Soon feeling Berlin

Ja loistoviikko sen kun jatkuu!

Huomenna oon täällä.

Vihdoinkin Berliiniin! Paras olla hyvä reissu ja ennen kaikkea kaupungin kaiken sen hypetyksen arvoinen. Olen kyllä jo päättänyt, että se on.

Tukkakin on tosi hyvin, voisi kyllä olla ehkä radikaalimpi. Kerään vielä rohkeutta hiustatuointiin. Siis johonkin tällaiseen, ei kyllä välttämättä noin isoon. Toisaalta tuo ei ole välttämättä ihan mun tyyliä, todennäköisesti se näyttäisi tosi juntilta tai muuten vaan kummalliselta mun päässä. Mutta ehkä jonain päivänä...

Tukkaa, turismia, potkupalloa

Eilen oli hyvä päivä.

Tulin siihen tulokseen, että tälle moppitukalle voisi nyt taas kesän kynnyksellä tehdä jotain. Päätin ottaa riskin ja suunnata kohti 11 euron tukanleikkuuta, josta olen saanut hieman ristiriitaista palautetta. Parturireissut ovat ilmeisesti tässä kaupungissa - tai sitten koko Saksassa - enemmän tai vähemmän riskaabeleja, joko parturit eivät leikkaa oikein mitään tai sitten liikaa ja pilaavat useimmiten ainakin miesten hiukset. Leikkausoperaation jälkeen tukka pitää kuulemma useimmiten kuivata itse, muotoiluista on turha haaveilla. Mutta olin kuitenkin menossa halpisparturiin ja keskustelemassa tästä kuumottavasta päätöksestäni yhden suomalaisen vaihtarin kanssa, kun täysin tuntematon tyttö juoksi peräämme ja sanoi jotain tyyliin "Hei, sori mun oli pakko pysäyttää teidät kun kuulin että puhuitte suomea, mäkin oon suomalainen" ja kävi ilmi, että tämä suomalainen tyttö sattui olemaan paitsi pian valmistunut kampaaja, myös etsimässä lyhyttukkaisia hiusmalleja huomiseen näyttöönsä. Siis loistava säkä! Mulle ei ikinä tapahdu tuollaisia asioita. Saan siis tänään 15 eurolla ihan minkälaisen kampauksen haluan eikä tarvi jännittää mahdollisia kielimuureja kampaajan tuolissa. Siinä tuolissa täytyy sitten vaan istua kaksi tuntia, mutta enköhän mä saa sen ajan jotenkin kulumaan. Tämä todella pelasti mun päivän!

Koska tiistait ovat mulle vorlesungsfrei-päiviä ja keskiviikkonakin seminaari on vasta kello 18, olen ajatellut hyödyntää nämä päivät harrastamalla turismia ja parantamalla kaupunkituntemustani. Siis vähän orientoitumalla ja tutustumassa ydinkeskustan ulkopuolisiin paikkoihin. Eilen kävelin Isartorin ympäristössä (en loppujen lopuksi kovin kaukana keskustasta).

Olin aina ihmetellyt, mikä tuo kaunis keltainen rakennus on ja sehän oli se kuuluisa vanha uimahalli Volksbad. Nimimerkillä asununut Münchenissä puoli vuotta... Olen käynyt Isartorilla vain originaaliversioita näyttävässä leffateatterissa ja Deutsches Museumissa. Tänä kesänä täytyy ehdottomasti tulla Isarin varrelle grillaamaan tai ottamaan aurinkoa, näin jo porukkaa bikineissä. Vielä viideltä oli ihanan lämmintä ja vain kävelin ja söin jätskiä. Tällaisina päivinä tykkään tästä kaupungista ihan mielettömästi.

Kävin myös Alppimuseossa, jonka edessä tämä patsas nökötti. Opin muun muassa, että juutalaisilla on erityinen suhde Alppeihin ja että Alpit löydettiin turistikohteena vasta 1900-luvun alussa enlightment-suuntauksen myötä (älkää kysykö mitä se tarkoittaa). Kunpa olisi enemmän aikaa reissata myös Alpeilla, muttei taida onnistua tällä visiitillä. Onneksi näin Sveitsissä sentään Luzernin Rigi-vuoren, se vähän lohduttaa.

Pyörähdin viime viikolla myös pienessä muinaisen Egyptin taiteen museossa. Jep jep, sisäinen egyptinörttini nosti (rumaa?) päätään kun näin taas vanhat tutut Isiksen, Osiriksen, Anubiksen, Horuksen ja mitä näitä nyt on. Tuli ikävä Tähtiporttia ja Sinuhea. Harmi vaan, että museo oli melko tylsä, tai sitten en vaan jaksanut keskittyä joka ikisen selostuksen lukemiseen. Hieman hävetti, että katsoin museon niin nopeasti, en ikinä tiedä millainen etenemistahti museossa on korrektia - toisaalta mitä väliä sillä nyt on?

Mutta eiliseen palatakseni, raahauduin tosiaan Cafe Munichiin katsomaan hieman rikkinäistä telkkaria muutaman muun vaihtarin kanssa. Tajusin, ettei futis ole tässä se juttu, ettei ole tarkoituskaan tuijottaa matsia hartaasti ja hiirenhiljaa, vaan sosialisoida muiden kanssa. Sain jopa esittää tyhmiä kysymyksiä, kuten kuka pelaa ketäkin vastaan (FC Bayern - Lyon, olivat viime viikolla täällä), miksi nuo nyt taas pelaavat vastakkain ja miksi tuollainen keltainen lippu liehuu. Hyvä että edes tiesin, mikä on Champions League, mutta osasin sentään erottaa joukkueiden pelipaidat toisistaan (Bayernilla valkoiset ja Lyonilla siniset, hyvä minä). Oli oikeasti siis yllättävän hauskaa. Kun Bayern voitti, ihmettelin miksi pubi tyhjeni silmänräpäyksessä, mutta bileet siirtyivätkin ulos kadulle. Ihmiset tööttäilivät autoistaan ja hurraava väkijoukko pysäytti liikenteen. En ole ikinä nähnyt moista, aika eksoottista. Puolalainen kysyi, eikö Suomessa ole tällaista aina kun Suomi voittaa jonkin tärkeän lätkämatsin - ei todellakaan, Suomessa on tällaista kun voitetaan koko MM ja hopea on häpeä. Tai näin mä olen ainakin käsittänyt?

En saanut kansanjuhlasta tämän parempia kuvia. Voin vain kuvitella kuinka megalomaanista meininki on Espanjassa tai Italiassa, kun voitto tulee futiksesta kotiin. Miten kaikista maailman asioista jalkapallo voikin yhdistää ihmisiä ja aiheuttaa tuollaista vilpitöntä, harmitonta, viatonta ja lapsenmielistä iloa takakireimmässä sakemannissakin? Tänään on ilmeisesti Barca-Milan -matsi, tässähän alkaa penkkiurheilun kiihkein vastustajakin hieman lämmetä. Mitä seuraavaksi, vapaaehtoista formuloiden katsomista?

Humppaa, Nürnbergia ja aurinkoa

Olenko ainoa Erasmus, jota ei kiinnosta jalkapallo yhtään? Tänään olisi ilmeisesti joku tärkeä matsi, jota "kaikki" menee katsomaan jonnekin pubiin. Ei yhtään kiinnosta istua tylsistyneenä nurkassa tai esittää tyhmiä kysymyksiä, saati sitten kuunnella sitä huutoa. Saan muutenkin nähdä ja kuulla futisfaneja ihan tarpeeksi U6-metrossani aina kun Allianz Arenalla on jotain. En todellakaan ymmärrä futista, mutta kyllä mä sitä livenä voisin käydä katsomassa, ehkä mulle sitten avautuis mitä hienoa on pallon perässä juoksemisessa... Miksi kiekon perässä luistelu kolahtaa mulle paljon paremmin?

Mutta nyt kertaus viikonloppuun:

Ette ikinä arvaa millä festeillä tuli taas oltua.

Ah, miten esteettinen kuva. Suomen snägäreissä on lihiksen, munkin ja porilaisen välissä langosin kokoinen markkinarako.

Näin vihdoin Miss Bavarian lähietäisyydeltä. Jos ois Photoshop, olisin vaalentanut kuvan... Juurella teinigoottiemopunkkareita, joita näkyy katukuvassa yllättävän vähän, kuten muutenkin ns. erilaisia nuoria tai persoonallisen näköisiä ihmisiä.

Nyt päästiin perjantain ytimeen. Tiesin, että Eläkeläiset on suosittu bändi Saksassa ja kaiken maailman kaljafestivaalien jälkeen ymmärsin, miksi. Mutten ymmärtänyt, millaista on meno Eläkeläisten keikoilla.

Ensin mentiin iloisesti mahdollisimman eteen. Virhe! Kun humppakomppi lähti käyntiin, alkoi välittömästi hirveä pogoaminen, töniminen ja juokseminen. Eloonjäämisvaistot voittivat ja menimme suosiolla taaemmas. Törmäsimme yllättävän vähän suomalaisiin, suurin osa Humppa ist für alle da-, Humppa für alles- ja Suomi-leijona (!) -t-paita -jengistä oli saksalaisia. Mahtoivatko ne oikeasti tajuta Humppaa taikka kuole -biisin sanoja? Mahtoiko niitä edes kiinnostaa? Humppa- ja Eläkeläiset-huudot vaan raikuivat. Joku bändin jäsenistäkin innostui stage daivaamaan. Yritimme virittäytyä surrealistiseen tunnelmaan lattialta löytyneen korkkaamattoman jekkupullon avulla, ei nyt ihan tuottanut tuloksia, mutta Jukolan humpan kuuleminen pelasti iltani.

Lauantaina mentiin Nürnbergiin lähinnä vaan solubileisiin. Hauskaa vaihtelua olla vaan kotibileissä ja skipata baari. Teemana oli kansallisuudet, sitä en tiennyt ettei nimenomaan saanut pukeutua omaksi maakseen, mutta tulipa läksärilahjalleni eli Suomi-paidalle käyttöä. Sosiaalisia saksalaisia ja hyviä random-keskusteluja (myös saksaksi). Sunnuntaina oli järkyttävän kuuma ja paloinkin vähän.

Mutta nyt taidan luovuttaa ja suunnata kisakatsomoon, wiederschauen!

Sekava briiffaus viime viikoista

 Tajunnanvirtaa, bare with me.

Bilekuntoni on osoittanut viime aikoina huolestuttavia hiipumisen merkkejä. Ehkä pää täynnä räkää vaikuttaa asiaan? Ei vaan pysty juhlimaan viisi päivää viikossa - tyydytään siis neljään. Heh, olen niin mielikuvitukseton nykyään, kai sitä voisi keksiä muutakin tekemistä illoille kun käydä kaiken maailman semesterin aloittajaisbileissä...

 Kuva kaiken maailman semesterin aloittajaisbileistä. Siis ekasta Stammtischista.

Täällä käynnistyi viime viikonloppuna myös Frühlingsfest, joka kestää 2.5. asti ja jota mainostetaan Oktoberfestin pikkusiskona. Sitä se tosiaan on, sama idea, mutta vähemmän kaljatelttoja ja porukkaa eikä dirdnl-lederhosen-ihmisiä näy katukuvassa Wiesnin ulkopuolella. Koska Oktoberfest meni multa vähän ohi ja Starkbierfestin aikana olin Suomessa, olen nyt ottanut takaisin ja käynyt noissa Festeissä jo kahdesti. Ja ennen kaikkea mulla on nyt ikioma dirdnl! Ennen tosiaan vihasin niitä, mutta tulin siihen tulokseen että kadun jos en osta tuota sikakallista mekkoa, jota en tule kauhean montaa kertaa elämässäni käyttämään. Nyt haluaisin pitää dirndliä koko ajan, se on niin kiva! No ei ehkä koko ajan, mutta niin paljon kuin mahdollista. Kaipa tuon voi jollekin sitseille laittaa?

Perjantaina kaljateltassa oli jengiäkin. Schlagerbändi yllätti soittamalla muun muassa ACDC:ta ja Rammsteinia. Bändin tauoilla teltan meteli oli aivan järkyttävä.

Eilisiltana, siis keskiviikkona, kaljateltat olivat melko tyhjiä ja suureksi järkytykseksemme paikka meni kiinni ennen yhtätoista. Ehkä hyvä niin, ei ainakaan tullut tuhlattua kaikkia varojaan 7,90 euron tuoppeihin.Tämä nyt on paras kokovartalokuva joka mulla on dirdnlistä. Oltiin Minnan kanssa melkein samiksii. Eiks olekin hieno? En vaan saa tarpeekseni tuosta mekosta, uskomatonta mutta totta. Ja kerrankin naisten vessakäynti on helpompaa kuin nahkahousumiehillä! Dirdnlin laittaminen eiliseen Stammtischiin oli muuten huonoin idea ikinä. Ihme kyllä mekolle ei ole vielä käynyt mitään, ei ole edes kaljaa kaatunut päälle. Koputetaan puuta.

Sain tosiaan nuhan välittömästi kun palasin takaisin Müncheniin. Asiaa ei auta, että imuri on lähtenyt taas kävelemään ja on ollut pelkästään siivoojan omaisuutta jo toista viikkoa. En tajua, eikö kukaan muu kämppikseni haluaisi imuroida edes kerran viikossa vai olenko vain neuroottinen? Suorastaan haaveilen imuroimisesta nyt, että oikein pääsisin imuroimaan, uskon jopa että parin minuutin imuroiminen pelastaisi viikkoni ja tekisi mut onnelliseksi. Olen tainnut seota lopullisesti?

Koulu on lähtenyt mukavasti käyntiin. Sosiologisten teorioiden luento oli oikeasti mielenkiintoinen ja Dr.Prof. sai satapäisen kuulijakuntansa vauvaa lukuunottamatta hiljenemään ja kierteli yleisössä kuin jossain yliopistoon sijoittuvassa leffassa. Luentosarjaan kuuluu vapaaehtoisena opiskelijoiden järjestämät lukupiirit/tutoriumit, johon ajattelin osallistua paitsi oppimisen, myös sosiologian opiskelijoiden tutustumisen takia. Aikakauslehtien markkinointiviestintää oli eilen ja sekin vaikutti ihan ok:lta, jokaisen täytyy pitää 15 minuutin esitelmä jossa on max. 10 powerpointia. Saksaksi, muttei liian paha kuitenkaan. Harmi vaan että olin taas hidas ja sain viimeisen aiheen kun piti ruveta viittomaan kuka haluaa pitää esitelmän mistäkin.

En kyllä tykkää mun lukkarin aikatauluista yhtään. Viikonloppuseminaari venähti kolmen viikonlopun pituiseksi juuri kun olin jo ilmoittautunut siihen ja nyt se uhkaa Rock im Park-suunnitelmiani, johon mulla on ollut lippu jo ajat sitten. Siis eivätkö saksalaiset tee edes viikonloppusuunnitelmia kesälukukaudeksi? En rupea myymään festarilippuani tämän takia, toivon että voin jotenkin neuvotella asian proffan kanssa, mutta vähän hirvittää. Tosin olen näillä näkymin telttailemassa Rock im Parkissa kahdestaan yhden italiaanon kanssa, kun jengiä ei olla saatu vielä koottua kasaan... Missä kaikki festarieläimet ovat? Tässä tulee ikävä mun suomalaisia festarieläinkavereita. No, onhan tässä vielä aikaa... Katsoin muuten taas Roskilden festarikattausta. Siellä on Prince! Prince ei ole ikinä missään! En kestä. En ikinä pääse Roskildeen ja olen jo haudannut suunnitelmat ainakin tämän vuoden reissusta, mutta saahan sitä vielä haaveilla... Freimannissakin muuten tapahtuisi kuukauden päästä jotain järisyttävää - itse Prodigy tulee vanhaan teollisuushalliin kunnon ysärityyliin. Liput 89 €. Et silleen... Tää on taas niin tätä. Kerrankin mun kodin lähellä tapahtuisi jotain ja vielä Prodigy kaikista bändeistä! Ehkä yritän konserttipäivänä mennä paikan päälle, jos joku myisi lippujaan. Tai yrittää livahtaa sinne jostain sivuovesta. Huokaus.

Olen viime aikoina myös:

... osallistunut pub-visailuun team Esnoufin kanssa. Tultiin ehkä kahdeksanniksi ja muistin väärin, missä Skandinaviassa on korkein veroprosentti (oikea vastaus: Tanska).

... käynyt polkuveneilemässä Olympiaparkin järvessä tai mikä lätäkkö se nyt onkaan... Tultiin siihen tulokseen Minnan kanssa puistokävelyllä, että jos ei nyt mennä auton muotoiseen polkuveneeseen, ei sitäkään kuitenkaan tule ikinä tehtyä. Siis mentiin. Maksoi 6 €. Kääk. Kuva on siis oikeasti otettu polkuveneestä. Uskokaa pois!

... käynyt piknikillä Englischer Gartenissa. Oli kivaa, porukka oli oikeasti kokannut ja leiponut safkaa, toisin kuin me laiskat suomalaiset. Tunnin päästä alkoi kuitenkin sataa, joten vetäydyttiin sisätiloihin leikkimään sitä leikkiä, jossa pitää teipata julkkiksen nimi otsaan ja kysellä muilta vihjeitä, mikä julkkis on. Miksi sitä leikkiä sanotaankaan?

Toivon, että saan tänään ostettua polkupyörän. 20 minuutin kävelymatka steissille alkaa näin puolen vuoden jälkeen tökkiä pahasti ja bussejakin menee vain kahdesti tunnissa. Haluan ennen kaikkea säästää aikaa enkä varata melkein tuntia matkoihin, vaikka pyöräilisinkin loppupeleissä vain metrolle ja takaisin.

Mikä maa, mikä valuutta - Sveitsi

Bloggaamisen aloittaminen 8 minuuttia ennen puoltayötä on aina hyvä idea. Varsinkin kun huomenna on eka koulupäivä pitkään aikaan... Kuin tulisi kesälomalta takaisin, olen yhtä lailla pihalla. No, en kuitenkaan saisi unta kun kämppiksetkään ei nuku vielä... Mutta asiaan!

Saavuin Zürichiin viime torstai-iltana ja yövyin läheisessä Hedingenin kylässä sunnuntaihin asti. Perjantain vietin Zürichissä. Oppaana mulla oli äidin kaverin tytär, jonka näin viimeksi ollessani 13- tai 14-vuotias ja jota hädin tuskin tunnen. Meillä oli kuitenkin yllättävän paljon yhteistä, tulimme hyvin juttuun eikä juttelemista tai tekemistä tarvinnut keksimällä keksiä - ehkä tästä on kiittäminen myös Erasmuksen opettamaa sosiaalista go with the flow -asennetta. Lähinnä kävelimme kaduilla, puistossa ja järven rannalla, mutta sai siinä kuusi tuntia kulumaan kuin hujauksessa.

Blurraisin oman naamani jos osaisin, mutta menköön. Kuvat Münsterin tornista, taustalla toinen kirkko jonka kellotaulu on kuulemma Euroopan suurin, en käynyt tuota lähempää asiaa tarkistamassa.

Harrastin taas kampusturismia. Zürichin yliopiston aulassa oli tuollainen vaikuttava sänky, en kehdannut mennä koisimaan vaikka mieli teki.

Löydettiin jonkin puiston laidalta pieni kiinalainen puutarha. Eksoottinen ilmestys Zürichin ympäristössä. Piti maksaakin vähän sisään, mutta saavoitettu seestynyt olo oli sen väärti.

Lauantain vietin Baselissa. Jos Zürich oli eurooppalaisessa mittakaavassa pieni, Basel oli pikkiriikkinen ja jopa mäkään en onnistunut siellä kolme tuntia yksin toikkaroidessani eksymään. En katsonut karttaa kertaakaan. Se jos mikä on saavutus.

Hassuin suihkulähde ikinä, jänniä vekottimia jotka liikkuivat kummallisesti.

Bisnesaluetta, hieno sininen talo rautatieaseman lähellä ja random-puuhevonen. Basel oli niin sympaattinen! Nykyään tarkastelen uusia kaupunkeja Erasmus-lasien läpi, siis miettien millaista siellä olisi olla vaihtari. Tuolla todellakin voisi kävellä tai painella Velolla menemään joka paikkaan, niin kampukselle, kavereille, kotiin kuin baariinkin.

Kiipesin taas Münsterin torniin. Tällä kertaa kierreportaat ja ennen kaikkea ylätasanne olivat todella kapeita, muita turisteja ei pystynyt ylhäällä ohittamaan vaan piti mennä peräkanaa tai odottaa muita. Vähän jännitti. Tuli siis suoraan sanottuna äitiä ikävä. Tai kaveria jonka kanssa voisi olla että iik, apua apua apua, älä katso alas, älä katso alas. Hieman outoa, koska eihän tuo torni ollut edes kovin korkea. Ehkä kapeus ja hissittömyys tekivät tehtävänsä, tai sitten ylhäältä tuleva tuuli ja matkan varrella olevat avonaiset pienet ikkunat olivat liian kuumottavia...

Tunsin itseni varsinaiseksi Veikka Gustafssoniksi tämän suorituksen jälkeen. Sad but true.

Lällekönig oli tällainen patsas ja ravintola, joku keskeinen juttu ilmeisesti. Luin sen tarinan opaskirjasta varmaan 100 x eikä sittenkään jäänyt päähän.

 Kova haastaja Münchenin Rathausille.

Illalla kokeilin uusia asioita ja menin tyttöjen kanssa katsomaan käsipallopeliä. Vähän erilaista kuin koululiikunnasta muistin, mutta hauskaa, ennemmin sitä katson kuin futista telkkarista.

Sunnuntai eli viimeinen Sveitsi-päivä meni Luzernissa. Ensin kavuttiin vuorelle. Tai siis juna kapusi suurimmaksi osin... Gott sei Dank!

 

Lopulta 1800 metrin korkeudessa. Tuolta näkee kuulemma kirkkaammalla säällä melkein Müncheniin.

 Mitä tähän nyt voi sanoa? Mielettömän kaunista.

Luzernilaiset eivät tajua kuinka onnekkaita ovat kun saavat elää arkeaan tällaisissa postikorttimaisemissa. Muuttaisin tuonne vaikka heti, jos siis voittaisin lotossa. Tuli todettua että Sveitsi on kuin onkin kallis maa. Ja sveitsinsaksa muuten ihan mahdotonta, kuin tanskan ja ranskan sekoitusta, ja danken sijaan sanotaan merci. Ja juusto taivaallista. Tobleronen sentään sain skipattua, mutta kitsch-linkkari tuli mukaan. Miten niin pienessä maassa voikin olla niin paljon kaikkea, kieliä, kulttuureja, erilaisia maailmoja? Tuon reissun piti hieman lieventää hiipinyttä koti-ikävää - München-ikävää siis - mutta ei, Sveitsi ja Saksa nyt ovat ihan eri asioita eikä niistä voi puhua edes samassa lauseessa. Sain nyt kuitenkin hieman saksaa taas puhuttua, kun Cardiffissa olin jättänyt suosiolla väliin taas vaihteeksi laiskuuttani kolme saksan puhumismahdollisuutta.

Jos asuisin Luzernissa, kävisin joka päivä katsomassa tätä lähteen juurella sijaitsevaa suunnatonta leijonaa kalliossa (olipa muuten hassu lause, huomaa että kello on 1.51). Kuva ei tee oikeutta sille, koska patterit vetivät taas viimeisiään. Patsas symboloi muiden sodissa kuolleita sveitsiläisiä. En kävisi tuijottamassa sitä niinkään symboliikan takia vaan siksi että se oli niin rauhoittava, hypnoottinen ja valkoinen. Piilossa kaikesta ja kaikelta. Tosin turistiryhmät sen ympärillä olivat kaikkea muuta kuin rauhoittavia.