Jaksaa ja jaksaa

Jess, sosiologian tentti on ohi! Onneksi olin perehtynyt vanhoihin koekysymyksiin, ne nimittäin kaikki tulivat tenttiin. Kaksi tuntia aikaa ja neljä kysymystä - ei loppujen lopuksi niin paha, mutten ehtinyt tehdä muistiinpanoja,joita yleensä teen kokeen alussa sen 20 minuuttia. Ja piti kirjoittaa mustekynällä. Hulluja nuo saksalaiset, tuli ihan kirjoitukset tai pääsykokeet mieleen, olipahan joku varustautunut korvatulpillakin tähän.Mutta läpi ainakin meni ja sain ihan hyvin tekstiä kasaan, olin ihan varma etten saa kirjoitettua kuin kaksi lausetta koska en vaan pystyisi muistamaan saksaksi lukemiani asioita saati ajattelemaan saksaksi, mutta kyllä se kynä taas sauhusi vanhaan tuttuun hikketyyliin. Kannatti käydä melkein kaikilla luennoilla, osallistua lukupiiriin, tehdä referaatti ja statementit. Hyvä minä.

Perjantain synttärit ja antisynttärit menivät mukavasti. Ilma oli optimaalinen ja piknikillä oli vaikka ketä kivoja tyyppejä, yhteensä parisenkymmentä. Pelattiin mölkkyä, heitettiin frisbeeta, syötiin, juotiin ja juteltiin. Suomessa pitäisi järkätä enemmän piknikkejä ja ostaa frisbee tai jonkinlaisia pelejä ja palloja, toi on vaan niin kivaa ja rentoa ajanvietettä... Vain istua nurtsilla. Ei kai siinä muuta tarvi. Onpa taas jotain mitä muistella talvella hikisessä bussissa.

Noita leivoin kunnon säkillisen ihan omin pikkukätösin. Ja kyllä niitä kehuttiin (jopa jotkut suomalaiset kehuivat), mutta saas nähdä koska taas lähden moiseen projektiin mukaan...

Kukaan ei sitten ollutkaan pukeutunut Liisa ihmemaassa -teeman mukaan, mutta mä sentään vedin kunnon irvikissa-ilmeen päälle.

Hehän ovat kuin kaksi marjaa ja silleen...

Ja sitten taas seuraavaan tenttiin lukemaan!

Ajasta ja opiskelusta

Eilen kävelin samaa matkaa koulusta kotiin kämppikseni kanssa, ja se avautui mulle kiireisestä edellisviikostaan; kuinka se oli ollut joka ilta jossain teatterissa lähinnä opintojen takia (se on siis teatteritieteen opiskelija) ja käynyt kotona vaan kääntymässä, mutta nyt sillä on vihdoinkin koti-ilta edessä ja aikaa itselle. Satoi ja päätä särki, joten en jaksanut kommentoida kuin yksitavuisilla sanoilla, vaikka mieli teki sanoa että tervetuloa mun elämään, tuollaista hulabaloota mun arkeni on ollut 7 kuukautta. Olen joka ilta menossa jonnekin enkä oikein tiedä mihin aika kuluu. Viime viikolla oli pubivisaa, futista ja Berliiniä, tällä viikolla on ollut teekkareiden Stammtischia, Students Mondayta, leffaa 2 x kun liput kerran maksavat sen 5-6 €, Erasmuksen Stammtischia... Mutta en valita. Nyt on taas sellainen draivi päällä etten pysty viettämään yhtään koti-iltaa omassa hurmaavassa seurassani. Ehkä viikon, parin päästä saan taas burn outin sosiaalisista tapahtumista ja jään kotiin pitämään Täykkäri -putken.

Miten muuten nykyajan parikymppisillä opiskelevilla ja/tai työssäkäyvillä naisilla on aikaa pitää muotiblogeja? Yhden postauksen kirjoittaminen kestää yllättävän kauan (tai sitten vika on vaan mussa). Mutta entä sitten päivän asu -kuvien ottaminen, poseeraaminen, kuvien valikoiminen ja photoshoppaaminen? Miten kellään on ylipäätään aikaa (ja rahaa) shoppailuun niin paljon, kun pitää lisäksi opiskella, käydä töissä ja pitää ihmissuhteet koossa? Eikö kaikilla olekaan kalenteri tukossa pelkän arjen pyörittämisen kanssa?

Luulin muuten, että ainokainen sosiologian kurssini tällä lukukaudella olisi huomattavasti edellislukukauden kandin pituinen essee -settiä helpompi, onhan se vaan 3 opintopisteen luentokurssi. Mitä vielä - joka kerralle täytyy lukea 20-30 sivua sosiologian klassikkoteoreetikoiden lätinää auf Deutsch, natürlich. Tosin se lätinä on ihan mielenkiintoista, mutta jälleen kerran vaikeaa, joskus jopa saksalaiselle - ja siis siihen menee todella paljon aikaa. Naureskelin viimeksi vierustoverini hikkeilylle, kun se nauhoitti luentoa johonkin diginauhuriinsa, mutta ehkä mäkin voisin koittaa samaa. Jos tentissä pitää kirjoittaa esseitä, en ehkä selviä. Tosin kurssilla on niin paljon porukkaa että monivalinta on odotettavissa. Arvon Dr.Professorhan ei ole ilmoittanut vielä tentin suoritustavasta, eihän se ole täällä tapana...

Olin tänään ekaa kertaa tähän sosiologian luentoon liittyvässä vapaaehtoisessa lukupiirissä, joka teettää lisätöitä, muun muassa iloisen 2 h pituisen Habermas (!)-referaatin (onneksi ei yksin), mutta uskon että kannatti ottaa se lukupiiri kuitenkin. Ihailin taas kerran saksalaisten keskustelu -ja argumentointitaitoja, joista olen täällä kirjoittanut aikaisemminkin. Olisipa mullakin noin paljon sanottavaa ja noin hienoja mielipiteitä. Toki aina mahtuu joukkoon joku hikke tai ärsyttävä aina äänessä oleva pätijä, mutta täällä useammat ihmiset ovat aktiivisia ja oikeasti fiksuja. En ole vielä kertaakaan ajatellut kenestäkään, mitä tuokin vatipää tekee yliopistossa ja miten se on tänne päässyt, toisin kuin joskus Helsingissä. Okei, ehkä ajattelen muutamasta hulivili-vaihtarista niin, mutta Erasmukset ovat asia erikseen...

Oikein inspiroiduin sosiologian teorioista ja teeseistä ja pysyin enimmäkseen kärryillä, toisin kuin viime lukukautena katastrofaalisessa Wissenschaftsoziologiessa jossa Kommilitoneni olisivat ihan yhtä hyvin voineet puhua swahilia ja kaikki meni multa ihan ohi. Pari kertaa tänään olin jopa kehittämässä jotain sanottavaa, siis pyytämässä puheenvuoroa (tai siis ajattelin puheenvuoron pyytämistä) varmaan ensimmäistä kertaa sitten lukion (jos Kielikeskuksen tunteja ei lasketa), mutta suomi ei tunnu kääntyvän päässäni saksaksi tarpeeksi nopeasti että ennättäisin mukaan keskusteluun...

Vähän mua jännittää mun ekat saksankieliset referaatit lähinnä sen takia, mitä opettaja ja opiskelijat tulevat multa esitelmän jälkeen kysymään. Siis täällä joku jopa saattaa kysyä jotain "Onko kysyttävää"-kohdassa ja siitä saattaa kehittyä kunnon keskustelu, ja auta armias jos en ymmärrä kysymystä tai mistä puhutaan ja joudun luokan edessä sanomaan viisi kertaa että sori, mä en vieläkään tajunnut mitä sä sanoit, mä en vieläkään tajua ja kaikki muut, jopa muut vaihtarit tajuaa. En oikein tiedä miten sellaisen jumitustilanteen yli pystyy sitten pääsemään, ehkä opettaja seivaa. Aion kyllä aloittaa referaatin niin kuin yksi puolalainen opetti: "Ich bin Erasmus, so ich bitte ein Bisschen Toleranz". Ei anteeksi että olen olemassa -tyyliin, vaan puolivitsillä ihan vain itseäni rentouttaakseni. Sitten mun ei tarvitse stressata siitä että Kommilitonet miettii koko show'n ajan mitä tuo ignorant dumb foreigner tuolla änkyttää. Tosin miksi ne sellaista miettisivät? Useimmat tapaamani saksalaiset suhtautuvat Erasmuksiin ihan positiivisesti (salaa varmasti kadehtien meidän arkirutiinitonta rappioelämää), varsinkin jos sattuu puhumaan saksaa. Ja skandinaavit nyt ovat ilmeisesti aina kovassa huudossa.

Mediaekonomian monivalintakoe ohi. Lipsuin itseruoskinnastani ja palkitsin itseni tästä suuresta uurastuksesta Milkan jugurttisuklaalla, mutta sekään ei nyt oikein piristä. Mulla piti aamulla olla vielä vähän aikaa lukemiseen, mutta jouduin jäämään pois metrosta Alte Heidella, kun unohdin sallitun tenttiapulaiseni eli sanakirjani kotiin enkä uskaltanut mennä tenttiin ilman. Olisi pitänyt vaan jatkaa matkaa, sillä en juurikaan ehtinyt käyttää sitä tentissä. 14 kysymystä ja 40 minuuttia aikaa, mutta tiukoille meni. Välillä piti skarpata kysymysten lukemisessa; onko tämä kysymys yksikössä vai monikossa, kuinkakohan monta vaihtoehtoa pitää ympyröidä, jos ympyröi liikaa tuleeko miinuksia - ja ennen kaikkea piti tietysti miettiä, mikä ihme näistä vaihtoehdoista on se oikea.

Sanasto ei ollut loppujen lopuksi ollut se vaikein juttu, vaan oikeiden rivien arpominen. No, ei se ihan lotoksi mennyt, kyllä mulla jostain käry oli, mutta enpä paljoa ehtinyt miettiä saati tarkastaa vastauksia, ja kokeen jälkeen olin jo unohtanut melkein kaikki kysymykset. Ne mitkä muistinkin, yritin tarkastaa Powerpointeista, mutta mitkään kysymykset eivät olleet suoraan sieltä. Tai sitten en vaan tajunnut lukemaani. Olisi pitänyt palauttaa mieleen yläasteen aikainen hauki on kala-lukutekniikka, mutta en taida osata sitä enää. Keskittyminen herpaantui kokeessa pari kertaa, kun arvon herra professori höpötti pitkät pätkät siitä, saako jo kokeesta lähteä vai ei ja joutui pari kertaa hyssyttelemään vierustovereidensa kanssa kuiskuttelevia Kommilitonejani. Jep, back to the yläaste tosiaan.

En tiedä opinko tuosta mitään ja jäikö mitään päähän, ehkä sain uutta näkökulmaa aina yhtä ihanaan Media markkinoilla -opukseen, mutta kunhan vaan saan nelosen eikä tarvi uusia tai palauttaa tukia Kelalle olen tyytyväinen. Täällä siis 5 on huonoin ja 1 paras, toisin kuin meillä ja menenkin sen kanssa välillä sekaisin, olen varmaan täyttänyt jonkun kurssin palautelomakkeen vahingossa ihan väärin sen takia. Tosin on mahdollista saada välimuotoarvosanoja, tyyliin 4,7, joten skaala on kuitenkin laajempi kuin meillä.

Olen kyllä todella onnekas, kun mulla oli vain yksi tentti ja siihen pelkät Powerpointit. Monet joutui lukemaan kirjoja (siis omg) tai käymään luennoilla, missä ei ole Powerpointeja, ei kalvoja, ei mitään materiaalia eikä luennoitsijan puheesta saa selkoa. Joillain oli myös jopa kolme tenttiä samana päivänä. Mitä järkeä on kasata kaikki hommat loppuun? En taas ymmärrä saksalaisten logiikkaa, tulee ikävä suomalaista periodisysteemiä joka on sentään hieman järkevämpi. En ymmärtänyt saksalaisten (tai LMU:n) logiikkaa myös testatessani yliopiston lukusalia; sinne ei saa tuoda edes laukkuja, kaikki kirjat, muistiinpanot ja läppäri pitää kasata syliin kuin halkopino, vesipulloakaan ei varmaan saa viedä ja kirjastotädille pitää lukusaliin mennessä luovuttaa pantiksi oma Studentenausweis, jonka saa toista lappua vastaan sitten takaisin. Mikä pointti tässäkin taas on? Taidan jatkossakin lukea asuntolani kirjastossa.

Nyt pitäisi kirjoittaa Hausarbeitin tai tässä tapauksessa term paperin suunnitelma huomiseksi. Mistäköhän sitä energiaa taas saisi? Onneksi proffa lupasi auttaa mua lähdekirjallisuuden etsimisessä. Pitäisi myös pestä pyykkiä, mutta valitettavasti kaikki tässä asuntolassa haluaa aina pestä pyykkiä samaan aikaan. Ei siinä muuten mitään, mutta kuivaustelineet ovat sitten ihan täynnä. Ah, soluelämä...

Viikonlopun saldo:

Kulttuuri: Kaksi teatterikäyntiä peräkkäisinä päivinä. Die Orestie oli vaikuttava, näyttelijät loistavia ja kaikki oli todella fyysistä. Enpä ole ennen nähnyt teatterissa niin paljon verta, kun jengi puukotti toisiaan selkään ja veti kurkut auki, tekoveripussit vaan poksahteli. Mielenkiintoista. Perjantaina tsekkasin vihdoin kämppiksen näytelmän, jossa se itse näytteli. Tajusin mielestäni tarpeeksi sanoista ja näytelmän idean, mutten aina sitä, mitä kohtauksissa oikeastaan tapahtuu ja miten ne liittyvät toisiinsa. Jouduin todella keskittymään, mikä oli turhauttavaa ja väsyttävää. Olin kolmen muun kämppiksen kanssa katsomassa, ja onneks se jenkkikin oli vähän pihalla. Seuraavana päivänä sain onneksi vielä pikakertauksen siitä mitä näytelmässä oikeasti tapahtui (Presidentti & crew haluavat tuhota Pariisin, koska sen alla on maaöljyä ja hyvikset käy niitä vastaan ja hyvikset voittaa ne. Näytelmä on kirjoitettu 2. MS:n aikana joten siinä oli paljon symboliikkaa.)

Tää oli siis kämppiksen näytelmä, josta olen kuvan mukaan aivan liekeissä.

Biletys: Perjantaina olin kyseisen näytelmän jälkeen niin kanttuvei, että päätin feidata seikkailut Sendlinger Torilla ja mennä kotiin. Kannatti, koska nukuin pitkästä aikaa yhdeksän tuntia. Luksusta.

 Lauantaina kunnostauduin taas juhlimisessa; Haderner Sternin laittautumisetkojen kautta tie vei Klinikum Grosshadernin Rafalin synttäreille ja sitten pääbileisiin, Erasmuksen jäähyväis-/Fasching-bileisiin. Ai mikä Fasching? Se on se karnevaali, jota vietetään ennen (pääsiäiseen liittyvän??) paastoon siirtymistä. Venetsiassa jengillä on silloin ne naamarit, Jenkeissä on Mardi gras ja meillä Suomessa varsinaista kreisibailausta laskiaisen muodossa. Fasching käynnistyi siis virallisesti tänään sunnuntaina paraatilla ja kestää muistaakseni 16.2 asti. Erasmus-bileisiin pääsi kaksi euroa halvemmalla sisään, jos oli pukeutunut. En varsinaisesti ostanut pippaloita varten naamiaispukua, mutta kehitin kuitenkin Lisbeth Salander goes colorful/80's -lookin.

Tässä tulos:

Nuo liilat jalat on mun. (Note to self: pitäydy edelleenkin mustissa sukkahousuissa.)

Minä ja Jana jonottamassa puoli ikuisuutta Olydiscoon. Normaalisti sinne ei tarvitse kauaa jonottaa eikä sisäänpääsy maksa kuin 5 € tai ei mitään, mutta bileet olivat paitsi Fasching-ja läksäribileet, myös ennen kaikkea All you can(t) drink -bileet. Siis ilmaista alkoholia koko illan. Voitte kuvitella ryysiksen ja tunnelman...

Mutta toi tukka oli siis ihan uskomaton suksee. Anteeksi egotrippailuni, mutta en vaan pääse sen yli. Kaikki tuli aukomaan mulle päätään, ihan positiivisessa mielessä vaihteeksi, ja joku kysyi kuka mä olen Ramonesista - öö, eikö niillä kaikilla ole/ollut kunnon moppitukka? Kaikki kunnia tukasta Minnalle, itse en siihen pystynyt mutta Minna taikoi sen viidessä minuutissa. Ja se pysyi koko illan - ja mikä parasta, lähti sunnuntaina helposti ja lähes takuitta pois. Parhautta.

Opiskelu: Luin keskiviikon tenttiin lauantaina ehkä 30 minuuttia, tänään kolme tuntia, huomenna mulla on koko päivä aikaa. En oikein osaa lukea monivalintatenttiin. Hausarbeitkin pitäisi aloittaa, kun en kuitenkaan sitä Suomessa saa kirjoitettua, mutten tiedä mistä repäisen lähdeteokset. Pientä stressiä siis pukkaa pikkuhiljaa.

Laihduttaminen: Kävin tunnin lenkillä eilen ja jopa tänään uusien baarikenkien turvottamista päkiöistä ja bileiden aiheuttamasta jumitustilasta huolimatta. Tein eilen jopa vatsalihasliikkeitä, tänään en sentään moiseen hifistelyyn kyennyt. Olen tehnyt myös paljon salaatteja. Jokin aika sitten naureskelin yhdelle kanadalaiselle tytölle joka sanoi ettei osaa tehdä salaatteja; mietin mitä osaamista siinä on, pilkkoo vaan vihanneksia ja laittaa ne samalle lautaselle. Muttei se olekaan niin helppoa, ainakin jos haluaa salaatteihin vaihtelua ja niistä niin sanotusti ruokaisia. Miksi melkein kaikessa (hyvässä) ruuassa on muuten hiilareita? Ei kai tässä nyt pelkkää salaattia ja keittoa joudu syömään koko loppuelämänsä? Rafalin synttäreillä poikkesin herkkulakosta, mutta hyviin bileisiinhän kuuluu muutenkin jatkuva notkuminen tarjoilupöydän luona... Yksi belgialainen tyttö oli tuonut belgialaista suklaata ja se oli aivan taivaallista. Maistuu kyllä Fazerit aivan laimeelle sen jälkeen.

Kapitalismi: Kävin perjantaina Minnan kanssa vihdoin ja viimein Olympia-Einkaufszentrumissa. Melkein tuli Itistä ikävä (okei, ei ehkä Tallinnanaukiota). Tein sukkahousulöytöjä ja ostin myös sikamageet baarikengät, kun unohdin taas etten ole Korkokengillä Kävelevä Nainen vaan Converse-tyttö. Paitsi että mulla ei ole yksiäkään Converseja, mutta kuitenkin.

Tuli hankittua liput myös näiden poikien Münchenin keikalle.

Suunnitelmissa on ostaa lähiaikoina myös liput Nürnbergin Rock im Park -festareille. Samat bändit kuin Rock am Ringissä, mutta vaan lähempänä.

Kesäkuu, tule jo!

Museoita, tanssia, karaokea ja yllättävä ryhtiliike

Rakas blogini,

olen nyt ignoorannut sinua, koska olen löytänyt edestäni sen minkä viime viikolla jätin taakseni... Siis opiskeluun liittyvät hommat, tässä tapauksessa Communichatoriin liittyvät haastattelujen tekemiset. Tein keskiviikkona kolme (3) haastattelua saksaksi. En hirveästi edes jännittänyt niitä ja ne meni yllättävän hyvin, ja selvisin saksalla, vain pari sanaa piti sanoa englanniksi kun tuli tenkkapoo. Yksi haastateltava kysyi kuinka kauan olen ollut täällä, ja kun vastasin että lokakuusta, se oli että ai lokakuusta 2008, ja mä olin että ei ei, vaan kaksi kuukautta... "Kaksi kuukautta ja puhut noin hyvää saksaa?" Se oli kieltämättä ihan itsetuntoa kohottava hetki.

Eilinen ja tiistai olivat siis aikamoista haipakkaa ja olin koko päivän siellä sun täällä hoitamassa haastatteluihin liittyviä asioita ja myös ravaamassa turhaan edes takaisin. Tänään piti vielä tehdä yksi, mutta se ei sitten onnistunutkaan, maanantaina ehkä uutta yritystä. Kunhan saan jutut valmiiksi, kerron tarkemmin mistä on kyse. Tosiaan haastavin urakka on vielä edessä, eli haastattelujen purkaminen ja juttujen kirjoittaminen ymmärrettäväksi ja ennen kaikkea kieliopillisesti oikeaksi saksaksi... Tosin kurssin opettajat ja tuutorit jeesaa mua näissä asioissa, kunhan saan mustaa valkoiselle. Mutta olis siitä kielikurssista tosiaan ollut hyötyä, kiroan taas kerran saamattomuuttani asian suhteen, mutta Viel Erfolgilla, So stimmt es:illa, sanakirjalla vuodelta -82 ja NetMotilla mennään. Ei tässä muuta, mutta Communichatorilla ei vieläkään ole tarpeeksi mainostajia, eli ei ole 100 % varmaa että lehti edes ilmestyy ja että nämä jutut julkaistaan... Olen kyllä sitä mieltä että ennen kuin tehdään mitään, pitäisi olla rahaa, ja jos tämä lehdenteko on aina kurssi, luulisi että niillä ois vakituiset mainostajat ja kontaktit joilta pyytää pätäkkää. Mutta kuten olen jo huomannut, saksalaiset eivät aina ole niin organisoituneita tai ainakaan loogisia kuin luulisi...

Huomenna on siis herätys aikaisin, kunnianhimoisena tavoitteena koluta Bamberg ja Nürnberg saman päivän aikana. Saas nähdä kuinka käy. Ideana oli mennä reissuun omalla porukalla vaihtoehtona ainaisille Tutoria/Mesa-massaretkille, mutta Mesakin lähtee huomenna Nürnbergiin, joten tässä ei nyt ollut paljon järkeä. No joo...

Opiskeluun liittymättömiä asioita joita olen edellisen postauksen jälkeen tehnyt:

Sunnuntaina kävin Minnan kanssa Neue ja Moderne Pinakothekissa, kumpaankin vain euron sisäänpääsy sunnuntaisin. Neue oli tosi hyvä, Moderne pettymys.

  

Goghin, Monetin, Picasson ja Klimtin taulut (sori etten jaksanut kääntää kaikkia kuvia) olivat Neue Pinakothekin päänähtävyyksiä, mutta muut, meikäläiselle oudommat taulut olivat vaikuttavampia.
Kuten nämä:

Musta toi katse hakkaa Mona Lisan 6-0

Bored with life on tämän taulun nimi ja siltä nuo jampat näyttääkin.

Tää on vaan niin kaunis! Etualalla oleva tyttö näyttää jotenkin niin itsevarmalta ja ylpeältä positiivisella tavalla. Vai mitä mieltä olette? Valitettavasti en ottanut kuvaa tai muutenkaan pistänyt ylös taiteilijan ja taulun nimeä.

 Tämän täytyy olla yksi maailman pelottavimmista tauluista. Se jotenkin lumosi mut.

 Maanantaina asuntolassa oli hauskat tanssiaiset, jossa en kuitenkaan jaksanut ottaa kuvia. Yllätin itseni jonkinlaisilla paritanssitaidoillani - en astunut kenenkään varpaille kertaakaan. Eteeni tyrkättiin jossain vaiheessa jostain tyhjästä taas yksi suomalainen (!) periaatteella leikkikää yhdessä. Pian joku kysyikin olemmeko siskoksia. No, oli ihan mukava jutella, tosin missasin juttutuokiomme takia Moskaun (suom. Volga) tanssimisen. Mua myös pyydettiin näyttämään kaupunkia kahden viikon päästä asuntolaan tulevalle toiselle suomalaiselle, joka on täällä saksalaisen vakkariasukkaan vieraana viikon. Ihan kiva idea, mutta kaikki ei tunnu ymmärtävän että me suomalaiset ei bondailla keskenämme niin helposti kuin italiaanot tai espanjalaiset emmekä innostu kun törmäämme ulkomailla toisiimme ja koe välittömästi uskomatonta yhteishenkeä... Ainakaan meikäläisen reaktio taas yhden suomalaisen tapaamiseen ei aina välttämättä ole että vau, siistiä, olen niin ikävöinyt suomalaisia ja suomen puhumista! No, suostuin kuitenkin ja se on varmaan ihan mukavaa. Tällä hetkellä tosin tuntuu siltä, etten jaksa enää kovin aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin vaan haluaisin vakiinnuttaa jo olemassaolevat kaverisuhteet. Joitain näkee silloin tällöin, joihinkin törmää vahingossa ja joitakin taas tapaa  vain tietyissä, bilettämiseen liittyvissä yhteyksissä. No, enhän ole ollut täällä kuin vasta kaksi kuukautta, en voi vaatia itseltäni liikaa...

Tiistaina taas oli Mesan karaokeilta, jossa olin jo muutaman muun kanssa lauluvuorossa (en sentään yksin kuitenkaan) laulamassa Pretty fly for a white guyta, mutta meidän vuoro ei ehtinyt tulla ennen viimeistä metroa, mikä ei ehkä ollut ihan hirveä menetys.

Cristina on  niiden ihmisten listassa, joihin yritän parhaani mukaan pitää yhteyttä tämän vaihtarilukukauden jälkeen. (Sitä en muuten tiedä, miksi näytän tuossa kuvassa noin punaiselta. Ehkä harvinainen herkku Magners aiheutti veren pakkautumisen poskiin.)

Niin, kaksi Münchenin kuukautta on siis kulunut. Olen oppinut ja kokenut paljon, kenties myös positiivista persoonan kehitystä on tapahtunut. Aina ei ole ollut kivaa, useimmiten kyllä ja joka päivä kaiken vaivannäön arvoista. Aika on kulunut siivillä, ja joululoman jälkeen se menee varmaan kaksi kertaa nopeammin. Hieman hirvittää, pianhan tämä on jo ohi... Jos vielä jotakuta blogin potentiaalista lukijaa epäilyttää vaihtoon lähtö, sanon vaan että lähde ihmeessä! Et tule katumaan. Tämä on tosiaan jos ei elämän, niin ainakin opiskelijaelämän parasta aikaa.