Sain vihdoinkin Hausarbeitin, viimeisen saksalaisen koulurästihomman tehtyä! Jawohl! Ich freue mich. Vielä kun maanantaina saisin Mensa-korttini palautettua ja pantin takaisin, Saksa-säädöt ois tässä. Pakkauspaniikki alkoi jo, vaikka onhan tässä vielä kolme München-päivää aikaa. Miten tuota tavaraa on voinut kerääntyä niin paljon? Miksi muka tarvitsen noin paljon vaatteita ja kenkiä? Ja miksi haluaisin hankkia niitä vielä lisää? Erasmus-bestikseni lähti tänään, mutta onneksi se asuu Turussa. Haikeaa ja stressaavaa hyvästellä ihmisiä joka päivä, eikö kaikkia voisi vaan hyvästellä kerralla? Koko vaihtovuosi alkaa tuntua jo kuin unelta. Tapahtuiko tämä oikeasti? Pian kaikki on kuin ikinä en olisi Müncheniin tullutkaan.

Millaista mahtaa olla, kun suomea kuulee kaikkialla eikä enää puhu enkkua ja saksaa päivittäin? Kun kaikkialla on suomalaisia? Kun uusiin ihmisiin ei tutustu lähes viikoittain? Kun kavereita ei tule nähtyä päivittäin? Tuleeko baijerilaista sapuskaa ikävä? Mitä on metrot ilman leipomoita ja 50 sentin bretzeleitä? Ruokakaupat? Suomalainen kalja?Alko? Pilkku jo puoli neljältä? Kun kukaan ei tee poskisuudelmia, sano viel spass, hallo ja tschüss? Luennot yliopistolla, jossa kukaan ei kysy mitään, keskustele, väitä vastaan tai halua osallistua? Puolityhjät metrot ja vain yksi linja? Keskusta ilman Rathausia, suihkulähteitä, ja ainoana patsaana tyyliin Mannerheim? Ei Biergartenin Biergartenia vaan terasseja kaduilla? Kun ihmiset ei anna enää pyöräillä kävelyteillä? Listaa voisi jatkaa loputtomiin... Niin monia pieniä asioita tulee ikävä.

The beginning of the end of an era(smus)

 Enpä sitten vaikeampaa otsikkoa keksinyt...

Yritin viimeksi vaihtaa blogin taustaväriä valkoiseksi, mutta siitä tulikin harmaa... No menköön.

Mulla on taas vaihteeksi sanat hukassa. Kouluhommat on pientä hienosäätöä vaille hoidettu, byrokratiakin melkein. Fiilikset on haikeat ja menee jatkuvaa vuoristorataa. Onks pakko lähtee jos ei haluu?

Olen sanonut vaikka kuinka monelle saksalaiselle että niiden täytyy kokea Erasmus. Olen hokenut sitä Suomessakin. Ihan sama loppujen lopuksi, mikä on vaihtomaa, vaihtovuodesta tulee kuitenkin elämän paras. Syksyllä metsästän LMU-vaihtarit Helsingissä ja rupean hengailemaan niiden kanssa. Halusivat tai eivät. Kunpa tietäisin jo, ketkä ovat syksyllä tulossa Helsinkiin, voisin jo nyt tutustua niihin Münchenissä, kertoa vaikka mitä Suomesta, Helsingistä ja yliopistosta, auttaa kaikessa mahdollisessa, hakea ne sitten lentokentältä kun ne tulee, ohjata niitä kampuksella ja raahata kaikkiin bileisiin. Helsingin Erasmus-meililistalle liityin jo ja sainkin yhden sähköpostin alkusyksyn ohjelmasta. Erasmuksen ei siis välttämättä tarvitse ihan kokonaan loppua... Eihän?

Käytiin kattoon Pesäpalloja viime viikolla. Oli todella positiivinen yllätys, vetivät melkein 2 h setin. Mahtaako Suomessa niin pitkien keikkojen vetäminen olla jotenkin kiellettyä vai miksi Saksassa konserit (myös Green Day ja Prodigy) kestää pidempään?

I'm too sexy for my Lederhosen...

Maanantaina käytiin läheisessä pikkukaupungissa Rosenheimissa.

Eilen oltiin echt bayerisch ja vedettiin dirndl'it päälle. Just because we can. Kävin eilen tosiaan sulkemassa pankkitilin ja meidän laitoksen kv-koordinaattorin toimistossa noiden rytkyjen kanssa. Koordinaattori vaan hajosi ihan täydellisesti kun avasin sen huoneen oven. Mulle tulee aina naamiaisasu-fiilis kun mulla on dirdnl päällä, mutta toisaalta tykkään naamiaisista... Ja viime viikolla tein vikan tentin Erasmus-t-paita päällä saksalaisten ympäröimänä. Ruled.

Ohjelmistossa odotettavissa lisää läksiäisiä ja jäähyväisiä. Ihmiset on jo lähteneet tai lähtemässä. En oikein tajua sitä enkä osaa suhtautua siihen mitenkään. Tajuan tämän kaiken varmaan sitten ensi viikolla Suomessa.

Das ist die Rhytmus meiner Stadt

Ihan outo ja epäsosiaalinen olo, kun on vaan neljä viime päivää lukenut tentteihin ja nähnyt vain yhden Erasmuksen (ja sekin oli suomalainen). Onneksi muillakin Erasmuksilla on sama pänttäys menossa, eli en missaa mitään megalomaanista tapahtumaa. Torstaina ois vuorossa monivalinta pr-työn teoriasta, toisaalta kiinnostavaa, toisaalta puuduttavaa. Taas yksi esimerkki loistavasta saksalaisesta kurssisuunnittelusta: kurssiin kuuluu luentosarja,jossa ei ole läsnäolopakkoa ja jossa on paljon ei klausur-relevantteja kalvoja. Kurssin tärkein materiaali on netissä kryptisten salasanojen takana, enkä tosiaan ollut käynyt kuin kerran niitä alkupään matskuja katsomassa. Menin sitten printtaamaan koko materiaalin ja siitähän saisi kirjan kasaan... Tosi kiva. Juuri ja juuri ehdin lukea tenttiin, enkä edelleenkään tiedä miten siihen lukisin - lukeako sieltä täältä vai yrittääkö opetella pikkujuttuja ulkoa... Ei mitään motivaatiota. Ennemmin rustaisin mun esseetä.

Muhun on viime aikoina iskenyt yhä enemmän haikeus kotiinpaluusta ja olen muistellut tätä Erasmus-vuotta, kaikkea mitä on tapahtunut, mitä olen kokenut ja miten tämä kaikki ylitti mun odotukseni. Harmi, että Pohjois- ja Itä-Saksa jäivät nyt multa koluamatta, jos ei Berliiniä lasketa. Olisin halunnut nähdä vähän erilaista, "oikeaa" Saksaa, moderneja kaupunkeja, satamakaupunkeja, erilaisia aksentteja ja erilaisia paikallisia. Baijeri ei toisaalta ole varsinaista Saksaa, toisaalta se on välillä stereotyyppisintä Saksaa mitä voi olla. Muttei ollut kai sitten tarpeeksi aikaa Saksa-kokonaiskuvan luomiseen, kun jonkinlaista arkea täällä piti välillä viettää eikä pelkkää turistielämää... Kyllä Hampuri, Lyypekki, Köln ja Frankfurt tänne vielä jäävät mua odottamaan.

Näitä videoita tulen Suomessa töllöttämään ja itkemään:

München-video 1
München-video 2
Keep surfing -leffan traileri

Leffassa tulee aina yks todella hyvä TZ:n tai Abendszeitungin München-mainos, mutten löytänyt sitä...

Sleepless in Munich

Sataa sataa ropisee. On kylmä. Mulla on järkyttävä univaje ja silmäpussit roikkuvat kohta polvissa. Olen käynyt viime aikoina joko ylikierroksilla ihan levottomana tai sitten ollut todella aneeminen ja kaputt. Pitäisikö ihan oikeasti nukkua enemmän eikä roikkua kahdelta yöllä YouTubessa kuuntelemassa suomirokkia tai Kentiä? Luulin siis, että koti-iltoina, joita olen joutunut pitämään viime aikoina ennätyksellisen paljon referaatin takia, menisin aikaisemmin nukkumaan - ja hui hai. Tyhmästä päästä kärsii todellakin koko ruumis.

Oliko Habermas näin vaikeaa myös suomeksi? Alleviivasin varmuuden vuoksi melkein kaikki lauseet Readerista, se muistuttaakin kohta pääsykoekirjaa tällä Stabiloiden käytöllä. Vähän tosiaan jännittää mitä torstaista tulee... Mutta nyt takaisin viikonlopun kuviin ja tunnelmiin.

Kävin sunnuntaina vieraideni kanssa vihdoin Olympiatornissa. Oli sateista ja sumuista, niin kuin melkein aina kun menen johonkin näkötorniin. Paremmalla säällä olisi nähnyt koko kaupungin aina Freimanniin asti ja Baijerin alppejakin... Alkuperäinen suunnitelma oli siis mennä Sea Lifeen, mutta sinne oli älyttömät jonot. Kuvassa Olydorfin opiskelijakylä.

BMW Welt näytti hauskalta ylhäältäpäin.

Olympiatornissa oli myös pieni "rockmuseo" eli nurkkaus jossa oli lähinnä museoesineitä tyyliin Michael Jacksonin tyynyliina ja jonkun rokkarin äidin kirjoittama kirje, mutta myös kaksi toimivaa jukeboksia joita sai kokeilla. Käytin siis ekaa kertaa jukeboksia, jännää! Valitsin Beatlesia. Halvat on huvit ja silleen...

Taidan vaihtaa virtuaalimaailman nyt suomalaiseen lehtimaailmaan. Vieraat toivat MeNaiset, Imagen, Olivian, Suomen Kuvalehden, Journalistin, Hesarin ja Nytin... Ja Reissumiestäkin on vielä yksi kappale jäljillä. Pyöräkin on taas kunnossa. Kyllä nyt kelpaa. Kun vaan osaisi nukkua.

Rockia ja sporttia

 Entisen Radio Cityn slogan (nykyisen Radio Rockin iskulauseesta mulla ei ole mitään tietoa) kuvaa viime viikonloppua loistavasti. Mutta miksi urheilu ja rock täytyy yhdistää samassa lauseessa, musta se on täysin epäloogista?

München näytti taas parhaat puolensa viikonloppuna.

Noistakin on jo Rockband-peli! Billy Joelia muuten pukee paljon paremmin tuo blondi tukka kuin sen tämänhetkinen emokeesi.

Rokkenroll!

Nähtiin myös tämä legendaarinen bändi. Mä haluan isona olla kuin Joan. Kohokohdat olivat Bad reputation ja tietysti I love rock'n'roll.

Tämän parempia kuvia mulla ei taida ollakaan, muissa näkyy järkkärin kalju. Pojat veti hyvin, oli pommeja, ilotulituksia ja yleisöä lavalla. Pistivät 10-vuotiaan pikkupojankin stage daivaamaan, voi sitä pientä raukkaa. Yhteislauluhoilotuksia oli ehkä joskus jopa liikaakin. Osasin liian vähän laulujen sanoja. Kaiken kaikkiaan keikka oli kuitenkin hyvä, sää loistava ja paikalla varsinainen festaritunnelma.

Lauantaina tein uuden aluevaltauksen ja lähdin uuden bulgarialaisen kaverini hevikeikalle. Oli eksoottista, välillä jopa surrealistista. Tunsin monesti olevani väärässä paikassa, mutta musiikki oli yllättävän ok. Soittivat muuten yhden Sonata Arctican biisinkin, jota tosin en tiennyt. Ja hevarithan on aina hassuja tai tahattoman koomisia - tai no, ei aina mutta usein, ainakin after show-osiossa ilmakitaroidessaan ja moshatessaan - tai sitten kaipasin vain yllättäen pitkää tukkaani ja olin kateellinen kun en pysty moshaamaan samalla tavalla. Täytyisi muuten katsoa Spinal Tap uudestaan... Kuinkas sattuikaan, tietysti törmäsin keikalla taas yhteen Suomi-intoilijaan, tällä kertaa entiseen Lappeenrannan amk:n (!) vaihtariin, joka sanoi lauseen "Pannaanko menemään vai mennäänkö panemaan" niin että se kuulosti melkein japanilta. Ja sillä oli ikävä karjalanpiirakoita.  Tämä bulgarialainen tuttavuuskin on varsinainen Suomi-fani: fanittaa Bodomia ja Nightwishia, opiskelee suomalais-ugrilaisia kieliä, osaa vähän suomea ja on muutenkin kaikin puolin älyttömän kiinnostunut Suomesta. Yksi saksalainen kaverin kaveri taas on niin hullaantunut salmiakkiin, että on perustanut Facebookiin Salmiakki-fan clubin ja tekee itse usein salmiakkikossua. Mistä näitä tyyppejä oikein tulee? Miksi?

Sunnuntaina oli taas sellaiset kansanjuhlat että oksat pois. Syynä mikäpä muukaan kuin potkupallo, tällä kertaa Saksan voitto Australiasta.

Tässä kuvassa yleisön hurmos ei valitettavasti hirveästi näy... Mäkin haluan Saksan lippu-krääsää. Tykkään Saksan lipun väreistä. Futis on toisarvoista. Porukka valui sitten Leopoldstrasselle juhlimaan, mä menin suosiolla kotiin nukkumaan.

Tänään sataa. Yksi jääkaapeista on rikki. Pyörä on rikki. Sataa taas ja lämpötila laski ainakin 10 astetta. Olen taas tulossa kipeäksi. Onneksi viikonloppuna mulle tulee Suomi-vieraita, sitä odotellessa maanantaikaan ei tunnu ankealta.

Bemaria, hihhuleita ja ruokaa

Viikon nähtävyys: BMW Werk, jossa nähtiin kuinka Bemareita liimattiin ja askarreltiin yhteen. Guided tourissa parasta olivat liukuhihnalla työskentelevät isot transformersmaiset robotit. Muuten olen tällä viikolla saanut tarpeekseni Bayerische Motorwerkista, kun kyseinen lafka on mun yhden markkinointikurssin aiheena ja siitä pitää tehdä jos jonkinlaista ryhmätyötä. En vaan jotenkin tykkää Bemareista, ihan vaan siksi koska ne ei ole musta hyvännäköisiä autoja... Hyvä argumentti, eller hur?

Viikon Skype-puhelu: Lauran kanssa jutellessa tajusin, että Saksa-elämä on aika helppoa verrattuna Japani-elämään. Enpä taida vähään aikaan valittaa Saksan byrokratiasta, kielellisesti vaikeista luennoista ja 20 minuutin matkasta U-Bahnille, kun asiat voisivat olla huomattavasti haastavampia...

Viikon baijerilainen kansanjuhla -hämmennys: Ekumeeniset kirkkopäivät, jotka ovat levittäytyneet kaikkialle Müncheniin ja aiheuttavat poikkeustilanteita julkisissa kulkuneuvoissa. Eilen törmäsin ylistyslauluja hoilaaviin nuoriin ensin puoliltapäivin jatkoilta kotiutuessani ja toisen kerran yhdeltä yöllä kotiin tokavikaa U-Bahnia odottaessani. Ratkaisu: mp3-soitin täysille. Oransseja Hoffnung-nauhoja näkyy kaikkialla ja kun italialaisetkin sanovat, että München on Roomaa uskonnollisempi, tai ettei voi mennä lenkille Olympiaparkiin törmäämättä Jeesus-ihmisten telttaan, ei voi kuin hämmentyä. Meidän asuntolallakin on ständi kirkkopäivillä, jossa jotkut kämppikset on Wongemeinchaftiamme mainostamassa, mutta itse pidin matalaa profiilia ja jätin puffaamisen väliin. Onneksi siihen ei mitenkään painostettu. Suhtautuisin tähän kaikkeen positiivisesti, jos tapahtuma pidettäisiin esimerkiksi jossain messukeskuksessa tai vain yhdessä puistossa ja voisin silloin jopa harkita siellä käymistä, jos aikaa ja innostusta löytyisi, mutta tämä on nyt vaan liikaa. Kiitos, mutta kiitos ei, en halua lappujanne ja ilosanomaanne, mulla on jo tän kerhon jäsenyys.

Viikon opetus: Vältä vapaamuurareiden bileitä jatkossakin, ellet halua bongata arpinaamaisia miehiä. Vapaamuurareiden asuntolassa asuu siis vaan miehiä. Asuminen on halpaa ja WG sijaitsee ydinkeskustassa, mutta kämpän saamisen ehtona on miekkailu. Oikeilla miekoilla. Ilman suojia. Jep jep.

Viikon syömingit:

Eilen Crisse piti kansainväliset päivälliset, joihin jokaisen osanottajan piti tuoda jotain omasta maastaan. Herkkuja oli Puolasta, Espanjasta, Venäjältä, Italiasta, Kanadasta, Ranskasta, Briteistä, Saksasta, Singaporesta ja Islannista. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon (tuossa ei ole lähestulkoon kaikkea). Meitsi kantoi kortensa kekoon leipomalla korvapuusteja, joista tuli vähän liian isoja, hieman kärähtäneitä ja liian jauhoisia - siltä väliltä söisikö vai heittäisikö niillä sorsia. En tiedä miten mun pullat aina enemmän tai vähemmän epäonnistuu, vaikka kuinka noudattaisin ohjeita. Ehkä asiaa auttaisi jos oikeasti tykkäisin leipomisesta ja ruuanlaitosta. Mutta kyllä jotkut köyhän miehen korvapuustejani maistoivat ja tykkäsivätkin. Miia onneksi pelasti suomalaisen keittiön maineen onnistuneella makaronilaatikollaan. Muita mieleenpainuvia ruokia olivat kanadalainen vaahterasiirappi ja brittiläinen överimakea caramel bread. Miten taas tykkäsinkin eniten jälkiruokapuolesta?

Tunnin päästä suuntaan Hauptbahnhofille ja Desenzanon junaan, jossa on tarkoitus jumittaa kuusi ja puoli tuntia. Destination Lake Garda. Odotan hyviä kelejä, pitkiä yöunia ja ennen kaikkea ihanaa italialaista hiilaripöperöä. Tästä blogista on näköjään tulossa pikkuhiljaa varsinainen ruokablogi... Arrivederci ja ensi viikkoon!

Tukkaa, turismia, potkupalloa

Eilen oli hyvä päivä.

Tulin siihen tulokseen, että tälle moppitukalle voisi nyt taas kesän kynnyksellä tehdä jotain. Päätin ottaa riskin ja suunnata kohti 11 euron tukanleikkuuta, josta olen saanut hieman ristiriitaista palautetta. Parturireissut ovat ilmeisesti tässä kaupungissa - tai sitten koko Saksassa - enemmän tai vähemmän riskaabeleja, joko parturit eivät leikkaa oikein mitään tai sitten liikaa ja pilaavat useimmiten ainakin miesten hiukset. Leikkausoperaation jälkeen tukka pitää kuulemma useimmiten kuivata itse, muotoiluista on turha haaveilla. Mutta olin kuitenkin menossa halpisparturiin ja keskustelemassa tästä kuumottavasta päätöksestäni yhden suomalaisen vaihtarin kanssa, kun täysin tuntematon tyttö juoksi peräämme ja sanoi jotain tyyliin "Hei, sori mun oli pakko pysäyttää teidät kun kuulin että puhuitte suomea, mäkin oon suomalainen" ja kävi ilmi, että tämä suomalainen tyttö sattui olemaan paitsi pian valmistunut kampaaja, myös etsimässä lyhyttukkaisia hiusmalleja huomiseen näyttöönsä. Siis loistava säkä! Mulle ei ikinä tapahdu tuollaisia asioita. Saan siis tänään 15 eurolla ihan minkälaisen kampauksen haluan eikä tarvi jännittää mahdollisia kielimuureja kampaajan tuolissa. Siinä tuolissa täytyy sitten vaan istua kaksi tuntia, mutta enköhän mä saa sen ajan jotenkin kulumaan. Tämä todella pelasti mun päivän!

Koska tiistait ovat mulle vorlesungsfrei-päiviä ja keskiviikkonakin seminaari on vasta kello 18, olen ajatellut hyödyntää nämä päivät harrastamalla turismia ja parantamalla kaupunkituntemustani. Siis vähän orientoitumalla ja tutustumassa ydinkeskustan ulkopuolisiin paikkoihin. Eilen kävelin Isartorin ympäristössä (en loppujen lopuksi kovin kaukana keskustasta).

Olin aina ihmetellyt, mikä tuo kaunis keltainen rakennus on ja sehän oli se kuuluisa vanha uimahalli Volksbad. Nimimerkillä asununut Münchenissä puoli vuotta... Olen käynyt Isartorilla vain originaaliversioita näyttävässä leffateatterissa ja Deutsches Museumissa. Tänä kesänä täytyy ehdottomasti tulla Isarin varrelle grillaamaan tai ottamaan aurinkoa, näin jo porukkaa bikineissä. Vielä viideltä oli ihanan lämmintä ja vain kävelin ja söin jätskiä. Tällaisina päivinä tykkään tästä kaupungista ihan mielettömästi.

Kävin myös Alppimuseossa, jonka edessä tämä patsas nökötti. Opin muun muassa, että juutalaisilla on erityinen suhde Alppeihin ja että Alpit löydettiin turistikohteena vasta 1900-luvun alussa enlightment-suuntauksen myötä (älkää kysykö mitä se tarkoittaa). Kunpa olisi enemmän aikaa reissata myös Alpeilla, muttei taida onnistua tällä visiitillä. Onneksi näin Sveitsissä sentään Luzernin Rigi-vuoren, se vähän lohduttaa.

Pyörähdin viime viikolla myös pienessä muinaisen Egyptin taiteen museossa. Jep jep, sisäinen egyptinörttini nosti (rumaa?) päätään kun näin taas vanhat tutut Isiksen, Osiriksen, Anubiksen, Horuksen ja mitä näitä nyt on. Tuli ikävä Tähtiporttia ja Sinuhea. Harmi vaan, että museo oli melko tylsä, tai sitten en vaan jaksanut keskittyä joka ikisen selostuksen lukemiseen. Hieman hävetti, että katsoin museon niin nopeasti, en ikinä tiedä millainen etenemistahti museossa on korrektia - toisaalta mitä väliä sillä nyt on?

Mutta eiliseen palatakseni, raahauduin tosiaan Cafe Munichiin katsomaan hieman rikkinäistä telkkaria muutaman muun vaihtarin kanssa. Tajusin, ettei futis ole tässä se juttu, ettei ole tarkoituskaan tuijottaa matsia hartaasti ja hiirenhiljaa, vaan sosialisoida muiden kanssa. Sain jopa esittää tyhmiä kysymyksiä, kuten kuka pelaa ketäkin vastaan (FC Bayern - Lyon, olivat viime viikolla täällä), miksi nuo nyt taas pelaavat vastakkain ja miksi tuollainen keltainen lippu liehuu. Hyvä että edes tiesin, mikä on Champions League, mutta osasin sentään erottaa joukkueiden pelipaidat toisistaan (Bayernilla valkoiset ja Lyonilla siniset, hyvä minä). Oli oikeasti siis yllättävän hauskaa. Kun Bayern voitti, ihmettelin miksi pubi tyhjeni silmänräpäyksessä, mutta bileet siirtyivätkin ulos kadulle. Ihmiset tööttäilivät autoistaan ja hurraava väkijoukko pysäytti liikenteen. En ole ikinä nähnyt moista, aika eksoottista. Puolalainen kysyi, eikö Suomessa ole tällaista aina kun Suomi voittaa jonkin tärkeän lätkämatsin - ei todellakaan, Suomessa on tällaista kun voitetaan koko MM ja hopea on häpeä. Tai näin mä olen ainakin käsittänyt?

En saanut kansanjuhlasta tämän parempia kuvia. Voin vain kuvitella kuinka megalomaanista meininki on Espanjassa tai Italiassa, kun voitto tulee futiksesta kotiin. Miten kaikista maailman asioista jalkapallo voikin yhdistää ihmisiä ja aiheuttaa tuollaista vilpitöntä, harmitonta, viatonta ja lapsenmielistä iloa takakireimmässä sakemannissakin? Tänään on ilmeisesti Barca-Milan -matsi, tässähän alkaa penkkiurheilun kiihkein vastustajakin hieman lämmetä. Mitä seuraavaksi, vapaaehtoista formuloiden katsomista?

Karnevaalikiintiö ja sen täyttyminen

No huh huh, olipahan taas tapahtumarikas viikonloppu: Wienistä saapuneen vieraani viihdyttämistä, nähtävyyksiä, Faschingia ja supisuomalaista laskiaista.

 Rathausiakin oli vähän koristeltu Faschingin kunniaksi.

Osallistuttiin (teoriassa) ilmaiseen kaupunkikierrokseen (käytännössä: olen köyhä amerikkalainen opiskelija, antakaa mulle tippiä) on foot ja opin taas uusia asioita Münchenistä, muun muassa mitä Marian pylväs symboloi, mikä olikaan koko tarina Glockenspielin takana, miten Hofbräuhausissa käytiin vessassa joskus 1800-luvulla ja mitä ne Feldherrnhallen leijonat symboloikaan.

 Paholaisen jalanjälki Frauenkirchessa.

 Joku niistä Ludwigeista kurkkii Residenzin ikkunasta, enpä oo tuotakaan ennen huomannut. Ludwig oli muuten juuri se heebo, joka antoi vaimolleen häälahjaksi niityn, joka on siis Oktoberfestin alue Theresienwiese ja piti siellä juhlat joista kehittyi vuosien saatossa Oktoberfest. Ludwig teetti kuulemma myös Nymphenburgin linnaan taulukokoelman kolmestakymmenestä rakastajattarestaan, joten eipä Lude kuitenkaan ihan niin suuri romantikko ollut Theresienwiese -lahjasta huolimatta...

Perjantaina oli ensin Abschiedsessen kohta lopullisesti kotiin lähteville vaihtareille. Vihaan hyvästejä, ja kohta niitä pitää jättää yhä enemmän. Onneksi moni muukin pidensi vaihtoaan kuin allekirjoittanut.

Abschiedsessenistä lähdettiin mihinkäs muualle kuin taas Olydiscoon ja Fasching-bileisiin. Tällä kerralla paikalla oli muitakin kuin Erasmuksia ja kaksi livebändiäkin. Loistoilta!

 Pakollinen vessakuva Sannan kanssa.

 Sekä perjantain ja lauantain asuna toimi yhdeksän euron puuhka ja neljän euron Kanye-lasit. Löydettiin muuten Pauliinan kanssa Olydiscon viereisestä Bierstubesta paras juliste ikinä.

 Pakollinen kahen kilon siika -kuva, ihan niinkuin näitä ei olisi jo tarpeeksi.

Vihdoinkin kalastus -ja metsästysmuseossa! Ehkä paras museo Regensburgin golfmuseon jälkeen.

 Siikahan se siellä!

Museossa oli myös omituisia täytettyjä eläimiä, joissa oli kahta tai useampaa elukkaa liimattu yhteen. Tämä on ilmeisesti joku baijerilainen perversio, jota emme vaan ymmärtäneet.

 Fasching, was anderes?

Oon niin ylpeä itsestäni että selvisin sunnuntaina tuonne. Museon sisältö oli liian teknistä, insinöörimäistä ja perusteellista meikäläisen älykkyysosamäärälle, mutta onpa nyt sekin tsekattu, ennätyksellisesti kolmessa tunnissa vaikka olisi siellä kaksi viikkoakin saanut kulumaan. Museon nimi hämäsi ensin, mutta toisaalta se kävi järkeen - mikä voisikaan olla saksalaisempaa kuin tekniikka ja teollisuus?

Deutsches Museumin ehdoton kliimaksi vene-ja laivaosastolla. Tuli yllättäen risteilykuume, tai sitten vain "Tahtoisin gini tonicin" alkoi soimaan päässä...

 Museossa näki moottoreiden lisäksi muun muassa myös nättejä leijoja, vanhoja soittimia ja lempikaupunkini maisemia.

 Sunnuntaina saatiin kuin saatiinkin laskiaispullia! Mä kustansin, enimmäkseen Sanna leipoi, myös ranskikset ja italiaanot tykkäs. Tänään oli muuten vähän ikävä Ullikselle.

Eilen valitsin kesälukukauden kurssit ja tehtiin vihdoinkin eka (ja vika) radiojuttu Sasha Baron Cohenista ja kaksi kuukautta vanhasta Bruno-skandaalista. Kaksi kuukautta meni että päästiin studioon lukemaan yksi vaivainen uutinen, missä meni ehkä 20 minuuttia. Oli vähän kuumottavaa ja häpesin taas saksan ääntämistäni eikä mun lukemisessa ollut mitään dynamiikkaa tai rytmiä. Mutta nyt se on tehty!

Tänään meinasi jo burn-out tulla jatkuvan edes takaisin juoksemisen ja univelkojen kanssa, joten oli siis koti-illan paikka ja sain taas muutaman asian vedettyä yli things to do -listalta, mukaanlukien Helsinki-München-lentoliput ja Rock im Park-lipun. Marienplatzilla oli todelliset vappumeiningit viimeisen Fasching-päivän takia ja menoa tuli ihmeteltyä jonkin aikaa. Näin jopa Lou "Mambo nro 5" Began "livenä", huh huh. Oli siis pyhäpäivä ja ihmisillä vapaata töistä, meininki täyttä vappua. Olen nyt saanut schlager-, drag queen- ja yleisen kreisisti käyttäytyvät aikuiset ihmiset -kiintiöni täyteen. Suomessa meno olisi mennyt örvellykseksi eikä kukaan olisi tanssinut teknohumpan tahtiin torilla kuin todella kaatokännissä, täällä kaikki juhlivat iloisesti ja vain pienessä hiprakassa - mutta oli se silti suomalaisesta näkökulmasta jo hieman vaivaannuttavaa ja noloa. Tai sitten kyllästymiseni johtui vaan niistä univeloista.

Bücherschau, Weihnachtsmarkt, Dachau

Unohdin tänään kertoa mitä tein perjantaina - siis eilen. Päivä sujui rauhallisissa merkeissä niin sanotuilla kirjamessuilla, jotka eivät loppujen lopuksi olleet messut vaan kirjakauppojen syksyn/talven tarjonnan esittely. Tykkään kyllä kirjojen katsomisesta ja hypistelystä, erityisesti pokkareiden, mutta turhautti ettei niitä voinut ostaa ja esillä oli vain näytekappaleita. Kohokohta oli Oili Tannisen Nunnun löytäminen lastenkirjojen osastolta, tuli hirveet flashbackit ja olisin halunnut ostaa sen, mutta ilmeisesti täytyy vaan käydä Hugendubelissa etsimässä sitä... Siis loppujen lopuksi tuossa Bücherschaussa ei ollut mun mielestä mitään pointtia, mutta tulipahan nyt sekin nähtyä ja seura oli hyvää. Tämän jälkeen suuntasimme Marienplatzin Weihnachts/Christkindlmarktille. Joulumarkkinat alkoivat siis eilen ympäri Müncheniä; siis pystyssä on kojuja täynnä

1) ällömakeita leivonnaisia, muun muassa koristeltuja, jo Oktoberfestissä ihastuttaneita Lebkucheneita (sydänpiparit), suuria lumipalloja, joissa on ilmeisesti jotain imelää marsipaanihöttöä ja suklaalla kuorrutettuja hedelmiä... Yäääk...

2) Turhaa, joskin nättiä jouluroinaa, kuten kuusenkoristeita ja uusia figuureja seimiasetelmiin.

München lasipallossa! Tän turhuuden voisin melkein halutakin.

Sää oli joulusta kaukana, sillä satoi vettä ja olin muutenkin noussut väärällä jalalla sängystä, joten edes Glühwein (punaviiniglögi) ei tuonut mulle joulumieltä. Joulumarkkinoissa olikin parasta Pete Dohertyn (Kate Mossin exä) bongaaminen, tai ainakin luulin että se oli se... Siis turha julkkis, eikä edes hyvännäköinen, mut kuitenkin. Markkinoilta vetäydyttiin pub/ravintola Augustineriin, jossa tarjoilija suuttui mulle varmaan siksi, että otin kahvia ja tarjoili meille tuopinaluset heittämällä ne meidän syliin... Ah, saksalainen asiakaspalvelu. <3

Tänään olin Dachaussa tosiaan. Kiitos MESA:n säätämisen aikaa kaiken näkemiseen ei ollut tarpeeksi ja reissu meni vähän juoksemiseksi. Meillä oli siis vain vähän yli kolme tuntia koko mestan näkemiseen, mutta siihen olisi saanut kulumaan helposti päivän. Kannatti kuitenkin mennä.

Bunkkereita ei ollut enää kuin kaksi jäljellä, ja nekin rekonstruoituja. Keskitysleirin ohessa olevassa museossa oli vangeilta jääneitä kirjeitä ja valokuvia, sekä yksi vangin raitapaita ja -housut, mutta sellaista tavaramäärää mitä Auschwitzissa, kenkiä, matkalaukkuja, silmälaseja ja niin edelleen Dachaussa ei ollut - hiuskasasta puhumattakaan - eikä kokemus muutenkaan ollut yhtä järkyttävä. Järkytyin kuitenkin yhdestä junttipariskunnasta, joka kuvautti itsensä museossa ruumiskasakuvan kanssa... Hohhoijakkaa.

Tänään ois muuten kolmet bileet, yksi niistä ois jopa täällä asuntolassa, mut en jaksa mennä yhteenkään. Kerrankin lauantai-ilta kotona, sen vois viettää katsomalla vaikkapa tätä maailman turhinta tv-ohjelmaa, jos se saisi ajatukset pois Auschwitz-kuvista, jota rupesin muistin virkistykseksi googlettamaan... Kauniita unia ja silleen.