Tukkaa, turismia, potkupalloa

Eilen oli hyvä päivä.

Tulin siihen tulokseen, että tälle moppitukalle voisi nyt taas kesän kynnyksellä tehdä jotain. Päätin ottaa riskin ja suunnata kohti 11 euron tukanleikkuuta, josta olen saanut hieman ristiriitaista palautetta. Parturireissut ovat ilmeisesti tässä kaupungissa - tai sitten koko Saksassa - enemmän tai vähemmän riskaabeleja, joko parturit eivät leikkaa oikein mitään tai sitten liikaa ja pilaavat useimmiten ainakin miesten hiukset. Leikkausoperaation jälkeen tukka pitää kuulemma useimmiten kuivata itse, muotoiluista on turha haaveilla. Mutta olin kuitenkin menossa halpisparturiin ja keskustelemassa tästä kuumottavasta päätöksestäni yhden suomalaisen vaihtarin kanssa, kun täysin tuntematon tyttö juoksi peräämme ja sanoi jotain tyyliin "Hei, sori mun oli pakko pysäyttää teidät kun kuulin että puhuitte suomea, mäkin oon suomalainen" ja kävi ilmi, että tämä suomalainen tyttö sattui olemaan paitsi pian valmistunut kampaaja, myös etsimässä lyhyttukkaisia hiusmalleja huomiseen näyttöönsä. Siis loistava säkä! Mulle ei ikinä tapahdu tuollaisia asioita. Saan siis tänään 15 eurolla ihan minkälaisen kampauksen haluan eikä tarvi jännittää mahdollisia kielimuureja kampaajan tuolissa. Siinä tuolissa täytyy sitten vaan istua kaksi tuntia, mutta enköhän mä saa sen ajan jotenkin kulumaan. Tämä todella pelasti mun päivän!

Koska tiistait ovat mulle vorlesungsfrei-päiviä ja keskiviikkonakin seminaari on vasta kello 18, olen ajatellut hyödyntää nämä päivät harrastamalla turismia ja parantamalla kaupunkituntemustani. Siis vähän orientoitumalla ja tutustumassa ydinkeskustan ulkopuolisiin paikkoihin. Eilen kävelin Isartorin ympäristössä (en loppujen lopuksi kovin kaukana keskustasta).

Olin aina ihmetellyt, mikä tuo kaunis keltainen rakennus on ja sehän oli se kuuluisa vanha uimahalli Volksbad. Nimimerkillä asununut Münchenissä puoli vuotta... Olen käynyt Isartorilla vain originaaliversioita näyttävässä leffateatterissa ja Deutsches Museumissa. Tänä kesänä täytyy ehdottomasti tulla Isarin varrelle grillaamaan tai ottamaan aurinkoa, näin jo porukkaa bikineissä. Vielä viideltä oli ihanan lämmintä ja vain kävelin ja söin jätskiä. Tällaisina päivinä tykkään tästä kaupungista ihan mielettömästi.

Kävin myös Alppimuseossa, jonka edessä tämä patsas nökötti. Opin muun muassa, että juutalaisilla on erityinen suhde Alppeihin ja että Alpit löydettiin turistikohteena vasta 1900-luvun alussa enlightment-suuntauksen myötä (älkää kysykö mitä se tarkoittaa). Kunpa olisi enemmän aikaa reissata myös Alpeilla, muttei taida onnistua tällä visiitillä. Onneksi näin Sveitsissä sentään Luzernin Rigi-vuoren, se vähän lohduttaa.

Pyörähdin viime viikolla myös pienessä muinaisen Egyptin taiteen museossa. Jep jep, sisäinen egyptinörttini nosti (rumaa?) päätään kun näin taas vanhat tutut Isiksen, Osiriksen, Anubiksen, Horuksen ja mitä näitä nyt on. Tuli ikävä Tähtiporttia ja Sinuhea. Harmi vaan, että museo oli melko tylsä, tai sitten en vaan jaksanut keskittyä joka ikisen selostuksen lukemiseen. Hieman hävetti, että katsoin museon niin nopeasti, en ikinä tiedä millainen etenemistahti museossa on korrektia - toisaalta mitä väliä sillä nyt on?

Mutta eiliseen palatakseni, raahauduin tosiaan Cafe Munichiin katsomaan hieman rikkinäistä telkkaria muutaman muun vaihtarin kanssa. Tajusin, ettei futis ole tässä se juttu, ettei ole tarkoituskaan tuijottaa matsia hartaasti ja hiirenhiljaa, vaan sosialisoida muiden kanssa. Sain jopa esittää tyhmiä kysymyksiä, kuten kuka pelaa ketäkin vastaan (FC Bayern - Lyon, olivat viime viikolla täällä), miksi nuo nyt taas pelaavat vastakkain ja miksi tuollainen keltainen lippu liehuu. Hyvä että edes tiesin, mikä on Champions League, mutta osasin sentään erottaa joukkueiden pelipaidat toisistaan (Bayernilla valkoiset ja Lyonilla siniset, hyvä minä). Oli oikeasti siis yllättävän hauskaa. Kun Bayern voitti, ihmettelin miksi pubi tyhjeni silmänräpäyksessä, mutta bileet siirtyivätkin ulos kadulle. Ihmiset tööttäilivät autoistaan ja hurraava väkijoukko pysäytti liikenteen. En ole ikinä nähnyt moista, aika eksoottista. Puolalainen kysyi, eikö Suomessa ole tällaista aina kun Suomi voittaa jonkin tärkeän lätkämatsin - ei todellakaan, Suomessa on tällaista kun voitetaan koko MM ja hopea on häpeä. Tai näin mä olen ainakin käsittänyt?

En saanut kansanjuhlasta tämän parempia kuvia. Voin vain kuvitella kuinka megalomaanista meininki on Espanjassa tai Italiassa, kun voitto tulee futiksesta kotiin. Miten kaikista maailman asioista jalkapallo voikin yhdistää ihmisiä ja aiheuttaa tuollaista vilpitöntä, harmitonta, viatonta ja lapsenmielistä iloa takakireimmässä sakemannissakin? Tänään on ilmeisesti Barca-Milan -matsi, tässähän alkaa penkkiurheilun kiihkein vastustajakin hieman lämmetä. Mitä seuraavaksi, vapaaehtoista formuloiden katsomista?