Jep jep, Freimannissa taas ollaan, laukutkin jo purettu ja Kent soi. No place like home. Tämä huone on tod.näk. mun ainoa kämppäni about heinäkuun loppuun asti, joten kai voisin tätä kodiksi kutsuakin ja ruveta panostamaan pikkuhiljaa sisustukseen... Täällä oli niin siistiä ja pelkistettyä, kunnes aloin tunkea vaatevyöryäni kaappiin. Outoa olla taas täällä, ja vielä oudompaa on ettei näe taas ihania Suomen tyyppejä kahteen kuukauteen. Sitten tullaankin taas ehkä jopa kuudeksi viikoksi Suomeen, ellen kehitä muuta tekemistä maalis-huhtikuun lomalle... Ehkä voisin hankkia jopa töitä tuoksi ajaksi. Eksoottinen ajatus.
Tämä Saksan systeemi on vaan niin outo ja epäsynkassa kaiken muun kanssa. Onneksi päätin silti pidentää vaihtoa. Tai no, eihän tämä vielä satavarmaa ole, mutta kuitenkin... Kun lopulta sain tehtyä sen päätöksen, pidennyksen järjestäminen oli aika helppoa - tai ainakin tähän asti on ollut.Viisi kuukautta on vaan loppujen lopuksi liian lyhyt aika, joka tuntui loppuvan kuin seinään ja sitten kaikki jäisi kesken, en ehtisi tehdä ja nähdä kaikkea mitä haluaisin ja missaisin Münchenin kesän. Suomen kesä on toki aina Suomen kesä, mutta... Sitten olisin roikkunut Facebookissa ja seurannut kateellisena kuinka ihmiset jatkavat täällä elämäänsä sillä välin kun olisin ollut todennäköisesti työttömänä koko kesän. Ja nyt tosiaan vältyn aina yhtä stressaavalta kesätyöhakuprosessilta. Toivon mukaan. Haluan ottaa kaiken mahdollisen irti tästä Erasmus-ajasta, ja että tästä jäisi jotain muutakin käteen kuin pidennetty kaupunkiloma ja hyvänpäiväntuttuja. Ehkä tässä ajassa ehtisi tutustua paremmin saksalaisiinkin?
Olen nyt aika jäässä ja kujalla, mutta saksan puhuminen voisi tökkiä pahemminkin. Huomenna alkaa jo opiskelut, ns. läksyjäkin pitäisi lukea ja motivaatio on nolla. Mutta eteenpäin, sanoi mummo lumessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti