Sain vihdoinkin Hausarbeitin, viimeisen saksalaisen koulurästihomman tehtyä! Jawohl! Ich freue mich. Vielä kun maanantaina saisin Mensa-korttini palautettua ja pantin takaisin, Saksa-säädöt ois tässä. Pakkauspaniikki alkoi jo, vaikka onhan tässä vielä kolme München-päivää aikaa. Miten tuota tavaraa on voinut kerääntyä niin paljon? Miksi muka tarvitsen noin paljon vaatteita ja kenkiä? Ja miksi haluaisin hankkia niitä vielä lisää? Erasmus-bestikseni lähti tänään, mutta onneksi se asuu Turussa. Haikeaa ja stressaavaa hyvästellä ihmisiä joka päivä, eikö kaikkia voisi vaan hyvästellä kerralla? Koko vaihtovuosi alkaa tuntua jo kuin unelta. Tapahtuiko tämä oikeasti? Pian kaikki on kuin ikinä en olisi Müncheniin tullutkaan.

Millaista mahtaa olla, kun suomea kuulee kaikkialla eikä enää puhu enkkua ja saksaa päivittäin? Kun kaikkialla on suomalaisia? Kun uusiin ihmisiin ei tutustu lähes viikoittain? Kun kavereita ei tule nähtyä päivittäin? Tuleeko baijerilaista sapuskaa ikävä? Mitä on metrot ilman leipomoita ja 50 sentin bretzeleitä? Ruokakaupat? Suomalainen kalja?Alko? Pilkku jo puoli neljältä? Kun kukaan ei tee poskisuudelmia, sano viel spass, hallo ja tschüss? Luennot yliopistolla, jossa kukaan ei kysy mitään, keskustele, väitä vastaan tai halua osallistua? Puolityhjät metrot ja vain yksi linja? Keskusta ilman Rathausia, suihkulähteitä, ja ainoana patsaana tyyliin Mannerheim? Ei Biergartenin Biergartenia vaan terasseja kaduilla? Kun ihmiset ei anna enää pyöräillä kävelyteillä? Listaa voisi jatkaa loputtomiin... Niin monia pieniä asioita tulee ikävä.

Con te partiro, München

 Random-keskustelu eilen:

 - Warum lacht sie? (kysyy ranskis P:ltä viitaten muhun)
- Weil Ismo will sich umbringen.
- Wer ist Ismo?
- Ein Mann in diesem finnischen TV-Serien.

Ah, traumaattisten Ismo-videoiden virittämä keskustelu ja hysteerinen hihitys, jota ei voi muille vaihtareille selittää... Voinko syyttää väsymystä, kaljaa ja parasetamolia? By the way, ranskikset ei juurikaan osanneet laulaa kuppilassa soinutta Edith Piafin No, je ne regrette rienia. Olin pettynyt. Se kappalehan on niille kuin meidän Murheellisten laulujen maa - right?

Tänään about kolmen ja puolen tunnin päästä pitäisi ruveta tekemään lähtöä lentokentälle ja vaihtaa melkein t-paitakeli tähän säähän.

Miksi aina kun astun ulos Helsinki-Vantaan kentältä, sataa loskaa naamaan, oli vuodenaika mikä tahansa? Vai onko tämä vain Helsinki state of mind?

Eilen oli taas läksäreitä, kaikki lähtijät lupasivat tulla kesällä käymään ja toivottavasti tulevatkin. P:n näen Helsingissä varmaan ensi viikolla, joten Erasmus-mode ei todellakaan pääse nyt menemään offlineen. Olipas muuten kamala nörttilause... Outoa lentää vasta illalla niin ettei tarvitse herätä aamuyöstä ja pilkkiä kentällä heti aamusta. Tässähän ehtii tehdä vielä vaikka mitä, kuten tyhjentää jääkaapin kolmen viikon sisällä pahenevista ruoista (kirjoitinko tuon sanan oikein?). Ruuasta puheenollen, olen tilannut porukoilta jo makaronilaatikkoa, Saarioisten maksalaatikkoa, korvapuusteja, talkkunaa... Hernarikin ois ihan jees, ja saaristolaisleipä. Ja ryynimakkara! Ja joku hyvä savustettu lohi, täällä kun on niin vähän ja melko pahaa kalaa. Oiskohan kaupoissa vielä Runebergin torttuja? Ah, pian pääsen juomaan Juhla Mokkaa ja lukemaan Hesaria, Imagea, Trendiä, Oliviaa...

Lumesta ja kylmästä huolimatta tuskin maltan odottaa Suomeen pääsyä. Pieni tauko hektisestä Erasmus-elämästä tekee ihan hyvää, vaikka tästä elämästä tykkäänkin ja tulen sitä kolmen viikon aikana ikävöimään. Mulla on nyt ikään kuin kaksi kotia. En tosiaan tunne olevani Münchenissä enää kuin ulkomailla, paitsi silloin tällöin kun jotkin saksalaiset asiat tökkivät, ja välillä ajattelinkin että olisipa kiva lähteä jonnekin ulkomaille matkalle... Sitten havahdun siihen että hei, mähän olen koko ajan ulkomailla. Mutta tämä on arkielämää, ei turistielämää. Erasmus-elämästä ja juhlastakin voi tulla arkea, tosin se arki on todella erilaista kuin arkeni Suomessa.

Wie gesagt, onneksi mun ei tarvitse vielä lopullisesti lähteä. Voin vain kuvitella kuinka vaikeaa mun olisi pakata kaikki nämä 5 kuukauden aikana kertyneet kamat. Tosin ei niitä vielä niin paljon ole, ja olen oppinut myös tulemaan melko vähällä materialla toimeen, mutta entäs se tavaramäärä joka kertyy seuraavan lukukauden aikana - miten tungen Erasmus-elämäni kahteen matkalaukkuun? Sitä odotellessa...

Eilen pakatessani kävin myös vanhoja papereita läpi ja tuli haikea olo. Miten aika onkin kulunut niin nopeasti, juuri äskenhän mä aloitin orientaatiokurssin ja olin aivan pihalla kaikesta, niin monta asiaa piti hoitaa ja selvittää ja kaikki oli uutta, ihmeellistä ja jännää. Miten paljon vaivaa näinkään etsiessäni kämppää ja selvittäessäni kaikkea mahdollista etukäteen yliopistosta ja Münchenistä mitä vain voin, ehdin ja jaksoin, ja samalla olin epävarma siitä pärjäänkö mä täällä todella. Ja miten hyvin kaikki on mennytkään! Olen yhä innoissani Erasmus-elämästä ja Münchenistä ja ennen kaikkea onnellinen ja ylpeä siitä, että lähdin vaihtoon ja pidensin tätä. Vielä on monta seikkailua edessä, asioita joita haluan tehdä ja nähdä, pitkä things to do -lista joka joskus stressaakin, ja jos viisi kuukautta kului lähes silmänräpäyksessä, kuinka nopeasti lyhyempi kesälukukausi sitten menee?

Mahtipontisesta otsikosta huolimatta jätän Münchenin vain kolmeksi viikoksi ja jatkan Semesterferienia mahdollisimman paljon matkustellen ja varmaan myös Münchenissä turreillen. Palataan astioille!