Neljä päivää paluuseen (onko tuo suomen kielen sana?). Toivoin joululomalta lunta ja pakkasta ja sitä sain, mutta nekin maistuvat jo puulta. Nauroin kreikkalaiselle ja italialaiselle, jotka kyselivät miten suomalaiset pukeutuvat -20 asteen keleillä, mutta nähtävästi en tiedä itsekään miten välttäisin jäätymisen - en ainakaan vuodenvaihteessa taksijonossa. Olin unohtanut myös vuosien tauon jälkeen kaiken luistelemisesta ja keskityin Rautatientorin jääpuistossa kentän keskellä seisomiseen sillä välin kun pikkupojat hortoilivat hokkareillaan meikäläistä kohti jarruttamatta ja mitään pelkäämättä. Kiersin ympyrää Hansakorttelissa ja muistin taas, miltä tuntuu Hesen kerroshampurilaisen leviäminen vaatteille. Yritin ottaa torkut Avatarissa, mutta epäonnistuin. Sain kuulla, ettei sillä ole väliä, mitä joulun ja uuden vuoden välillä syö, vaan mitä uuden vuoden ja joulun välillä syö - ehkä tämä vähän lohduttaa mua. Äsken luin loppuun yhden joululahjakirjani, Nuoren journalistin eloonjäämisoppaan, jonka halusin monta kertaa heittää seinään ja joka sai mut taas miettimään, miksi ihmeessä opiskelen näin stressaavaa ja epävarmaa alaa. Alemmuuskompleksi ja mikä musta tulee isona -kriisi iskivät, mutta ehkä saan niihin jonkin ratkaisun tänä vuonna, siitä voisi tehdä vaikka uuden vuoden lupauksen...
Odotan keskiviikkoista lähtöä, toisaalta rimakauhu iskee enkä yhtäkkiä haluaisikaan takaisin epämukavuusalueelle. Tutut ja turvalliset ympyrät pitäisi taas jättää kahdeksi kuukaudeksi. Kuitenkin mulla on todella ikävä Müncheniä ja jopa omaa huonettani. Ensi viikolla oon jo vuoden ekoissa Erasmus-bileissä ja pääsen hoilaamaan Wir feiern die ganze Nachtia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti