Aikataulu- ja muita haasteita

Nyt on vähän tylsää. Mun pitäis varmaan kirjoittaa tuota oikeaa päiväkirjaa, ja kysyä joltakulta miten tuo OPAC-(kirjojen varaus) systeemi toimii, ja miten voin perua yhden kurssin netissä vai voinko vai pitääkö mun peräti kirjoittaa mailia jollekin Doktor Professorille että sori, en oo tulos sun luennolles koska muuten tulee burn out. Löysin reittiopassivuston tänään, mikä oli tosi kätevää. Olisin halunut käydä läheisimmässä kaupunginkirjastossa, mutta sinne oiskin sitten ollut 45 min matkaa (julkisilla mut kuitenkin) joten en jaksanut. Varasin itselleni iltahartausvuoron tammikuuksi; ehkä silloin saksani on vähän paremmalla tasolla ja tajuan mikä on homman nimi.

Tänään ois viestinnän laitoksen infotilaisuus uusille opiskelijoille ja vaihtareille, joka ois aika tärkeä mutta samaan aikaan täällä on myös ensimmäinen jumis/kokous/iltahartaus tms., jota en halua missata kun haluan pysyä kärryillä myöskin tämän asuntolan systeemeistä... Valitsin siis tuon jumiksen, vaikkakin se on tyyliin joka maanantai ja tuo info vain kerran. Mut laitoin inbox-viestiä yhdelle sveitsiläiselle viestinnän opiskelijattarelle, meneekö se sinne infoon ja voiko se sitten briifata mua jälkeenpäin. Valitettavasti se sveitsiläinen on maisterivaiheessa joten meil ei varmaan ole samoja kursseja. Orientaatioryhmässä oli myös tanskalainen viestinnän opiskelija, mut luulen että sekin on maisteritasolla. No, voi olla että niihin kuitenkin laitoksen tiloissa törmäis. Mulla on muuten melkein kaikki luennot ihanalla päärakennuksella. Siistiä!

Katsoin muuten tänään myös yliopistoliikunnan aikatauluja, ja näyttää siltä että kaikki ohjatut tunnit on noin klo 18 jälkeen - ei siis mitään aamuisin tai iltapäivisin, kuten Helsingissä. Harmi, koska noi ajat ei oo niin käteviä, varsinkin kun mulla on ti ja ke koulua 18-20, ja täällä asuntolassa on ohjelmaa yleensä silloin, mistä voi toki olla poissa silloin tällöin, mut kuitenkin... Ja jaksaako sitä enää kuudeksi sitten lähteä minnekään? No, aion kuitenkin hankkia yo-liikuntakortin ja yrittää käydä jossain. Se on kuitenkin vain hämmästyttävät 7,50 (!!) koko lukukaudelta (jos ottaa vaan jonkun perusjutun), ja tarjonta on tosi hyvä, järjestetään mm. lasketteluretkiä (jotka kylläkin maksaa sitten ekstraa)... Ja eiköhän salille voi mennä mihin aikaan vaan. Kaikille tunneille ei voi kuitenkaan ilmoittautua etukäteen, mikä on outoa... Pitääköhän sinne sitten vaan mennä ja toivoa että on tilaa? No, huomenna yo-liikuntainfossa kaikki selkenee.

Kieliongelmia ja taidetta

Äh. Stressaa kun en mennyt nyt orientaatiokurssin jälkeen yhdellekään saksan kurssille, toisin kuin yllätyksekseni suurin osa kurssilaisistani meni. Kaikki kurssit ois ollut vähän huonoon aikaan, luentojen kanssa päällekkäin, ja sitä paitsi ajattelin, että mähän en yhtään ylimääräistä saksan tieteellinen kirjoittaminen/-kielioppikurssia tarvitse... Ajattelin että se ois taas samaa tylsää kieliopin kertausta kuin aina ennenkin, mutta se ois ollut näemmä aika haastavaa ja ennen kaikkea hyödyllistä. Ajattelin että kyl mä 11 vuoden saksan lukemisella nyt pärjään, mutta en mä aina autenttisessa ympäristössä ja saksalaisten keskellä niin hyvin pärjääkään... No, välillä saksan kanssa tulee huonompia ja välillä parempia päiviä... Tänään on ollut ehkä vähän huonompi. Perjantaina bileissä oli ihan ok, tosin välillä huomasin puhuvani keskustelukumppanini kanssa ihan eri asiasta kuin se. Ja olen paljon itsevarmempi saksan puhuja muiden vaihtareiden kanssa, kun nekään ei aina puhu niin hyvin ja niiden edessä ei tuu samanlaisia suorituspaineita kuin natiivien... Tuleekohan sitä kielioppia oikeasti kerrattua ikinä tosta Viel Erfolgista? Kai sit viimeistään kun kirjoitan esseitä ahdistuneena täällä...

Turhauttaa, kun ois joskus paljon sanottavaa, mut en vaan osaa sanoa kaikkea mitä haluaisin. Sit muodostan vaan yksinkertaisia lauseita ja mietin pitääkö kaikki mua ihan idioottina. No, sain tänään kyllä hyviä vinkkejä kämppiksiltä että mitä saksalaisia romaaneja kannattaa lukea, kun kyselin mitä ne suosittelis, ja yhdellä sattui olemaan mukana neljä kiinnostavan oloista kirjaa. Voisin aloittaa Slummien miljonäärin saksankielisestä versiosta. Mun täytyy tosiaan ruveta lukemaan sanomalehtiä vähän paremmin, aamupalapöydässä niitä selailen mutta en ikinä jaksa syventyä. En ole myöskään katsonut vielä pahemmin telkkaria, ois kiva kattoo uutisia. Sain muuten tietää, että kaupunginkirjastoissa sentään on kirjoja, eikä niissä tarvi etukäteen tietää mitä haluaa lukea... Hyvä homma.

Luentojen alkaminen jännittää... Tiistaina on eka, mut vasta 18-20. Ehkä kuolen jännitykseen sitä ennen. Sen pitäis olla käytännöllinen kirjoitetaan ainejärjestön lehteen-kurssi. Ei ehkä ihan Groteski-kamaa, mutta varmasti kivaa kuitenkin. Toivottavasti siellä ois muita vaihtareita... Ei tosin välttis oo, koska en päässyt Erasmuslaisena edes katsomaan koko kurssia netistä, mutta laitoksen kv-koordinaattori suositteli sitä silti mulle. Puuh... Toivon että ymmärrän jotain. Toivon että proffat ei puhuis baijeria, ja mitä ikinä ne puhuiskaan ne puhuis kuuluvasti ja edes vähän hochdeutschia, kun en osaa mitään murretta... Orientaatiokurssin viimeisellä tunnilla käytiin vähän läpi baijerilaisia lauseita ja ne oli kyllä aika karmeita. Livenä ja oikeessa kontekstissa ehkä just ja just ymmärrettäviä. On olemassa myös saksa-baijeri-sanakirja, ehkä mun pitäis hankkia sellainen...

Niin, orientaatiokurssi tosiaan loppui. Mitäs olenkaan siellä oppinut... No, pankkisanastoa käytiin läpi, mikä oli aika hyödyllistä - opin mm. että kaikista mahdollisista tileistä mun pitää avata Girokonto. Myös opiskeluun liittyvä sanasto ja lyhenteet oli hyviä. Käsiteltiin myös sitä, millaisia maileja proffille kirjoitetaan ("Hyvin kunnioitettu professori..."), ja vähän joitain kielioppijuttuja... Mun täytyy kerrata ainakin konjunktiivi, genetiivi ja ihania prepositioita. Oon niin huono prepositioissa, ja suvuissa... Ja no, aika monessa muussakin, mutta noissa ainakin. Joskus saksan puhuminen turhauttaa kun edistystä ei tunnu tapahtuvan. Joskus taas tuntuu että tää muuttuu vaan sujuvammaksi.

Museoiden yöstä: Jaksan yhä ihmetellä, kuinka tyylikkään tapahtuman saksalaiset pystyvät siitä järjestämään, ilman että se muuttuisi Suomen Taiteiden yöksi tai vastaavaksi. Myös Oktoberfestin järjestelyt oli niin sujuvat, että mietti miten tää voi olla mahdollista... Kuitenkin niin paljon kävijöitä, mutta suht toimiva systeemi. Eikä silloin alueelle maksanut mitään, toisin kuin luulin - siis Oktoberfestissa voi olla ihan ilmaiseksi jos ei halua juoda, syödä tai ostaa mitään. Siistiä. Käytiin siis tosiaan eilen kaiken kaikkiaan kuudessa Museoiden yön paikassa. Haus der Kunst oli tosi kiva, moderni paikka, Nationaltheater runsaudessaan vähän sekava ja ahdistava (ei jaksettu katsoa kuin eka kerros), Schack Galerie oli kiva, Theatermuseum pettymys, koska siellä oli iso näyttely joka käsitteli jotain saksalaista näyttelijätärtä joka ei musta ollut niin kiinnostava, Beer-und Oktoberfest-Museum oli ihan hauska, ja St Paul's-kirkon sisällä oleva valotaideteos oli hieno, rauhoittava ja meni samaan rytmiin klassisen kuoromusiikin kanssa (tuli muuten taas ikävä kuoroa...).

Jos en ole jo sanonut, täällä on muuten kylmä. Lämpötila laski viikossa 20 astetta. Parina päivänä yritti jotain lumisadettakin tulla, mutta ei se maassa pysynyt. Mitäs vielä? Kävin tänään lenkillä Englisher Gartenissa, kun sade vihdoinkin loppui. Oli kivaa.

Mutta nyt voisin yrittää taas olla sosiaalinen ja mennä puhumaan saksaa...

Nachtleben

Huoh. Heräsin 13.30 ja kello on nyt 16.28 ja kohta pitäis lähtee keskustaan museoiden yöhön. En usko että se vastaa Taiteiden yötä dokaamisessa ja sotkuisuudessa, mutta paljon massaa on kaupungilla liikkeellä... Ajattelin tänään siivoavani ja lenkkeileväni, mut eipä siitä nyt tullut mitään...

Tulin eilen kotiin joskus vähän ennen kuutta. Oli kahdet kotibileet; yhden tytön synttärit täällä asuntolassa, jossa innostuin jakamaan ihmisille Sisuja jotka ovat nyt mystisesti hävinneet jonnekin, kävin ihan hauskoja (ja kielitasolleni ymmärrettäviä) keskusteluja romanialaisten ja saksalaisten kanssa, ja innostuin glögin makuisesta boolista, toisin kuin kaikki muut ilmeisesti... Toiset kotibileet oli jonkun Erasmus-tyypin bileet Münchener Freiheitin ja Dietlindenstrassen välimaastossa, jonne en meinannut ensin edes löytää vaan käppäilin yksikseni puoliltaöin melko autioilla kaduilla ympäriinsä. Se ei kuitenkaan ollut sen pelottavampaa kuin öisessä Helsingissä kulkeminen. Sen Erasmus-tytön (muistaakseni ranskalainen, en ollut aikaisemmin nähnyt sitä) kaksioon (!) mut kutsui toinen turkulaisista saksan opiskelijoista ja siellä oli myös sen orientaatiokavereita Italiasta (yksi niistä puhuu meidän kanssa useimmiten suomea, koska se on ollut vaihdossa Paimiossa...!) , Puolasta ja Romaniasta joihin oon nyt sen kautta tutustunut ja yllättäen myös pari tyyppiä (ruotsalainen ja espanjalainen) mun orientaatioryhmästä. Heitettiin läppää ja klassikot katso sukkia ja katso merta olivat taas kerran ihmeen hauskoja juttuja sekä meidän suomalaisten että italialaisten mielestä. Opetettiin myös puolalaiselle suomalaisia kirosanoja ja juttelin sen kanssa mm. Varsovasta.

Suunnattiin sitten Ostbahnhofiin Kultfabrikille, joka on erikoinen baareille pyhitetty alue (Suomessa tollainen systeemi ei niin toimis... Ei sitten millään.), ja jonne olin niin kauan odottanut pääseväni, ja odottanut muutenkin Münchenin yöelämässä heilumista... Mentiin suht pieneen paikkaan, jonne ei maksanut mitään sisään, ja jossa soi ne samat iwannadancewithsomebodyletsgoletsgoletsgo-kakkendaalit kuin Suomessakin. Oli kuitenkin ihan hyvä meno ja oli hauska päästä pitkästä aikaa tanssimaan. Oltiin siellä johonkin puoli viiteen, koska täällä baarit ei sulkeudu neljältä kuten Suomessa, vaan ilmeisesti on auki niin kauan kuin on asiakkaita... Kivat työajat sitten baarimikoilla, ei tiedä koska pääsee kotiin. Toi systeemi ei vaan toimis Suomessa, ei sitten millään. Kukaan ei suostuis ikinä lähtemään ja tappeluja ois enemmän ja roskamääräkin varmaan järkky... Mutta eihän baarit nyt voi ikuisesti olla auki, täytyy niiden joskus sulkeutua? Ihmeellinen luottamus kännisten ihmisten arvostelukykyyn. Kyl ne sitten tajua kun pitää lähteä... Or maybe not. Kuitenkaan ei oltu siis hirveän paljon kauempaa kuin Suomessakaan oltais oltu. Kaipa siihen neljän systeemiin on vaan automaattisesti tottunut, ja sitä paitsi jalatkin alkoi huutaa hoosiannaa... Eikä se paikka nyt niin hirvittävän hyvä ollut kuitenkaan. Ens kerralla täytyy vähän kierrellä Kultfabrikin alueella ja katsoa, kuinka laaja se alue on ja mitä erilaisia baareja sieltä löytyykään.. Ehkä meen taas tänään museoiden yöstä sinne.

Muutamia kulttuurishokkeja

Seikkailin tuossa verkkopankissa ja mietin valitsinko nyt oikeat näkymät sinne; siinä saa siis itse valita ilmeisesti, mitä sivuja ja toimintoja haluaa nähdä. Jouduin käyttämään ekaa kertaa kunnolla sanakirjaa apuna kun luin pankin kirjeitä ja ohjeita... Ois sanakirjalle toki aikaisemminkin ollut käyttöä, mut en vaan jaksa kantaa sitä mukana, ja sitä on jotenkin vaivalloista selailla.

Kävin myös kirjaston nettihakusysteemin sivuilla... Liikaa toimintoja. Liikaa vaihtoehtoja. Puuh. Eilen opin orientaatiokurssilla, että saksalaisissa kirjastoissa - ainakaan noissa tiedekirjastoissa - ei ilmeisesti ole kirjoja valmiina hyllyssä, vaan ne pitää varata etukäteen ja sitten noutaa hyllystä kun ne tulee jostain. Siis missä piilossa ne kirjat sitten on...? Kirjasto ilman kirjoja. Outoa. Niin se näköjään menee. Näin eilen tuolla Staatsbibliothekissa ihania tosi tosi vanhoja kirjoja jostain 1400-1500-luvuilta, mm. Gutenbergin Raamatun. Niitä vaan halus hypistellä. Ne oli niin ihanan värikkäitä.

Lisää kulttuurishokeeraavia tilanteita: panttisysteemi Stammtischissa (ja tod.näk. myös tänään Mad Maxissa). Kun on juonut juomansa, se pitää viedä panttia vastaan takaisin, niin saa osan rahoista myös takas. Mutta eihän sitä ikinä muista että se pullo/lasi pitää heti viedä takaisin, vaan sen jättää jonnekin, ja yrittää mennä pelkkää panttipolettia vastaan baaritiskille takaisin, mutta eihän siitä sitten mitään tuu, eikä enää muista mihin jätti pullonsa. Turhauttavaa... Kun tätä yritin kritisoida asuntolan saksalaisille, ne ei ymmärtäneet vaan sanoi että se on ympäristönsuojelua. Tai no itseasiassa se oli unkarilainen joka niin sanoi, mut kuitenkin... Yritin selittää, että musta ois kätevämpää jos bileiden järjestäjät korjais bileiden jälkeen pullot ym. muun siivouksen ohessa, niin kuin meillä Suomessa opiskelijabileissäkin tehdään, mutta ilmeisesti se ei sitten vaan olisi niin kätevä systeemi. No jaa...

Mutta nämä positiiviset jutut pitäisi olla myös Suomessa:

1) Pöytäfutissysteemit ruokaloissa ym. hengailutiloissa. On vähän meluisia, mutta hauskoja. En kyllä ole pelannut pöytäfutista vielä kertaakaan.

2) Asiakaspalvelijoiden teitittely. Asiakkaiden teitittely ei riitä, vaan kaupan kassaa ym. virkailijoita pitäisi vastavuoroisesti teititellä, kuten täällä tehdään. Se edistäis mun mielestä asiakaspalvelijoiden ja palvelualojen kunnioittamista, ja ois tasapuolista. Oli muuten hassua, kun keskiviikkoiltana joku suurinpiirtein mun ikäinen jätkä sanoi mua Frauksi (täällä myös neidit kulkevat Frau-tittelillä, kukaan ei sano Fräulein enää... paitsi ehkä pikkutytöistä) ja teititteli, kun se halusi tietää meneekö U6-metro Freimanniin. Suomessa se ois niin outoa, mutta täällä mulle tuli siitä vaan hyvä mieli... Kotona on sitten taas totuttelemista töksäyttelypuhekulttuurin kanssa, saati sitten sen että naapurit ei moikkaa takas rappukäytävässä.

Fotos...

Nää menee käänteiskronologisessa järjestyksessä, koska en jaksanut skarpata:

Ylin kuva: oopperan väliajalla. Silja, Thea, Wojtek (puolalainen suomalaisten piirittämänä), meitsi ja Pauliina.

Toka kuva: Upea oopperatalo - oli kyllä siistiä päästä niin hienoon saliin, vaikka paikat oli mitä oli, enkä itse teoksen juonesta hirveästi tajunnut saksalaisista tekstityksistä huolimatta. Mutta laitoin aivot narikkaan ja keskityin nauttimiseen. Ihan toista tosiaan istua tuollaisessa vanhassa ja tyylikkäässä salissa kuin Helsingin oopperatalossa, vaikka on sekin jollain tavalla hieno...

Kolmas kuva: Neuschwanstein! Toi kuva ei ehkä tee oikeutta sille... Mutta oli se hieno satulinna!

Neljäs kuva: Leberkäseä panimossa. Näyttää pahemmalta kuin maistuu.

Vika kuva: Panimon jännin osuus eli kaljapulloja liukuhihnalla.

Plötzlich kam der Stress

Yritän kirjoittaa Facebook-viestiä laiskurimentorilleni... Kaikkien muiden mentorit (siis tuutorit) on olleet tosi avuliaita ja näyttäneet kirjastoja ym. mestoja ja antaneet kaikenlaisia lappuja. Ei mun vaan. Lähetin sille muistaakseni eilen mailia että nähdäänkö nyt vai eikö, ja viesti oli vähän siihen tyyliin et onks pakko, ja eikö sulla oo tarpeeks niitä infotilaisuuksia. Öö... Turhauttavaa. Kävi ilmi, että se ei edes opiskele viestintää...! Pitäisiköhän pyytää vielä toinen tuutor?

Tänään se vihdoinkin alkoi. Stressi. Okei, oon välillä stressannut saksan puhumista ja sitä oonko tarpeeks sosiaalinen, mutta nyt se toden teolla alkoi, kun mun pitikin yhtäkkiä ilmoittautua sosiologian seminaariin ja mietin onko mulla liikaa kursseja vai ei... Nyt mulla on nähtävästi kuusi kurssia. Se on lukukaudessa ok määrä, mutta kun ne kaikki yhtä lukuunottamatta alkaa samaan aikaan, se tuntuu hirveeltä työmäärältä. Stressaan saanko tarpeeksi oppareita, ja saanko noita hyväksiluettua... Mutta mitään hukkaan heitettyä aikaa tämä vuosi ei kuitenkaan ole, tuli ne 30 pistettä sitten kerättyä/mitään järkevää/hyväksiluettavaa suoritettua tai ei. Niin kuin hauska, mulle ja äidille porukkansa ravintolassa kanssa huulta heittävä brittimies sanoi: "Remember that you're living now one of the best times of your life." (Tai jotain sinne päin. Anyways, se melkein sai mut tolla lauseella itkemään...)

Huomenna on viimeinen orientaatiokerta. Sitten pitäiskin olla ihan valmis menemään luennoille... Kääk! Kuka mun kanssa syö? Kahvittelee? Hengailee tauoilla? Yliopistoliikunnassa? Ja ennen kaikkea kuinka työläitä ne kurssit oikeasti on ja tajuunko mä mistään mitään...? Jännittää, mutta ihan hyvässä mielessä. Ja miten mun aika riittää kaikkeen; opiskeluun, Erasmus-laiffiin, asuntola-laiffiin, joihinkin muihin juttuihin? Ja miten sopeudun Suomessa takaisin arkeen, kun täällä en varmaan ehdi oikeaa tylsää arkea elää ollenkaan, vaan kaikki on vaan niin uutta ja hienoa ja hektistä kaikki nämä viisi kuukautta?

Sain tänään saksalaisen numeroni toimimaan. Maksoin siis prepaidin vihdoinkin, eli ostin sellaisen Guthaben-kortin. Loppujen lopuksi ei ehkä ollut kätevää ostaa sitä liittymää Aldi-ruokakaupasta, koska en voi sitten muualla asioida prepaidin tiimoilta kuin siellä, mutta sama se... Odottelen saksalaista pankkikorttia vielä. Verkkopankkitunnuksia en saanut heti pankissa, vaan vasta tänään postitse. Pankista saamani käyttikset ja eka salasanani olivat ihan normipaperissa, eivät tod. missään kirjekuoressa, ja virkailijakin pystyi näkemään ne ja sanoi että mun kantsii vaihtaa salasana koska nyt hän pystyy näkemään sen, mutta en voi tehdä sitä kuin vasta parin päivän päästä kun saan verkkopankkitunnukset. Siis pankkivirkailija voi halutessaan tyhjentää mun tilin parissa päivässä ennen kuin verkkopankkitunnukset tulee... Ok?? :p Pankissa asioiminen oli muutenkin aika jostain. Luulin että Suomessa asiakaspalvelun taso on aika limboa, mutta nyt arvostan sitäkin saksalaiseen pankkiasiakaspalveluun verrattuna... Arvostan nyt myös Lyyra-korttia. Tosin en ehkä Lyyran nettisivuja edelleenkään.

Tänään hankin myös kirjasto-ja Mensa (opiskelijaruokala)-kortin. Ei siis enää tarvitse hankkia kuin yliopistoliikuntakortti ja varmaan kaupungin kirjastojen kirjastokortti, ja kortit ja paperit on nyt ainakin vähäksi aikaa siinä. Täällä tarvitsee koko ajan käteistä, ja kaikissa kaupoissa ja ravintoloissa ei kortit ees käykään. Yllättäen Mensassa taas ei käy käteinen vaan pelkkä Mensa-kortti. Outoa... Tänään Mensassa oli vihdoinkin jotain muutakin kuin ranskiksia. Mun kolesteroliarvot kyllä nousee ja varmaan painokin, jos en kohta ala lenkkeilemään Englisher Gartenissa... On tää saksalainen ruoka välillä sellaista.

En ole näköjään ihan pysynyt postaus päivässä-tahdissa. Mitäs tähän mennessä onkaan tapahtunut...

No, Erasmus-bileet oli aluksi pieni pettymys - siellä oli yksinkertaisesti liian paljon porukkaa tungettuna liian pieneen tilaan. Ja bileet oli melko ankeassa kellarissa, ja portsari hyssytteli pihalla olijoita... Ei siis oltu paikassa, jossa opiskelijat sais riehua rauhassa ilman että tarvii välittää naapureista. Ja nuo bileet on joka keskiviikko siellä. No, ehkä tällä viikolla siellä ei ole niin paljon porukkaa kuin ekalla kerralla... Toivottavasti. Poliisitkin kuulemma kävi niissä bileissä, ilmeisesti koska oli liian meluisaa, mutta onnistuin missaamaan ne totaalisesti... Ahtautta lukuunottamatta oli ihan ok tunnelma, tutustuin joihinkin tyyppeihin ja olin kuitenkin yhteen asti.

Torstaina orientaatiokurssin jälkeen oli retki Paulaner-panimoon, joka oli vähän laimee reissu... Saksalaisen oppaan puheesta ei saanut juuri mitään selvää, ja se kertoi kaikesta niin yksityiskohtaisesti. Ymmärsin, että jokin oli automatisch, ja oli kaikenlaisia koneita. Pari kertaa oltiin niin meluisassa huoneessa, että oli mahdotonta kuulla mitään, mutta kovasti opas yritti jotain selittää... Se oli vähän tahattoman koomista. Mutta lopuksi kaikki sai ilmaiset kaljat ja Leberkäset, eli maksajuustot, jolla ei mun mielestä ollut mitään tekemistä maksan eikä juuston kanssa, vaan se oli vähän kuin makkarapihviä. Mutta ihan hyvää kuitenkin, vaikka näytti vähän oudolta.

Perjantaina mulla piti olla kahdet bileet, mutta en sitten mennyt kumpaankaan. Asuntolassa piti olla tutustumisilta, mutta se peruttiin kun yhdellä tytöllä oli sikainfluenssa - tai ainakin sikainfluenssaepäily... Siis nyt voi unohtaa kaiken mitä sanoin viimeks saksalaisten sikainfluenssaan suhtautumisesta. Ei kukaan kuitenkaan hysteerinen ollut, mutta oli vaikea uskoa että nyt se sikainfluenssa sitten oikeasti tulee ja on olemassa, ja olihan se vähän jännää... Aiheesta pidettiin ihan lyhyt infotilaisuuskin. Jokaiseen kerrokseen jaettiin desinfiointisuihkeita ja naureskeltiin kämppisten kanssa, kun mietittiin mihin ihmiset on koskeneet ja suihkutettiin kaikki kahvat, telkkarin kaukosäädin ja jopa muovinen kastelukannu. Siitä ois pitänyt ottaa kuvia... Sikainfluenssa oli meitä kämppiksiä yhdistävä ja lähentävä tekijä, ja heitettiin vaan läppää siitä. Kun mietin menisinkö Studentenstadtiin Erasmus-bileisiin, naureskelin että mennään kaikki kerroksen asukkaat ja tartutetaan Schweingrippe vaihtariparkoihin. Loppujen lopuksi en kuitenkaan mennyt niihin bileisiin, vaan söin spagettia näiden saksalaisten kanssa. Jollain oli läppärillään leffoja, joten keksittiin katsoa Tim Burtonin Coraline-piirretty, joka oli tosi kiva - vähän syvällinen, yllättävä, pelottava ja hauska tyyliin Painajainen ennen joulua. Ajattelin vielä, että menisin leffan jälkeen niihin bileisiin, mutta olin todella väsynyt ja ollut koko viikon enemmän tai vähemmän flunssassa - en sentään sikaflunssassa toistaiseksi, mutta kuitenkin.

Lauantaina oli veto aika pois ja todella väsynyt olo, vaikka nukuin pitkään ja hyvin. Sain kuitenkin käytyä kaupassa ja ostettua vihdoin Prepaid-setin, jota pitäis nyt testata. Ostin kaikenlaista evästä Neuschwansteinin retkelle (joita en kuitenkaan siellä sitten pahemmin syönyt) ja kassahihnattomuus oli taas vähän kuumottavaa... Suomessa voi jäädä hetkeksi haaveilemaan, mutta täällä pitää olla niin tehokas ja hoitaa pakkaaminen heti, ennen kuin seuraava asiakas tulee ja jyrää sut alleen. Ja unohdan aina ottaa kärryn, kun en muista ettei korimahdollisuutta ole... No, ruokakaupassa asioiminen on kaikkialla yhtä hanurista. Illalla kävin sitten turkulaisen saksan opiskelijan kanssa leffassa katsomassa muun muassa naisten ympärileikkauksista kertovan Wüstenblume-leffan. Oltiin ihan kulttuurishokissa, kun tajuttiin että oltais voitu juoda leffassa kaljaa tai terävimpiäkin, siis ihan luvan kanssa dokata leffateatterissa... Tosin toi ei ollut ihan dokausleffa. Leffan jälkeen käytiin vielä pubissa parilla ja kirottiin muun muassa Erasmus-tapahtumien järjestäjien kädettömyyttä. Mutta pääasia, että tapahtumia kuitenkin on.

Sunnuntaina oltiin Erasmus-possen kanssa melko lailla koko päivä Neuschwansteinin (linna, johon muuan Walt Disney ihastui ja joka on aika lailla yksi yhteen Disney-studioiden linnalogon ja Disneylandin linnan kansa) reissulla. Itse linnassa kierros kesti vain puolisen tuntia, mikä oli aika harmi... Mutta ehti sitä kuitenkin vähän nähdä. Linnan sisällä ei saanut kuvata kuin ikkunasta ulos, enkä usko että olisin edes saanut otettua hirveän hyviä kuvia. Mutta ulkoa kyllä otin muutaman kivan kuvan siitä satulinnasta vuorten ja syksyisen maiseman keskellä. Oli se kyllä todella erikoinen, persoonallinen ja kaunis. Sisältä toisaalta ihanan värikäs, toisaalta vähän liian kitsch, huvittava, räikeä, ja gay... Disneympi kuin Disney. Mutta ei ainakaan tylsä, niin kuin joskus jotkut linnat saattavat olla. Siellä ois kyllä voinut viettää kauemminkin aikaa, mutta oli kuitenkin melko tiukka ohjelma.

Sunnuntai-illan, maanantaipäivän ja tämän aamun olen viettänyt laatuaikaa äidin kanssa. On ollut tosi kivaa, ollaan muun muassa hankittu mulle pankkitili (niin paljon enemmän papereiden pyörittelyä ja allekirjoittamista mitä Suomessa, taas vaihteeks...), selvitetty prepaidin toimintaa ja hankittu mulle myös se tärkein kortti eli... Orsayn kantiskortti. ;p Maanantai-illalla asuntolassa oli vihdoin tutustumisilta, ja oli tosi mukavaa. Leikittiin pari leikkiä, joissa olin enemmän tai vähemmän pihalla, ja kunkin talon kerros esitteli itsensä ja asukkaansa. Meidän kerroksen yks asukki oli kyhännyt runon, ja sit vaan esitettiin se... Eipä mun siihen tarvinnut paljoa osallistua tai panostaa, mikä sopi mulle. Sitten pistettiin listat kiertämään, että minkä ns. viran tai tehtävän täällä haluaa ottaa, mitä harrastusryhmää pitää ja milloin pitää iltahartauden. Olen tähän mennessä valinnut vain tuon viran, muita saa miettiä tän viikon. Mulle ehdotettiin tuohon harrastusryhmään (josta en tiedä kokoontuuko se vain kerran tai useammin, täytyy itse kutsua ihmisiä koolle), että voisin opettaa suomea muille. En ole tähän mennessä keksinyt muutakaan, joten ehkä pidän sitten sen jossain vaiheessa... Viraksi valitsin Reilun kaupan tuotteiden hankkimisen. Siinä oli joku toinenkin tyttö mun kanssa. En keksinyt muutakaan, enkä halunnut olla esim. taloudenhoitaja tai vastuussa varaston järjestämisestä tms... Tällä asuntolalla/yhteisöllä on myös oma lehti, mutta se ei ole ilmestynyt tyyliin viiteen vuoteen, eikä kukaan ole toistaiseksi kiinnostunut sen tekemisestä... Muuten voisin kirjoittaa siihen tai vaikka taittaa, mutta en halua olla täällä päätoimittaja enkä varsinkaan yrittää motivoida ihmisiä. Jos ää emmä osaa kirjoittaa -ihmisten motivointi oli vaikeaa Suomessa, se on 100 x vaikeampaa täällä auf Deutsch ja muutenkin.

Huomenna orientaatiokurssin jälkeen Erasmus-infotilaisuus ja oopperaan katsomaan jotain tsekkiläistä ja mitä luultavammin masentavaa sarjassamme kaikki tappaa toisensa/itsensä.

Bis später!