Mikä maa, mikä valuutta - Sveitsi

Bloggaamisen aloittaminen 8 minuuttia ennen puoltayötä on aina hyvä idea. Varsinkin kun huomenna on eka koulupäivä pitkään aikaan... Kuin tulisi kesälomalta takaisin, olen yhtä lailla pihalla. No, en kuitenkaan saisi unta kun kämppiksetkään ei nuku vielä... Mutta asiaan!

Saavuin Zürichiin viime torstai-iltana ja yövyin läheisessä Hedingenin kylässä sunnuntaihin asti. Perjantain vietin Zürichissä. Oppaana mulla oli äidin kaverin tytär, jonka näin viimeksi ollessani 13- tai 14-vuotias ja jota hädin tuskin tunnen. Meillä oli kuitenkin yllättävän paljon yhteistä, tulimme hyvin juttuun eikä juttelemista tai tekemistä tarvinnut keksimällä keksiä - ehkä tästä on kiittäminen myös Erasmuksen opettamaa sosiaalista go with the flow -asennetta. Lähinnä kävelimme kaduilla, puistossa ja järven rannalla, mutta sai siinä kuusi tuntia kulumaan kuin hujauksessa.

Blurraisin oman naamani jos osaisin, mutta menköön. Kuvat Münsterin tornista, taustalla toinen kirkko jonka kellotaulu on kuulemma Euroopan suurin, en käynyt tuota lähempää asiaa tarkistamassa.

Harrastin taas kampusturismia. Zürichin yliopiston aulassa oli tuollainen vaikuttava sänky, en kehdannut mennä koisimaan vaikka mieli teki.

Löydettiin jonkin puiston laidalta pieni kiinalainen puutarha. Eksoottinen ilmestys Zürichin ympäristössä. Piti maksaakin vähän sisään, mutta saavoitettu seestynyt olo oli sen väärti.

Lauantain vietin Baselissa. Jos Zürich oli eurooppalaisessa mittakaavassa pieni, Basel oli pikkiriikkinen ja jopa mäkään en onnistunut siellä kolme tuntia yksin toikkaroidessani eksymään. En katsonut karttaa kertaakaan. Se jos mikä on saavutus.

Hassuin suihkulähde ikinä, jänniä vekottimia jotka liikkuivat kummallisesti.

Bisnesaluetta, hieno sininen talo rautatieaseman lähellä ja random-puuhevonen. Basel oli niin sympaattinen! Nykyään tarkastelen uusia kaupunkeja Erasmus-lasien läpi, siis miettien millaista siellä olisi olla vaihtari. Tuolla todellakin voisi kävellä tai painella Velolla menemään joka paikkaan, niin kampukselle, kavereille, kotiin kuin baariinkin.

Kiipesin taas Münsterin torniin. Tällä kertaa kierreportaat ja ennen kaikkea ylätasanne olivat todella kapeita, muita turisteja ei pystynyt ylhäällä ohittamaan vaan piti mennä peräkanaa tai odottaa muita. Vähän jännitti. Tuli siis suoraan sanottuna äitiä ikävä. Tai kaveria jonka kanssa voisi olla että iik, apua apua apua, älä katso alas, älä katso alas. Hieman outoa, koska eihän tuo torni ollut edes kovin korkea. Ehkä kapeus ja hissittömyys tekivät tehtävänsä, tai sitten ylhäältä tuleva tuuli ja matkan varrella olevat avonaiset pienet ikkunat olivat liian kuumottavia...

Tunsin itseni varsinaiseksi Veikka Gustafssoniksi tämän suorituksen jälkeen. Sad but true.

Lällekönig oli tällainen patsas ja ravintola, joku keskeinen juttu ilmeisesti. Luin sen tarinan opaskirjasta varmaan 100 x eikä sittenkään jäänyt päähän.

 Kova haastaja Münchenin Rathausille.

Illalla kokeilin uusia asioita ja menin tyttöjen kanssa katsomaan käsipallopeliä. Vähän erilaista kuin koululiikunnasta muistin, mutta hauskaa, ennemmin sitä katson kuin futista telkkarista.

Sunnuntai eli viimeinen Sveitsi-päivä meni Luzernissa. Ensin kavuttiin vuorelle. Tai siis juna kapusi suurimmaksi osin... Gott sei Dank!

 

Lopulta 1800 metrin korkeudessa. Tuolta näkee kuulemma kirkkaammalla säällä melkein Müncheniin.

 Mitä tähän nyt voi sanoa? Mielettömän kaunista.

Luzernilaiset eivät tajua kuinka onnekkaita ovat kun saavat elää arkeaan tällaisissa postikorttimaisemissa. Muuttaisin tuonne vaikka heti, jos siis voittaisin lotossa. Tuli todettua että Sveitsi on kuin onkin kallis maa. Ja sveitsinsaksa muuten ihan mahdotonta, kuin tanskan ja ranskan sekoitusta, ja danken sijaan sanotaan merci. Ja juusto taivaallista. Tobleronen sentään sain skipattua, mutta kitsch-linkkari tuli mukaan. Miten niin pienessä maassa voikin olla niin paljon kaikkea, kieliä, kulttuureja, erilaisia maailmoja? Tuon reissun piti hieman lieventää hiipinyttä koti-ikävää - München-ikävää siis - mutta ei, Sveitsi ja Saksa nyt ovat ihan eri asioita eikä niistä voi puhua edes samassa lauseessa. Sain nyt kuitenkin hieman saksaa taas puhuttua, kun Cardiffissa olin jättänyt suosiolla väliin taas vaihteeksi laiskuuttani kolme saksan puhumismahdollisuutta.

Jos asuisin Luzernissa, kävisin joka päivä katsomassa tätä lähteen juurella sijaitsevaa suunnatonta leijonaa kalliossa (olipa muuten hassu lause, huomaa että kello on 1.51). Kuva ei tee oikeutta sille, koska patterit vetivät taas viimeisiään. Patsas symboloi muiden sodissa kuolleita sveitsiläisiä. En kävisi tuijottamassa sitä niinkään symboliikan takia vaan siksi että se oli niin rauhoittava, hypnoottinen ja valkoinen. Piilossa kaikesta ja kaikelta. Tosin turistiryhmät sen ympärillä olivat kaikkea muuta kuin rauhoittavia.