Whatever will be, will be...

Hausarbeit on edennyt sivulle kolme, jess. Ehkä tosiaan saan sen rutistettua tänä viikonloppuna kasaan. Eilinen ACDC-/ABBA -monivalinta meni toivottavasti hyvin, ei noista koskaan tiedä, mutta ottaen huomioon edellisillan Stammarireissun olen suoritukseeni suht tyytyväinen, ja on sellainen kutina että saattoi mennä läpi. Mikä riittää mulle vallan mainiosti. Ei enää ikinä kokeita saksaksi eikä opetusta saksaksi - jiihaa! Toisaalta vähän haikea fiilis. Mulle tulee varmaan saksaksi opiskeluakin ikävä, kun se alkoi jo sujua ihan kohtalaisesti. (Tässä vaiheessa vaikea uskoa, mutta mitäpä en tulisi ikävöimään...)

Eksyin Hausarbeitista vähän haaveilemaan ja tekemään tulevaisuuden suunnitelmia/pilvilinnoja. Harhailin New Yorkiin , Australiaan ja Lontooseen. Oon ihan liekeissä varsinkin tosta kuuluisasta NY:n opinahjosta ja Australian kirjailijakursseista, siellä opetetaan jopa kirjoittamaan romanttisia romaaneja ja best sellereitä! Melkein pompin tuolillani. Mahtavuutta. Ehkä sitten joskus, kun taion jonkinlaisen stipendin jostain. Olisi unelmien täyttymys päästä lukukaudeksi tai yhden kurssin/projektin verran johonkin noista, kerran kun olen huomannut että koululla ja sen nimellä on väliä. München on jo koettu ja olen saanut kunnon kansainvälisyyskärpäsen pureman, miksei voisi sitten nostaa rimaa vähän ylemmäs? Schau ma mal. Onhan tämä hieman epärealistista, mutta voisihan sitä joskus yrittää.

Sekava briiffaus viime viikoista

 Tajunnanvirtaa, bare with me.

Bilekuntoni on osoittanut viime aikoina huolestuttavia hiipumisen merkkejä. Ehkä pää täynnä räkää vaikuttaa asiaan? Ei vaan pysty juhlimaan viisi päivää viikossa - tyydytään siis neljään. Heh, olen niin mielikuvitukseton nykyään, kai sitä voisi keksiä muutakin tekemistä illoille kun käydä kaiken maailman semesterin aloittajaisbileissä...

 Kuva kaiken maailman semesterin aloittajaisbileistä. Siis ekasta Stammtischista.

Täällä käynnistyi viime viikonloppuna myös Frühlingsfest, joka kestää 2.5. asti ja jota mainostetaan Oktoberfestin pikkusiskona. Sitä se tosiaan on, sama idea, mutta vähemmän kaljatelttoja ja porukkaa eikä dirdnl-lederhosen-ihmisiä näy katukuvassa Wiesnin ulkopuolella. Koska Oktoberfest meni multa vähän ohi ja Starkbierfestin aikana olin Suomessa, olen nyt ottanut takaisin ja käynyt noissa Festeissä jo kahdesti. Ja ennen kaikkea mulla on nyt ikioma dirdnl! Ennen tosiaan vihasin niitä, mutta tulin siihen tulokseen että kadun jos en osta tuota sikakallista mekkoa, jota en tule kauhean montaa kertaa elämässäni käyttämään. Nyt haluaisin pitää dirndliä koko ajan, se on niin kiva! No ei ehkä koko ajan, mutta niin paljon kuin mahdollista. Kaipa tuon voi jollekin sitseille laittaa?

Perjantaina kaljateltassa oli jengiäkin. Schlagerbändi yllätti soittamalla muun muassa ACDC:ta ja Rammsteinia. Bändin tauoilla teltan meteli oli aivan järkyttävä.

Eilisiltana, siis keskiviikkona, kaljateltat olivat melko tyhjiä ja suureksi järkytykseksemme paikka meni kiinni ennen yhtätoista. Ehkä hyvä niin, ei ainakaan tullut tuhlattua kaikkia varojaan 7,90 euron tuoppeihin.Tämä nyt on paras kokovartalokuva joka mulla on dirdnlistä. Oltiin Minnan kanssa melkein samiksii. Eiks olekin hieno? En vaan saa tarpeekseni tuosta mekosta, uskomatonta mutta totta. Ja kerrankin naisten vessakäynti on helpompaa kuin nahkahousumiehillä! Dirdnlin laittaminen eiliseen Stammtischiin oli muuten huonoin idea ikinä. Ihme kyllä mekolle ei ole vielä käynyt mitään, ei ole edes kaljaa kaatunut päälle. Koputetaan puuta.

Sain tosiaan nuhan välittömästi kun palasin takaisin Müncheniin. Asiaa ei auta, että imuri on lähtenyt taas kävelemään ja on ollut pelkästään siivoojan omaisuutta jo toista viikkoa. En tajua, eikö kukaan muu kämppikseni haluaisi imuroida edes kerran viikossa vai olenko vain neuroottinen? Suorastaan haaveilen imuroimisesta nyt, että oikein pääsisin imuroimaan, uskon jopa että parin minuutin imuroiminen pelastaisi viikkoni ja tekisi mut onnelliseksi. Olen tainnut seota lopullisesti?

Koulu on lähtenyt mukavasti käyntiin. Sosiologisten teorioiden luento oli oikeasti mielenkiintoinen ja Dr.Prof. sai satapäisen kuulijakuntansa vauvaa lukuunottamatta hiljenemään ja kierteli yleisössä kuin jossain yliopistoon sijoittuvassa leffassa. Luentosarjaan kuuluu vapaaehtoisena opiskelijoiden järjestämät lukupiirit/tutoriumit, johon ajattelin osallistua paitsi oppimisen, myös sosiologian opiskelijoiden tutustumisen takia. Aikakauslehtien markkinointiviestintää oli eilen ja sekin vaikutti ihan ok:lta, jokaisen täytyy pitää 15 minuutin esitelmä jossa on max. 10 powerpointia. Saksaksi, muttei liian paha kuitenkaan. Harmi vaan että olin taas hidas ja sain viimeisen aiheen kun piti ruveta viittomaan kuka haluaa pitää esitelmän mistäkin.

En kyllä tykkää mun lukkarin aikatauluista yhtään. Viikonloppuseminaari venähti kolmen viikonlopun pituiseksi juuri kun olin jo ilmoittautunut siihen ja nyt se uhkaa Rock im Park-suunnitelmiani, johon mulla on ollut lippu jo ajat sitten. Siis eivätkö saksalaiset tee edes viikonloppusuunnitelmia kesälukukaudeksi? En rupea myymään festarilippuani tämän takia, toivon että voin jotenkin neuvotella asian proffan kanssa, mutta vähän hirvittää. Tosin olen näillä näkymin telttailemassa Rock im Parkissa kahdestaan yhden italiaanon kanssa, kun jengiä ei olla saatu vielä koottua kasaan... Missä kaikki festarieläimet ovat? Tässä tulee ikävä mun suomalaisia festarieläinkavereita. No, onhan tässä vielä aikaa... Katsoin muuten taas Roskilden festarikattausta. Siellä on Prince! Prince ei ole ikinä missään! En kestä. En ikinä pääse Roskildeen ja olen jo haudannut suunnitelmat ainakin tämän vuoden reissusta, mutta saahan sitä vielä haaveilla... Freimannissakin muuten tapahtuisi kuukauden päästä jotain järisyttävää - itse Prodigy tulee vanhaan teollisuushalliin kunnon ysärityyliin. Liput 89 €. Et silleen... Tää on taas niin tätä. Kerrankin mun kodin lähellä tapahtuisi jotain ja vielä Prodigy kaikista bändeistä! Ehkä yritän konserttipäivänä mennä paikan päälle, jos joku myisi lippujaan. Tai yrittää livahtaa sinne jostain sivuovesta. Huokaus.

Olen viime aikoina myös:

... osallistunut pub-visailuun team Esnoufin kanssa. Tultiin ehkä kahdeksanniksi ja muistin väärin, missä Skandinaviassa on korkein veroprosentti (oikea vastaus: Tanska).

... käynyt polkuveneilemässä Olympiaparkin järvessä tai mikä lätäkkö se nyt onkaan... Tultiin siihen tulokseen Minnan kanssa puistokävelyllä, että jos ei nyt mennä auton muotoiseen polkuveneeseen, ei sitäkään kuitenkaan tule ikinä tehtyä. Siis mentiin. Maksoi 6 €. Kääk. Kuva on siis oikeasti otettu polkuveneestä. Uskokaa pois!

... käynyt piknikillä Englischer Gartenissa. Oli kivaa, porukka oli oikeasti kokannut ja leiponut safkaa, toisin kuin me laiskat suomalaiset. Tunnin päästä alkoi kuitenkin sataa, joten vetäydyttiin sisätiloihin leikkimään sitä leikkiä, jossa pitää teipata julkkiksen nimi otsaan ja kysellä muilta vihjeitä, mikä julkkis on. Miksi sitä leikkiä sanotaankaan?

Toivon, että saan tänään ostettua polkupyörän. 20 minuutin kävelymatka steissille alkaa näin puolen vuoden jälkeen tökkiä pahasti ja bussejakin menee vain kahdesti tunnissa. Haluan ennen kaikkea säästää aikaa enkä varata melkein tuntia matkoihin, vaikka pyöräilisinkin loppupeleissä vain metrolle ja takaisin.

Musiikki pelasti minut urheilulta - vai miten se menikään?

Rakas nettipäiväkirja, tällä hetkellä mulla on kaksi ongelmaa:

Ongelma 1.

Innokkaana uuden sporttisen elämäni aloittamisesta (kuinkakohan monta kertaa se on jo aloitettu?) päätin eilen paitsi varata ja maksaa perus-Hochschulsport-maksun, myös ruveta joka tiistai käymään spinningissä 17-18. Spinning alkaa vasta kahden viikon päästä, mutta olen jo ihan täpinöissäni, vaikka poljen siellä takarivissä aina pää punaisena, katson kelloa viiden minuutin välein ja jossain vaiheessa tulee paha olo - mutta kun tunti on loppu, tietää jos ei ainakaan ylittäneensä itseään niin käyneensä jossain fysiikkansa äärirajoilla. (Tosin meikäläisen rapakunto nyt käy melko helposti äärirajoilla muutenkin... ) Nyt mulla on siis ihan oikea harrastus täällä, olen ruvennut kaipaamaan hieman jotain säännöllisyyttä Erasmusteluun. Mutta... sain sitten myöhemmin kuulla, että kaksi vaihtarikaveriani ovat pyrkimässä yliopiston kuoroon, joka on tiistaisin mun spinningin kanssa päällekkäin. Mulla on ollut hirveä ikävä kuoroa, laulamista ja hyvää porukkahenkeä, mutten halunnut käydä yksin koelauluissa ja muutenkin koelaulut ovat aina niin traumaattisia, kuin osallistuisi Idolsiin vasten tahtoaan, joten hylkäsin kuoroidean jo syksyllä ja ajattelin käydä vaan katsomassa jotain kuorokeikkaa oppimis- ja fiilistelymielessä. Tuossa kuorossa koelaulut eivät kuitenkaan ilmeisesti olisi edes pahat; ensin treenataan muun kuoron kanssa jotain biisiä ja sitten oma stemma pitää laulaa uudestaan yksin. Tosin en tiedä olisiko mulla ollut mitään mahdollisuuksia tässä maassa, jossa klassinen musiikki ja kuorolaulu on ehkä hieman eri sfäärissä kuin Suomessa, ja olisin ollut ihan masentunut jos en olisi nöyryyttävän koelaulukokemuksen jälkeen päässyt sinne... Mutta siellä olisi ollut valmiiksi tuttuja, ja olisi ollut taas mahdollisuus tutustua saksalaisiin. No, raahaan sitten kesällä timmin spinning-kroppani katsomaan vaihtarikavereideni keikkaa, teen kyltin jossa lukee espanjankielisiä rivouksia, heiluttelen sitä yleisössä eturivissä ja katson mitä tapahtuu.

Ongelma 2.

Valitsin kurssit Sommersemesteriin noin kaksi kuukautta sitten, ja ajattelin saavani ne 99 % varmuudella, olinhan ajoissa liikkeellä, vaikka kaikki oli tuossa vaiheessa vielä suht epävarmaa. Suunnittelin täydellisen aikataulun, jota olen varmaan jo ylistänyt täällä - siis ei  kahdeksan aamuja, 18-20 -iltoja, viikonlopun blokkiseminaareja ja vapaa perjantai. Se siitä sitten, kun tänään laitoksemme kv-koordinaattori ilmoitti että kolme toivekurssiani on ylibuukattu. Miten tämä voi olla mahdollista, jos olin ennen saksalaisiakin katsonut kurssit? Keitä ja mitä tässä nyt priorisoidaan? Koulu alkaa siis ensi viikolla, ja tässä pitäisi tehdä ihan uusi aikataulu ja keksiä uusia kursseja aika nopeasti. Vaihtoehtoja toki on, jotkut jopa kiinnostavan kuuloisia, mutten vieläkään tule pääsemään iltaopiskelusta eroon ja perjantaivapaasta luopuminen ärsyttää. Ilmeisesti mulla vapautuu tiistai - mitä järkeä siinä nyt on? Kuka näitä kursseja oikein suunnittelee tuolla laitoksella, tykkäävätkö saksalaiset oikeasti opiskella iltaisin ja viikonloppuisin? Mua kiinnostaisi todella paljon esimerkiksi tutkivan journalismin kurssi, joka on vaan muutaman kerran, mutta siihen menisi kaksi lauantaita ja samalla kaksi potentiaalista reissuviikonloppua. Muutenkin aikaa on niin vähän ja tämä Semester on niin lyhyt, etten haluaisi uhrata yhtään viikonloppua opiskeluun - tai pakkohan sitä on loppupäässä jotain lukea ja kirjoittaa viikonloppuisin, mutten halua istua luokassa lauantaina kivankaan kurssin takia kun voisin olla jossain Münchenin ulkopuolella turreilemassa. Turhauttavaa.

Museoita, tanssia, karaokea ja yllättävä ryhtiliike

Rakas blogini,

olen nyt ignoorannut sinua, koska olen löytänyt edestäni sen minkä viime viikolla jätin taakseni... Siis opiskeluun liittyvät hommat, tässä tapauksessa Communichatoriin liittyvät haastattelujen tekemiset. Tein keskiviikkona kolme (3) haastattelua saksaksi. En hirveästi edes jännittänyt niitä ja ne meni yllättävän hyvin, ja selvisin saksalla, vain pari sanaa piti sanoa englanniksi kun tuli tenkkapoo. Yksi haastateltava kysyi kuinka kauan olen ollut täällä, ja kun vastasin että lokakuusta, se oli että ai lokakuusta 2008, ja mä olin että ei ei, vaan kaksi kuukautta... "Kaksi kuukautta ja puhut noin hyvää saksaa?" Se oli kieltämättä ihan itsetuntoa kohottava hetki.

Eilinen ja tiistai olivat siis aikamoista haipakkaa ja olin koko päivän siellä sun täällä hoitamassa haastatteluihin liittyviä asioita ja myös ravaamassa turhaan edes takaisin. Tänään piti vielä tehdä yksi, mutta se ei sitten onnistunutkaan, maanantaina ehkä uutta yritystä. Kunhan saan jutut valmiiksi, kerron tarkemmin mistä on kyse. Tosiaan haastavin urakka on vielä edessä, eli haastattelujen purkaminen ja juttujen kirjoittaminen ymmärrettäväksi ja ennen kaikkea kieliopillisesti oikeaksi saksaksi... Tosin kurssin opettajat ja tuutorit jeesaa mua näissä asioissa, kunhan saan mustaa valkoiselle. Mutta olis siitä kielikurssista tosiaan ollut hyötyä, kiroan taas kerran saamattomuuttani asian suhteen, mutta Viel Erfolgilla, So stimmt es:illa, sanakirjalla vuodelta -82 ja NetMotilla mennään. Ei tässä muuta, mutta Communichatorilla ei vieläkään ole tarpeeksi mainostajia, eli ei ole 100 % varmaa että lehti edes ilmestyy ja että nämä jutut julkaistaan... Olen kyllä sitä mieltä että ennen kuin tehdään mitään, pitäisi olla rahaa, ja jos tämä lehdenteko on aina kurssi, luulisi että niillä ois vakituiset mainostajat ja kontaktit joilta pyytää pätäkkää. Mutta kuten olen jo huomannut, saksalaiset eivät aina ole niin organisoituneita tai ainakaan loogisia kuin luulisi...

Huomenna on siis herätys aikaisin, kunnianhimoisena tavoitteena koluta Bamberg ja Nürnberg saman päivän aikana. Saas nähdä kuinka käy. Ideana oli mennä reissuun omalla porukalla vaihtoehtona ainaisille Tutoria/Mesa-massaretkille, mutta Mesakin lähtee huomenna Nürnbergiin, joten tässä ei nyt ollut paljon järkeä. No joo...

Opiskeluun liittymättömiä asioita joita olen edellisen postauksen jälkeen tehnyt:

Sunnuntaina kävin Minnan kanssa Neue ja Moderne Pinakothekissa, kumpaankin vain euron sisäänpääsy sunnuntaisin. Neue oli tosi hyvä, Moderne pettymys.

  

Goghin, Monetin, Picasson ja Klimtin taulut (sori etten jaksanut kääntää kaikkia kuvia) olivat Neue Pinakothekin päänähtävyyksiä, mutta muut, meikäläiselle oudommat taulut olivat vaikuttavampia.
Kuten nämä:

Musta toi katse hakkaa Mona Lisan 6-0

Bored with life on tämän taulun nimi ja siltä nuo jampat näyttääkin.

Tää on vaan niin kaunis! Etualalla oleva tyttö näyttää jotenkin niin itsevarmalta ja ylpeältä positiivisella tavalla. Vai mitä mieltä olette? Valitettavasti en ottanut kuvaa tai muutenkaan pistänyt ylös taiteilijan ja taulun nimeä.

 Tämän täytyy olla yksi maailman pelottavimmista tauluista. Se jotenkin lumosi mut.

 Maanantaina asuntolassa oli hauskat tanssiaiset, jossa en kuitenkaan jaksanut ottaa kuvia. Yllätin itseni jonkinlaisilla paritanssitaidoillani - en astunut kenenkään varpaille kertaakaan. Eteeni tyrkättiin jossain vaiheessa jostain tyhjästä taas yksi suomalainen (!) periaatteella leikkikää yhdessä. Pian joku kysyikin olemmeko siskoksia. No, oli ihan mukava jutella, tosin missasin juttutuokiomme takia Moskaun (suom. Volga) tanssimisen. Mua myös pyydettiin näyttämään kaupunkia kahden viikon päästä asuntolaan tulevalle toiselle suomalaiselle, joka on täällä saksalaisen vakkariasukkaan vieraana viikon. Ihan kiva idea, mutta kaikki ei tunnu ymmärtävän että me suomalaiset ei bondailla keskenämme niin helposti kuin italiaanot tai espanjalaiset emmekä innostu kun törmäämme ulkomailla toisiimme ja koe välittömästi uskomatonta yhteishenkeä... Ainakaan meikäläisen reaktio taas yhden suomalaisen tapaamiseen ei aina välttämättä ole että vau, siistiä, olen niin ikävöinyt suomalaisia ja suomen puhumista! No, suostuin kuitenkin ja se on varmaan ihan mukavaa. Tällä hetkellä tosin tuntuu siltä, etten jaksa enää kovin aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin vaan haluaisin vakiinnuttaa jo olemassaolevat kaverisuhteet. Joitain näkee silloin tällöin, joihinkin törmää vahingossa ja joitakin taas tapaa  vain tietyissä, bilettämiseen liittyvissä yhteyksissä. No, enhän ole ollut täällä kuin vasta kaksi kuukautta, en voi vaatia itseltäni liikaa...

Tiistaina taas oli Mesan karaokeilta, jossa olin jo muutaman muun kanssa lauluvuorossa (en sentään yksin kuitenkaan) laulamassa Pretty fly for a white guyta, mutta meidän vuoro ei ehtinyt tulla ennen viimeistä metroa, mikä ei ehkä ollut ihan hirveä menetys.

Cristina on  niiden ihmisten listassa, joihin yritän parhaani mukaan pitää yhteyttä tämän vaihtarilukukauden jälkeen. (Sitä en muuten tiedä, miksi näytän tuossa kuvassa noin punaiselta. Ehkä harvinainen herkku Magners aiheutti veren pakkautumisen poskiin.)

Niin, kaksi Münchenin kuukautta on siis kulunut. Olen oppinut ja kokenut paljon, kenties myös positiivista persoonan kehitystä on tapahtunut. Aina ei ole ollut kivaa, useimmiten kyllä ja joka päivä kaiken vaivannäön arvoista. Aika on kulunut siivillä, ja joululoman jälkeen se menee varmaan kaksi kertaa nopeammin. Hieman hirvittää, pianhan tämä on jo ohi... Jos vielä jotakuta blogin potentiaalista lukijaa epäilyttää vaihtoon lähtö, sanon vaan että lähde ihmeessä! Et tule katumaan. Tämä on tosiaan jos ei elämän, niin ainakin opiskelijaelämän parasta aikaa.