olen nyt ignoorannut sinua, koska olen löytänyt edestäni sen minkä viime viikolla jätin taakseni... Siis opiskeluun liittyvät hommat, tässä tapauksessa Communichatoriin liittyvät haastattelujen tekemiset. Tein keskiviikkona kolme (3) haastattelua saksaksi. En hirveästi edes jännittänyt niitä ja ne meni yllättävän hyvin, ja selvisin saksalla, vain pari sanaa piti sanoa englanniksi kun tuli tenkkapoo. Yksi haastateltava kysyi kuinka kauan olen ollut täällä, ja kun vastasin että lokakuusta, se oli että ai lokakuusta 2008, ja mä olin että ei ei, vaan kaksi kuukautta... "Kaksi kuukautta ja puhut noin hyvää saksaa?" Se oli kieltämättä ihan itsetuntoa kohottava hetki.
Eilinen ja tiistai olivat siis aikamoista haipakkaa ja olin koko päivän siellä sun täällä hoitamassa haastatteluihin liittyviä asioita ja myös ravaamassa turhaan edes takaisin. Tänään piti vielä tehdä yksi, mutta se ei sitten onnistunutkaan, maanantaina ehkä uutta yritystä. Kunhan saan jutut valmiiksi, kerron tarkemmin mistä on kyse. Tosiaan haastavin urakka on vielä edessä, eli haastattelujen purkaminen ja juttujen kirjoittaminen ymmärrettäväksi ja ennen kaikkea kieliopillisesti oikeaksi saksaksi... Tosin kurssin opettajat ja tuutorit jeesaa mua näissä asioissa, kunhan saan mustaa valkoiselle. Mutta olis siitä kielikurssista tosiaan ollut hyötyä, kiroan taas kerran saamattomuuttani asian suhteen, mutta Viel Erfolgilla, So stimmt es:illa, sanakirjalla vuodelta -82 ja NetMotilla mennään. Ei tässä muuta, mutta Communichatorilla ei vieläkään ole tarpeeksi mainostajia, eli ei ole 100 % varmaa että lehti edes ilmestyy ja että nämä jutut julkaistaan... Olen kyllä sitä mieltä että ennen kuin tehdään mitään, pitäisi olla rahaa, ja jos tämä lehdenteko on aina kurssi, luulisi että niillä ois vakituiset mainostajat ja kontaktit joilta pyytää pätäkkää. Mutta kuten olen jo huomannut, saksalaiset eivät aina ole niin organisoituneita tai ainakaan loogisia kuin luulisi...
Huomenna on siis herätys aikaisin, kunnianhimoisena tavoitteena koluta Bamberg ja Nürnberg saman päivän aikana. Saas nähdä kuinka käy. Ideana oli mennä reissuun omalla porukalla vaihtoehtona ainaisille Tutoria/Mesa-massaretkille, mutta Mesakin lähtee huomenna Nürnbergiin, joten tässä ei nyt ollut paljon järkeä. No joo...
Opiskeluun liittymättömiä asioita joita olen edellisen postauksen jälkeen tehnyt:
Sunnuntaina kävin Minnan kanssa Neue ja Moderne Pinakothekissa, kumpaankin vain euron sisäänpääsy sunnuntaisin. Neue oli tosi hyvä, Moderne pettymys.
Goghin, Monetin, Picasson ja Klimtin taulut (sori etten jaksanut kääntää kaikkia kuvia) olivat Neue Pinakothekin päänähtävyyksiä, mutta muut, meikäläiselle oudommat taulut olivat vaikuttavampia.
Kuten nämä:
Musta toi katse hakkaa Mona Lisan 6-0
Bored with life on tämän taulun nimi ja siltä nuo jampat näyttääkin.
Tää on vaan niin kaunis! Etualalla oleva tyttö näyttää jotenkin niin itsevarmalta ja ylpeältä positiivisella tavalla. Vai mitä mieltä olette? Valitettavasti en ottanut kuvaa tai muutenkaan pistänyt ylös taiteilijan ja taulun nimeä.
Tämän täytyy olla yksi maailman pelottavimmista tauluista. Se jotenkin lumosi mut.
Maanantaina asuntolassa oli hauskat tanssiaiset, jossa en kuitenkaan jaksanut ottaa kuvia. Yllätin itseni jonkinlaisilla paritanssitaidoillani - en astunut kenenkään varpaille kertaakaan. Eteeni tyrkättiin jossain vaiheessa jostain tyhjästä taas yksi suomalainen (!) periaatteella leikkikää yhdessä. Pian joku kysyikin olemmeko siskoksia. No, oli ihan mukava jutella, tosin missasin juttutuokiomme takia Moskaun (suom. Volga) tanssimisen. Mua myös pyydettiin näyttämään kaupunkia kahden viikon päästä asuntolaan tulevalle toiselle suomalaiselle, joka on täällä saksalaisen vakkariasukkaan vieraana viikon. Ihan kiva idea, mutta kaikki ei tunnu ymmärtävän että me suomalaiset ei bondailla keskenämme niin helposti kuin italiaanot tai espanjalaiset emmekä innostu kun törmäämme ulkomailla toisiimme ja koe välittömästi uskomatonta yhteishenkeä... Ainakaan meikäläisen reaktio taas yhden suomalaisen tapaamiseen ei aina välttämättä ole että vau, siistiä, olen niin ikävöinyt suomalaisia ja suomen puhumista! No, suostuin kuitenkin ja se on varmaan ihan mukavaa. Tällä hetkellä tosin tuntuu siltä, etten jaksa enää kovin aktiivisesti tutustua uusiin ihmisiin vaan haluaisin vakiinnuttaa jo olemassaolevat kaverisuhteet. Joitain näkee silloin tällöin, joihinkin törmää vahingossa ja joitakin taas tapaa vain tietyissä, bilettämiseen liittyvissä yhteyksissä. No, enhän ole ollut täällä kuin vasta kaksi kuukautta, en voi vaatia itseltäni liikaa...
Tiistaina taas oli Mesan karaokeilta, jossa olin jo muutaman muun kanssa lauluvuorossa (en sentään yksin kuitenkaan) laulamassa Pretty fly for a white guyta, mutta meidän vuoro ei ehtinyt tulla ennen viimeistä metroa, mikä ei ehkä ollut ihan hirveä menetys.
Cristina on niiden ihmisten listassa, joihin yritän parhaani mukaan pitää yhteyttä tämän vaihtarilukukauden jälkeen. (Sitä en muuten tiedä, miksi näytän tuossa kuvassa noin punaiselta. Ehkä harvinainen herkku Magners aiheutti veren pakkautumisen poskiin.)
Niin, kaksi Münchenin kuukautta on siis kulunut. Olen oppinut ja kokenut paljon, kenties myös positiivista persoonan kehitystä on tapahtunut. Aina ei ole ollut kivaa, useimmiten kyllä ja joka päivä kaiken vaivannäön arvoista. Aika on kulunut siivillä, ja joululoman jälkeen se menee varmaan kaksi kertaa nopeammin. Hieman hirvittää, pianhan tämä on jo ohi... Jos vielä jotakuta blogin potentiaalista lukijaa epäilyttää vaihtoon lähtö, sanon vaan että lähde ihmeessä! Et tule katumaan. Tämä on tosiaan jos ei elämän, niin ainakin opiskelijaelämän parasta aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti