Back to Fineland

Viikko Suomessa takana ja Erasmus tuntuu jo kaukaiselta unelta. Ikävöin jo saksan kieltä, kun päässä pyörii saksankielisiä sanoja. Joskus mietin miten jonkin asian voisi sanoa saksaksi, mutta eipä ole ketään kenelle saksaa puhua. Huomasin olevani jälleen kerran lahjakas eksymisessä, sillä olen ihan pallo hukassa sekä Helsingissä että Turussa - miten Münchenin kartta ja kadut tuntuivat niin selkeiltä? Ulkona on niin vähän ihmisiä, 20 € menee ruokakaupassa tuosta vaan eikä kukaan pidä mulle ovea auki, sano hallo tai entschuldigung. On kuitenkin hyvä taas olla kotona ja vaihtaa carpe diem -elämä hieman suunnitelmallisempaan tyyliin. Kunpa saisin vaan kesälukukauden arvosanat pian, niin voisin aloittaa kädenväännön kurssien hyväksilukemisessa... Jotkut menettävät vaihtarivuotenaan motivaation pääaineeseensa tai tajuavat ettei se oma juttu ollutkaan, kun on eri tavalla aikaa ajatella. Mä taas olen motivoitunut viestintään yhä enemmän ja odotan jo syksyä ja uusia alkuja - mutta tuli tämä lomakin tarpeeseen.

Pääsin lähtötuutoriksi LMU:hun lähteville suomalaisille ja nyt pitäisi jonkinlaista things to do -listaa finskeille vääntää. Mitäs siihen laittaisi? Mitä taas pitikään tehdä? Miten nopeasti Erasmus-rytmi unohtuukaan... ja toisaalta ei. Musta tuntuu, ettei tämä jää mun viimeiseksi ulkkarikokemukseksi. Saa nähdä, mistä päin maailmaa seuraavaa blogiani kirjoitan. Ollaan nyt vähän aikaa Suomessa, sitten taas lähdetään jonnekin ja sitten tullaan takaisin.

Sain vihdoinkin Hausarbeitin, viimeisen saksalaisen koulurästihomman tehtyä! Jawohl! Ich freue mich. Vielä kun maanantaina saisin Mensa-korttini palautettua ja pantin takaisin, Saksa-säädöt ois tässä. Pakkauspaniikki alkoi jo, vaikka onhan tässä vielä kolme München-päivää aikaa. Miten tuota tavaraa on voinut kerääntyä niin paljon? Miksi muka tarvitsen noin paljon vaatteita ja kenkiä? Ja miksi haluaisin hankkia niitä vielä lisää? Erasmus-bestikseni lähti tänään, mutta onneksi se asuu Turussa. Haikeaa ja stressaavaa hyvästellä ihmisiä joka päivä, eikö kaikkia voisi vaan hyvästellä kerralla? Koko vaihtovuosi alkaa tuntua jo kuin unelta. Tapahtuiko tämä oikeasti? Pian kaikki on kuin ikinä en olisi Müncheniin tullutkaan.

Millaista mahtaa olla, kun suomea kuulee kaikkialla eikä enää puhu enkkua ja saksaa päivittäin? Kun kaikkialla on suomalaisia? Kun uusiin ihmisiin ei tutustu lähes viikoittain? Kun kavereita ei tule nähtyä päivittäin? Tuleeko baijerilaista sapuskaa ikävä? Mitä on metrot ilman leipomoita ja 50 sentin bretzeleitä? Ruokakaupat? Suomalainen kalja?Alko? Pilkku jo puoli neljältä? Kun kukaan ei tee poskisuudelmia, sano viel spass, hallo ja tschüss? Luennot yliopistolla, jossa kukaan ei kysy mitään, keskustele, väitä vastaan tai halua osallistua? Puolityhjät metrot ja vain yksi linja? Keskusta ilman Rathausia, suihkulähteitä, ja ainoana patsaana tyyliin Mannerheim? Ei Biergartenin Biergartenia vaan terasseja kaduilla? Kun ihmiset ei anna enää pyöräillä kävelyteillä? Listaa voisi jatkaa loputtomiin... Niin monia pieniä asioita tulee ikävä.

The beginning of the end of an era(smus)

 Enpä sitten vaikeampaa otsikkoa keksinyt...

Yritin viimeksi vaihtaa blogin taustaväriä valkoiseksi, mutta siitä tulikin harmaa... No menköön.

Mulla on taas vaihteeksi sanat hukassa. Kouluhommat on pientä hienosäätöä vaille hoidettu, byrokratiakin melkein. Fiilikset on haikeat ja menee jatkuvaa vuoristorataa. Onks pakko lähtee jos ei haluu?

Olen sanonut vaikka kuinka monelle saksalaiselle että niiden täytyy kokea Erasmus. Olen hokenut sitä Suomessakin. Ihan sama loppujen lopuksi, mikä on vaihtomaa, vaihtovuodesta tulee kuitenkin elämän paras. Syksyllä metsästän LMU-vaihtarit Helsingissä ja rupean hengailemaan niiden kanssa. Halusivat tai eivät. Kunpa tietäisin jo, ketkä ovat syksyllä tulossa Helsinkiin, voisin jo nyt tutustua niihin Münchenissä, kertoa vaikka mitä Suomesta, Helsingistä ja yliopistosta, auttaa kaikessa mahdollisessa, hakea ne sitten lentokentältä kun ne tulee, ohjata niitä kampuksella ja raahata kaikkiin bileisiin. Helsingin Erasmus-meililistalle liityin jo ja sainkin yhden sähköpostin alkusyksyn ohjelmasta. Erasmuksen ei siis välttämättä tarvitse ihan kokonaan loppua... Eihän?

Käytiin kattoon Pesäpalloja viime viikolla. Oli todella positiivinen yllätys, vetivät melkein 2 h setin. Mahtaako Suomessa niin pitkien keikkojen vetäminen olla jotenkin kiellettyä vai miksi Saksassa konserit (myös Green Day ja Prodigy) kestää pidempään?

I'm too sexy for my Lederhosen...

Maanantaina käytiin läheisessä pikkukaupungissa Rosenheimissa.

Eilen oltiin echt bayerisch ja vedettiin dirndl'it päälle. Just because we can. Kävin eilen tosiaan sulkemassa pankkitilin ja meidän laitoksen kv-koordinaattorin toimistossa noiden rytkyjen kanssa. Koordinaattori vaan hajosi ihan täydellisesti kun avasin sen huoneen oven. Mulle tulee aina naamiaisasu-fiilis kun mulla on dirdnl päällä, mutta toisaalta tykkään naamiaisista... Ja viime viikolla tein vikan tentin Erasmus-t-paita päällä saksalaisten ympäröimänä. Ruled.

Ohjelmistossa odotettavissa lisää läksiäisiä ja jäähyväisiä. Ihmiset on jo lähteneet tai lähtemässä. En oikein tajua sitä enkä osaa suhtautua siihen mitenkään. Tajuan tämän kaiken varmaan sitten ensi viikolla Suomessa.

Whatever will be, will be...

Hausarbeit on edennyt sivulle kolme, jess. Ehkä tosiaan saan sen rutistettua tänä viikonloppuna kasaan. Eilinen ACDC-/ABBA -monivalinta meni toivottavasti hyvin, ei noista koskaan tiedä, mutta ottaen huomioon edellisillan Stammarireissun olen suoritukseeni suht tyytyväinen, ja on sellainen kutina että saattoi mennä läpi. Mikä riittää mulle vallan mainiosti. Ei enää ikinä kokeita saksaksi eikä opetusta saksaksi - jiihaa! Toisaalta vähän haikea fiilis. Mulle tulee varmaan saksaksi opiskeluakin ikävä, kun se alkoi jo sujua ihan kohtalaisesti. (Tässä vaiheessa vaikea uskoa, mutta mitäpä en tulisi ikävöimään...)

Eksyin Hausarbeitista vähän haaveilemaan ja tekemään tulevaisuuden suunnitelmia/pilvilinnoja. Harhailin New Yorkiin , Australiaan ja Lontooseen. Oon ihan liekeissä varsinkin tosta kuuluisasta NY:n opinahjosta ja Australian kirjailijakursseista, siellä opetetaan jopa kirjoittamaan romanttisia romaaneja ja best sellereitä! Melkein pompin tuolillani. Mahtavuutta. Ehkä sitten joskus, kun taion jonkinlaisen stipendin jostain. Olisi unelmien täyttymys päästä lukukaudeksi tai yhden kurssin/projektin verran johonkin noista, kerran kun olen huomannut että koululla ja sen nimellä on väliä. München on jo koettu ja olen saanut kunnon kansainvälisyyskärpäsen pureman, miksei voisi sitten nostaa rimaa vähän ylemmäs? Schau ma mal. Onhan tämä hieman epärealistista, mutta voisihan sitä joskus yrittää.

Das ist die Rhytmus meiner Stadt

Ihan outo ja epäsosiaalinen olo, kun on vaan neljä viime päivää lukenut tentteihin ja nähnyt vain yhden Erasmuksen (ja sekin oli suomalainen). Onneksi muillakin Erasmuksilla on sama pänttäys menossa, eli en missaa mitään megalomaanista tapahtumaa. Torstaina ois vuorossa monivalinta pr-työn teoriasta, toisaalta kiinnostavaa, toisaalta puuduttavaa. Taas yksi esimerkki loistavasta saksalaisesta kurssisuunnittelusta: kurssiin kuuluu luentosarja,jossa ei ole läsnäolopakkoa ja jossa on paljon ei klausur-relevantteja kalvoja. Kurssin tärkein materiaali on netissä kryptisten salasanojen takana, enkä tosiaan ollut käynyt kuin kerran niitä alkupään matskuja katsomassa. Menin sitten printtaamaan koko materiaalin ja siitähän saisi kirjan kasaan... Tosi kiva. Juuri ja juuri ehdin lukea tenttiin, enkä edelleenkään tiedä miten siihen lukisin - lukeako sieltä täältä vai yrittääkö opetella pikkujuttuja ulkoa... Ei mitään motivaatiota. Ennemmin rustaisin mun esseetä.

Muhun on viime aikoina iskenyt yhä enemmän haikeus kotiinpaluusta ja olen muistellut tätä Erasmus-vuotta, kaikkea mitä on tapahtunut, mitä olen kokenut ja miten tämä kaikki ylitti mun odotukseni. Harmi, että Pohjois- ja Itä-Saksa jäivät nyt multa koluamatta, jos ei Berliiniä lasketa. Olisin halunnut nähdä vähän erilaista, "oikeaa" Saksaa, moderneja kaupunkeja, satamakaupunkeja, erilaisia aksentteja ja erilaisia paikallisia. Baijeri ei toisaalta ole varsinaista Saksaa, toisaalta se on välillä stereotyyppisintä Saksaa mitä voi olla. Muttei ollut kai sitten tarpeeksi aikaa Saksa-kokonaiskuvan luomiseen, kun jonkinlaista arkea täällä piti välillä viettää eikä pelkkää turistielämää... Kyllä Hampuri, Lyypekki, Köln ja Frankfurt tänne vielä jäävät mua odottamaan.

Näitä videoita tulen Suomessa töllöttämään ja itkemään:

München-video 1
München-video 2
Keep surfing -leffan traileri

Leffassa tulee aina yks todella hyvä TZ:n tai Abendszeitungin München-mainos, mutten löytänyt sitä...

Jaksaa ja jaksaa

Jess, sosiologian tentti on ohi! Onneksi olin perehtynyt vanhoihin koekysymyksiin, ne nimittäin kaikki tulivat tenttiin. Kaksi tuntia aikaa ja neljä kysymystä - ei loppujen lopuksi niin paha, mutten ehtinyt tehdä muistiinpanoja,joita yleensä teen kokeen alussa sen 20 minuuttia. Ja piti kirjoittaa mustekynällä. Hulluja nuo saksalaiset, tuli ihan kirjoitukset tai pääsykokeet mieleen, olipahan joku varustautunut korvatulpillakin tähän.Mutta läpi ainakin meni ja sain ihan hyvin tekstiä kasaan, olin ihan varma etten saa kirjoitettua kuin kaksi lausetta koska en vaan pystyisi muistamaan saksaksi lukemiani asioita saati ajattelemaan saksaksi, mutta kyllä se kynä taas sauhusi vanhaan tuttuun hikketyyliin. Kannatti käydä melkein kaikilla luennoilla, osallistua lukupiiriin, tehdä referaatti ja statementit. Hyvä minä.

Perjantain synttärit ja antisynttärit menivät mukavasti. Ilma oli optimaalinen ja piknikillä oli vaikka ketä kivoja tyyppejä, yhteensä parisenkymmentä. Pelattiin mölkkyä, heitettiin frisbeeta, syötiin, juotiin ja juteltiin. Suomessa pitäisi järkätä enemmän piknikkejä ja ostaa frisbee tai jonkinlaisia pelejä ja palloja, toi on vaan niin kivaa ja rentoa ajanvietettä... Vain istua nurtsilla. Ei kai siinä muuta tarvi. Onpa taas jotain mitä muistella talvella hikisessä bussissa.

Noita leivoin kunnon säkillisen ihan omin pikkukätösin. Ja kyllä niitä kehuttiin (jopa jotkut suomalaiset kehuivat), mutta saas nähdä koska taas lähden moiseen projektiin mukaan...

Kukaan ei sitten ollutkaan pukeutunut Liisa ihmemaassa -teeman mukaan, mutta mä sentään vedin kunnon irvikissa-ilmeen päälle.

Hehän ovat kuin kaksi marjaa ja silleen...

Ja sitten taas seuraavaan tenttiin lukemaan!

Beibe nyt leivotaan

Voi "#@£$%&/{?'¨¨´!  nyt taas. Siis mulla ei ole mitään korvapuusti-skillsejä. Ei sitten yhtään mitään. Nuo ei ole korvapuusteja nähnytkään, koska unohdin taas jotain, kuten aina leipoessani... Tällä kertaa rullata sen taikinan. Ilmankos muotoilu ei ihan sujunut... Huomasin siis tämän siinä vaiheessa kun pullat oli uunissa...Ja miksi niistä tulee aina niin rapeita? Ottaa päähän. Ensi kerralla kokeilen makaronilaatikkoa tai mustikkapiirakkaa, koska todistettavasti osasin tehdä sellaisen joskus ysiluokalla... Tajusin sentään ostaa kakun enkä ruvennut enempää hifistelemään, sen leipomisessa olisi tullut raja vastaan. Aloitin siis tosiaan pullien vääntämisen klo 21 ja klo on nyt 01... Miksi tässä kestää aina niin kauan? Leipomisen syynä on huomiset mun ja Minnan yhteisbileet. Onneksi teemana on Liisa ihmemaassa, niin voin sanoa että nuo on ihmemaapullia... Heh. Siis se joka sanoi, että leipominen ja käsien upottaminen taikinaan on jotenkin rentouttavaa ja terapeuttista, oli väärässä. Tenttiin lukeminenkin oli tosi hauskaa tähän verrattuna.

Mun katossa on tällaisia kivoja uusia lemmikkejä. Jotain epämääräisiä möttiäisiä. Luultavasti harmittomia, mutta välillä ne tippuvat ja tekevät joukkoitsarin mun lavuaariin. Ärsyttävää...