Back to Fineland

Viikko Suomessa takana ja Erasmus tuntuu jo kaukaiselta unelta. Ikävöin jo saksan kieltä, kun päässä pyörii saksankielisiä sanoja. Joskus mietin miten jonkin asian voisi sanoa saksaksi, mutta eipä ole ketään kenelle saksaa puhua. Huomasin olevani jälleen kerran lahjakas eksymisessä, sillä olen ihan pallo hukassa sekä Helsingissä että Turussa - miten Münchenin kartta ja kadut tuntuivat niin selkeiltä? Ulkona on niin vähän ihmisiä, 20 € menee ruokakaupassa tuosta vaan eikä kukaan pidä mulle ovea auki, sano hallo tai entschuldigung. On kuitenkin hyvä taas olla kotona ja vaihtaa carpe diem -elämä hieman suunnitelmallisempaan tyyliin. Kunpa saisin vaan kesälukukauden arvosanat pian, niin voisin aloittaa kädenväännön kurssien hyväksilukemisessa... Jotkut menettävät vaihtarivuotenaan motivaation pääaineeseensa tai tajuavat ettei se oma juttu ollutkaan, kun on eri tavalla aikaa ajatella. Mä taas olen motivoitunut viestintään yhä enemmän ja odotan jo syksyä ja uusia alkuja - mutta tuli tämä lomakin tarpeeseen.

Pääsin lähtötuutoriksi LMU:hun lähteville suomalaisille ja nyt pitäisi jonkinlaista things to do -listaa finskeille vääntää. Mitäs siihen laittaisi? Mitä taas pitikään tehdä? Miten nopeasti Erasmus-rytmi unohtuukaan... ja toisaalta ei. Musta tuntuu, ettei tämä jää mun viimeiseksi ulkkarikokemukseksi. Saa nähdä, mistä päin maailmaa seuraavaa blogiani kirjoitan. Ollaan nyt vähän aikaa Suomessa, sitten taas lähdetään jonnekin ja sitten tullaan takaisin.

Enää noin viisi viikkoa Erasmus-aikaa - okei, ehkä viisi ja puoli. Hämmentävää. En tiedä pitäisikö olla iloinen vai surullinen ja fiilikset on toisinaan vähän ristiriitaiset. Nyt kun lähtö lähenee, ei mene päivääkään etten ajattelisi Suomeen paluuta. Täytyy varmaan vastapainoksi tehdä tänne jossain vaiheessa lista asioista, joita tulen ikävöimään Saksasta... Siitä listasta ei tule kyllä yhtä pitkä kuin Suomen listasta, mistäköhän johtuu? Täytyy myös jossain vaiheessa ottaa kuvia kaikista futiksen MM:n liittyvistä mainoksista ja krääsästä mitä tulee vastaan, niin saatte oikean kuvan tästä kansanjuhlasta. Miksei Suomi täyty Suomen lipuista ja kaiken maailman oheistuotteista kun on lätkän MM-kisat? Siinä ei vain ole tarpeeksi rahaa ja sponsoreita pelissä...
Olen alkanut päästä jo vähän kiinni tähän potkupalloon, viimeisin Saksan peli Ghanaa vastaan oli mun mielestä jo melkein jännittävä. Perin kummallista... Tulen varmaan muistelemaan tätä suurta futiskokemusta myöhemmin, kun tuskin tulen vastaavaa enää näkemään, ellen satu olemaan taas ulkomailla seuraavien kisojen aikoihin. Futiksesta puheenollen, eilen kokeilin vihdoin pöytäfutista eli kickeriä, se jos mikä on saksalaista ja niitä pöytiä on lähes jokaisessa baarissa ja Mensassakin. Olin aika hidas ja kädetön, kuten kaikissa tuollaisissa peleissä yleisesti ottaen, mutta oli ihan hauskaa. Täytyy jatkaa treenailua.

Torstain "referaatti" meni ihan hyvin. Nukuin toisinaan silmät auki ja putosin kärryiltä keskustelusta, muttei se ollut niin vakavaa. Tein itse asiassa enemmän töitä kuin saksalaiset ryhmäläiseni - kirjoitin omasta osuudestani (7 sivua) kolme sivua muistiinpanoja (tähän meni kolme ja puoli tuntia), ne ei kirjoittanut mitään tai ainakaan lähettäneet mulle mitään, mutta oli niin vaikuttuneita mun panostuksesta että ne otti suurimman osan mun muistiinpanoista meidän niin sanottuun esitelmään ja koko roska noudatti mun muistiinpanojen rakennetta. Sovittiin ehkä viisi minuuttia ennen shown alkua kuka sanoo mitäkin. Loppujen lopuksi kyseessä ei ollut esitelmä, vaan keskustelun vetäminen - piti samaan aikaan siis pysyä mukana keskustelussa, improvisoida, kirjoittaa muistiinpanoja ja miettiä pitääköhän mun nyt sanoa jotain ja jos niin mitä. Sekavaa. En siis sanonut juuri mitään, luin pari pitkää sitaattia ääneen mikä oli todella tuskallista, koska en ollut treenannut sitä yhtään. Kunnon töks-töks-sönköttämistä. Vähemmästäkin tulee suorituspaineita. Onneksi kyseessä oli vain luentosarjan lukupiiri eikä tuosta saa arvosanaa. Ja pääasia että se on ohi.

Saatoin kyllä tehdä enimmäkseen turhaa työtä, sillä kuulemma tenttiin tulee vain luentokalvot eikä lukupiirin materiaalia - kaikki statementit, referaatti ja lukupiiriin osallistuminen ovat siis todennäköisesti hukkaanheitettyä aikaa. Jaksan kerta toisensa jälkeen yllättyä siitä, kuinka epäselvää ja epäorganisoitua niin moni asia tuossa yliopistossa on. Taas yksi esimerkki: viime keskiviikon seminaarissa opettaja oli myöhässä 35 minuuttia ja silti melkein kaikki opiskelijat tulivat kiltisti paikalle ja odottivat opettajaa. Suomessa jengi olisi jo lähtenyt kävelemään. Opettaja sanoi kyllä edellisellä kerralla tulevansa sitten myöhässä, muttei osannut arvioida paljonko olisi myöhässä - Suomessa kukaan ei olisi vaivautunut tulemaan paikalle tai odottamaan niin kauan. Ja mä kun luulin, että täällä opiskelijat protestoisivat ja kritisoisivat enemmän kaikenlaisia opiskelujärjestelyiden epäkohtia, kun täällä oli syksyllä isoimman luentosalin, Audimaxin valloituskin ja mielenosoittajat asuivat päärakennuksessa, mutta ilmeisesti tuollaiset pienemmät, mutta silti asioiden sujuvuutta ja ajankäyttöä häiritsevät tekijät eivät saa saksalaista barrikadeille.


Hyvää juhannusta muuten - täällä on vihdoin paremmat kelit ja olen lähdössä uimaan ja kenties myös saunaan. Tosin vain maauimalaan, mutta on sekin jotain. Täällä ei juhlita juhannusta enkä saanut selvitettyä mitä täällä asuvat skandinaavit tekevät, mutta kun tulee säkkipimeää jo klo 22 aikaan, jussin juhlimisessa ei välttämättä ole paljon järkeä. Vähän ikävä kesämökkeilyä, mutta eiköhän ilmankin pärjätä.

The country where I want to be

Printtasin just paluulippuni! Paistaisiko Helsinki-Vantaalla sitten vaihteeksi aurinko mun paluupäivän kunniaksi? Tiina teki joskus listan siitä, mitä kaikkea se ikävöi Suomesta. Mäkin teen nyt omani, ihan vain sen takia ettei tarvitsisi aloittaa tämän päivän opiskeluja. Unohdan varmaan tästä listasta jotain, kun listaan asioita sitä mukaa kun ne tulee mieleen...

Ruuat ja juomat:

- Ruisleipä, tottakai, vaikka on tuohon täysijyväänkin tottunut
- Juhla Mokka, vaikka sanovat että se on kuraa (vaihtoehtoisesti Brasil)
- Maksalaatikko. Järkyttävää mikä maksalaatikon himo on nyt yllättäen iskenyt, en osaa selittää miksi...
- Purkkihernekeitto, parasta purjeveneessä nautittuna
- Karjalanpiirakat
- Kaurapuuro & mustikkakeitto
- Korvapuustit
- Siideri, mutta nykyään vain oikea sellainen
- Irtokarkit leffassa - ehdottomasti. Täällä ei ole irtsarikulttuuria. Cardiffissakin oli Candy King, mutta miksei täällä?
- Fazerin sinistä on myös vähän ikävä, muttei loppujen lopuksi hirveästi. Enkä kauheasti ikävöi myöskään salmiakkia, koska saan sitä täällä silloin tällöin salmiakkihullulta saksalaiselta, issikoilta tai juuri Suomessa käyneiltä.
- Suomalainen grilliruoka, siis rehellinen ällöttävä Camping/Kabanossi -ym. lenkkimakkara. En tiennyt että tässä hyvien Wurstien maassa sitäkin voisi tulla ikävä.
- Suomalainen perusruoka. Siis perunamuusia ja lihapullia. Jauhelihakastiketta. Nakkikeittoa. Sitä, että on normaalia, että ketsuppia laitetaan pastaruokiin. Älyttömän hyvää kalaa. Silliä. Puolukkahilloa. Rosollia. Laatikoita. Huokaus...

 Media:

- Aamun Hesari
- NYT-liite
- Kuukausiliite
- Muutamat suomalaiset aikakauslehdet, erityisesti oikeasti hyvät naistenlehdet joissa on hyvä paperi (ja jotka sitten maksaakin liikaa)
- Kympin uutiset
- Aamu-tv:t
- Yllättäen myös Voicen tv-kanavaa on ikävä...

Kesäjutut:

- Meri
- Järvi
- Mökkeily
- Uimarannat
- Suomalaiset festarit
- Helsingin ja Turun kesä
- Lintsi
- Metsä, erityisesti koivut
- Turun saaristo
- Jokilaivat
- Valoisuus, että melkein koko päivän paistaa aurinko
- We love Helsinki -tanssit
- Yleisesti ottaen se fiilis, että koko maa herää eloon horroksestaan ja on yhtäkkiä hirveästi nähtävää ja tehtävää

Mentaliteettiasiat/ yleiset suomalaiset asiat:

- Suomalainen (idiootti)huumori. Ymmärrän sitä paremmin kuin saksalaista. Olen alkanut ymmärtää myös Kummelia. Paras suomalainen huumori on sopivan kieroutunutta ja kummallista, sitä ymmärtää vain issikat.
- Yleinen suomalaisten idioottimaisuus - en osaa selittää tätä, mutta kai kaikki tietää, mitä tämä tarkoittaa :D Siis esimerkiksi meidän tangohulluutta, kaiken maailman saappaanheitto - ja vaimonkantokisoja ym. kummallisia keksintöjä ja toisaalta meidän juroutta. Sitä että tykätään haukkua Suomea, mutta kukaan muu ei saa haukkua meitä. Sitä että ollaan neuroottisen kiinnostuneita siitä, mitä muut meistä ajattelevat. Jopa meidän surkuhupaisaa pessimististä perusajattelua välillä ikävöin, mikä on todella kummallista.
- Suomalaisten rentous vs. saksalaisten jäykkyys
- Suorapuheisuus ilman muodollisuuksia, teitittelyjä ja ihmeellisiä sääntöjä
- Suomalaisten persoonallisempi ja heterogeenisempi pukeutuminen vs. saksalaisten tylsyys (tai sitten vika on vain Münchenissä). Siis ihan oikeasti, Suomessa mulle tuskin näin paljon tultaisiin avautumaan mun sinisestä kynsilakasta tai tukan lyhyydestä... Tai sitten se johtuu vaan siitä, ettei ihmiset kehtaa kommentoida tuollaisia asioita Suomessa.
- Jääkiekko vs. jalkapallo
- Sauna -. tätä on kuitenkin vain semisti ikävä
- Suomen kieli - selbstverständlich. On se niin kaunis ja uniikki. Oikeesti. Mulla on ikävä jopa ihmisten typeriä juttuja bussissa kun ne puhuu kännykkään
- Helsingin puolityhjät metrot
- Metron kuuluttajan ääni
- VR - uskomatonta mutta totta, tätäkin on ikävä
- Yleisesti ottaen parempi joukkoliikenne
- Helsingin matkakorttisysteemi
- Maantiet ja moottoritiet
- Lähiöt
- Ostoskeskukset
- Isot marketit
- ABC:t
- 24 H-ruokakaupat tai 23 asti auki olevat kaupat
- Puolityhjät kadut, se että ihmisiä on vähemmän. Se on samalla aikaa ahdistavaa ja jännää. 
- Se että meitä suomalaisia on vähän ja eletään kaukana toisistamme :D
- Risteilylaivat. Totta kai. Hirveä hinku laivalle. Järkyttävää...  Kai se johtuu siitä, että olen mainostanut tätä kokemusta niin paljon ulkkareille?

Summa summarum: Ikävöin sitä, että tiedän pelisäännöt ja kommunikaatiokulttuurin. Ikävöin oman kielen kuulemista ja sen puhumista. Ikävöin sitä, että saan kaiken sanottua mitä haluan. Tunnetta, että voin olla 100 % oma itseni kun pystyn ilmaisemaan itseni omalla äidinkielelläni. Voin olla hauskempi. Voin vääntää sanoja. Voin lukea rivien välistä. Voin sanoa saman asian monella tapaa. Ei sillä, ettei täällä tulisi puhuttua suomea päivittäin kuitenkin, mutta...

Tulipas tuosta listasta pitkä. Jaksoiko kukaan lukea?

Nyt tuli tämä hieman kulunut, mutta ah niin hyvä ja todenmukainen runo mieleen:

Suomalainen on sellainen, joka vastaa kun ei kysytä,
kysyy kun ei vastata, ei vastaa kun kysytään,
sellainen, joka eksyy tieltä, huutaa rannalla
ja vastarannalla huutaa toinen samanlainen:
metsä raikuu, kaikuu, hongat humajavat.
Tuolta tulee suomalainen ja ähkyy, on tässä ja ähkyy,
tuonne menee ja ähkyy, on kuin löylyssä ja ähkyy
kun toinen heittää kiukaalle vettä.
Sellaisella suomalaisella on aina kaveri,
koskaan se ei ole yksin, ja se kaveri on suomalainen.
Eikä suomalaista erota suomalaisesta mikään,
ei mikään paitsi kuolema ja poliisi.

Tykkään varsinkin kahdesta ekasta säkeestä. Se on meidän kommunikaatiota. Oikeesti. Voi että. Kohta käynnistyy viimeinen kuukausi... Paniikki! Pakkomielle elää viimeistä päivää ja ottaa kaikki irti erasmustelusta kiihtyy.

Rockia ja sporttia

 Entisen Radio Cityn slogan (nykyisen Radio Rockin iskulauseesta mulla ei ole mitään tietoa) kuvaa viime viikonloppua loistavasti. Mutta miksi urheilu ja rock täytyy yhdistää samassa lauseessa, musta se on täysin epäloogista?

München näytti taas parhaat puolensa viikonloppuna.

Noistakin on jo Rockband-peli! Billy Joelia muuten pukee paljon paremmin tuo blondi tukka kuin sen tämänhetkinen emokeesi.

Rokkenroll!

Nähtiin myös tämä legendaarinen bändi. Mä haluan isona olla kuin Joan. Kohokohdat olivat Bad reputation ja tietysti I love rock'n'roll.

Tämän parempia kuvia mulla ei taida ollakaan, muissa näkyy järkkärin kalju. Pojat veti hyvin, oli pommeja, ilotulituksia ja yleisöä lavalla. Pistivät 10-vuotiaan pikkupojankin stage daivaamaan, voi sitä pientä raukkaa. Yhteislauluhoilotuksia oli ehkä joskus jopa liikaakin. Osasin liian vähän laulujen sanoja. Kaiken kaikkiaan keikka oli kuitenkin hyvä, sää loistava ja paikalla varsinainen festaritunnelma.

Lauantaina tein uuden aluevaltauksen ja lähdin uuden bulgarialaisen kaverini hevikeikalle. Oli eksoottista, välillä jopa surrealistista. Tunsin monesti olevani väärässä paikassa, mutta musiikki oli yllättävän ok. Soittivat muuten yhden Sonata Arctican biisinkin, jota tosin en tiennyt. Ja hevarithan on aina hassuja tai tahattoman koomisia - tai no, ei aina mutta usein, ainakin after show-osiossa ilmakitaroidessaan ja moshatessaan - tai sitten kaipasin vain yllättäen pitkää tukkaani ja olin kateellinen kun en pysty moshaamaan samalla tavalla. Täytyisi muuten katsoa Spinal Tap uudestaan... Kuinkas sattuikaan, tietysti törmäsin keikalla taas yhteen Suomi-intoilijaan, tällä kertaa entiseen Lappeenrannan amk:n (!) vaihtariin, joka sanoi lauseen "Pannaanko menemään vai mennäänkö panemaan" niin että se kuulosti melkein japanilta. Ja sillä oli ikävä karjalanpiirakoita.  Tämä bulgarialainen tuttavuuskin on varsinainen Suomi-fani: fanittaa Bodomia ja Nightwishia, opiskelee suomalais-ugrilaisia kieliä, osaa vähän suomea ja on muutenkin kaikin puolin älyttömän kiinnostunut Suomesta. Yksi saksalainen kaverin kaveri taas on niin hullaantunut salmiakkiin, että on perustanut Facebookiin Salmiakki-fan clubin ja tekee itse usein salmiakkikossua. Mistä näitä tyyppejä oikein tulee? Miksi?

Sunnuntaina oli taas sellaiset kansanjuhlat että oksat pois. Syynä mikäpä muukaan kuin potkupallo, tällä kertaa Saksan voitto Australiasta.

Tässä kuvassa yleisön hurmos ei valitettavasti hirveästi näy... Mäkin haluan Saksan lippu-krääsää. Tykkään Saksan lipun väreistä. Futis on toisarvoista. Porukka valui sitten Leopoldstrasselle juhlimaan, mä menin suosiolla kotiin nukkumaan.

Tänään sataa. Yksi jääkaapeista on rikki. Pyörä on rikki. Sataa taas ja lämpötila laski ainakin 10 astetta. Olen taas tulossa kipeäksi. Onneksi viikonloppuna mulle tulee Suomi-vieraita, sitä odotellessa maanantaikaan ei tunnu ankealta.

31 astetta ja aurinkoista

Huh, niin kuuma ettei jaksaisi liikkua. Erehdyin laittamaan farkut jalkaan tänään ja meinasi lämpöhalvaus iskeä. Viime viikon järkyttävä kaatosadekeli motivoi paremmin opiskelemaan kuin tämä. Eikö voisi olla edes kaksi astetta viileämpää? Tai viisi? On niin suomalaista valittaa tästäkin asiasta.

Siinä kalvakkaa lihaa kärventymässä. Yritys oli ainakin kova. Rock im Park tuotti onneksi jotain tuloksia. Taustalla olevat Germany-sandaalit ostin tyylikkäästi Italiasta. Juntti on uusi kitsch.

Katselin äsken paluulippuja. Odotan kotiinpaluuta oikeastaan jo innolla ja joskus olen jopa helpottunut siitä, että tämä elämäni paras aika on joskus loppumassa - eikö olekin kummallista? Jos täällä olisi jokin syy jäädä, tai jos Suomessa ei olisi mitään kiintopistettä tai tulevaisuudensuunnitelmia, voisin yrittää integroitua Baijeriin - nyt kun olen päässyt jotenkuten kiinni tähän systeemiin se voisi olla helppoa. Onhan täällä niin älyttömästi muita finskejäkin. Mutta mun oikea elämä on muualla, ja parin kuukauden päästä se taas alkaa - hyvä niin.

Humppaa, Nürnbergia ja aurinkoa

Olenko ainoa Erasmus, jota ei kiinnosta jalkapallo yhtään? Tänään olisi ilmeisesti joku tärkeä matsi, jota "kaikki" menee katsomaan jonnekin pubiin. Ei yhtään kiinnosta istua tylsistyneenä nurkassa tai esittää tyhmiä kysymyksiä, saati sitten kuunnella sitä huutoa. Saan muutenkin nähdä ja kuulla futisfaneja ihan tarpeeksi U6-metrossani aina kun Allianz Arenalla on jotain. En todellakaan ymmärrä futista, mutta kyllä mä sitä livenä voisin käydä katsomassa, ehkä mulle sitten avautuis mitä hienoa on pallon perässä juoksemisessa... Miksi kiekon perässä luistelu kolahtaa mulle paljon paremmin?

Mutta nyt kertaus viikonloppuun:

Ette ikinä arvaa millä festeillä tuli taas oltua.

Ah, miten esteettinen kuva. Suomen snägäreissä on lihiksen, munkin ja porilaisen välissä langosin kokoinen markkinarako.

Näin vihdoin Miss Bavarian lähietäisyydeltä. Jos ois Photoshop, olisin vaalentanut kuvan... Juurella teinigoottiemopunkkareita, joita näkyy katukuvassa yllättävän vähän, kuten muutenkin ns. erilaisia nuoria tai persoonallisen näköisiä ihmisiä.

Nyt päästiin perjantain ytimeen. Tiesin, että Eläkeläiset on suosittu bändi Saksassa ja kaiken maailman kaljafestivaalien jälkeen ymmärsin, miksi. Mutten ymmärtänyt, millaista on meno Eläkeläisten keikoilla.

Ensin mentiin iloisesti mahdollisimman eteen. Virhe! Kun humppakomppi lähti käyntiin, alkoi välittömästi hirveä pogoaminen, töniminen ja juokseminen. Eloonjäämisvaistot voittivat ja menimme suosiolla taaemmas. Törmäsimme yllättävän vähän suomalaisiin, suurin osa Humppa ist für alle da-, Humppa für alles- ja Suomi-leijona (!) -t-paita -jengistä oli saksalaisia. Mahtoivatko ne oikeasti tajuta Humppaa taikka kuole -biisin sanoja? Mahtoiko niitä edes kiinnostaa? Humppa- ja Eläkeläiset-huudot vaan raikuivat. Joku bändin jäsenistäkin innostui stage daivaamaan. Yritimme virittäytyä surrealistiseen tunnelmaan lattialta löytyneen korkkaamattoman jekkupullon avulla, ei nyt ihan tuottanut tuloksia, mutta Jukolan humpan kuuleminen pelasti iltani.

Lauantaina mentiin Nürnbergiin lähinnä vaan solubileisiin. Hauskaa vaihtelua olla vaan kotibileissä ja skipata baari. Teemana oli kansallisuudet, sitä en tiennyt ettei nimenomaan saanut pukeutua omaksi maakseen, mutta tulipa läksärilahjalleni eli Suomi-paidalle käyttöä. Sosiaalisia saksalaisia ja hyviä random-keskusteluja (myös saksaksi). Sunnuntaina oli järkyttävän kuuma ja paloinkin vähän.

Mutta nyt taidan luovuttaa ja suunnata kisakatsomoon, wiederschauen!

Honey, I'm home

... siis mun toisessa leikkikodissa, en näiden kuvien mestoilla.

Freimannissa ollaan taas, olotila aika tööt, mutta hyvä olla takaisin. Münchenissä on farkkutakkikeli, ei ihan kesää mutta mukavaa vaihtelua aamun keleistä - auton katolle oli satanut melkein 10 senttiä lunta (ei kuvan auto) ja tuli sellainen fiilis että nyt on oikeastaan ihan kiva vaihtaa maisemaa. Alan taas käynnistyä pikkuhiljaa Erasmus-elämään, tälle illallekin olisi ollut eventtiä mutta missioni oli saada se kirottu Iisakin kirkkoni The one and the only Hausarbeit sivulle 20 ennen kuin ylihuomenna lähden Prahaan ja että voisin vihdoin aloittaa ihan 100-prosenttisen lomailun. Ja mä tein sen! Palkitsin itseni Activialla ja Finn Brödillä, ou jee. Olen niin ylpeä itsestäni. On todella turhauttavaa tehdä yhtä ja samaa esseetä kuukauden päivät samasta aiheesta, josta teki esitelmänkin ajat sitten... En varmaan ikinä unohda welfare state research- ja varieties of capitalism -teoriaa. Minkälaisen sosiologin maailma mussa menettääkään.

Eikä siinä vielä kaikki: sain postista uuden opiskelijakorttini toiselle lukukaudelle, joka on voimassa 30.9. (!) saakka. Eli jos sattuisi joku lottovoitto ja piipahtaisin tänne syksyllä Oktoberfestiin, voisin hyötyä opiskelijakortista... No en tiedä kyllä miten. Leffalipuissa? Mutta en siis aio olla täällä syyskuun loppuun asti, keine Sorge, vaikka opiskelijastatuksen puolesta voisinkin, kämpän puolesta en tiedä. Nyt viisi kuukautta ilman Suomea tuntuu järkyttävän pitkältä ajalta, vaikka tiedän että tämä menee taas niin nopeasti että heikompaa hirvittää. Mutta ilman yhtään Suomi-taukoa? Kääk. Ja toinen hyvä uutinen: kaikki Wintersemesterin kurssit meni läpi, kaksi jopa erinomaisin (jos oikein tulkitsin dorkat X,X -pilkkuarvosanat) arvosanoin! Ja ne kaksi oli lehti- ja radiokursseista... Wtf? Jess, tämä lämmittää wanhan hiken sydäntä. Maailman paras Semesterferien jatkukoon. Oliskohan huomenna jossain Starkbierfestin rääppiäisiä, jotta mäkin saisin hyvän syyn ostaa vihdoinkin sen Dirdnl'n?

Matkoja Pallivahaan (ainakin melkein)

Suomessa viimeistä viikkoa. Tänään oli ensimmäistä kertaa reissun aikana tylsää, koska päätin keskittyä Hausarbeit.docin tuijottamiseen enkä sopinut yhtään sosialisointia tälle päivälle. Sen sijaan vietin liikaa aikaa naamakirjassa, luin tunnin tai kaksi More to Lovea ja huomasin, että Ridge ja Brooke on taas yhdessä. No, kyllä Hausarbeitkin oikeasti vähän edistyi, tosin huomasin sen edelleen olevan täyttä tuubaa ja hyvin keskeneräinen. Miksi vuorokaudessa on vain 24 tuntia? Luulin ehtiväni Suomen reissulla vähän rauhoittumaan, mutta taas ollaan menty pää kolmantena jalkana melkein samaa tahtia kuin Münchenissä. Vanhojen hyvien ystävien näkeminen on kuitenkin ollut rentoutusta parhaimmillaan ja muutenkin paluu suomalaiseen suoraviivaiseen kommunikaatioon ja huumorintajuun ilman turhaa small talkia tai pidempää pohjustusta on piristänyt; jurotusta ja töksäyttelyä en ole ikävöinyt, mutta sitä että ihmiset tajuaa asiat heti ja menee suoraan asiaan. Tosin yhteinen kieli taitaa aika olennaisesti myös helpottaa kommunikaatiota... Viime reissulla ihmettelin Pensseli-setää, nyt löysin Marja Tyrnin. Kansalliset vitsit ovat siis hieman ehkä parantuneet viime kerrasta.

Vanhojen ystävien näkeminen sai mut myös unohtamaan ainakin hetkeksi painonpudotushysterian. Erasmus-kilojen, on niitä sitten kertynyt tai ei, päivittely vaan kuuluu vaihtarielämään kuin Das geht ab -renkutus Stammtischiin, mutta sitä ei kannata ottaa niin vakavasti. Ehkä elämäni ei tästä radikaalisti parannu, vaikka laihtuisinkin maagiset viisi kiloa, joten olen jatkanut huonojen hiilihydraattien lähes päivittäistä syömistä jos en hyvällä omallatunnolla, ainakin ajattelematta sitä liikaa. Mulla oli kyllä niin ikävä suomalaista ruokaa, maksalaatikko oli parempaa kuin koskaan ja löysin Piltit uudelleen. Vielä ehdin tällä viikolla pitää kunnon pinaattilettu-korvapuusti-makaronilaatikko -orgiat.

Näin lauantaina entisen kotikaupunkini Turun ulkomaalaisen silmin, kun tapasin siellä Münchenin vaihtarituttuni Laurentin, joka oli tullut yliopistoon harjoitteluun. Raukkaparka oli päätynyt asumaan Varissuolle ja ostanut Sokokselta 100 euron lakanat, kun ei ollut mistään löytänyt halvempia - tietysti me satuttiin näkemään Ikea-bussi ja sekö sitä vasta harmitti. Myöskään kirjakauppoihin ranskis ei ollut törmännyt, ennen kuin valistin sitä että kirja on saksaksi buch ja kauppa handel tai geschäft. Niin, en tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa. Tunsin itseni varsinaiseksi kosmopoliitiksi kun kävin sen kanssa ensimmäistä kertaa Old Bankissa, mä join Atzingeria ja se Chimayta ja puhuttiin saksaa. Enpä olisi vuosi sitten voinut kuvitella löytäväni itseäni moisesta tilanteesta. Ja tuskin Turku toipui Myllysillan sortumisesta, kun kaupunkiin tuli David Beckham - just kun pääsin taas Stadiin. Niin mun tuuria.

Con te partiro, München

 Random-keskustelu eilen:

 - Warum lacht sie? (kysyy ranskis P:ltä viitaten muhun)
- Weil Ismo will sich umbringen.
- Wer ist Ismo?
- Ein Mann in diesem finnischen TV-Serien.

Ah, traumaattisten Ismo-videoiden virittämä keskustelu ja hysteerinen hihitys, jota ei voi muille vaihtareille selittää... Voinko syyttää väsymystä, kaljaa ja parasetamolia? By the way, ranskikset ei juurikaan osanneet laulaa kuppilassa soinutta Edith Piafin No, je ne regrette rienia. Olin pettynyt. Se kappalehan on niille kuin meidän Murheellisten laulujen maa - right?

Tänään about kolmen ja puolen tunnin päästä pitäisi ruveta tekemään lähtöä lentokentälle ja vaihtaa melkein t-paitakeli tähän säähän.

Miksi aina kun astun ulos Helsinki-Vantaan kentältä, sataa loskaa naamaan, oli vuodenaika mikä tahansa? Vai onko tämä vain Helsinki state of mind?

Eilen oli taas läksäreitä, kaikki lähtijät lupasivat tulla kesällä käymään ja toivottavasti tulevatkin. P:n näen Helsingissä varmaan ensi viikolla, joten Erasmus-mode ei todellakaan pääse nyt menemään offlineen. Olipas muuten kamala nörttilause... Outoa lentää vasta illalla niin ettei tarvitse herätä aamuyöstä ja pilkkiä kentällä heti aamusta. Tässähän ehtii tehdä vielä vaikka mitä, kuten tyhjentää jääkaapin kolmen viikon sisällä pahenevista ruoista (kirjoitinko tuon sanan oikein?). Ruuasta puheenollen, olen tilannut porukoilta jo makaronilaatikkoa, Saarioisten maksalaatikkoa, korvapuusteja, talkkunaa... Hernarikin ois ihan jees, ja saaristolaisleipä. Ja ryynimakkara! Ja joku hyvä savustettu lohi, täällä kun on niin vähän ja melko pahaa kalaa. Oiskohan kaupoissa vielä Runebergin torttuja? Ah, pian pääsen juomaan Juhla Mokkaa ja lukemaan Hesaria, Imagea, Trendiä, Oliviaa...

Lumesta ja kylmästä huolimatta tuskin maltan odottaa Suomeen pääsyä. Pieni tauko hektisestä Erasmus-elämästä tekee ihan hyvää, vaikka tästä elämästä tykkäänkin ja tulen sitä kolmen viikon aikana ikävöimään. Mulla on nyt ikään kuin kaksi kotia. En tosiaan tunne olevani Münchenissä enää kuin ulkomailla, paitsi silloin tällöin kun jotkin saksalaiset asiat tökkivät, ja välillä ajattelinkin että olisipa kiva lähteä jonnekin ulkomaille matkalle... Sitten havahdun siihen että hei, mähän olen koko ajan ulkomailla. Mutta tämä on arkielämää, ei turistielämää. Erasmus-elämästä ja juhlastakin voi tulla arkea, tosin se arki on todella erilaista kuin arkeni Suomessa.

Wie gesagt, onneksi mun ei tarvitse vielä lopullisesti lähteä. Voin vain kuvitella kuinka vaikeaa mun olisi pakata kaikki nämä 5 kuukauden aikana kertyneet kamat. Tosin ei niitä vielä niin paljon ole, ja olen oppinut myös tulemaan melko vähällä materialla toimeen, mutta entäs se tavaramäärä joka kertyy seuraavan lukukauden aikana - miten tungen Erasmus-elämäni kahteen matkalaukkuun? Sitä odotellessa...

Eilen pakatessani kävin myös vanhoja papereita läpi ja tuli haikea olo. Miten aika onkin kulunut niin nopeasti, juuri äskenhän mä aloitin orientaatiokurssin ja olin aivan pihalla kaikesta, niin monta asiaa piti hoitaa ja selvittää ja kaikki oli uutta, ihmeellistä ja jännää. Miten paljon vaivaa näinkään etsiessäni kämppää ja selvittäessäni kaikkea mahdollista etukäteen yliopistosta ja Münchenistä mitä vain voin, ehdin ja jaksoin, ja samalla olin epävarma siitä pärjäänkö mä täällä todella. Ja miten hyvin kaikki on mennytkään! Olen yhä innoissani Erasmus-elämästä ja Münchenistä ja ennen kaikkea onnellinen ja ylpeä siitä, että lähdin vaihtoon ja pidensin tätä. Vielä on monta seikkailua edessä, asioita joita haluan tehdä ja nähdä, pitkä things to do -lista joka joskus stressaakin, ja jos viisi kuukautta kului lähes silmänräpäyksessä, kuinka nopeasti lyhyempi kesälukukausi sitten menee?

Mahtipontisesta otsikosta huolimatta jätän Münchenin vain kolmeksi viikoksi ja jatkan Semesterferienia mahdollisimman paljon matkustellen ja varmaan myös Münchenissä turreillen. Palataan astioille!

Mäenlaskua ja sairaskertomusta

Tällä viikolla biletys- ja urheilu-osuudet ovat viettäneet melkoista hiljaiseloa, koska onnistuin näin Suomi-reissun kynnyksellä saamaan kevätflunssan. Rantakuntoon 2010-projektin osalta lenssu kuitenkin lienee ihan hyvästä, koska olen nyt vaiheessa jossa mikään ei joko maistu miltään tai sitten kaikki maistuu pahalle.

Keskiviikkona nautin kauniista ja aurinkoisesta, varmaan + 10 asteen kevätpäivästä istumalla koneella melkein koko päivän, mutta etenipä Hausarbeit sivulle 17. Tosin esseeni on aivan päätöntä ja hännätöntä sillisalaattia, jossa on liikaa ranskalaisia viivoja, kysymysmerkkejä ja suoria lainauksia Wikipediasta ilman mitään omaa ajattelua, joten paljon on vielä tehtävänä. Tai sitten vaan palautan 20 sivun Wikipedia-tiivistelmän proffalle ja katson mitä tapahtuu...

Torstaina lähdin kolmen muun finskin kanssa paikallisen Nasolinin ja parasetamolin voimin kelkkailemaan. Teki todella hyvää päästä ulos Wallbergin vuoristoilmaa hengittelemään sen verran kun tukkiutuneista hengityselimistä nyt tehoja lähti.

Tossa vaiheessa ylämäkeä alkoi jo vähän jännittää edessä oleva kelkkamäki.

Alkoi taas soida Sound of Musicin biisit päässä.

Vuokrattavina ei ollut muovisia pulkkia, Stigoja tai liukureita, vaan tällainen vanhan ajan kelkka. Hyvä että tajuttiin miten siinä pitää istua. Hidastin lähinnä upottamalla kantapäät lumeen ja ohjaaminen onnistui onneksi sen verran hyvin, etten lentänyt rotkoon. Mitään turva-aitojahan hieman jäisellä ja loskaisella radalla ei tietenkään ollut, jyrkkiä mäkiä, kurveja, kuoppia, pomppuja ja näköesteitä senkin edestä...

Pauliina laskemassa. Tuo mäki oli vielä ihan ok ja jotenkin pystyi ohjailemaankin. Ei ihme ettei pahemmin nähty lapsia radalla, mitä ensin ihmeteltiin, mutta tämä toden totta oli enemmän aikuisten juttu. Kaikilla pro-tyypeillä oli jokin jännä taktiikka, missä ne ohjaili kelkkaa yhdellä kädellä ja toisella nojasi taaksepäin. Joillain oli kypärätkin, ei mikään huono idea... Kuumottavinta oli radan reunassa sauvakävelevä pariskunta, mietin iät ja ajat miten ohittaa ne kunnes päätin niiden takia kävellä yhden osuuden ja pysyin juuri ja juuri pystyssä. Jossain vaiheessa päätin kuitenkin kelkkailla niiden ohi, lensin siitä tyylikkäästi kun tajusin olevani matkalla ojaan ja aiheutin niille päivän naurut. Olisi pitänyt törmätä niihin tahallaan ja tähdätä nilkkoihin...

Tässä istun pyörätuolissani... eikun siis Schlittenissäni (en oikeaoppisesti, en siis laskenut noin) vielä autuaan tietämättömänä radan vaarallisuudesta. Meidän piti siis alunperin mennä laskettelemaan, mutta päädyttiin halvempaan, lähempään ja ennen kokemattomaan vaihtoehtoon. Oli kuitenkin tosi hauskaa enkä ole pitkään aikaan nauranut niin paljon - tosin voi olla että se oli hysteeristä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa -naurua? 

Samana iltana kävin Sausalitoksessa kolmen vaihtarin läksäreissä. Paikka oli kiva, tosin meluinen ja häppäri mennyt jo ajat sitten. Hannele Lauri-/ puberteetista kärsivä 13-vuotias-poika -äänelläni en pystynyt juuri kommunikoimaan kenenkään kanssa ja tunnelma alkoi laskea viimeistään siinä vaiheessa, kun tarjoilija tiputti majoneesi- ja salsakastikekulhot selkääni. Pyysi sentään anteeksi, mutta olisi voinut vähintäänkin Long Island Ice Tean tästä hyvästä tarjota... No ei kai Saksassa nyt sentään. Olen todella huono hyvästeissä, enkä oikein mitään erityistä osannut lähteville vaihtareille sanoa; moikka ja nähdään joskus. En kai sitten tajua että ihmiset oikeasti lähtevät enkä välttämättä näe niitä enää, mutta ei siinä hetkellä muutakaan voi sanoa.

Eilen piti viettää rauhallinen päivä Hausarbeitin ja lähtövalmisteluiden parissa, mutta päädyinkin muuttamaan Pauliinaa Minnalle ja siinä vierähti mukavasti viisi tuntia. Voi sitä tavaran määrää, varsinkin kun ottaa huomioon että P on lähdössä Suomeen maanantaina lopullisesti. Matka taittui iloisesti kahdella ratikalla, ratikkoihin nousut ja niistä lähtemiset olivat aina erittäin jänniä ja kanssamatkustajat varmasti arvostivat. Onpahan taas jotain mitä kertoa lapsenlapsille. Bilettämäänkin piti lähteä, mutta muutto ja lenssu veivät voiton. Jäin sitten kotiin katsomaan Suomi-USA-peliä, jonka kämppikseni mulle läppäriltään ystävällisesti etsi vieläpä Yle TV 2: sen versiona Mertarannan selostuksilla kun Eurosport näytti vain jotain hiihtoa ja mulle meinasi tulla kummallinen ja entuudestaan tuntematon paniikki, että missaan lätkämatsin. Kolmas kerta elämässäni, kun katson lätkää vapaaehtoisesti ja kuinkas sitten kävikään... Vaihdoin kolmannessa erässä matsin töllöttämisen Martinan ja Eskon egotrippailuohjelmaan ja menin aikaisin nukkumaan. Onneksi en muuten tosiaan ikinä herännyt Ruotsi-matsin takia kuudelta...

Loppuviikon saldo

Kulttuuri: *****

Olen käynyt Regensburgin golfmuseossa ja kalastus-ja metsästys/kahen kilon siika -museossa, mutta perjantaina katsastin tähän asti parhaimman erikoismuseon, joka on suomalaiselle kulinaristille totaalinen must-see. Kyseessä oli siis perunamuseo. Kyllä, ei ole olemassa asiaa mitä ei voisi museoida. Opin muun muassa, että perunasta voi tehdä puuteria ja balsamia, että perunassa on vähemmän hiilihydraatteja kuin omenassa, ja kuolasin wasabi-sipsejä, jotka kuitenkin jäivät ostamatta. Mutta miksi museossa käytiin läpi kaikki muut perunalajit paitsi pommes noisettesit ja perunasalaatti?

Tässä kuvassa Kolumbus ottaa Aatamilta omenan... eikun siis inkalta perunan. Pieni askel ihmiselle, suuri askel eurooppalaiselle perunanmussuttajille.

Bongaa Rosamunda.

Olimme aivan liekeissä perunoista.

Perunapariskunta.

Äidin pikavisiitti vauhditti kulttuuripisteiden kerryttämistä. Pääsin vihdoin Nymphenburgin linnaan. En malta odottaa linnan puistoon ja nurtseille pääsyä kesällä!

 Bongaa Michelin-turre.

Tuossa huoneessa Neuschwansteinin satuprinssi Ludwig II syntyi.

Katsastin vihdoin myös Alte Pinakothekin, joka oli pieni pettymys. Musta ei tullut Rubens-fania, Rembrandtit oli kyllä hyviä.

Tuo täti lukee Newtonia, mikä oli audio guiden mielestä todella merkittävää ja modernia tuohon aikaan (1600-luvulla? 1700-luvulla?)

Nämä oli mun lemppareita.

 Kävin taas kansallisteatterissa, tällä kerralla yläorrella ja lavallekin oli vaihteeksi suorat ja esteettömät näkymät. Käytiin katsomassa venäläistä Tshaikovskin säveltämää Onegin-balettia. Yllätyin positiivisesti siitä, kuinka hyvin baletissa voi kertoa tarinoita musiikilla ja tanssilla ilman vuorosanoja. Tanssijat olivat todella ilmeikkäitä ja loistavia miimikkoja; vaikkeivät kasvojen ilmeet piippuhyllylle asti välittyneetkään, liikkeet ilmaisivat jo paljon. Ei ollut ollenkaan tylsää tai vaikeaa enkä nauranut kertaakaan sukkahousuille.

Biletys: **

 Lukukauden viimeinen Stammtisch oli loppuvaiheesta yllättävän hyvä, johtunee Sangriasta. Sain myös yllättäen yhden jenkkikämppikseni innostumaan Stammarista, yleensä se ei tietääkseni käy juuri missään, kuten eivät muutkaan kämppikseni - tai sitten niillä on aina jotkut salaiset kreisibailut jossain mistä en tiedä mitään. Muuten bilerintamalla on ollut aika hiljaista, perjantain kolmista bileistä menin valitsemaan väärät. Aina ei voi onnistua. Viime yönä tosin nukuin pitkästä aikaa melkein yhdeksän tuntia, jonka jälkeen olin aivan uudestisyntynyt. Pitäisiköhän pitkät yöunet ottaa tavaksi?

Rantakuntoon 2010-projekti: *

Keskiviikkona suunnitelmissa oli aerobic, mutta keskustan Hochschulsport oli yllättäen kiinni. Tulimme Pauliinan kanssa siihen tulokseen, että jos emme voi urheilla, syödään sitten herkkuja. Päädyimme kivaan vaaleanpunaiseen kahvilaan, jossa söin sitten myös Pauliinan kakkupalan, kun se ei tykännyt siitä. Ei näin. Torstaina sentään tapahtui jotain ryhdistäytymistä oudossa, mutta tehokkaassa fitnesstrainingissa, ja tänään lenkkeilin ihanassa keväisessä auringonpaisteessa. Kyllä tämä tästä taas iloksi muuttuu, mitä nyt vaan ajattelen sekä laihduttamista että syömistä melkein koko ajan ja olisi suuri kiusaus lähteä huoltsikalle suklaan perässä - mutta nyt täytyy keskittyä. Tässä maassa on kyllä todella vaikea laihduttaa. Miksi niin moni kiva juttu on joko lihottavaa, laitonta tai moraalisesti arveluttavaa?

Suomi-/suomalaisuus-osio: ****

Olen huolestuttavasti muuttumassa niin isänmaalliseksi, että harkitsen heräämistä huomenna klo 6.00 Suomi-Ruotsi -jääkiekko-ottelun takia, vaikken edes seuraa jääkiekkoa saati mitään urheilua enkä tiedä mitään siitä. Sisäinen patrioottini nosti päätään myös, kun menin taas ostamaan Gentlemen's Quarterlyn tämän kansikuvan vuoksi...

 Joo joo, en tykkää formuloista. Mutta toi Keken poika on ihan kiva.

Olen myös seurannut näitä kotimaisia laatuohjelmia:

Vitsi Martinan synnytysjakso oli jännä. Ja Matkaoppaat kuuluu sarjaamme loistavat myötähäpeän tuntemis-/vahingonilo -ohjelmat.

Äiti toi mulle Elovenan makupuuroja. <3 Huomenna menen Viktualienmarktin Suomi-kauppaan (kyllä, täällä on sellainenkin ja sieltä saa muun muassa Panttereita ja Fizziä) etsimään yhdelle ranskalaiselle Marimekko-fanille synttärilahjaa.

Hausarbeit: *

Aika hiljaista on. Essee etenee hitaasti mutta... hitaasti. Ei enää ikinä Hauptseminareja meikäläiselle, mitä oikein ajattelin?

Karnevaalikiintiö ja sen täyttyminen

No huh huh, olipahan taas tapahtumarikas viikonloppu: Wienistä saapuneen vieraani viihdyttämistä, nähtävyyksiä, Faschingia ja supisuomalaista laskiaista.

 Rathausiakin oli vähän koristeltu Faschingin kunniaksi.

Osallistuttiin (teoriassa) ilmaiseen kaupunkikierrokseen (käytännössä: olen köyhä amerikkalainen opiskelija, antakaa mulle tippiä) on foot ja opin taas uusia asioita Münchenistä, muun muassa mitä Marian pylväs symboloi, mikä olikaan koko tarina Glockenspielin takana, miten Hofbräuhausissa käytiin vessassa joskus 1800-luvulla ja mitä ne Feldherrnhallen leijonat symboloikaan.

 Paholaisen jalanjälki Frauenkirchessa.

 Joku niistä Ludwigeista kurkkii Residenzin ikkunasta, enpä oo tuotakaan ennen huomannut. Ludwig oli muuten juuri se heebo, joka antoi vaimolleen häälahjaksi niityn, joka on siis Oktoberfestin alue Theresienwiese ja piti siellä juhlat joista kehittyi vuosien saatossa Oktoberfest. Ludwig teetti kuulemma myös Nymphenburgin linnaan taulukokoelman kolmestakymmenestä rakastajattarestaan, joten eipä Lude kuitenkaan ihan niin suuri romantikko ollut Theresienwiese -lahjasta huolimatta...

Perjantaina oli ensin Abschiedsessen kohta lopullisesti kotiin lähteville vaihtareille. Vihaan hyvästejä, ja kohta niitä pitää jättää yhä enemmän. Onneksi moni muukin pidensi vaihtoaan kuin allekirjoittanut.

Abschiedsessenistä lähdettiin mihinkäs muualle kuin taas Olydiscoon ja Fasching-bileisiin. Tällä kerralla paikalla oli muitakin kuin Erasmuksia ja kaksi livebändiäkin. Loistoilta!

 Pakollinen vessakuva Sannan kanssa.

 Sekä perjantain ja lauantain asuna toimi yhdeksän euron puuhka ja neljän euron Kanye-lasit. Löydettiin muuten Pauliinan kanssa Olydiscon viereisestä Bierstubesta paras juliste ikinä.

 Pakollinen kahen kilon siika -kuva, ihan niinkuin näitä ei olisi jo tarpeeksi.

Vihdoinkin kalastus -ja metsästysmuseossa! Ehkä paras museo Regensburgin golfmuseon jälkeen.

 Siikahan se siellä!

Museossa oli myös omituisia täytettyjä eläimiä, joissa oli kahta tai useampaa elukkaa liimattu yhteen. Tämä on ilmeisesti joku baijerilainen perversio, jota emme vaan ymmärtäneet.

 Fasching, was anderes?

Oon niin ylpeä itsestäni että selvisin sunnuntaina tuonne. Museon sisältö oli liian teknistä, insinöörimäistä ja perusteellista meikäläisen älykkyysosamäärälle, mutta onpa nyt sekin tsekattu, ennätyksellisesti kolmessa tunnissa vaikka olisi siellä kaksi viikkoakin saanut kulumaan. Museon nimi hämäsi ensin, mutta toisaalta se kävi järkeen - mikä voisikaan olla saksalaisempaa kuin tekniikka ja teollisuus?

Deutsches Museumin ehdoton kliimaksi vene-ja laivaosastolla. Tuli yllättäen risteilykuume, tai sitten vain "Tahtoisin gini tonicin" alkoi soimaan päässä...

 Museossa näki moottoreiden lisäksi muun muassa myös nättejä leijoja, vanhoja soittimia ja lempikaupunkini maisemia.

 Sunnuntaina saatiin kuin saatiinkin laskiaispullia! Mä kustansin, enimmäkseen Sanna leipoi, myös ranskikset ja italiaanot tykkäs. Tänään oli muuten vähän ikävä Ullikselle.

Eilen valitsin kesälukukauden kurssit ja tehtiin vihdoinkin eka (ja vika) radiojuttu Sasha Baron Cohenista ja kaksi kuukautta vanhasta Bruno-skandaalista. Kaksi kuukautta meni että päästiin studioon lukemaan yksi vaivainen uutinen, missä meni ehkä 20 minuuttia. Oli vähän kuumottavaa ja häpesin taas saksan ääntämistäni eikä mun lukemisessa ollut mitään dynamiikkaa tai rytmiä. Mutta nyt se on tehty!

Tänään meinasi jo burn-out tulla jatkuvan edes takaisin juoksemisen ja univelkojen kanssa, joten oli siis koti-illan paikka ja sain taas muutaman asian vedettyä yli things to do -listalta, mukaanlukien Helsinki-München-lentoliput ja Rock im Park-lipun. Marienplatzilla oli todelliset vappumeiningit viimeisen Fasching-päivän takia ja menoa tuli ihmeteltyä jonkin aikaa. Näin jopa Lou "Mambo nro 5" Began "livenä", huh huh. Oli siis pyhäpäivä ja ihmisillä vapaata töistä, meininki täyttä vappua. Olen nyt saanut schlager-, drag queen- ja yleisen kreisisti käyttäytyvät aikuiset ihmiset -kiintiöni täyteen. Suomessa meno olisi mennyt örvellykseksi eikä kukaan olisi tanssinut teknohumpan tahtiin torilla kuin todella kaatokännissä, täällä kaikki juhlivat iloisesti ja vain pienessä hiprakassa - mutta oli se silti suomalaisesta näkökulmasta jo hieman vaivaannuttavaa ja noloa. Tai sitten kyllästymiseni johtui vaan niistä univeloista.