Es war 1780 und es war in Wien

Wien vei sydämeni. Miten on mahdollista eten törmännyt yhteenkään rumaan rakennukseen vaan kaikki oli pelkkää Pariisia? Oli yksi parhaimmista Mesa-reissuista ikinä, vaikkakin Mesa organisoi monet asiat päin peetä - mutta porukka oli hyvä. Näin Sannaakin sen pikkujouluissa, tsekkasin sen kämpän ja sain tietää jonkin verran Wienin Erasmus-elämästä. Kohta Suomeen, katsotaan odottaako siellä pakkasshokin lisäksi myös kulttuurishokki ja unohdanko saksan totaalisesti.

Turhautumisia

 Tajunnanvirtapostaus, sori!

Tänään siivooja ärähti mulle, kun halusin keittää kahvit ja tehdä voileivät kun se siivosi keittiötä, radio-opettajat ignoorasi meidän juttuideat taas täysin, olin ärsyyntynyt eilisestä Communichator-tunnista, jossa meille vaihtareille valitettiin, miksemme ole hankkineet lehteen sponsoreita (mene itse vieraaseen maahan ja yritä hankkia mainostajia, kele) ja ahdistuin taas kerran siitä, miksen voi vaan asua täällä kuin normaalissa solussa ja miksi mulla pitää täällä asuntolassakin olla kaiken maailman tehtäviä, velvoitteita ja suorituksia. Tai ainakin tuntui että niitä on liikaa. Ärsytti taas, että ihmiset jättää ruuantähteitä lavuaariin ja muutenkin että keittiö on useimmiten enemmän tai vähemmän pommin jäljiltä. Aloitin tänään kesätyöhakulistan tekemisen ja ahdistuin. Lisäsin vaihtarilukukauden cv:hen ja tunsin itseni paremmaksi ihmiseksi. Pitkästä aikaa mulla on siis joku juttu, joka näyttää hyvältä cv:ssä. Huoh. Pakenin rästihommia tänään kahdeksi tunniksi Täydellisten naisten maailmaan. Catherine on nyt mun lempihahmo, kun se on niin kreisi.

Eilen oli Erasmuksen pikkujoulut. Oli niin paljon porukkaa että hädin tuskin pystyi tanssimaan. Istumapaikkoja taas oli niin minimaalisesti, ettei ollut muuta vaihtoehtoa kuin kököttää tanssilattialla ja yrittää tanssia sillä välin kun jengi tönii ja työntää ja puskee ja raivaa tiensä vessaan, baaritiskille, ulos tai narikkaan. Jalat oli jälkeenpäin todella kipeet. En siis tiedä oliko mulla oikeastaan edes hirveän hauskaa, mutta toisaalta siellä oli monta tuttua joita oli kiva nähdä, ja toisaalta kellään ei kai ollut hirveen kivaa paitsi baaritiskillä tanssijoilla, mikä nostatti yhteishenkeä. Miksi tulin tänne -tunteesta huolimatta jumitin bileissä neljään asti, taas vaihteeksi. Kun yhdeltä huomaa vikan metron menneen, seuraava vaihtoehto on se eka... Eli pitää olla toisinsanoen bileissä joko yhteen tai neljään. Tai sitten ottaa vihdoinkin yödösistä selvää, mutta sehän tekisi elämästä aivan liian helppoa...

Now playing: Armon sisaret

Jess, yksi artikkeli melkein valmis. Kuuntelin samalla aiheeseen liittyvää bändiä, jonka ranskis Jeremy (lisää heittomerkki jonnekin) sai mut löytämään uudelleen. Siis tätä. Sikahyvä ja jotenkin INXSmäinen biisi. Tässähän muuttuu melkein gootiksi itsekin. Haluan ihan hirveästi goottibaariin, vaikka en oikeastaan tiedä mitä siellä tekisin, miten päin olisin ja kuinka pahaa silmää tulisi. Toivottavasti toiveeni toteutuu hyvin pian.

Nürnberg ja ryhtiliikkeen kaatuminen

Dodii. Päätin olla ahkera opiskelija kerrankin ja skipata ihanan Erasmuksen Salzburg-reissun, jotta saisin tänään juttuja kirjoitettua. Tosiaan eka kerta kun skippaan noita reissuja, jos ei lasketa niitä kertoja kun on ollut vieraita. Hieman otti päähän, mutta ajattelin sen olevan sen arvoista. Mutta kuinkas sitten kävikään? Olin ahkera ja tehokas lähinnä suklaa-Nikolauksen syömisessä ja nettisurffailussa. Artikkeli kyllä eteni vähän, mutta huomenna joudun rehkimään toden teolla, ohjelmistossa muun muassa sähköpostihaastattelun kääntäminen saksaksi ja nauhan purkaminen. Sitä odotellessa...Tänään kuuden maissa päätin että ei tästä mitään tule ja lähdin Haderner Sternia kohti Linnan juhlat-valvojaisiin, joissa siis oli mä ja Pauliina. Ideana oli keksiä myös Linnan juhlat-juomapeli ja pelata sitä. Kisakatsomo ei kuitenkaan onnistunut, kun ystävämme Yle Areena kieltäytyi toimimasta. Katsottiin kuitenkin joitain videoklippejä, joista jäi mieleen lähinnä Kestovaippayhdistyksen edustaja, kun Kestovaippayhdistys kuulosti niin hassulta. Luettiin myös LJ:hen liittyviä Kuka on linnan kuningatar lässynlää- lööppiotsikoita. Yksi Kotikadun jaksokin tsekattiin ja totesin olevani aivan pihalla koko ohjelmasta.

Eilen päädyimme pyörimään loppujen lopuksi vain Nürnbergissa, ja siellä lähinnä kuuluisilla joulumarkkinoilla. Bamberg olisi ollut kiva nähdä, mutta matkaan tuli mutkia, ehkä ensi vuonna jossain välissä sitten. Oli älyttömän kylmä. Ilmeisesti ulkkareiden höpötykset siitä, kuinka hyvin mun täytyy kestää kylmää koska olen suomalainen, ovat aivopesseet mut enkä vaan tajua pukeutua tarpeeksi lämpimästi...

Nürnberg oli kaunis, mutta en saanut siitä oikein kunnon käsitystä, kun keskityin lähinnä valkosuklaamansikoiden mussuttamiseen ja edes takaisin pyörimiseen. Reissun jälkeen mentiin vielä juomaan yllättävän hyvät kuumat oluet Klinikum Grosshaderniin Rafalille. Puhuttiin puolalaisista siirtolaisista, Euroopan uudesta presidentistä ja vesihiisi sihisi hississä-tyyppisistä sanaleikeistä eri kielissä. Opin myös sanomaan kiinaksi muistaakseni kiitos, mutta enpä taida osata sitä enää. Kotimatkalla pilkin metrossa, vaikka menossa oli kiinnostava ja ainutlaatuinen ranskiksen, kiinalaisen ja Etelä-Korealaisen välinen keskustelu Pohjois-Korean tilanteesta.

Jos raflan nimi on Bratwurst Röslein, ja koristeetkin on tuollaiset, paikka ei voi olla huono.

Museoita, tanssia, karaokea ja yllättävä ryhtiliike

Rakas blogini,

olen nyt ignoorannut sinua, koska olen löytänyt edestäni sen minkä viime viikolla jätin taakseni... Siis opiskeluun liittyvät hommat, tässä tapauksessa Communichatoriin liittyvät haastattelujen tekemiset. Tein keskiviikkona kolme (3) haastattelua saksaksi. En hirveästi edes jännittänyt niitä ja ne meni yllättävän hyvin, ja selvisin saksalla, vain pari sanaa piti sanoa englanniksi kun tuli tenkkapoo. Yksi haastateltava kysyi kuinka kauan olen ollut täällä, ja kun vastasin että lokakuusta, se oli että ai lokakuusta 2008, ja mä olin että ei ei, vaan kaksi kuukautta... "Kaksi kuukautta ja puhut noin hyvää saksaa?" Se oli kieltämättä ihan itsetuntoa kohottava hetki.

Eilinen ja tiistai olivat siis aikamoista haipakkaa ja olin koko päivän siellä sun täällä hoitamassa haastatteluihin liittyviä asioita ja myös ravaamassa turhaan edes takaisin. Tänään piti vielä tehdä yksi, mutta se ei sitten onnistunutkaan, maanantaina ehkä uutta yritystä. Kunhan saan jutut valmiiksi, kerron tarkemmin mistä on kyse. Tosiaan haastavin urakka on vielä edessä, eli haastattelujen purkaminen ja juttujen kirjoittaminen ymmärrettäväksi ja ennen kaikkea kieliopillisesti oikeaksi saksaksi... Tosin kurssin opettajat ja tuutorit jeesaa mua näissä asioissa, kunhan saan mustaa valkoiselle. Mutta olis siitä kielikurssista tosiaan ollut hyötyä, kiroan taas kerran saamattomuuttani asian suhteen, mutta Viel Erfolgilla, So stimmt es:illa, sanakirjalla vuodelta -82 ja NetMotilla mennään. Ei tässä muuta, mutta Communichatorilla ei vieläkään ole tarpeeksi mainostajia, eli ei ole 100 % varmaa että lehti edes ilmestyy ja että nämä jutut julkaistaan... Olen kyllä sitä mieltä että ennen kuin tehdään mitään, pitäisi olla rahaa, ja jos tämä lehdenteko on aina kurssi, luulisi että niillä ois vakituiset mainostajat ja kontaktit joilta pyytää pätäkkää. Mutta kuten olen jo huomannut, saksalaiset eivät aina ole niin organisoituneita tai ainakaan loogisia kuin luulisi...

Huomenna on siis herätys aikaisin, kunnianhimoisena tavoitteena koluta Bamberg ja Nürnberg saman päivän aikana. Saas nähdä kuinka käy. Ideana oli mennä reissuun omalla porukalla vaihtoehtona ainaisille Tutoria/Mesa-massaretkille, mutta Mesakin lähtee huomenna Nürnbergiin, joten tässä ei nyt ollut paljon järkeä. No joo...

Opiskeluun liittymättömiä asioita joita olen edellisen postauksen jälkeen tehnyt:

Sunnuntaina kävin Minnan kanssa Neue ja Moderne Pinakothekissa, kumpaankin vain euron sisäänpääsy sunnuntaisin. Neue oli tosi hyvä, Moderne pettymys.

  

Goghin, Monetin, Picasson ja Klimtin taulut (sori etten jaksanut kääntää kaikkia kuvia) olivat Neue Pinakothekin päänähtävyyksiä, mutta muut, meikäläiselle oudommat taulut olivat vaikuttavampia.
Kuten nämä:

Musta toi katse hakkaa Mona Lisan 6-0

Bored with life on tämän taulun nimi ja siltä nuo jampat näyttääkin.

Tää on vaan niin kaunis! Etualalla oleva tyttö näyttää jotenkin niin itsevarmalta ja ylpeältä positiivisella tavalla. Vai mitä mieltä olette? Valitettavasti en ottanut kuvaa tai muutenkaan pistänyt ylös taiteilijan ja taulun nimeä.

 Tämän täytyy olla yksi maailman pelottavimmista tauluista. Se jotenkin lumosi mut.

 Maanantaina asuntolassa oli hauskat tanssiaiset, jossa en kuitenkaan jaksanut ottaa kuvia. Yllätin itseni jonkinlaisilla paritanssitaidoillani - en astunut kenenkään varpaille kertaakaan. Eteeni tyrkättiin jossain vaiheessa jostain tyhjästä taas yksi suomalainen (!) periaatteella leikkikää yhdessä. Pian joku kysyikin olemmeko siskoksia. No, oli ihan mukava jutella, tosin missasin juttutuokiomme takia Moskaun (suom. Volga) tanssimisen. Mua myös pyydettiin näyttämään kaupunkia kahden viikon päästä asuntolaan tulevalle toiselle suomalaiselle, joka on täällä saksalaisen vakkariasukkaan vieraana viikon. Ihan kiva idea, mutta kaikki ei tunnu ymmärtävän että me suomalaiset ei bondailla keskenämme niin helposti kuin italiaanot tai espanjalaiset emmekä innostu kun törmäämme ulkomailla toisiimme ja koe välittömästi uskomatonta yhteishenkeä... Ainakaan meikäläisen reaktio taas yhden suomalaisen tapaamiseen ei aina välttämättä ole että vau, siistiä, olen niin ikävöinyt suomalaisia ja suomen puhumista! No, suostuin kuitenkin ja se on varmaan ihan mukavaa. Tällä hetkellä tosin tuntuu siltä, etten jaksa enää kovin aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin vaan haluaisin vakiinnuttaa jo olemassaolevat kaverisuhteet. Joitain näkee silloin tällöin, joihinkin törmää vahingossa ja joitakin taas tapaa  vain tietyissä, bilettämiseen liittyvissä yhteyksissä. No, enhän ole ollut täällä kuin vasta kaksi kuukautta, en voi vaatia itseltäni liikaa...

Tiistaina taas oli Mesan karaokeilta, jossa olin jo muutaman muun kanssa lauluvuorossa (en sentään yksin kuitenkaan) laulamassa Pretty fly for a white guyta, mutta meidän vuoro ei ehtinyt tulla ennen viimeistä metroa, mikä ei ehkä ollut ihan hirveä menetys.

Cristina on  niiden ihmisten listassa, joihin yritän parhaani mukaan pitää yhteyttä tämän vaihtarilukukauden jälkeen. (Sitä en muuten tiedä, miksi näytän tuossa kuvassa noin punaiselta. Ehkä harvinainen herkku Magners aiheutti veren pakkautumisen poskiin.)

Niin, kaksi Münchenin kuukautta on siis kulunut. Olen oppinut ja kokenut paljon, kenties myös positiivista persoonan kehitystä on tapahtunut. Aina ei ole ollut kivaa, useimmiten kyllä ja joka päivä kaiken vaivannäön arvoista. Aika on kulunut siivillä, ja joululoman jälkeen se menee varmaan kaksi kertaa nopeammin. Hieman hirvittää, pianhan tämä on jo ohi... Jos vielä jotakuta blogin potentiaalista lukijaa epäilyttää vaihtoon lähtö, sanon vaan että lähde ihmeessä! Et tule katumaan. Tämä on tosiaan jos ei elämän, niin ainakin opiskelijaelämän parasta aikaa.

Bücherschau, Weihnachtsmarkt, Dachau

Unohdin tänään kertoa mitä tein perjantaina - siis eilen. Päivä sujui rauhallisissa merkeissä niin sanotuilla kirjamessuilla, jotka eivät loppujen lopuksi olleet messut vaan kirjakauppojen syksyn/talven tarjonnan esittely. Tykkään kyllä kirjojen katsomisesta ja hypistelystä, erityisesti pokkareiden, mutta turhautti ettei niitä voinut ostaa ja esillä oli vain näytekappaleita. Kohokohta oli Oili Tannisen Nunnun löytäminen lastenkirjojen osastolta, tuli hirveet flashbackit ja olisin halunnut ostaa sen, mutta ilmeisesti täytyy vaan käydä Hugendubelissa etsimässä sitä... Siis loppujen lopuksi tuossa Bücherschaussa ei ollut mun mielestä mitään pointtia, mutta tulipahan nyt sekin nähtyä ja seura oli hyvää. Tämän jälkeen suuntasimme Marienplatzin Weihnachts/Christkindlmarktille. Joulumarkkinat alkoivat siis eilen ympäri Müncheniä; siis pystyssä on kojuja täynnä

1) ällömakeita leivonnaisia, muun muassa koristeltuja, jo Oktoberfestissä ihastuttaneita Lebkucheneita (sydänpiparit), suuria lumipalloja, joissa on ilmeisesti jotain imelää marsipaanihöttöä ja suklaalla kuorrutettuja hedelmiä... Yäääk...

2) Turhaa, joskin nättiä jouluroinaa, kuten kuusenkoristeita ja uusia figuureja seimiasetelmiin.

München lasipallossa! Tän turhuuden voisin melkein halutakin.

Sää oli joulusta kaukana, sillä satoi vettä ja olin muutenkin noussut väärällä jalalla sängystä, joten edes Glühwein (punaviiniglögi) ei tuonut mulle joulumieltä. Joulumarkkinoissa olikin parasta Pete Dohertyn (Kate Mossin exä) bongaaminen, tai ainakin luulin että se oli se... Siis turha julkkis, eikä edes hyvännäköinen, mut kuitenkin. Markkinoilta vetäydyttiin pub/ravintola Augustineriin, jossa tarjoilija suuttui mulle varmaan siksi, että otin kahvia ja tarjoili meille tuopinaluset heittämällä ne meidän syliin... Ah, saksalainen asiakaspalvelu. <3

Tänään olin Dachaussa tosiaan. Kiitos MESA:n säätämisen aikaa kaiken näkemiseen ei ollut tarpeeksi ja reissu meni vähän juoksemiseksi. Meillä oli siis vain vähän yli kolme tuntia koko mestan näkemiseen, mutta siihen olisi saanut kulumaan helposti päivän. Kannatti kuitenkin mennä.

Bunkkereita ei ollut enää kuin kaksi jäljellä, ja nekin rekonstruoituja. Keskitysleirin ohessa olevassa museossa oli vangeilta jääneitä kirjeitä ja valokuvia, sekä yksi vangin raitapaita ja -housut, mutta sellaista tavaramäärää mitä Auschwitzissa, kenkiä, matkalaukkuja, silmälaseja ja niin edelleen Dachaussa ei ollut - hiuskasasta puhumattakaan - eikä kokemus muutenkaan ollut yhtä järkyttävä. Järkytyin kuitenkin yhdestä junttipariskunnasta, joka kuvautti itsensä museossa ruumiskasakuvan kanssa... Hohhoijakkaa.

Tänään ois muuten kolmet bileet, yksi niistä ois jopa täällä asuntolassa, mut en jaksa mennä yhteenkään. Kerrankin lauantai-ilta kotona, sen vois viettää katsomalla vaikkapa tätä maailman turhinta tv-ohjelmaa, jos se saisi ajatukset pois Auschwitz-kuvista, jota rupesin muistin virkistykseksi googlettamaan... Kauniita unia ja silleen.

Eilen oli ehkä hauskaa

Tällä viikolla keskiviikosta eteenpäin arkeni on ollut melko juhlaa; siis sellaista kliseistä Erasmus-elämää, mitä monet luulevat että vietän koko ajan. Oispa se oikeesti aina pelkkiä huvituksia ilman kouluhommia. Tosin huvitukset eivät ole poistaneet stressiä kouluhommien tekemättömyydestä...

 Maanantai ja asiatonta oleskelua Minnan kanssa

 Tiistai ja Skandinavia-pöydän Jyväskylä-juliste

Keskiviikkona annoin vihdoin Erasmus-Stammtisch-bileille toisen mahdollisuuden. Kuvan ranskispojat eivät olleet ainoita, joiden muistikuvat illasta ovat melko hataria.

Meidän asuntolan jääkaappi (tai siis yksi niistä) torstaina ennen puhdistusta. Kuvassa näkyvä sininen mönjä on putsausainetta (onneks). Mustat mönjät taas eivät ole. Että tuon yläpuolella on tullut kaks kuukautta ruokia säilytettyä... Mutta nyt mulla on vihdoin oma hylly ruoka-ja kuivauskaapissa, ihanaa, sitä on jo odotettukin. Otan niistä joskus vielä kuvat...

Torstai ja Olydisko, josta tuli kotiuduttua kuuden-puoli seitsemän aikaan. Jalat tanssittiin kipeiksi ja tehtiin vaikutus saksalaisiin sanomalla taikasanat ich komme aus Finnland.

Kohta lähden ei-niin-hauskaan paikkaan eli Dachaun keskitysleirille. Olen nähnyt Auschwitzin jo, ja se oli näkemisen arvoinen, mutta täytti mun keskitysleirikiintiöni. Ollakseni rehellinen, menen Dachauhun lähinnä siksi, kun kaikki muutkin menee, enkä jaksa jäädä kotiinkaan tekemään mitään järkevyyksiä... Toisaalta on ihan mielenkiintoista vertailla sitä Auschwitziin ja keskustella siitä sitten jälkeenpäin vaihtareiden kanssa.

Suomi-brändäyspäivä

Turhauttaa. Olen lähettänyt jo mun ja Cristinan radiojuttujen abstaktit opettajalle, mutta se haluaa vielä abstrakteista sivun mittaisen suunnitelman ranskalaisilla viivoilla. Miksi?? Meinasin lähettää sille mailia, että eikö noi abstraktit jo riitä, mutta en sitten lähettänyt. En tiedä, onko täällä korrektia lähettää opettajalle anteeksi, mutta mitvit-maileja. En todellakaan tiedä mitä pitäisi tehdä ja tulenko tekemään tätä menoa yhtään radiojuttua, kun tää on niin sekavaa. No jaa...

Olin tänään neljä tuntia LMU:n kansainvälisessä päivässä Skandinavian pöydässä puffaamassa saksalaisille vaihtariudesta kiinnostuneille Suomea. LMU:lla oli esitteitä Vaasasta ja Jyväskylästä, mutta Helsingistä ja muista suurimmista ei yhtään mitään... Outoa, varsinkin toi Vaasa. Useimmat olivat kiinnostuneita Ruotsista, mutta oli joitain jotka kysyivät heti onko teillä Suomesta infoja. Melkein kaikki muut ständillä olevat olivat saksalaisia jotka olivat olleet vaihdossa jossain Pohjoismaassa, useimmat Ruotsissa tai Norjassa. Yksi oli ollut vaihdossa Turun kauppiksessa ja tunnustautui Suomi-faniksi; se on jopa rakentanut saunan ja saunoo kaks kertaa viikossa. Tähän meitsi: "Du bist verrückt!" Se oli ihan huipputyyppi, ja luonnollisesti lisäsin sen jo FB-kaveriksi. Olipa ihanaa puhua Suomesta, mainostaa maksutonta opiskelua ja meidän englannin kielen taitoja sekä Erasmus-reissuja Lappiin, Pietariin ja ruotsinlaivalle... Ilmeisesti voisin puhua Suomesta loputtomiin. Alexander Stubb ois nyt niin ylpeä musta.

Freiburg ja Strasbourg

Tässä tekstissä on jotain html-virheitä, en tajua miksi. En osaa enkä ehdi tehdä niille mitään, joten bare with me (jos tätä joku ees lukee).


Uusi viikko taas edessä ja Tutoria-reissuviikonloppu takana ihanassa Freiburgissa (valisin ihan väärän vaihtarikaupungin!) ja Strasbourgissa. Matkakärpänen puraisi, ja haluaisin nyt vain kierrellä Saksaa, tai miksei muutakin Keski-Eurooppaa, kun kaikki on niin lähellä, mutta jossain välissä pitäis oppareitakin kalastella. Tällä kertaa olin vain yhden bussilastillisen kanssa liikkeellä ja tunsin etukäteen vain yhden puolalaisen matkaseurasta. Tutustuin unkarilaisiin, puolalaisiin, israelilaiseen, italialaiseen, tsekkiläiseen, kiinalaisiin ja vihdoin myös venäläisiin tyyppeihin. En ole Erasmus-tapahtumissa törmännyt venäläisiin ja olenkin ihmetellyt missä ne luuraa, kun kaikkia muita kansallisuuksia löytyy. Tosin en ole vielä tavannut myöskään virolaisia, latvialaisia tai liettualaisia.

Tiedän nyt, miltä saksa intialaisella aksentilla kuulostaa. Opetin uusia suomalaisia sanoja puolalaiselle ja yhden unkarilaisen kanssa yritettiin keksiä, mitä yhteisiä sanoja unkarissa ja suomessa voisi olla. Neljä, suu ja laatikko olivat samantapaisia unkarissa ja suomessa, mutta muita ei keksitty. Ihmiset hämmensi mua taas Suomi-tietoudellaan; israelilainen tiesi joulupukki-sanan, Muumit ja vaikka mitä muuta. Tosin se ei tiennyt, että Virossa, Latviassa ja Liettuassa on omat kielensä ("eikö ne kaikki puhukaan venäjää?"). Hämmensin itse itseäni olemattomilla pingistaidoillani hostellissa. Olin kerrankin joukon ainoa suomalainen, mikä teki saksan taidolleni todella hyvää. Puhuin kyllä pari kertaa vähän englantia espanjalaisten ja kiinalaisten kanssa, kun kielimuuri yllätti, mutta muuten vaan saksaa. Kaikki ulkkarit eivät olleet vaihtareita, useimmat suorittivat koko tutkintoa Saksassa, tai olivat stipendiaatteja tai tekivät väikkäriä. Myöskin saksalaisia oli muutama.

Reissu oli muuten onnistunut, mutta ohjelma oli välillä liian tiukka. Yksi päivä ei riittänyt upeaan Strasbourgiin (miten voi olla mahdollista, ettei törmää yhteenkään rumaan taloon? Siis EU-taloja lukuunottamatta...) mitenkään. Strasbourgin Reiseführerin oli kaiken lisäksi omituinen vanha nainen, jolla oli hirveä kiire ja joka suuttui meille joukon perässä oleville hidastelijoille, kun pysähdyttiin ottamaan kuvia eikä sen mielestä pysytty tarpeeksi lähellä tai tultu tarpeeksi lähelle häntä kuuntelemaan hänen opastustaan. Eli joo, massareissuilla on kyllä puolensa, mutta kaikkein kivointa olisi liikkua omassa pienessä porukassa omaan tahtiin, ilman mitään opasta jota ei kuitenkaan jaksa kuunnella. En saanut siis otettua omasta mielestäni tarpeeksi kuvia, enkä ainakaan kikkailtua salamoiden ym. kanssa tarpeeksi, joten kaikki kuvat eivät ihan onnistuneet. Tässä kuitenkin jotain:

Meidän hostelli, ihanan värikäs Backpacker-tyyliin. Lauantai-iltana kokkailtiin sen keittiössä yhdessä tosi hyvää pastaa (tai siis muut kokkas ja mä tiskasin jälkeenpäin yhden lautasen). Olin 6 hengen huoneessa, yhden italialaisen, kahden kiinalaisen, yhden venäläisen ja yhden unkarilaisen kanssa, kaikki onneks tyttöjä.

Freiburgin vanhaa kaupunkia, jonkinlainen raatihuoneen tapainen muistaakseni, zoomasin tuohon kotkaan jota enää harvoin näkee missään - liian natsimainen tai toisaalta venäläinen ehkä? Tosin ei tuo nykyinen kotka tuosta paljon eroa...


Mahtava tuomiokirkko
Mun lempirakennus Freiburgissa

Viemärikannetkin oli tuollaisia <3 onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiTc8UPr6svyT1AVD_W83zJ7c8vcP6H7dAtM39pSWWvAYt15-B3_ohJDmKcPSp10sAAi9pKct-5QNdj3MmLkLR9diMZ4o4gwavH031RwbR56ElwOWMy6LaBhCeI9yALqgo00WbRV9cqzSVj/s1600/DSCN5591.JPG">Söin vihdoinkin Wurstsalatia. Luulin että se on salaattia, jonka päällä on makkaran paloja, mutta makkaran ja juustonsiivut olivatkin sitä "salaattia". Hassua.

Normaali olut, pieni olut.

Strasbourg <3 onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEilIzKS6_kN7XXnvb1gWk3zBbHqIrVa5OXipAudiZDmxMXw9NdtS4rgcjWwsYRZYMzQVbyIt4Kkqu_A5xEMJ4aIeOk90kFo3rjVlyHiwLOWukXSgRq10rzGq85vDpRqAQqjmkEvXUIuToRT/s1600/DSCN5606.JPG">Joku EU-Council... Jäi vähän epäselväksi, kiitos epäselvän opastuksen. Olisin halunnut sisään, tai edes pihalle, mutta saatiin tyytyä bussin ikkunan maisemiin.
Tykkään niin näistä taloista! Taas yks bussin ikkunakuva...

Rafal, meitsi ja Giulia

Meitsi ja Kosia

Strasbourgin Notre-Damen (kyllä, sielläkin on sellainen!) astronominen kello (kuvassa ei läheskään kokonaan). Nähtiin sen lyövän, mikä kesti 2 sekuntia, mutta oli kuitenkin Marienplatzin Glockenspielia jännempää. Googletin miten se toimii, kun en tajunnut oppaan höpötyksestä taaskaan mitään, sillä oli jännä tapa selittää jutut yhdelle ihmiselle kerrallaan. Tässä mitä Paholaisen asianajaja-blogissa sanottiin:


Nyt kellosta voi tarkastaa monta eri asiaa. Ominaisuudet alhaalta ylöspäin:

Iso taulu esittää vuoden päivät nimikkopyhimyksineen sekä Auringon ja Kuun näennäisen liikkeen.

Siirtyvien juhlapyhien laskin.

Auringon ja Kuun asentojen laskin.

Viikonpäivää kuvaavan antiikin jumalhahmon esitys, esim. lauantaina Saturnus.

Kellotaulu, joka näyttää todellisen keskiaurinkoajan ja virallisen ajan.

Maan ja viiden muun planeetan asema radallaan Auringon ympäri.

Kuun vaiheet.

Kerran tunnissa neljä ikäkautta kulkevat Kuoleman editse kilattaen hänen kädessä olevaa kelloa. Esim. tasatunneilla kelloa kilauttaa lapsuus.

Keskipäivän hetkellä 12 apostolia kulkee siunaavaan Jeesuksen editse.

Kellon huipulla on siipiään räpyttelvä kukko, joka kiekaisee kolmesti. Pietari kun meni kieltämään Kristuksen kolmesti.

Vasemmalla olevissa maalauksissa on alinna suunnittelija Schwilgúe, sitten Kopernikus ja huipulla Urania.

Ja tässä itse kirkko tai osa siitä. Jotkut onnekkaat asuvat noissa taloissa sen lähellä. Epistä!



Ei joulupukki, vaan mr. Gutenberg

Haikarat oli kova juttu

Nukeilla on päällään ilmeisesti Elsassin maakunnan (ranskaksi Alsace, johon Strasbourg kuuluu) kansallispuku

Oltiin tosi gemütlichessä Boot-kiertoajelussa kunnon turrejen tapaan (päätettiin kuunnella vaihteen vuoksi englanninkielistä opastusta)

Joku EU-rakennus taas Bootin ikkunasta. Aika karmean näköinen, mutta kaipa noista sitten pitää aina tehdä hirveitä lasihäkkyröitä. Ihmisoikeuksien talo oli ihan ok:n näköinen, mutten saanut siitä kunnon kuvaa.

Oltiin tosi jänskällä (not!) gondoli/hiihtohissi/schauinslandbahn-ajelulla sunnuntaina Schwarzwaldissa. Metsä ei ollut todellakaan schwarz ja näytti suht normaalilta metsältä näin suomalaisesta näkökulmasta. Myöskin kiinalaiset olivat odottaneet jotain Grimmin satuihin perustuvaa synkkää metsää. Kuinka väärässä olimmekaan. Ilma oli harmaa, sumuinen, sateinen ja kylmä, ei siis tullut hirveän hyviä kuvia vuorista tai metsästä.

Paitsi tämä.