Uusi päivä valkeni taas ekumeenisessa kollegiumissa.

 

Tosi kiva lenkkeilymaasto ja silleen.

Aumeister... Enää 500 metriä... Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Jouduin sitten surkean urheilusuoritusyritykseni jälkeen vetämään tämmösiä naamariin: 

Fiilis oli välillä tällainen:

 

 Mun on muuten vielä pakko käydä tuossa kaupassa. Tai mikä paikka se lieneekään...

 

Mutta ei ole päivää, jota Pastabasta sekoilevine tarjoilijoineen, kaverit, loistava kukunjauhanta fb-chatissa, suklaa ja hyvä leffa ei pystyisi pelastamaan. Tällä kertaa kävin katsomassa Die Friseusen, joka oli yllättäen yksi parhaimmista saksalaisista leffoista mitä olen nähnyt - no okei, en ole nähnyt paljon saksalaisia leffoja, mutta tämä voitti Keinohrhasenin ja Zweiohrkükenin mennen tullen, ja niissä oli sentään Til Schweiger. Luulin että Friseuse sisältäisi lähinnä huonoa saksalaista (alapää)huumoria, mutta se olikin hyvin monipuolinen ja koskettava. Kunpa saisin tuon naisen energian, vahvuuden ja sitkeyden edes lainaan pariksi päiväksi. Eilen keskustelin muuten yhden saksalaisen tytön kanssa siitä, ovatko suomalaiset naiset emansipoituneempia kuin saksalaiset. Eilen olin vielä sitä mieltä, että saattavat ollakin, tuon leffan jälkeen en enää ole niin varma - mutta se tapahtuikin Berliinissä eikä täällä konservatiivisemmassa Münchenissä.