Ajasta ja opiskelusta

Eilen kävelin samaa matkaa koulusta kotiin kämppikseni kanssa, ja se avautui mulle kiireisestä edellisviikostaan; kuinka se oli ollut joka ilta jossain teatterissa lähinnä opintojen takia (se on siis teatteritieteen opiskelija) ja käynyt kotona vaan kääntymässä, mutta nyt sillä on vihdoinkin koti-ilta edessä ja aikaa itselle. Satoi ja päätä särki, joten en jaksanut kommentoida kuin yksitavuisilla sanoilla, vaikka mieli teki sanoa että tervetuloa mun elämään, tuollaista hulabaloota mun arkeni on ollut 7 kuukautta. Olen joka ilta menossa jonnekin enkä oikein tiedä mihin aika kuluu. Viime viikolla oli pubivisaa, futista ja Berliiniä, tällä viikolla on ollut teekkareiden Stammtischia, Students Mondayta, leffaa 2 x kun liput kerran maksavat sen 5-6 €, Erasmuksen Stammtischia... Mutta en valita. Nyt on taas sellainen draivi päällä etten pysty viettämään yhtään koti-iltaa omassa hurmaavassa seurassani. Ehkä viikon, parin päästä saan taas burn outin sosiaalisista tapahtumista ja jään kotiin pitämään Täykkäri -putken.

Miten muuten nykyajan parikymppisillä opiskelevilla ja/tai työssäkäyvillä naisilla on aikaa pitää muotiblogeja? Yhden postauksen kirjoittaminen kestää yllättävän kauan (tai sitten vika on vaan mussa). Mutta entä sitten päivän asu -kuvien ottaminen, poseeraaminen, kuvien valikoiminen ja photoshoppaaminen? Miten kellään on ylipäätään aikaa (ja rahaa) shoppailuun niin paljon, kun pitää lisäksi opiskella, käydä töissä ja pitää ihmissuhteet koossa? Eikö kaikilla olekaan kalenteri tukossa pelkän arjen pyörittämisen kanssa?

Luulin muuten, että ainokainen sosiologian kurssini tällä lukukaudella olisi huomattavasti edellislukukauden kandin pituinen essee -settiä helpompi, onhan se vaan 3 opintopisteen luentokurssi. Mitä vielä - joka kerralle täytyy lukea 20-30 sivua sosiologian klassikkoteoreetikoiden lätinää auf Deutsch, natürlich. Tosin se lätinä on ihan mielenkiintoista, mutta jälleen kerran vaikeaa, joskus jopa saksalaiselle - ja siis siihen menee todella paljon aikaa. Naureskelin viimeksi vierustoverini hikkeilylle, kun se nauhoitti luentoa johonkin diginauhuriinsa, mutta ehkä mäkin voisin koittaa samaa. Jos tentissä pitää kirjoittaa esseitä, en ehkä selviä. Tosin kurssilla on niin paljon porukkaa että monivalinta on odotettavissa. Arvon Dr.Professorhan ei ole ilmoittanut vielä tentin suoritustavasta, eihän se ole täällä tapana...

Olin tänään ekaa kertaa tähän sosiologian luentoon liittyvässä vapaaehtoisessa lukupiirissä, joka teettää lisätöitä, muun muassa iloisen 2 h pituisen Habermas (!)-referaatin (onneksi ei yksin), mutta uskon että kannatti ottaa se lukupiiri kuitenkin. Ihailin taas kerran saksalaisten keskustelu -ja argumentointitaitoja, joista olen täällä kirjoittanut aikaisemminkin. Olisipa mullakin noin paljon sanottavaa ja noin hienoja mielipiteitä. Toki aina mahtuu joukkoon joku hikke tai ärsyttävä aina äänessä oleva pätijä, mutta täällä useammat ihmiset ovat aktiivisia ja oikeasti fiksuja. En ole vielä kertaakaan ajatellut kenestäkään, mitä tuokin vatipää tekee yliopistossa ja miten se on tänne päässyt, toisin kuin joskus Helsingissä. Okei, ehkä ajattelen muutamasta hulivili-vaihtarista niin, mutta Erasmukset ovat asia erikseen...

Oikein inspiroiduin sosiologian teorioista ja teeseistä ja pysyin enimmäkseen kärryillä, toisin kuin viime lukukautena katastrofaalisessa Wissenschaftsoziologiessa jossa Kommilitoneni olisivat ihan yhtä hyvin voineet puhua swahilia ja kaikki meni multa ihan ohi. Pari kertaa tänään olin jopa kehittämässä jotain sanottavaa, siis pyytämässä puheenvuoroa (tai siis ajattelin puheenvuoron pyytämistä) varmaan ensimmäistä kertaa sitten lukion (jos Kielikeskuksen tunteja ei lasketa), mutta suomi ei tunnu kääntyvän päässäni saksaksi tarpeeksi nopeasti että ennättäisin mukaan keskusteluun...

Vähän mua jännittää mun ekat saksankieliset referaatit lähinnä sen takia, mitä opettaja ja opiskelijat tulevat multa esitelmän jälkeen kysymään. Siis täällä joku jopa saattaa kysyä jotain "Onko kysyttävää"-kohdassa ja siitä saattaa kehittyä kunnon keskustelu, ja auta armias jos en ymmärrä kysymystä tai mistä puhutaan ja joudun luokan edessä sanomaan viisi kertaa että sori, mä en vieläkään tajunnut mitä sä sanoit, mä en vieläkään tajua ja kaikki muut, jopa muut vaihtarit tajuaa. En oikein tiedä miten sellaisen jumitustilanteen yli pystyy sitten pääsemään, ehkä opettaja seivaa. Aion kyllä aloittaa referaatin niin kuin yksi puolalainen opetti: "Ich bin Erasmus, so ich bitte ein Bisschen Toleranz". Ei anteeksi että olen olemassa -tyyliin, vaan puolivitsillä ihan vain itseäni rentouttaakseni. Sitten mun ei tarvitse stressata siitä että Kommilitonet miettii koko show'n ajan mitä tuo ignorant dumb foreigner tuolla änkyttää. Tosin miksi ne sellaista miettisivät? Useimmat tapaamani saksalaiset suhtautuvat Erasmuksiin ihan positiivisesti (salaa varmasti kadehtien meidän arkirutiinitonta rappioelämää), varsinkin jos sattuu puhumaan saksaa. Ja skandinaavit nyt ovat ilmeisesti aina kovassa huudossa.

Impulsive Menschen kennen keine Grenzen

Koska en osaa mennä aikaisin nukkumaan, halusin jakaa tämän mestariteoksen kanssanne. Ah, saksalainen bilemusiikki, täähän on melkein Cheekin tasoa mutta tietyssä olotilassa toimii. Linkittäisin videon suoraan tähän jos en olisi niin kädetön ihminen. Ahdistaa muuten taas kaikki asiat jotka pitää tehdä huomenna, voihan maanantai.

Going down the Potsdamer singing Checkpoint Charlie blues

Kävin tosiaan pääkaupungissa viikonloppuna, vihdoin ja viimein. Mieleen jäivät currywurstit (katso kuudes kuva), Dönerit, Mesan pre partyt Zoologischer Gartenissa, Potsdamin Weinfest-fiasko ja muutama Berliinin nähtävyyskin. Olen muuten aika mauttomuuden huippu I love NY-paidassani Brandenburg Torilla, mutta väliäkö hällä... Berliini oli suurkaupunkimainen, likainen, epämääräinen, sekava, jännä, cool, boheemi ja katu-uskottava. Tykkäsin, mutta oon silti ennemmin Erasmus Münchenissä, sori kaikki Berliini-fanit sekä rikkaan ja ylimielisen Baijerin vihaajat. Nyt on takki tyhjä pitkän bussimatkan jälkeen ja koulumotivaatio miinuksen puolella. Lauantaina iski uskomaton vappu- ja maailman paras vappuseura -ikävä. Luulin etten ole vappuihmisiä, mutta sisäinen haalaripelleörveltäjäni kaipasi lakkia, Ullista ja skumppaa kuin toimivaa Yle Areenaa itsenäisyyspäivänä. Berliinissä oli kuulemma jotain perinteisen väkivaltaista miekkariakin vappupäivän kunniaksi, onneksi onnistuin missaamaan sen.

Jenkkikämppikseni ansiosta tämä biisi soi nyt mun päässä.

Sosiologian modernisaatiokurssin proffa muuten arvosteli mun kandin pituisen esseeni vihdoin:

"I just red and evaluated your term paper. It is not too bad, it is informational and readable. But the theoretical and empirical part are not integrated enough. There are many parts which are done by copy&paste without citation marks ("") and this is a bit near to plagiarism. Your own English could be sometimes more correct. After all it is 2,3 according to the German scale from 1 (very good) to 6 (bad). The overall grade for the course is then 2,0."
  
Et silleen. Mitä muutakaan tähän voi enää sanoa kuin lol. It is not too bad.
 

Soon feeling Berlin

Ja loistoviikko sen kun jatkuu!

Huomenna oon täällä.

Vihdoinkin Berliiniin! Paras olla hyvä reissu ja ennen kaikkea kaupungin kaiken sen hypetyksen arvoinen. Olen kyllä jo päättänyt, että se on.

Tukkakin on tosi hyvin, voisi kyllä olla ehkä radikaalimpi. Kerään vielä rohkeutta hiustatuointiin. Siis johonkin tällaiseen, ei kyllä välttämättä noin isoon. Toisaalta tuo ei ole välttämättä ihan mun tyyliä, todennäköisesti se näyttäisi tosi juntilta tai muuten vaan kummalliselta mun päässä. Mutta ehkä jonain päivänä...

Tukkaa, turismia, potkupalloa

Eilen oli hyvä päivä.

Tulin siihen tulokseen, että tälle moppitukalle voisi nyt taas kesän kynnyksellä tehdä jotain. Päätin ottaa riskin ja suunnata kohti 11 euron tukanleikkuuta, josta olen saanut hieman ristiriitaista palautetta. Parturireissut ovat ilmeisesti tässä kaupungissa - tai sitten koko Saksassa - enemmän tai vähemmän riskaabeleja, joko parturit eivät leikkaa oikein mitään tai sitten liikaa ja pilaavat useimmiten ainakin miesten hiukset. Leikkausoperaation jälkeen tukka pitää kuulemma useimmiten kuivata itse, muotoiluista on turha haaveilla. Mutta olin kuitenkin menossa halpisparturiin ja keskustelemassa tästä kuumottavasta päätöksestäni yhden suomalaisen vaihtarin kanssa, kun täysin tuntematon tyttö juoksi peräämme ja sanoi jotain tyyliin "Hei, sori mun oli pakko pysäyttää teidät kun kuulin että puhuitte suomea, mäkin oon suomalainen" ja kävi ilmi, että tämä suomalainen tyttö sattui olemaan paitsi pian valmistunut kampaaja, myös etsimässä lyhyttukkaisia hiusmalleja huomiseen näyttöönsä. Siis loistava säkä! Mulle ei ikinä tapahdu tuollaisia asioita. Saan siis tänään 15 eurolla ihan minkälaisen kampauksen haluan eikä tarvi jännittää mahdollisia kielimuureja kampaajan tuolissa. Siinä tuolissa täytyy sitten vaan istua kaksi tuntia, mutta enköhän mä saa sen ajan jotenkin kulumaan. Tämä todella pelasti mun päivän!

Koska tiistait ovat mulle vorlesungsfrei-päiviä ja keskiviikkonakin seminaari on vasta kello 18, olen ajatellut hyödyntää nämä päivät harrastamalla turismia ja parantamalla kaupunkituntemustani. Siis vähän orientoitumalla ja tutustumassa ydinkeskustan ulkopuolisiin paikkoihin. Eilen kävelin Isartorin ympäristössä (en loppujen lopuksi kovin kaukana keskustasta).

Olin aina ihmetellyt, mikä tuo kaunis keltainen rakennus on ja sehän oli se kuuluisa vanha uimahalli Volksbad. Nimimerkillä asununut Münchenissä puoli vuotta... Olen käynyt Isartorilla vain originaaliversioita näyttävässä leffateatterissa ja Deutsches Museumissa. Tänä kesänä täytyy ehdottomasti tulla Isarin varrelle grillaamaan tai ottamaan aurinkoa, näin jo porukkaa bikineissä. Vielä viideltä oli ihanan lämmintä ja vain kävelin ja söin jätskiä. Tällaisina päivinä tykkään tästä kaupungista ihan mielettömästi.

Kävin myös Alppimuseossa, jonka edessä tämä patsas nökötti. Opin muun muassa, että juutalaisilla on erityinen suhde Alppeihin ja että Alpit löydettiin turistikohteena vasta 1900-luvun alussa enlightment-suuntauksen myötä (älkää kysykö mitä se tarkoittaa). Kunpa olisi enemmän aikaa reissata myös Alpeilla, muttei taida onnistua tällä visiitillä. Onneksi näin Sveitsissä sentään Luzernin Rigi-vuoren, se vähän lohduttaa.

Pyörähdin viime viikolla myös pienessä muinaisen Egyptin taiteen museossa. Jep jep, sisäinen egyptinörttini nosti (rumaa?) päätään kun näin taas vanhat tutut Isiksen, Osiriksen, Anubiksen, Horuksen ja mitä näitä nyt on. Tuli ikävä Tähtiporttia ja Sinuhea. Harmi vaan, että museo oli melko tylsä, tai sitten en vaan jaksanut keskittyä joka ikisen selostuksen lukemiseen. Hieman hävetti, että katsoin museon niin nopeasti, en ikinä tiedä millainen etenemistahti museossa on korrektia - toisaalta mitä väliä sillä nyt on?

Mutta eiliseen palatakseni, raahauduin tosiaan Cafe Munichiin katsomaan hieman rikkinäistä telkkaria muutaman muun vaihtarin kanssa. Tajusin, ettei futis ole tässä se juttu, ettei ole tarkoituskaan tuijottaa matsia hartaasti ja hiirenhiljaa, vaan sosialisoida muiden kanssa. Sain jopa esittää tyhmiä kysymyksiä, kuten kuka pelaa ketäkin vastaan (FC Bayern - Lyon, olivat viime viikolla täällä), miksi nuo nyt taas pelaavat vastakkain ja miksi tuollainen keltainen lippu liehuu. Hyvä että edes tiesin, mikä on Champions League, mutta osasin sentään erottaa joukkueiden pelipaidat toisistaan (Bayernilla valkoiset ja Lyonilla siniset, hyvä minä). Oli oikeasti siis yllättävän hauskaa. Kun Bayern voitti, ihmettelin miksi pubi tyhjeni silmänräpäyksessä, mutta bileet siirtyivätkin ulos kadulle. Ihmiset tööttäilivät autoistaan ja hurraava väkijoukko pysäytti liikenteen. En ole ikinä nähnyt moista, aika eksoottista. Puolalainen kysyi, eikö Suomessa ole tällaista aina kun Suomi voittaa jonkin tärkeän lätkämatsin - ei todellakaan, Suomessa on tällaista kun voitetaan koko MM ja hopea on häpeä. Tai näin mä olen ainakin käsittänyt?

En saanut kansanjuhlasta tämän parempia kuvia. Voin vain kuvitella kuinka megalomaanista meininki on Espanjassa tai Italiassa, kun voitto tulee futiksesta kotiin. Miten kaikista maailman asioista jalkapallo voikin yhdistää ihmisiä ja aiheuttaa tuollaista vilpitöntä, harmitonta, viatonta ja lapsenmielistä iloa takakireimmässä sakemannissakin? Tänään on ilmeisesti Barca-Milan -matsi, tässähän alkaa penkkiurheilun kiihkein vastustajakin hieman lämmetä. Mitä seuraavaksi, vapaaehtoista formuloiden katsomista?

Humppaa, Nürnbergia ja aurinkoa

Olenko ainoa Erasmus, jota ei kiinnosta jalkapallo yhtään? Tänään olisi ilmeisesti joku tärkeä matsi, jota "kaikki" menee katsomaan jonnekin pubiin. Ei yhtään kiinnosta istua tylsistyneenä nurkassa tai esittää tyhmiä kysymyksiä, saati sitten kuunnella sitä huutoa. Saan muutenkin nähdä ja kuulla futisfaneja ihan tarpeeksi U6-metrossani aina kun Allianz Arenalla on jotain. En todellakaan ymmärrä futista, mutta kyllä mä sitä livenä voisin käydä katsomassa, ehkä mulle sitten avautuis mitä hienoa on pallon perässä juoksemisessa... Miksi kiekon perässä luistelu kolahtaa mulle paljon paremmin?

Mutta nyt kertaus viikonloppuun:

Ette ikinä arvaa millä festeillä tuli taas oltua.

Ah, miten esteettinen kuva. Suomen snägäreissä on lihiksen, munkin ja porilaisen välissä langosin kokoinen markkinarako.

Näin vihdoin Miss Bavarian lähietäisyydeltä. Jos ois Photoshop, olisin vaalentanut kuvan... Juurella teinigoottiemopunkkareita, joita näkyy katukuvassa yllättävän vähän, kuten muutenkin ns. erilaisia nuoria tai persoonallisen näköisiä ihmisiä.

Nyt päästiin perjantain ytimeen. Tiesin, että Eläkeläiset on suosittu bändi Saksassa ja kaiken maailman kaljafestivaalien jälkeen ymmärsin, miksi. Mutten ymmärtänyt, millaista on meno Eläkeläisten keikoilla.

Ensin mentiin iloisesti mahdollisimman eteen. Virhe! Kun humppakomppi lähti käyntiin, alkoi välittömästi hirveä pogoaminen, töniminen ja juokseminen. Eloonjäämisvaistot voittivat ja menimme suosiolla taaemmas. Törmäsimme yllättävän vähän suomalaisiin, suurin osa Humppa ist für alle da-, Humppa für alles- ja Suomi-leijona (!) -t-paita -jengistä oli saksalaisia. Mahtoivatko ne oikeasti tajuta Humppaa taikka kuole -biisin sanoja? Mahtoiko niitä edes kiinnostaa? Humppa- ja Eläkeläiset-huudot vaan raikuivat. Joku bändin jäsenistäkin innostui stage daivaamaan. Yritimme virittäytyä surrealistiseen tunnelmaan lattialta löytyneen korkkaamattoman jekkupullon avulla, ei nyt ihan tuottanut tuloksia, mutta Jukolan humpan kuuleminen pelasti iltani.

Lauantaina mentiin Nürnbergiin lähinnä vaan solubileisiin. Hauskaa vaihtelua olla vaan kotibileissä ja skipata baari. Teemana oli kansallisuudet, sitä en tiennyt ettei nimenomaan saanut pukeutua omaksi maakseen, mutta tulipa läksärilahjalleni eli Suomi-paidalle käyttöä. Sosiaalisia saksalaisia ja hyviä random-keskusteluja (myös saksaksi). Sunnuntaina oli järkyttävän kuuma ja paloinkin vähän.

Mutta nyt taidan luovuttaa ja suunnata kisakatsomoon, wiederschauen!

Sekava briiffaus viime viikoista

 Tajunnanvirtaa, bare with me.

Bilekuntoni on osoittanut viime aikoina huolestuttavia hiipumisen merkkejä. Ehkä pää täynnä räkää vaikuttaa asiaan? Ei vaan pysty juhlimaan viisi päivää viikossa - tyydytään siis neljään. Heh, olen niin mielikuvitukseton nykyään, kai sitä voisi keksiä muutakin tekemistä illoille kun käydä kaiken maailman semesterin aloittajaisbileissä...

 Kuva kaiken maailman semesterin aloittajaisbileistä. Siis ekasta Stammtischista.

Täällä käynnistyi viime viikonloppuna myös Frühlingsfest, joka kestää 2.5. asti ja jota mainostetaan Oktoberfestin pikkusiskona. Sitä se tosiaan on, sama idea, mutta vähemmän kaljatelttoja ja porukkaa eikä dirdnl-lederhosen-ihmisiä näy katukuvassa Wiesnin ulkopuolella. Koska Oktoberfest meni multa vähän ohi ja Starkbierfestin aikana olin Suomessa, olen nyt ottanut takaisin ja käynyt noissa Festeissä jo kahdesti. Ja ennen kaikkea mulla on nyt ikioma dirdnl! Ennen tosiaan vihasin niitä, mutta tulin siihen tulokseen että kadun jos en osta tuota sikakallista mekkoa, jota en tule kauhean montaa kertaa elämässäni käyttämään. Nyt haluaisin pitää dirndliä koko ajan, se on niin kiva! No ei ehkä koko ajan, mutta niin paljon kuin mahdollista. Kaipa tuon voi jollekin sitseille laittaa?

Perjantaina kaljateltassa oli jengiäkin. Schlagerbändi yllätti soittamalla muun muassa ACDC:ta ja Rammsteinia. Bändin tauoilla teltan meteli oli aivan järkyttävä.

Eilisiltana, siis keskiviikkona, kaljateltat olivat melko tyhjiä ja suureksi järkytykseksemme paikka meni kiinni ennen yhtätoista. Ehkä hyvä niin, ei ainakaan tullut tuhlattua kaikkia varojaan 7,90 euron tuoppeihin.Tämä nyt on paras kokovartalokuva joka mulla on dirdnlistä. Oltiin Minnan kanssa melkein samiksii. Eiks olekin hieno? En vaan saa tarpeekseni tuosta mekosta, uskomatonta mutta totta. Ja kerrankin naisten vessakäynti on helpompaa kuin nahkahousumiehillä! Dirdnlin laittaminen eiliseen Stammtischiin oli muuten huonoin idea ikinä. Ihme kyllä mekolle ei ole vielä käynyt mitään, ei ole edes kaljaa kaatunut päälle. Koputetaan puuta.

Sain tosiaan nuhan välittömästi kun palasin takaisin Müncheniin. Asiaa ei auta, että imuri on lähtenyt taas kävelemään ja on ollut pelkästään siivoojan omaisuutta jo toista viikkoa. En tajua, eikö kukaan muu kämppikseni haluaisi imuroida edes kerran viikossa vai olenko vain neuroottinen? Suorastaan haaveilen imuroimisesta nyt, että oikein pääsisin imuroimaan, uskon jopa että parin minuutin imuroiminen pelastaisi viikkoni ja tekisi mut onnelliseksi. Olen tainnut seota lopullisesti?

Koulu on lähtenyt mukavasti käyntiin. Sosiologisten teorioiden luento oli oikeasti mielenkiintoinen ja Dr.Prof. sai satapäisen kuulijakuntansa vauvaa lukuunottamatta hiljenemään ja kierteli yleisössä kuin jossain yliopistoon sijoittuvassa leffassa. Luentosarjaan kuuluu vapaaehtoisena opiskelijoiden järjestämät lukupiirit/tutoriumit, johon ajattelin osallistua paitsi oppimisen, myös sosiologian opiskelijoiden tutustumisen takia. Aikakauslehtien markkinointiviestintää oli eilen ja sekin vaikutti ihan ok:lta, jokaisen täytyy pitää 15 minuutin esitelmä jossa on max. 10 powerpointia. Saksaksi, muttei liian paha kuitenkaan. Harmi vaan että olin taas hidas ja sain viimeisen aiheen kun piti ruveta viittomaan kuka haluaa pitää esitelmän mistäkin.

En kyllä tykkää mun lukkarin aikatauluista yhtään. Viikonloppuseminaari venähti kolmen viikonlopun pituiseksi juuri kun olin jo ilmoittautunut siihen ja nyt se uhkaa Rock im Park-suunnitelmiani, johon mulla on ollut lippu jo ajat sitten. Siis eivätkö saksalaiset tee edes viikonloppusuunnitelmia kesälukukaudeksi? En rupea myymään festarilippuani tämän takia, toivon että voin jotenkin neuvotella asian proffan kanssa, mutta vähän hirvittää. Tosin olen näillä näkymin telttailemassa Rock im Parkissa kahdestaan yhden italiaanon kanssa, kun jengiä ei olla saatu vielä koottua kasaan... Missä kaikki festarieläimet ovat? Tässä tulee ikävä mun suomalaisia festarieläinkavereita. No, onhan tässä vielä aikaa... Katsoin muuten taas Roskilden festarikattausta. Siellä on Prince! Prince ei ole ikinä missään! En kestä. En ikinä pääse Roskildeen ja olen jo haudannut suunnitelmat ainakin tämän vuoden reissusta, mutta saahan sitä vielä haaveilla... Freimannissakin muuten tapahtuisi kuukauden päästä jotain järisyttävää - itse Prodigy tulee vanhaan teollisuushalliin kunnon ysärityyliin. Liput 89 €. Et silleen... Tää on taas niin tätä. Kerrankin mun kodin lähellä tapahtuisi jotain ja vielä Prodigy kaikista bändeistä! Ehkä yritän konserttipäivänä mennä paikan päälle, jos joku myisi lippujaan. Tai yrittää livahtaa sinne jostain sivuovesta. Huokaus.

Olen viime aikoina myös:

... osallistunut pub-visailuun team Esnoufin kanssa. Tultiin ehkä kahdeksanniksi ja muistin väärin, missä Skandinaviassa on korkein veroprosentti (oikea vastaus: Tanska).

... käynyt polkuveneilemässä Olympiaparkin järvessä tai mikä lätäkkö se nyt onkaan... Tultiin siihen tulokseen Minnan kanssa puistokävelyllä, että jos ei nyt mennä auton muotoiseen polkuveneeseen, ei sitäkään kuitenkaan tule ikinä tehtyä. Siis mentiin. Maksoi 6 €. Kääk. Kuva on siis oikeasti otettu polkuveneestä. Uskokaa pois!

... käynyt piknikillä Englischer Gartenissa. Oli kivaa, porukka oli oikeasti kokannut ja leiponut safkaa, toisin kuin me laiskat suomalaiset. Tunnin päästä alkoi kuitenkin sataa, joten vetäydyttiin sisätiloihin leikkimään sitä leikkiä, jossa pitää teipata julkkiksen nimi otsaan ja kysellä muilta vihjeitä, mikä julkkis on. Miksi sitä leikkiä sanotaankaan?

Toivon, että saan tänään ostettua polkupyörän. 20 minuutin kävelymatka steissille alkaa näin puolen vuoden jälkeen tökkiä pahasti ja bussejakin menee vain kahdesti tunnissa. Haluan ennen kaikkea säästää aikaa enkä varata melkein tuntia matkoihin, vaikka pyöräilisinkin loppupeleissä vain metrolle ja takaisin.