ei ihan kesää mutta mukavaa vaihtelua aamun keleistä - auton katolle oli satanut melkein 10 senttiä lunta (ei kuvan auto) ja tuli sellainen fiilis että nyt on oikeastaan ihan kiva vaihtaa maisemaa. Alan taas käynnistyä pikkuhiljaa Erasmus-elämään, tälle illallekin olisi ollut eventtiä mutta missioni oli saada se kirottu Iisakin kirkkoni The one and the only Hausarbeit sivulle 20 ennen kuin ylihuomenna lähden Prahaan ja että voisin vihdoin aloittaa ihan 100-prosenttisen lomailun. Ja mä tein sen! Palkitsin itseni Activialla ja Finn Brödillä, ou jee. Olen niin ylpeä itsestäni. On todella turhauttavaa tehdä yhtä ja samaa esseetä kuukauden päivät samasta aiheesta, josta teki esitelmänkin ajat sitten... En varmaan ikinä unohda welfare state research- ja varieties of capitalism -teoriaa. Minkälaisen sosiologin maailma mussa menettääkään.

Eikä siinä vielä kaikki: sain postista uuden opiskelijakorttini toiselle lukukaudelle, joka on voimassa 30.9. (!) saakka. Eli jos sattuisi joku lottovoitto ja piipahtaisin tänne syksyllä Oktoberfestiin, voisin hyötyä opiskelijakortista... No en tiedä kyllä miten. Leffalipuissa? Mutta en siis aio olla täällä syyskuun loppuun asti, keine Sorge, vaikka opiskelijastatuksen puolesta voisinkin, kämpän puolesta en tiedä. Nyt viisi kuukautta ilman Suomea tuntuu järkyttävän pitkältä ajalta, vaikka tiedän että tämä menee taas niin nopeasti että heikompaa hirvittää. Mutta ilman yhtään Suomi-taukoa? Kääk. Ja toinen hyvä uutinen: kaikki Wintersemesterin kurssit meni läpi, kaksi jopa erinomaisin (jos oikein tulkitsin dorkat X,X -pilkkuarvosanat) arvosanoin! Ja ne kaksi oli lehti- ja radiokursseista... Wtf? Jess, tämä lämmittää wanhan hiken sydäntä. Maailman paras Semesterferien jatkukoon. Oliskohan huomenna jossain Starkbierfestin rääppiäisiä, jotta mäkin saisin hyvän syyn ostaa vihdoinkin sen Dirdnl'n?

Mäenlaskua ja sairaskertomusta

Tällä viikolla biletys- ja urheilu-osuudet ovat viettäneet melkoista hiljaiseloa, koska onnistuin näin Suomi-reissun kynnyksellä saamaan kevätflunssan. Rantakuntoon 2010-projektin osalta lenssu kuitenkin lienee ihan hyvästä, koska olen nyt vaiheessa jossa mikään ei joko maistu miltään tai sitten kaikki maistuu pahalle.

Keskiviikkona nautin kauniista ja aurinkoisesta, varmaan + 10 asteen kevätpäivästä istumalla koneella melkein koko päivän, mutta etenipä Hausarbeit sivulle 17. Tosin esseeni on aivan päätöntä ja hännätöntä sillisalaattia, jossa on liikaa ranskalaisia viivoja, kysymysmerkkejä ja suoria lainauksia Wikipediasta ilman mitään omaa ajattelua, joten paljon on vielä tehtävänä. Tai sitten vaan palautan 20 sivun Wikipedia-tiivistelmän proffalle ja katson mitä tapahtuu...

Torstaina lähdin kolmen muun finskin kanssa paikallisen Nasolinin ja parasetamolin voimin kelkkailemaan. Teki todella hyvää päästä ulos Wallbergin vuoristoilmaa hengittelemään sen verran kun tukkiutuneista hengityselimistä nyt tehoja lähti.

Tossa vaiheessa ylämäkeä alkoi jo vähän jännittää edessä oleva kelkkamäki.

Alkoi taas soida Sound of Musicin biisit päässä.

Vuokrattavina ei ollut muovisia pulkkia, Stigoja tai liukureita, vaan tällainen vanhan ajan kelkka. Hyvä että tajuttiin miten siinä pitää istua. Hidastin lähinnä upottamalla kantapäät lumeen ja ohjaaminen onnistui onneksi sen verran hyvin, etten lentänyt rotkoon. Mitään turva-aitojahan hieman jäisellä ja loskaisella radalla ei tietenkään ollut, jyrkkiä mäkiä, kurveja, kuoppia, pomppuja ja näköesteitä senkin edestä...

Pauliina laskemassa. Tuo mäki oli vielä ihan ok ja jotenkin pystyi ohjailemaankin. Ei ihme ettei pahemmin nähty lapsia radalla, mitä ensin ihmeteltiin, mutta tämä toden totta oli enemmän aikuisten juttu. Kaikilla pro-tyypeillä oli jokin jännä taktiikka, missä ne ohjaili kelkkaa yhdellä kädellä ja toisella nojasi taaksepäin. Joillain oli kypärätkin, ei mikään huono idea... Kuumottavinta oli radan reunassa sauvakävelevä pariskunta, mietin iät ja ajat miten ohittaa ne kunnes päätin niiden takia kävellä yhden osuuden ja pysyin juuri ja juuri pystyssä. Jossain vaiheessa päätin kuitenkin kelkkailla niiden ohi, lensin siitä tyylikkäästi kun tajusin olevani matkalla ojaan ja aiheutin niille päivän naurut. Olisi pitänyt törmätä niihin tahallaan ja tähdätä nilkkoihin...

Tässä istun pyörätuolissani... eikun siis Schlittenissäni (en oikeaoppisesti, en siis laskenut noin) vielä autuaan tietämättömänä radan vaarallisuudesta. Meidän piti siis alunperin mennä laskettelemaan, mutta päädyttiin halvempaan, lähempään ja ennen kokemattomaan vaihtoehtoon. Oli kuitenkin tosi hauskaa enkä ole pitkään aikaan nauranut niin paljon - tosin voi olla että se oli hysteeristä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa -naurua? 

Samana iltana kävin Sausalitoksessa kolmen vaihtarin läksäreissä. Paikka oli kiva, tosin meluinen ja häppäri mennyt jo ajat sitten. Hannele Lauri-/ puberteetista kärsivä 13-vuotias-poika -äänelläni en pystynyt juuri kommunikoimaan kenenkään kanssa ja tunnelma alkoi laskea viimeistään siinä vaiheessa, kun tarjoilija tiputti majoneesi- ja salsakastikekulhot selkääni. Pyysi sentään anteeksi, mutta olisi voinut vähintäänkin Long Island Ice Tean tästä hyvästä tarjota... No ei kai Saksassa nyt sentään. Olen todella huono hyvästeissä, enkä oikein mitään erityistä osannut lähteville vaihtareille sanoa; moikka ja nähdään joskus. En kai sitten tajua että ihmiset oikeasti lähtevät enkä välttämättä näe niitä enää, mutta ei siinä hetkellä muutakaan voi sanoa.

Eilen piti viettää rauhallinen päivä Hausarbeitin ja lähtövalmisteluiden parissa, mutta päädyinkin muuttamaan Pauliinaa Minnalle ja siinä vierähti mukavasti viisi tuntia. Voi sitä tavaran määrää, varsinkin kun ottaa huomioon että P on lähdössä Suomeen maanantaina lopullisesti. Matka taittui iloisesti kahdella ratikalla, ratikkoihin nousut ja niistä lähtemiset olivat aina erittäin jänniä ja kanssamatkustajat varmasti arvostivat. Onpahan taas jotain mitä kertoa lapsenlapsille. Bilettämäänkin piti lähteä, mutta muutto ja lenssu veivät voiton. Jäin sitten kotiin katsomaan Suomi-USA-peliä, jonka kämppikseni mulle läppäriltään ystävällisesti etsi vieläpä Yle TV 2: sen versiona Mertarannan selostuksilla kun Eurosport näytti vain jotain hiihtoa ja mulle meinasi tulla kummallinen ja entuudestaan tuntematon paniikki, että missaan lätkämatsin. Kolmas kerta elämässäni, kun katson lätkää vapaaehtoisesti ja kuinkas sitten kävikään... Vaihdoin kolmannessa erässä matsin töllöttämisen Martinan ja Eskon egotrippailuohjelmaan ja menin aikaisin nukkumaan. Onneksi en muuten tosiaan ikinä herännyt Ruotsi-matsin takia kuudelta...