keskiviikko 11. elokuuta 2010

Back to Fineland

Viikko Suomessa takana ja Erasmus tuntuu jo kaukaiselta unelta. Ikävöin jo saksan kieltä, kun päässä pyörii saksankielisiä sanoja. Joskus mietin miten jonkin asian voisi sanoa saksaksi, mutta eipä ole ketään kenelle saksaa puhua. Huomasin olevani jälleen kerran lahjakas eksymisessä, sillä olen ihan pallo hukassa sekä Helsingissä että Turussa - miten Münchenin kartta ja kadut tuntuivat niin selkeiltä? Ulkona on niin vähän ihmisiä, 20 € menee ruokakaupassa tuosta vaan eikä kukaan pidä mulle ovea auki, sano hallo tai entschuldigung. On kuitenkin hyvä taas olla kotona ja vaihtaa carpe diem -elämä hieman suunnitelmallisempaan tyyliin. Kunpa saisin vaan kesälukukauden arvosanat pian, niin voisin aloittaa kädenväännön kurssien hyväksilukemisessa... Jotkut menettävät vaihtarivuotenaan motivaation pääaineeseensa tai tajuavat ettei se oma juttu ollutkaan, kun on eri tavalla aikaa ajatella. Mä taas olen motivoitunut viestintään yhä enemmän ja odotan jo syksyä ja uusia alkuja - mutta tuli tämä lomakin tarpeeseen.

Pääsin lähtötuutoriksi LMU:hun lähteville suomalaisille ja nyt pitäisi jonkinlaista things to do -listaa finskeille vääntää. Mitäs siihen laittaisi? Mitä taas pitikään tehdä? Miten nopeasti Erasmus-rytmi unohtuukaan... ja toisaalta ei. Musta tuntuu, ettei tämä jää mun viimeiseksi ulkkarikokemukseksi. Saa nähdä, mistä päin maailmaa seuraavaa blogiani kirjoitan. Ollaan nyt vähän aikaa Suomessa, sitten taas lähdetään jonnekin ja sitten tullaan takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti