Ällötys

Tänään on parempi päivä kuin eilen, olen jo päättänyt sen. Olen taas tolpillani. Eilinen kuume saattoi johtua siitä, etten vaan nuku täällä tarpeeksi; edes 8 tuntia ei riitä mulle, ehkä siksi kun on niin paljon tekemistä ja niin vähän rutiineja eikä unirytmiä. Oon siis aina vähän väsynyt. Mutta lähden kohta hajoilemaan Aldiin ja tunkemaan tyhjät ei-Aldi-pulloni johonkin epämääräiseen roskikseen, koska en mitenkään pysty muistamaan mistä olen ne ostanut... Kyllähän se vähän kirpaisee, mutta ihan sama. Ei tää ollutkaan niin kierrätyksen mallimaa kuin luulin... ei todellakaan.

Mua ällöttää kun syön herkkuja melkein joka päivä ja joudun keskittymään, että muistaisin syödä vihanneksia ja hedelmiä. Mensassa ja asuntolassa ruoan ohessa olevat salaatit on todellakin pelkkää salaattia; siis pelkkiä salaatinlehtiä. Tai sitä yhtä vihannesraastetta, eikä mitään sekoitusta. Eikä mulla ole aikaa yliopistoliikuntaan, kun se on vain iltaisin... Ehkä just yhtenä päivänä viikossa, mut eilen piti tulla kipeeksi. Ja kun en oo tehnyt täällä kuin pari säälittävää hölkkä-/kävelylenkkiä, tunnen itseni varsinaiseksi löllyräksi ja tämä liikkumattomuuskin saattaa vaikuttaa mun yleiseen vireystasoon. Ällöttävää.

Mua on ällöttänyt myöskin alusta asti tän huushollin siivousvälineiden taso, erityisesti pesusienen joka on musta nähnyt parhaat päivänsä, ja sit 10 ihmistä tiskaa sillä. Koskakohan noi astiakaapitkin on viimeksi pesty, mahtaakohan siellä olla paljon pölyä? Ja koska keittiön ja olkkarin lattiat on viimeksi luututtu? Löysin yks päivä kun oli mun roskien vientivuoro (tai niin ainakin luulin), lattian nurkasta purkan ja se oli musta ihan sikaällöä. Ehkä liioittelen, mutta kuitenkin... Täällä käy kyllä siivooja, ja se jättää kyllä vessan hyvään kuntoon, mut noista muista tiloista en tiedä. Kyllä se kuitenkin noi kuivausliinat vaihtaa, mikä on ihan positiivista. En edelleenkään ole ihan varma, minkä siivoaminen on kenenkin vastuulla. Kukin siivoaa omat jälkensä, mutta joskus tuntuu että kukaan ei oikein tee mitään; toisaalta pari kertaa joku on tiskannut munkin tiskini, mikä on toisaalta kivaa, toisaalta ärsyttävää. Ei tää mikään sikolätti sentään ole, mutta huomaan vaan toisinaan etten ole tottunut soluelämään. Olen pari kertaa ajatellut vapaaehtoisesti imuroida keittiön lattian, mutta en sitten ole saanut aikaiseksi, ja toisaalta mäkin voisin vaan ruveta käyttämään kenkiä kaikissa yleisissä tiloissa niin ois vähemmän ällöä, mut en osaa... Tänään aamullakin joku oli keittänyt kahvia, enkä tiennyt kenen se on, ja mietin pitäiskö mun koputtaa jokaisen huoneen ovelle ja kysyä saanko juoda kupin kahvia, mut sit en vaan jaksanut ja otin kupillisen, meni syteen tai saveen. Tällä kertaa en kuitenkaan juonut kaikkea.

Nicht wohl fühlen

Ajattelin tänään tutustuvani vihdoin paikallisen yliopistoliikunnan ihmeelliseen maailmaan ja meneväni ekoihin viestinnän bileisiin, jonne FB:n mukaan ois ollut tulossa n.200 ihmistä. Mutta kuinkas sitten kävikään... tulin kipeäksi. Niinpä niin. Kenelläkään ei ole kuumemittaria. Jos tää sotkee mun vkoloppusuunnitelmat, en jaksa. Jos tää on sikistä, en kestä. No, tän päiväinen modernisaatioluento oli päivän piristys, käsiteltiin Durkheimia ja se oli tosi mielenkiintoista ja jopa viittasin kerran. Huomenna toivottavasti uuteen nousuun...

Bileraporttia pukkaa

Huh, mikä viikonloppu. Intensiivistä, opettavaista, hauskaa, luovaa ja rankkaa block-seminaaria sisältäen ryhmätöitä ja esitelmiä auf Englisch - ja rankan työn lisäksi rankkoja hupeja. Olen erityisesti tällä viikolla tutustunut espanjalaiseen Christinaan, jolla on mun kanssa kolme samaa kurssia ja sen kautta taas uusiin vaihtareihin, ja ollaan käyty ulkona. Tosi hauska porukka, mutta kaikki puhuu mieluummin enkkua kuin saksaa, ja yleensä oon puhunut vaihtareiden kanssa vain saksaa, joten tänään olen taas ollut vähän kujalla kun enkku on jäänyt päälle... Tarttee skarpata ens kerral sen suhteen, vaikka mulla onkin kuulemma hassu suomalainen aksentti.

Viihdyn kyllä paremmin vaihtareiden kuin saksalaisten kämppisten kanssa, ei pelkästään siksi että vaihtareiden kanssa on helpompi puhua saksaa vaan myös siksi että vaihtarit vaikuttaa vähän sosiaalisemmilta ja menevämmiltä. Täällä ihmisillä on joskus vähän erilainen huumorintaju kuin mulla ja muutenkin... Siis saksalaiset osaa kyllä joskus olla suoraan sanottuna tylsiä. Mutta ois hauskaa mennä baariin näiden kämppisten kanssa joskus, ja nähdä millaisia ne on siellä. On täällä asuntolassakin ollut kahdet bileet, mutta ne on kuitenkin täällä samassa ympäristössä missä joka päivä ollaan ja vois olla vähän erilaista viettää iltaa ihan oikeessa baarissa niiden kanssa. Olen muuten huomannut, että puhun paljon parempaa saksaa kännissä kuin selvinpäin, tai jos ei muuta niin ainakin huolettomammin ja itsevarmemmin - mitä tästä opimme?

Perjantaina rankan seminaaripäivän jälkeen kävin kotona kääntymässä ja lähdin brittiläisen Selenan luo etkoille pelaamaan hauskaa juomapeliä. Olen nyt vähän kateellinen Olydorfissa asuville, kun ne asuu paikallisen Hoasin kämpissä ja niillä on naapureina muita vaihtareita, jossain on aina bileet ja huoneet on tosi kivoja, niissä on oma pieni vessa, muistaakseni suihku ja jonkin sortin keittokomerokin - siis ei mitään soluilua todellakaan, niin kuin luulin. Vessaan voi mennä vaikka alasti, ja jääkaapissa on vain omaa ruokaa, joka ei mystisesti katoa niin kuin mun kinkut. Huokaus... Tutustuin siellä myös tanskalaiseen Morteniin, jonka kanssa puhuttiin Roskildesta ja Mew'sta - niin siistiä!

Tytöt lähti hienompaan baariin ja mä menin Mortenin kanssa Erasmus-beach-bileisiin, jossa Olydiscoon oli roudattu kunnolla hiekkaa rantabiletunnelman luomiseksi. Suurin osa ihmisistä olikin siellä paljain jaloin, mutta eipä se muuten kovin biitsimäistä ollut. Ensin bileissä oli vähän laimeaa ja hukkasin tuttuni, bongasin tuttuja ranskalaisia mut ne keskittyi puhumaan tod.näk. ranskaa joidenkin tyyppien kanssa ja bilettäjä-tsekkiläisetkin lähti aikaisin. Loppujen lopuks löysin Mortenin ja kumppanit Kreikasta, Singaporesta, Islannista ja varmaan jostain muualtakin uudestaan, ja myöhemmin myös Cristinan joka onneksi piti huolta että lähdettiin puoli kolmelta ettei oltais niin kuolleita seuraavana aamuna seminaarissa. Kotimatkalla taksissa kuski antoi mulle oman henk.koht. kännykkänumeronsa; kun kysyin hölmistyneenä miksi, se ei sanonut mitään, mihin tivasin, että ai siksi että jos joskus tarvitsen taksia, ja sit se sanoi että no joo. Outoa.

Lauantaina kärsittiin darrasta seminaarissa kello 10-18, mutta lähdettiin tottakai taas ulos - tällä kertaa Atomic Caféen jossa oli tosi hauskaa, vaikka innostuinkin juhlimaan kuin stereotyyppinen suomalainen. Tutustuin taas uusiin ihmisiin, tunsin jonkinlaista sielunveljeyttä islantilaisten kanssa, yritin toivoa dj:ltä biisiä mutta se vaan huusi mulle jotain siihen sävyyn että pois mun reviiriltä, nolasin itseni Tanska-tietämättömyydelläni, tutustuin kalifornialaisiin olutkemiaopiskelijoihin jotka oli tosi huipputyyppejä ja opin, että vaikka ne onkin jostain niin siistin kuuloisesta paikasta kuin Kaliforniasta, ne on samanlaisia pulliaisia kuin me muutkin - ei ainakaan tanssi yhtään siistimmin mitä saksalaiset (tähän espanjalainen: "Germans can't dance! They don't move their hips!"). Aluksi vaan naureskelin niille jenkeille, että ei kai kukaan nyt voi opiskella oluen panemista - ketä kiinnostaa, se on vaan kaljaa, mitä opiskelemista siinä on - mutta sellainenkin ala siis tosiaan on olemassa. Kaipa se olut sitten on tosi jännä juttu kun siitä on tieteenalakin olemassa.

Olin kotona joskus seiskalta, ja aurinko oli jo noussut kun kävelin kotiin metrolta. Tänään en olekaan tehnyt mitään järkevää, mutta ei onneksi tarvitse, kun en enää aio koskea tuohon kammottavaan sosiologian readeriin.

Finlandisation

Oon tosi mielenkiintoisella sosiologian Modernisation and development of schooling -kurssilla, missä on opiskelijoita paitsi Saksasta, myös Kosovosta, Meksikosta, Turkista, Israelista, Kiinasta ja Venäjältä (ekalla tunnilla myös Jenkeistä). Tuolla kurssilla keskustellaan paljon ja tähän mennessä ollaan puhuttu modernisaation ja teollistumisen kehittymisestä. Ihmiset on aina jaettu kolmeen ryhmään: Israel, Meksiko ja Kiina (ns. developing countries), Venäjä ja Kosovo (Itä-Eurooppa) ja meitsi ja saksalaiset (Länsi-Eurooppa). Sitten aina ryhmissä keskustellaan ja lopussa ryhmät puretaan. Mun pitäis pitää enemmän meteliä mun ryhmässäni, koska olen ainoa ei-saksalainen. Viimeksi sanoin vaan että Suomen modernisaatio kehittyi samantapaisesti kuin Saksan mutta vaan paljon hitaammin. Tähän yks saksalainen sanoi, että eikös teidän maanne ollut kauan tosi köyhä mutta nyt se on maailman ykkösmaa/kärkisijoilla hyvinvointi-ja BKT-tilastoissa. Sit olin vaan et ai niin juu hehe. Kerrankin ois mahdollisuus kertoa Suomesta jotain muutakin kuin kliseitä ja ihmisiä kiinnostaisi, mutta mun vaan pitäisi enemmän käsittää kuinka ainutlaatuisesta maasta olen kotoisin.

Meninkin eilen illalla Wikipediaan (mitä tekisinkään ilman sitä?) palauttamaan muutamia Suomen historian käännekohtia mieleeni, jotta osaan kertoa niistä paremmin jos on tarvis. Ihmisillä on niin siistejä tarinoita tuolla kurssilla, erityisesti kosovolaisilla ja israelilaisella, ja meitsillä ei tunnu olevan mitään sanottavaa. Luin sitten mm. talvisota-artikkelia ja tunsin itseni vähän aikaa todella isänmaalliseksi, mistä en tiedä onko se hyvä vai huono asia... Kyllähän mä nuo perusjutut tiedän, mutta en muista sodan kaikkia vaiheita tai lukuja, ja nyt jos koskaan on hyvä tilaisuus vähän kerrata että mistä sitä oikein on kotoisin. Tosin talvisota ei suoranaisesti tuon kurssin modernisaatio-teemaan liity, mutta tulipa sekin nyt mieleen... Luin muitakin Wikipedian Suomi-sivuja ja joissain oli valittu vähän outoja artisteja edustamaan suomalaista musiikkimakua, esim. Jimi Tenor josta olen kyllä kuullut 100 kertaa mut en tiedä yhtään sen biisiä, ja muitakin outoja juttuja oltiin kirjoitettu... Jossain luki että koska Suomi oli niin agraarinen maa noin -50-luvulle asti, useilla suomalaisilla on kesämökki ja kaipuu luontoon. Totta vai ei, mutta ymmärsinpä taas enemmän ihmisten kesämökkihössötystä - ehkä tuossa on jotain perää...

Mutta tosiaan ihmeellinen isänmaallisuus ja ylpeys omasta kotimaasta ja sen erityisyydestä vaan valtasi mieleni, mikä ei ole ollenkaan tyypillistä mulle (Mitä seuraavaksi? Kiitos-huppari? Suomi-leijonakoru kaulaan?). Täällä aina välillä ajattelen käyttäytyväni tietyllä tavalla, koska olen suomalainen, mutta usein kun yllätän itseni ajattelemasta jotain tyyliin "olen hiljainen, koska olen suomalainen", yritän päästä siitä ajatuksesta eroon ja ajatella ennemmin että olen hiljainen, koska olen sen luonteinen eikä se liity mitenkään suomalaisuuteen; ei ole mitään homogeenista suomalaisten ryhmää johon haluaisin kuulua tai kokisin kuuluvani. Mutta totta kai suomalaisuus vaikuttaa mun identiteettiin ja on osa sitä, ja täällä olen huomannut sen selkeämmin kuin koskaan. Tajuan myös nyt etten usko että voisin asua vakituisesti ikinä missään muualla kuin Suomessa, ehkä vuoden jossain muualla mut that's it.

Opin muuten myös että saksalaiset keksivät termin suomettuminen... Hehee.

Tämän jälkeen menin YouTubeen kuuntelemaan suomalaista musiikkia; tällä kertaa jotain mitä en ikinä kuuntele ja jota pidän yleensä melko kurana. Siis suomiräppiä. Voitteko uskoa? Katsoin Fintelligensin Vaan sil on väliä -musiikkivideon, joka on kuvattu Helsingissä, ja useammat videon paikat on sellaisia joissa liikun tai ennen liikuin Hesassa melkein päivittäin tai joihin on muuten joku tunneside tai muisto; Herttoniemi, Kulosaari, Kaisaniemi, Hakaniemi... Olin ihan liikuttunut kun katsoin sen videon ja tuli totta kai hirvee koti-ikävä. Enkä edes tiennyt pitäväni Fintelligensista. Mutta se video täytyy joskus näyttää ulkkareille ketä Helsinki kiinnostaa että kattokaa, täs on mun huudit!

Mitä te kertoisitte tai olette kertoneet Suomesta, muutakin kuin sauna/salmiakki/sisu/Sibelius/joulupukki/Lappi/kossu-kliseitä?

Wieder sorgenfreie Erasmus-Leben?

Huh, tulin järkiini ja päätin feidata tieteellisen sosiologian. Vihdoin ja viimein. Kun tajusin, että mun on turha olla siellä kun hädin tuskin ymmärrän mistä puhutaan enkä pysty osallistumaan ryhmäkeskusteluihin koska en vaan tajua mistään mitään, tajusin myös että esitelmän pidosta - käytännössä tunnin vetämisestä - ei voi tulla mitään, eikä oo reilua mun parille että se saa yhtäkkiä tietää että joutuu vetämään koko setin erasmuslaisen kanssa. Enkä enää jaksa sitä että mun täytyy käyttää useampi päivä 20-50-sivuisen artikkelin lukemiseen. Rasittavinta on, että joskus ymmärrän joidenkin lauseiden kaikki sanat - mutta en ymmärrä mitä ne sanat ovat yhdessä. En siis ymmärrä minkä lauseen ne muodostaa. Enkä tiedä tarpeeksi sosiologian teorioista ollakseni tuolla... Tosin tuo kurssi on haastava natiiveillekin.

Joten sanoin opettajalle että en varmaan tule enää; en ois muuten tehnyt siitä numeroa mutta ajattelin että se sitten infoaa mun paria eteenpäin, että se saa tehdä sen esitelmän itse yksin. Mistä mulle, truu hikelle tuli tosi huono omatunto ja tunsin itseni hetken hirveeksi luuseriksi, koska kurssi sinänsä oli mielenkiintoinen, enkä muutenkaan ole jättänyt opiskeluaikanani kuin kaksi kurssia kesken (venäjän, koska oli muistaakseni 4 muutakin kurssia samaan aikaan ja se oli ihan mahdotonta, ja yhden saksan kurssin, koska se opettaja oli niin raivostuttava)... Mutta let's face it, en vaan pysty tähän ja sillä selvä. No, nyt on ainakin enemmän aikaa muille koulujutuille ja ennen kaikkea muulle elämälle.

Eihän Erasmus-vaihdossa nyt opiskelusta ole kyse?

Olin turkulaisten kanssa Mensassa ja Cadussa, ja tarkoituksena oli käydä välillä kotona syömässä ennen kuin Communichator alkaa, mutta en taida jaksaa käydä vain kääntymässä... Olisi kyllä kätevää jos asuisi edes vähän lähempänä keskustaa, vaikka nytkin asun vielä Innenraumin puolella. Haaveilen IKEA-käynnistä, mutta en saa aikaiseksi - ehkä ensi viikolla. Tosin sinnekin tarttis sitten ostaa erikseen matkalippu, kun se on mun matkakorttialueen ulkopuolella... Niin tykkään siitä että saksalaiset tekee kaikista asioista monimutkaisia. Joo-o.

Voishan tässä nyt vaikka lukea noita matskuja mitä just printtasin, ja keksiä teemoja radiokurssille ja tehdä muuta hyödyllistä... Mut en jaksa. Opiskelu on täällä aika paljon vaativampaa mitä Suomessa, muutenkin kun vaan kielen puolesta. Ainakin nuo seminaarit missä täytyy joka kerralle tehdä jotain... En ole tottunut siihen että kouluhommat vie niin paljon aikaa. Miksi silti Suomessa olin aina niin kiireinen?

Kannatti herätä

Päivä meni näissä merkeissä; tieteellisen sosiologian readeria lueskellessa ja teiniposeerauksia tehdessä. Kävin myös Aldissa tuskailemassa pullonpalautuksen kanssa, kun kaikkia mun sekalaisia, Mensasta, huoltsikalta, kiskoista, Pizza a la Universitásta ja Galeria Kaufhofista ostettuja pulloja ei voinutkaan palauttaa yhteen ja samaan paikkaan, kuten Suomessa. Nyt yritän keksiä mitä teen noille pulloille, jotka ei ollut Aldista. En halua heittää niitä poiskaan... Niin ja tietysti unohdin antaa kassalle itse pullonpalautuskuitin. Tyypillistä. No, annan sen sitten ensi kerralla...

Tämän päivän toinen takaisku oli myös bodystylingin peruuntuminen syysloman takia - jota ei siis ole yliopistoissa, vaan kouluissa. Siis miksi se sitten yliopistoliikuntaan vaikuttaa ja miksi netissä ei lukenut mitään...? Ihme scheissea.

Päivän kuitenkin pelasti mentorini tapaaminen. Näin siis vihdoin laiskuriksi tuomitsemani mentorin ja kannatti tavata, vaikka ajattelin että olen jo hoitanut kaikki hommat ja olen päässyt opiskelussa alkuun ja että mentoriin tutustuminen tässä vaiheessa voi olla vähän turhaa. Se oli tosi mukava tyyppi ja oli ollut viime vuonna vaihdossa Ruotsissa, ja sillä on joitain suomalaisia kavereita, jotka tosin ei oo Münchenissä. Ois kuitenkin ollut kiva kuulla muita syitä mun aikaisempaan ignooraamiseen kuin että se oli joskus syyskuussa Sveitsissä, mutta en jaksanut siitä kiukutella, kun se oli niin ystävällinen ja kuitenkin siinä tilanteessa vaikutti motivoituneelta ja avuliaalta vaihtarituutorilta... Ja kaikki asiat olen kuitenkin pystynyt aina itse tai sitten muiden vaihtareiden tai kämppisten avulla selvittämään, joten en ole kuitenkaan hirveästi mitään missannut vaikken aiemmin sitä mentoria nähnytkään. Kun se ei opiskele viestintää, se ei ois kuitenkaan pystynyt kaikkiin mun kysymyksiin vastaamaan. Jostain syystä kv-tyypit vaan laitto sille vaihtareita, jotka opiskelee eri juttuja kuin se ja se ei siihen pystynyt vaikuttamaan. Varmaan vielä nähdään joissain Erasmus-bileissä ainakin, ja se lupas kutsua mua joihinkin muihinkin opiskelijabileisiin. Kannatti siis nähdä se ja korjata huono ensivaikutelma - ja ennen kaikkea saada taas yksi saksalaiskontakti lisää.