Mikä maa, mikä valuutta - Sveitsi

Bloggaamisen aloittaminen 8 minuuttia ennen puoltayötä on aina hyvä idea. Varsinkin kun huomenna on eka koulupäivä pitkään aikaan... Kuin tulisi kesälomalta takaisin, olen yhtä lailla pihalla. No, en kuitenkaan saisi unta kun kämppiksetkään ei nuku vielä... Mutta asiaan!

Saavuin Zürichiin viime torstai-iltana ja yövyin läheisessä Hedingenin kylässä sunnuntaihin asti. Perjantain vietin Zürichissä. Oppaana mulla oli äidin kaverin tytär, jonka näin viimeksi ollessani 13- tai 14-vuotias ja jota hädin tuskin tunnen. Meillä oli kuitenkin yllättävän paljon yhteistä, tulimme hyvin juttuun eikä juttelemista tai tekemistä tarvinnut keksimällä keksiä - ehkä tästä on kiittäminen myös Erasmuksen opettamaa sosiaalista go with the flow -asennetta. Lähinnä kävelimme kaduilla, puistossa ja järven rannalla, mutta sai siinä kuusi tuntia kulumaan kuin hujauksessa.

Blurraisin oman naamani jos osaisin, mutta menköön. Kuvat Münsterin tornista, taustalla toinen kirkko jonka kellotaulu on kuulemma Euroopan suurin, en käynyt tuota lähempää asiaa tarkistamassa.

Harrastin taas kampusturismia. Zürichin yliopiston aulassa oli tuollainen vaikuttava sänky, en kehdannut mennä koisimaan vaikka mieli teki.

Löydettiin jonkin puiston laidalta pieni kiinalainen puutarha. Eksoottinen ilmestys Zürichin ympäristössä. Piti maksaakin vähän sisään, mutta saavoitettu seestynyt olo oli sen väärti.

Lauantain vietin Baselissa. Jos Zürich oli eurooppalaisessa mittakaavassa pieni, Basel oli pikkiriikkinen ja jopa mäkään en onnistunut siellä kolme tuntia yksin toikkaroidessani eksymään. En katsonut karttaa kertaakaan. Se jos mikä on saavutus.

Hassuin suihkulähde ikinä, jänniä vekottimia jotka liikkuivat kummallisesti.

Bisnesaluetta, hieno sininen talo rautatieaseman lähellä ja random-puuhevonen. Basel oli niin sympaattinen! Nykyään tarkastelen uusia kaupunkeja Erasmus-lasien läpi, siis miettien millaista siellä olisi olla vaihtari. Tuolla todellakin voisi kävellä tai painella Velolla menemään joka paikkaan, niin kampukselle, kavereille, kotiin kuin baariinkin.

Kiipesin taas Münsterin torniin. Tällä kertaa kierreportaat ja ennen kaikkea ylätasanne olivat todella kapeita, muita turisteja ei pystynyt ylhäällä ohittamaan vaan piti mennä peräkanaa tai odottaa muita. Vähän jännitti. Tuli siis suoraan sanottuna äitiä ikävä. Tai kaveria jonka kanssa voisi olla että iik, apua apua apua, älä katso alas, älä katso alas. Hieman outoa, koska eihän tuo torni ollut edes kovin korkea. Ehkä kapeus ja hissittömyys tekivät tehtävänsä, tai sitten ylhäältä tuleva tuuli ja matkan varrella olevat avonaiset pienet ikkunat olivat liian kuumottavia...

Tunsin itseni varsinaiseksi Veikka Gustafssoniksi tämän suorituksen jälkeen. Sad but true.

Lällekönig oli tällainen patsas ja ravintola, joku keskeinen juttu ilmeisesti. Luin sen tarinan opaskirjasta varmaan 100 x eikä sittenkään jäänyt päähän.

 Kova haastaja Münchenin Rathausille.

Illalla kokeilin uusia asioita ja menin tyttöjen kanssa katsomaan käsipallopeliä. Vähän erilaista kuin koululiikunnasta muistin, mutta hauskaa, ennemmin sitä katson kuin futista telkkarista.

Sunnuntai eli viimeinen Sveitsi-päivä meni Luzernissa. Ensin kavuttiin vuorelle. Tai siis juna kapusi suurimmaksi osin... Gott sei Dank!

 

Lopulta 1800 metrin korkeudessa. Tuolta näkee kuulemma kirkkaammalla säällä melkein Müncheniin.

 Mitä tähän nyt voi sanoa? Mielettömän kaunista.

Luzernilaiset eivät tajua kuinka onnekkaita ovat kun saavat elää arkeaan tällaisissa postikorttimaisemissa. Muuttaisin tuonne vaikka heti, jos siis voittaisin lotossa. Tuli todettua että Sveitsi on kuin onkin kallis maa. Ja sveitsinsaksa muuten ihan mahdotonta, kuin tanskan ja ranskan sekoitusta, ja danken sijaan sanotaan merci. Ja juusto taivaallista. Tobleronen sentään sain skipattua, mutta kitsch-linkkari tuli mukaan. Miten niin pienessä maassa voikin olla niin paljon kaikkea, kieliä, kulttuureja, erilaisia maailmoja? Tuon reissun piti hieman lieventää hiipinyttä koti-ikävää - München-ikävää siis - mutta ei, Sveitsi ja Saksa nyt ovat ihan eri asioita eikä niistä voi puhua edes samassa lauseessa. Sain nyt kuitenkin hieman saksaa taas puhuttua, kun Cardiffissa olin jättänyt suosiolla väliin taas vaihteeksi laiskuuttani kolme saksan puhumismahdollisuutta.

Jos asuisin Luzernissa, kävisin joka päivä katsomassa tätä lähteen juurella sijaitsevaa suunnatonta leijonaa kalliossa (olipa muuten hassu lause, huomaa että kello on 1.51). Kuva ei tee oikeutta sille, koska patterit vetivät taas viimeisiään. Patsas symboloi muiden sodissa kuolleita sveitsiläisiä. En kävisi tuijottamassa sitä niinkään symboliikan takia vaan siksi että se oli niin rauhoittava, hypnoottinen ja valkoinen. Piilossa kaikesta ja kaikelta. Tosin turistiryhmät sen ympärillä olivat kaikkea muuta kuin rauhoittavia.

Mikä maa, mikä valuutta - Wales

Otsikko kuvaa mun parin viikon reissuja paremmin kuin mikään muu. Missä mä oon? Eikö Sveitsissäkään ole euroja? Kuinka kujalla sitä voi ollakaan... Aloitetaan Cardiffista.

Wales muistutti mua vähän Lontoon reissuista, Brightonin kielikurssista, enemmän Englanti-Wales-Irlanti-Skotlanti -reilistä ja ennen kaikkea siitä, kuinka paljon tykkäänkään Yhdistyneestä Kuningaskunnasta. Taidan edelleenkin olla jossain määrin Britti-fani - ne ihmiset, mentaliteetti, historia, huumori, musiikki... Pienet 23 asti auki olevat ruokakaupat. Siiderin olemassaolo. Kortilla maksumahdollisuus. Cardiff oli Müncheniä huomattavasti nuorekkaampi, rennompi ja rockimpi. Mutta brittiläinen ruoka, sää, kädetön kierrätyssysteemi ja liikenne eivät ole mua varten. Mietin kuinka helppoa olisikaan olla Erasmus Cardiffissa; ymmärtäisi 99 % kielestä, kivan pieni keskusta ja melkein kaikkialle voisi kävellä, kaverit asuisivat lähellä - mutta olisin todennäköisesti jäänyt auton alle heti ekana päivänä, niin vaikeaa tien ylittäminen joskus oli, kun ei muistanut kumpaan suuntaan pitikään katsoa.

Vietin Cardiffissa viikon tämän serkkuni kanssa. Emme olekaan ennen viettäneet niin paljon aikaa yhdessä, ja tuli todistettua että veri on vettä sakeampaa - mahtireissu siis.

Mä niin tykkään noista brittikirkkojen abbey-tyylistä.

Tyydyin tsekkaamaan Cardiff Castlen vaan ulkopuolelta, kun näin sen jo neljä vuotta sitten.

Muistin reilireissulta myös Bunt Parkin, vaikken kyllä erityisemmin tätä koskea vaan köyhän miehen Stonehengen, josta en tainnut ottaa tällä reissulla kuvia... Ja allaolevan karmean ja suunnattoman Millenium Stadiumin tottakai.

Pääsin ihan viralliselle Erasmus-reissulle Bathiin ja tuli käytyä samalla Englannin puolella. Bathin päänähtävyys oli mikäs muu kuin roomalainen kylpylä.

Bath Abbey oli kanssa kiva.

Näihin maisemiin Jane Austen sijoitti monet sankarittarensa. Bathissa olisi ollut myös Jane Austen Centre, mutta ei sitten käyty siellä, ehkä sitten ensi kerralla.

Rugby oli kova juttu myös Walesin puolella.

Strongbow nyt on aina kova juttu, varsinkin tuon kokoisessa pullossa.

Pääsiäissunnuntai oli paras vuosiin. Kansainvälinen pääsiäispäivällinen Botswana-Puola-Ranska-Belgia-Saksa-Suomi -kokoonpanolla, jossa kaikki toivat jotain syötävää, enimmäkseen suklaata. Meidän panostus oli Fazerin sininen ja pääsiäisrakeet, mutta kaupaksi kävivät. Päivällisen jälkeen käytiin vielä puistossa kävelemässä, kun aurinkokin paistoi. Muuten Walesissa olikin enimmäkseen kylmää ja tietysti sateista. Tuli mieleen reili ja kyltti hostellihuoneessa: "Do not open the window, it rains a lot in Wales", jolle silloin hellepäivänä naurettiin. Mutta kyllä, nyt se ainakin piti paikkaansa.

Pääsiäistunnelma nousi kattoon viimeistään näiden kulinarististen nautintojen jälkeen.

Wales on joissain asioissa todella erilainen kuin muu Englanti, esimerkiksi kaksikielisyydessä. Kymrin kieli näytti jännältä LOTR-kieleltä ja sitä näki jopa enemmän kuin ruotsia suomessa, vaikkei sitä juuri taideta puhua, mutta paikallisten on pakko opetella sitä koulussa.

Cardiff Baylla ja Barry Islandilla, josta mulla ei ole kuvia kun kamerani patteri rupesi lopen uupuneeksi, tajusin yhtäkkiä kuinka ikävä mulla on ollut merta! Münchnenissä on toki Isar-joki, mutta ei se ole sama asia... Kesällä täytyy kyllä päästä taas purjehtimaan. Olisi muuten kiva opetella joskus oikeasti purjehtiminen, että osaisi tehdä muutakin kuin kiristää purjetta ja kääntää peräsintä ja merikartta tai tuulensuunta sanoisivat jotain. Laitetaan mappiin utopistiset ikuisuusprojektit.

En osaa sanoa kumpi on hienompi, Cardiffin yliopisto vai LMU, mutta noilla on ainakin paremmat oheiskrääsät ja La Roux tulossa keikalle opiskelijabileisiin.

Oli jännää olla kärpäsenä katossa paikallisessa Erasmus-elämässä. Niin monet asiat olivat samanlaisia; ajoittaiset kommunikaatiovaikeudet, joukko-inbox -viestit Facebookissa ja että aina löytyy syy bilettää. Tunsin siis päällimmäisin puolin olevani kuin kala vedessä, vaikka maa oli eri ja vaihtarit olivat vähän eri maista kuin Saksassa. Cardiffin Erasmusten bileet vaan kuulostivat hieman MESA-meininkiä fiinimmältä. Mäkin haluan tanssiaiset tai jotkut juhlat, missä voi keimailla pikkumustassa ja korkokengissä, vaahtobileet tai ylipäänsä enemmän teemabileitä. Stammtischissa on ollut jotain teemabileyritystä, mutta eihän kukaan koskaan niihin pukeudu, ja kansallinen Fasching-karnevaali nyt oli asia erikseen. Cardiffilaiset vaihtarikollegani myös harrastavat salsaa ja pojatkin on siitä ihan liekeissä; "nähdään sitten salsatunnilla" - mitä ihmettä? Yliopistossa harrastustoiminta pyörii erillisten kerhojen ympärillä ja tarjonta on todennäköisesti monipuolisempaa ja parempaa kuin Münchenin Hochschulsport, ja urheiluun liittymättömiä kerhojakin löytyy. Suurin osa vaihtareista ei asunut yliopiston opiskelijakämpissä, vaan yksityisellä muutaman kämppiksen kanssa pienessä rivareissa, jotka oli kaikki niin söpöjä ja sympaattisia (siis viittaan tällä kämppiin, en vaihtareihin). Menossa oli mukana myös yllättävän paljon vanhempia P.h.D. -tyyppejä, siis väitöskirjaansa tekevää porukkaa, joihin en ole pahemmin Münchenissä törmännyt. Tuli siis saatua taas muutama uusi naamakirja-kaveri eli verkostoiduttua puolivahingossa. Mitä ihmettä teimmekään ennen FB:ta? Vaihtarielämä ilman sitä olisi ainakin hieman haastavaa, sad but true.

Musiikki pelasti minut urheilulta - vai miten se menikään?

Rakas nettipäiväkirja, tällä hetkellä mulla on kaksi ongelmaa:

Ongelma 1.

Innokkaana uuden sporttisen elämäni aloittamisesta (kuinkakohan monta kertaa se on jo aloitettu?) päätin eilen paitsi varata ja maksaa perus-Hochschulsport-maksun, myös ruveta joka tiistai käymään spinningissä 17-18. Spinning alkaa vasta kahden viikon päästä, mutta olen jo ihan täpinöissäni, vaikka poljen siellä takarivissä aina pää punaisena, katson kelloa viiden minuutin välein ja jossain vaiheessa tulee paha olo - mutta kun tunti on loppu, tietää jos ei ainakaan ylittäneensä itseään niin käyneensä jossain fysiikkansa äärirajoilla. (Tosin meikäläisen rapakunto nyt käy melko helposti äärirajoilla muutenkin... ) Nyt mulla on siis ihan oikea harrastus täällä, olen ruvennut kaipaamaan hieman jotain säännöllisyyttä Erasmusteluun. Mutta... sain sitten myöhemmin kuulla, että kaksi vaihtarikaveriani ovat pyrkimässä yliopiston kuoroon, joka on tiistaisin mun spinningin kanssa päällekkäin. Mulla on ollut hirveä ikävä kuoroa, laulamista ja hyvää porukkahenkeä, mutten halunnut käydä yksin koelauluissa ja muutenkin koelaulut ovat aina niin traumaattisia, kuin osallistuisi Idolsiin vasten tahtoaan, joten hylkäsin kuoroidean jo syksyllä ja ajattelin käydä vaan katsomassa jotain kuorokeikkaa oppimis- ja fiilistelymielessä. Tuossa kuorossa koelaulut eivät kuitenkaan ilmeisesti olisi edes pahat; ensin treenataan muun kuoron kanssa jotain biisiä ja sitten oma stemma pitää laulaa uudestaan yksin. Tosin en tiedä olisiko mulla ollut mitään mahdollisuuksia tässä maassa, jossa klassinen musiikki ja kuorolaulu on ehkä hieman eri sfäärissä kuin Suomessa, ja olisin ollut ihan masentunut jos en olisi nöyryyttävän koelaulukokemuksen jälkeen päässyt sinne... Mutta siellä olisi ollut valmiiksi tuttuja, ja olisi ollut taas mahdollisuus tutustua saksalaisiin. No, raahaan sitten kesällä timmin spinning-kroppani katsomaan vaihtarikavereideni keikkaa, teen kyltin jossa lukee espanjankielisiä rivouksia, heiluttelen sitä yleisössä eturivissä ja katson mitä tapahtuu.

Ongelma 2.

Valitsin kurssit Sommersemesteriin noin kaksi kuukautta sitten, ja ajattelin saavani ne 99 % varmuudella, olinhan ajoissa liikkeellä, vaikka kaikki oli tuossa vaiheessa vielä suht epävarmaa. Suunnittelin täydellisen aikataulun, jota olen varmaan jo ylistänyt täällä - siis ei  kahdeksan aamuja, 18-20 -iltoja, viikonlopun blokkiseminaareja ja vapaa perjantai. Se siitä sitten, kun tänään laitoksemme kv-koordinaattori ilmoitti että kolme toivekurssiani on ylibuukattu. Miten tämä voi olla mahdollista, jos olin ennen saksalaisiakin katsonut kurssit? Keitä ja mitä tässä nyt priorisoidaan? Koulu alkaa siis ensi viikolla, ja tässä pitäisi tehdä ihan uusi aikataulu ja keksiä uusia kursseja aika nopeasti. Vaihtoehtoja toki on, jotkut jopa kiinnostavan kuuloisia, mutten vieläkään tule pääsemään iltaopiskelusta eroon ja perjantaivapaasta luopuminen ärsyttää. Ilmeisesti mulla vapautuu tiistai - mitä järkeä siinä nyt on? Kuka näitä kursseja oikein suunnittelee tuolla laitoksella, tykkäävätkö saksalaiset oikeasti opiskella iltaisin ja viikonloppuisin? Mua kiinnostaisi todella paljon esimerkiksi tutkivan journalismin kurssi, joka on vaan muutaman kerran, mutta siihen menisi kaksi lauantaita ja samalla kaksi potentiaalista reissuviikonloppua. Muutenkin aikaa on niin vähän ja tämä Semester on niin lyhyt, etten haluaisi uhrata yhtään viikonloppua opiskeluun - tai pakkohan sitä on loppupäässä jotain lukea ja kirjoittaa viikonloppuisin, mutten halua istua luokassa lauantaina kivankaan kurssin takia kun voisin olla jossain Münchenin ulkopuolella turreilemassa. Turhauttavaa.

Parasta juuri nyt

 Matte suosittelee:

Kirja:

Push, kirjoittanut Sapphire: Tähän perustuu Precious-leffa, jota en ole valitettavasti vieläkään nähnyt. Todella hyvä ja rankka, mutta hauskakin. Kuin räppiä. I ain't sayin' nuffin.

Leffat:

Up in the Air: Yllättävän hyvä ja koskettava leffa. George Clooney oli taas vaihteeksi ylicool. Matkakuume nousi, ja alkutekstien biisi oli niin hyvä että tiesi ettei tää vaan voi olla huono leffa.

Edith Piaf: Nieleskelin kyyneleitä heti alkumetreillä kun Hymne l'amour alkoi soimaan instrumentaalina soittorasiaversiona. Marion Cotillard oli uskomaton. Ja päätin että Marlene Dietrich on übercool, mun Marilynini tai Audreyni, ja mun täytyy hommata sen juliste jostain ja laittaa seinälle. En tosin halua Marlenen kulmakarvoja enkä pidä Sininen enkeli -drinkistä...

I love you, Phillip Morris: Ewan McGregorin ja Jim Carreyn rakkaustarina, jossa absurdeinta on että se perustuu tositapahtumiin. Ja Jim Carrey korkokengissä - need I say more?

 Remember me: Siis tajusin vihdoinkin tän Robert Pattinson -jutun. Sehän on oikeasti hyvä näyttelijä! Miksei se sitten Twilightissa oli sitä? Paras leffa jonka olen nähnyt pitkään aikaan, herätti hirveästi ajatuksia ja veti hiljaiseksi, todella elämänmakuinen jos niin voi sanoa. Henkilöt oli aitoja ja niihin pystyi samaistumaan, ne ajelehti päämäärättömästi opiskelijaelämässään kuin meikäläinenkin.

 Musiikki:

 Tää biisi. 

En varmaan saisi myöntää pitäväni tästä, mutta tykkään kuitenkin. Taisi soida Walesissa, oli parhautta kun siellä soi välillä baarissa drum'n'bass -ja garage-tyylisiä biisejä iänikuisen Lady Gagan välissä. Mutta olen viime aikoina kuunnellut myös Metallicaa... Ihan oikeesti!

Matte ei suosittele:

Kirjat:

Liisa ihmemaassa: Ei ollut oikeastaan huono, muttei hyväkään. Must-read, mutta enpä tiedä mitä siitä ajatella. Jos muistaisin enemmän Freudin opetuksista tai osaisin tulkita surrealistista kirjallisuutta, olisi varmaan saanut paremmat kicksit tästä. Tai sitten en vaan jaksanut keskittyä Zürich-München -junassa. Englanti oli kyllä hyvää.

Blind side - Elämä pelissä: Siis hohhoijaa. Halusin lähteä salista kesken kaiken, vierustoverini taas itkeskeli lopussa. Ihan uskomatonta kuraa, tylsää, Sandra Bullock kannattelee koko leffan mutta oliks tää oikeesti Oscarin arvoinen suoritus? Vai tuliko Oscar vaan täydellisestä blondiksi muuntautumisesta?

The Bounty Hunter: Tiesin kyllä että tää on aika huono leffa, muttei ollut muutakaan tekemistä ja maksoi vaan 5,50. Gerald Butler ei ollutkaan läheskään niin hottis kuin P.S. Rakastan sinua -leffassa, johtuu varmaan skottiaksentin häivyttämisestä, tai siitä ettei se laulanut Long tall Sallya. Olisi kuitenkin voinut olla huonompikin pätkä ja aivot tuli jätettyä tehokkaasti narikkaan.

En jaksa blogata Wales-Sveitsi -turneestani just nyt, menee muuten koko yö - bloggaamisessa menee yllättävän paljon aikaa ja kuviakin on yli 500 - mutta halusin kirjoitella kuitenkin jotain, blogikoukussa kun olen.

Tänään...

... ängin putkikassini täyteen melko turhaa tavaraa
... masennuin lenkillä sporttisista vastaantulijoista
... halusin katsoa Yle Areenasta Päivät kuin unta -sarjaa ja kuolata Aku Hirviniemeä (?) alias Marja Tyrniä, valitettavasti se ei vaan näkynyt Suomen ulkopuolella
... joten katsoin sitten kolme jaksoa Perho tuli taloon -ohjelmaa - wtf??? Miksi? Perho oli yllättävän siedettävä, mutten ymmärtänyt koko ohjelman pointtia.
... sain mailia valtsikasta, etten päässyt kv-tuutoriksi, mikä on ihan hanurista, joskaan ei yllättävää. No, roikun vaihtaribileissä ensi syksynä muuten vaan ja yritän käydä saksalaisesta (ei ikinä tällä aksentilla).

... ihmettelin Marienplatzilla futisääliöiden vaihtumista Jesus liebt dich -tyyppeihin
... kävin Starbucksissa kaksi (!) kertaa, alan taas tykätä siitä paikasta ihan liikaa vaikka vuosi sitten se sai mussa aikaan samanlaisia inhon väristyksiä kuin Mäkkäri, Burger King ja KFC. Onneks kohta pääsee Pret-a-Mangeriin. Oon muuten vieläkin vähän katkera hispaanoille, jotka eivät Prahassa halunneet mennä T.G.I. Friday'siin, koska se oli niistä liian kallis. Okei, onhan se kallis mutta... free refill! Shrimp pasta! No jaa...
... ostin Walesin ja Sveitsin hosteille laimeat tuliaiset. Kaikki München-krääsät oli joko liian mauttomia tai tylsiä, ei ollut paljon vaihtoehtoja. Kun mä lähden täältä varmaan vaan rohmuan kaikkea sitä krääsää lähtöahdistuksissani aina "laulavasta" pullonavaajasta lähtien. Sitä odotellessa.
... kävin Olydorfissa brittitytön muuttokaljoilla kuuntelemassa juttuja ihmisistä, joita en tunne ja tilanteista, joissa en ole ollut paikalla. Oli silti ihan kivaa, jotain sosiaalista kontaktia tänään sentään; tuntuu että kaikki on vielä jossain poissa, kun pääsiäinen on tulossa ja asuntolassakin on niin hiljaista.

Huomenna Cardiffiin! Olen innoissani. Ei väsytä, mutta pakko yrittää nukkumista.