Plötzlich kam der Stress

Yritän kirjoittaa Facebook-viestiä laiskurimentorilleni... Kaikkien muiden mentorit (siis tuutorit) on olleet tosi avuliaita ja näyttäneet kirjastoja ym. mestoja ja antaneet kaikenlaisia lappuja. Ei mun vaan. Lähetin sille muistaakseni eilen mailia että nähdäänkö nyt vai eikö, ja viesti oli vähän siihen tyyliin et onks pakko, ja eikö sulla oo tarpeeks niitä infotilaisuuksia. Öö... Turhauttavaa. Kävi ilmi, että se ei edes opiskele viestintää...! Pitäisiköhän pyytää vielä toinen tuutor?

Tänään se vihdoinkin alkoi. Stressi. Okei, oon välillä stressannut saksan puhumista ja sitä oonko tarpeeks sosiaalinen, mutta nyt se toden teolla alkoi, kun mun pitikin yhtäkkiä ilmoittautua sosiologian seminaariin ja mietin onko mulla liikaa kursseja vai ei... Nyt mulla on nähtävästi kuusi kurssia. Se on lukukaudessa ok määrä, mutta kun ne kaikki yhtä lukuunottamatta alkaa samaan aikaan, se tuntuu hirveeltä työmäärältä. Stressaan saanko tarpeeksi oppareita, ja saanko noita hyväksiluettua... Mutta mitään hukkaan heitettyä aikaa tämä vuosi ei kuitenkaan ole, tuli ne 30 pistettä sitten kerättyä/mitään järkevää/hyväksiluettavaa suoritettua tai ei. Niin kuin hauska, mulle ja äidille porukkansa ravintolassa kanssa huulta heittävä brittimies sanoi: "Remember that you're living now one of the best times of your life." (Tai jotain sinne päin. Anyways, se melkein sai mut tolla lauseella itkemään...)

Huomenna on viimeinen orientaatiokerta. Sitten pitäiskin olla ihan valmis menemään luennoille... Kääk! Kuka mun kanssa syö? Kahvittelee? Hengailee tauoilla? Yliopistoliikunnassa? Ja ennen kaikkea kuinka työläitä ne kurssit oikeasti on ja tajuunko mä mistään mitään...? Jännittää, mutta ihan hyvässä mielessä. Ja miten mun aika riittää kaikkeen; opiskeluun, Erasmus-laiffiin, asuntola-laiffiin, joihinkin muihin juttuihin? Ja miten sopeudun Suomessa takaisin arkeen, kun täällä en varmaan ehdi oikeaa tylsää arkea elää ollenkaan, vaan kaikki on vaan niin uutta ja hienoa ja hektistä kaikki nämä viisi kuukautta?

Sain tänään saksalaisen numeroni toimimaan. Maksoin siis prepaidin vihdoinkin, eli ostin sellaisen Guthaben-kortin. Loppujen lopuksi ei ehkä ollut kätevää ostaa sitä liittymää Aldi-ruokakaupasta, koska en voi sitten muualla asioida prepaidin tiimoilta kuin siellä, mutta sama se... Odottelen saksalaista pankkikorttia vielä. Verkkopankkitunnuksia en saanut heti pankissa, vaan vasta tänään postitse. Pankista saamani käyttikset ja eka salasanani olivat ihan normipaperissa, eivät tod. missään kirjekuoressa, ja virkailijakin pystyi näkemään ne ja sanoi että mun kantsii vaihtaa salasana koska nyt hän pystyy näkemään sen, mutta en voi tehdä sitä kuin vasta parin päivän päästä kun saan verkkopankkitunnukset. Siis pankkivirkailija voi halutessaan tyhjentää mun tilin parissa päivässä ennen kuin verkkopankkitunnukset tulee... Ok?? :p Pankissa asioiminen oli muutenkin aika jostain. Luulin että Suomessa asiakaspalvelun taso on aika limboa, mutta nyt arvostan sitäkin saksalaiseen pankkiasiakaspalveluun verrattuna... Arvostan nyt myös Lyyra-korttia. Tosin en ehkä Lyyran nettisivuja edelleenkään.

Tänään hankin myös kirjasto-ja Mensa (opiskelijaruokala)-kortin. Ei siis enää tarvitse hankkia kuin yliopistoliikuntakortti ja varmaan kaupungin kirjastojen kirjastokortti, ja kortit ja paperit on nyt ainakin vähäksi aikaa siinä. Täällä tarvitsee koko ajan käteistä, ja kaikissa kaupoissa ja ravintoloissa ei kortit ees käykään. Yllättäen Mensassa taas ei käy käteinen vaan pelkkä Mensa-kortti. Outoa... Tänään Mensassa oli vihdoinkin jotain muutakin kuin ranskiksia. Mun kolesteroliarvot kyllä nousee ja varmaan painokin, jos en kohta ala lenkkeilemään Englisher Gartenissa... On tää saksalainen ruoka välillä sellaista.