Sain vihdoinkin Hausarbeitin, viimeisen saksalaisen koulurästihomman tehtyä! Jawohl! Ich freue mich. Vielä kun maanantaina saisin Mensa-korttini palautettua ja pantin takaisin, Saksa-säädöt ois tässä. Pakkauspaniikki alkoi jo, vaikka onhan tässä vielä kolme München-päivää aikaa. Miten tuota tavaraa on voinut kerääntyä niin paljon? Miksi muka tarvitsen noin paljon vaatteita ja kenkiä? Ja miksi haluaisin hankkia niitä vielä lisää? Erasmus-bestikseni lähti tänään, mutta onneksi se asuu Turussa. Haikeaa ja stressaavaa hyvästellä ihmisiä joka päivä, eikö kaikkia voisi vaan hyvästellä kerralla? Koko vaihtovuosi alkaa tuntua jo kuin unelta. Tapahtuiko tämä oikeasti? Pian kaikki on kuin ikinä en olisi Müncheniin tullutkaan.

Millaista mahtaa olla, kun suomea kuulee kaikkialla eikä enää puhu enkkua ja saksaa päivittäin? Kun kaikkialla on suomalaisia? Kun uusiin ihmisiin ei tutustu lähes viikoittain? Kun kavereita ei tule nähtyä päivittäin? Tuleeko baijerilaista sapuskaa ikävä? Mitä on metrot ilman leipomoita ja 50 sentin bretzeleitä? Ruokakaupat? Suomalainen kalja?Alko? Pilkku jo puoli neljältä? Kun kukaan ei tee poskisuudelmia, sano viel spass, hallo ja tschüss? Luennot yliopistolla, jossa kukaan ei kysy mitään, keskustele, väitä vastaan tai halua osallistua? Puolityhjät metrot ja vain yksi linja? Keskusta ilman Rathausia, suihkulähteitä, ja ainoana patsaana tyyliin Mannerheim? Ei Biergartenin Biergartenia vaan terasseja kaduilla? Kun ihmiset ei anna enää pyöräillä kävelyteillä? Listaa voisi jatkaa loputtomiin... Niin monia pieniä asioita tulee ikävä.

The beginning of the end of an era(smus)

 Enpä sitten vaikeampaa otsikkoa keksinyt...

Yritin viimeksi vaihtaa blogin taustaväriä valkoiseksi, mutta siitä tulikin harmaa... No menköön.

Mulla on taas vaihteeksi sanat hukassa. Kouluhommat on pientä hienosäätöä vaille hoidettu, byrokratiakin melkein. Fiilikset on haikeat ja menee jatkuvaa vuoristorataa. Onks pakko lähtee jos ei haluu?

Olen sanonut vaikka kuinka monelle saksalaiselle että niiden täytyy kokea Erasmus. Olen hokenut sitä Suomessakin. Ihan sama loppujen lopuksi, mikä on vaihtomaa, vaihtovuodesta tulee kuitenkin elämän paras. Syksyllä metsästän LMU-vaihtarit Helsingissä ja rupean hengailemaan niiden kanssa. Halusivat tai eivät. Kunpa tietäisin jo, ketkä ovat syksyllä tulossa Helsinkiin, voisin jo nyt tutustua niihin Münchenissä, kertoa vaikka mitä Suomesta, Helsingistä ja yliopistosta, auttaa kaikessa mahdollisessa, hakea ne sitten lentokentältä kun ne tulee, ohjata niitä kampuksella ja raahata kaikkiin bileisiin. Helsingin Erasmus-meililistalle liityin jo ja sainkin yhden sähköpostin alkusyksyn ohjelmasta. Erasmuksen ei siis välttämättä tarvitse ihan kokonaan loppua... Eihän?

Käytiin kattoon Pesäpalloja viime viikolla. Oli todella positiivinen yllätys, vetivät melkein 2 h setin. Mahtaako Suomessa niin pitkien keikkojen vetäminen olla jotenkin kiellettyä vai miksi Saksassa konserit (myös Green Day ja Prodigy) kestää pidempään?

I'm too sexy for my Lederhosen...

Maanantaina käytiin läheisessä pikkukaupungissa Rosenheimissa.

Eilen oltiin echt bayerisch ja vedettiin dirndl'it päälle. Just because we can. Kävin eilen tosiaan sulkemassa pankkitilin ja meidän laitoksen kv-koordinaattorin toimistossa noiden rytkyjen kanssa. Koordinaattori vaan hajosi ihan täydellisesti kun avasin sen huoneen oven. Mulle tulee aina naamiaisasu-fiilis kun mulla on dirdnl päällä, mutta toisaalta tykkään naamiaisista... Ja viime viikolla tein vikan tentin Erasmus-t-paita päällä saksalaisten ympäröimänä. Ruled.

Ohjelmistossa odotettavissa lisää läksiäisiä ja jäähyväisiä. Ihmiset on jo lähteneet tai lähtemässä. En oikein tajua sitä enkä osaa suhtautua siihen mitenkään. Tajuan tämän kaiken varmaan sitten ensi viikolla Suomessa.

Whatever will be, will be...

Hausarbeit on edennyt sivulle kolme, jess. Ehkä tosiaan saan sen rutistettua tänä viikonloppuna kasaan. Eilinen ACDC-/ABBA -monivalinta meni toivottavasti hyvin, ei noista koskaan tiedä, mutta ottaen huomioon edellisillan Stammarireissun olen suoritukseeni suht tyytyväinen, ja on sellainen kutina että saattoi mennä läpi. Mikä riittää mulle vallan mainiosti. Ei enää ikinä kokeita saksaksi eikä opetusta saksaksi - jiihaa! Toisaalta vähän haikea fiilis. Mulle tulee varmaan saksaksi opiskeluakin ikävä, kun se alkoi jo sujua ihan kohtalaisesti. (Tässä vaiheessa vaikea uskoa, mutta mitäpä en tulisi ikävöimään...)

Eksyin Hausarbeitista vähän haaveilemaan ja tekemään tulevaisuuden suunnitelmia/pilvilinnoja. Harhailin New Yorkiin , Australiaan ja Lontooseen. Oon ihan liekeissä varsinkin tosta kuuluisasta NY:n opinahjosta ja Australian kirjailijakursseista, siellä opetetaan jopa kirjoittamaan romanttisia romaaneja ja best sellereitä! Melkein pompin tuolillani. Mahtavuutta. Ehkä sitten joskus, kun taion jonkinlaisen stipendin jostain. Olisi unelmien täyttymys päästä lukukaudeksi tai yhden kurssin/projektin verran johonkin noista, kerran kun olen huomannut että koululla ja sen nimellä on väliä. München on jo koettu ja olen saanut kunnon kansainvälisyyskärpäsen pureman, miksei voisi sitten nostaa rimaa vähän ylemmäs? Schau ma mal. Onhan tämä hieman epärealistista, mutta voisihan sitä joskus yrittää.

Das ist die Rhytmus meiner Stadt

Ihan outo ja epäsosiaalinen olo, kun on vaan neljä viime päivää lukenut tentteihin ja nähnyt vain yhden Erasmuksen (ja sekin oli suomalainen). Onneksi muillakin Erasmuksilla on sama pänttäys menossa, eli en missaa mitään megalomaanista tapahtumaa. Torstaina ois vuorossa monivalinta pr-työn teoriasta, toisaalta kiinnostavaa, toisaalta puuduttavaa. Taas yksi esimerkki loistavasta saksalaisesta kurssisuunnittelusta: kurssiin kuuluu luentosarja,jossa ei ole läsnäolopakkoa ja jossa on paljon ei klausur-relevantteja kalvoja. Kurssin tärkein materiaali on netissä kryptisten salasanojen takana, enkä tosiaan ollut käynyt kuin kerran niitä alkupään matskuja katsomassa. Menin sitten printtaamaan koko materiaalin ja siitähän saisi kirjan kasaan... Tosi kiva. Juuri ja juuri ehdin lukea tenttiin, enkä edelleenkään tiedä miten siihen lukisin - lukeako sieltä täältä vai yrittääkö opetella pikkujuttuja ulkoa... Ei mitään motivaatiota. Ennemmin rustaisin mun esseetä.

Muhun on viime aikoina iskenyt yhä enemmän haikeus kotiinpaluusta ja olen muistellut tätä Erasmus-vuotta, kaikkea mitä on tapahtunut, mitä olen kokenut ja miten tämä kaikki ylitti mun odotukseni. Harmi, että Pohjois- ja Itä-Saksa jäivät nyt multa koluamatta, jos ei Berliiniä lasketa. Olisin halunnut nähdä vähän erilaista, "oikeaa" Saksaa, moderneja kaupunkeja, satamakaupunkeja, erilaisia aksentteja ja erilaisia paikallisia. Baijeri ei toisaalta ole varsinaista Saksaa, toisaalta se on välillä stereotyyppisintä Saksaa mitä voi olla. Muttei ollut kai sitten tarpeeksi aikaa Saksa-kokonaiskuvan luomiseen, kun jonkinlaista arkea täällä piti välillä viettää eikä pelkkää turistielämää... Kyllä Hampuri, Lyypekki, Köln ja Frankfurt tänne vielä jäävät mua odottamaan.

Näitä videoita tulen Suomessa töllöttämään ja itkemään:

München-video 1
München-video 2
Keep surfing -leffan traileri

Leffassa tulee aina yks todella hyvä TZ:n tai Abendszeitungin München-mainos, mutten löytänyt sitä...

Jaksaa ja jaksaa

Jess, sosiologian tentti on ohi! Onneksi olin perehtynyt vanhoihin koekysymyksiin, ne nimittäin kaikki tulivat tenttiin. Kaksi tuntia aikaa ja neljä kysymystä - ei loppujen lopuksi niin paha, mutten ehtinyt tehdä muistiinpanoja,joita yleensä teen kokeen alussa sen 20 minuuttia. Ja piti kirjoittaa mustekynällä. Hulluja nuo saksalaiset, tuli ihan kirjoitukset tai pääsykokeet mieleen, olipahan joku varustautunut korvatulpillakin tähän.Mutta läpi ainakin meni ja sain ihan hyvin tekstiä kasaan, olin ihan varma etten saa kirjoitettua kuin kaksi lausetta koska en vaan pystyisi muistamaan saksaksi lukemiani asioita saati ajattelemaan saksaksi, mutta kyllä se kynä taas sauhusi vanhaan tuttuun hikketyyliin. Kannatti käydä melkein kaikilla luennoilla, osallistua lukupiiriin, tehdä referaatti ja statementit. Hyvä minä.

Perjantain synttärit ja antisynttärit menivät mukavasti. Ilma oli optimaalinen ja piknikillä oli vaikka ketä kivoja tyyppejä, yhteensä parisenkymmentä. Pelattiin mölkkyä, heitettiin frisbeeta, syötiin, juotiin ja juteltiin. Suomessa pitäisi järkätä enemmän piknikkejä ja ostaa frisbee tai jonkinlaisia pelejä ja palloja, toi on vaan niin kivaa ja rentoa ajanvietettä... Vain istua nurtsilla. Ei kai siinä muuta tarvi. Onpa taas jotain mitä muistella talvella hikisessä bussissa.

Noita leivoin kunnon säkillisen ihan omin pikkukätösin. Ja kyllä niitä kehuttiin (jopa jotkut suomalaiset kehuivat), mutta saas nähdä koska taas lähden moiseen projektiin mukaan...

Kukaan ei sitten ollutkaan pukeutunut Liisa ihmemaassa -teeman mukaan, mutta mä sentään vedin kunnon irvikissa-ilmeen päälle.

Hehän ovat kuin kaksi marjaa ja silleen...

Ja sitten taas seuraavaan tenttiin lukemaan!

Beibe nyt leivotaan

Voi "#@£$%&/{?'¨¨´!  nyt taas. Siis mulla ei ole mitään korvapuusti-skillsejä. Ei sitten yhtään mitään. Nuo ei ole korvapuusteja nähnytkään, koska unohdin taas jotain, kuten aina leipoessani... Tällä kertaa rullata sen taikinan. Ilmankos muotoilu ei ihan sujunut... Huomasin siis tämän siinä vaiheessa kun pullat oli uunissa...Ja miksi niistä tulee aina niin rapeita? Ottaa päähän. Ensi kerralla kokeilen makaronilaatikkoa tai mustikkapiirakkaa, koska todistettavasti osasin tehdä sellaisen joskus ysiluokalla... Tajusin sentään ostaa kakun enkä ruvennut enempää hifistelemään, sen leipomisessa olisi tullut raja vastaan. Aloitin siis tosiaan pullien vääntämisen klo 21 ja klo on nyt 01... Miksi tässä kestää aina niin kauan? Leipomisen syynä on huomiset mun ja Minnan yhteisbileet. Onneksi teemana on Liisa ihmemaassa, niin voin sanoa että nuo on ihmemaapullia... Heh. Siis se joka sanoi, että leipominen ja käsien upottaminen taikinaan on jotenkin rentouttavaa ja terapeuttista, oli väärässä. Tenttiin lukeminenkin oli tosi hauskaa tähän verrattuna.

Mun katossa on tällaisia kivoja uusia lemmikkejä. Jotain epämääräisiä möttiäisiä. Luultavasti harmittomia, mutta välillä ne tippuvat ja tekevät joukkoitsarin mun lavuaariin. Ärsyttävää...

Lernen, lernen, lernen

Sanotaan, että Erasmus on pelkkää lomailua, mut joo, niin varmaan... Enpä ole ikinä opiskellut näin paljon (ja myöskään juhlinut näin paljon... hasardi yhdistelmä). Muistin taas tänään, miksi Suomessa ja muutamassa muussakin sivistysvaltiossa ei opiskella kesällä. Itse asiassa kiroan tätä asiaa joka päivä ja arvostan taas kesätöitä, vapaita iltoja ja viikonloppuja... Tosin jos on kesätöissä, ei voi mennä keskipäivällä maauimalaan, käräyttää taas selkänsä ja myös alakylkensä/lantion sivunsa (miksi sitä ruumiinosaa sanotaan?) ja tulla siihen tulokseen, että sosiologian salat eivät vain avaudu ulkona helteessä lomaa viettävien ihmisten keskellä. Varsinkin kun pienikin tuulenvire saa prujut lentämään ja niihin eksyy koko ajan pieniä epämääräisiä ötököitä. Lukupiiriin lukeminen ulkona vielä sujui, muttei ihmeisesti tenttipänttäys... Kenen kuningasidea olikaan lukea sosiologiaa Saksassa? Miksen ottanut pelkkiä viestinnän kursseja tai jotain täysin pilipalia? En todellakaan tiedä, miten tuo tentti tulee menemään. En vaan taaskaan osaa lukea ja aika loppuu kesken. Ei sillä sinänsä ole väliä, reputanko vaiko enkö, mutta olen jo nähnyt koko roskan eteen niin paljon vaivaa...

 Nyt muuten tiedän, mistä sakujen pingotus johtuu. Uudesta Bachelor-Master -systeemistä (joka meilläkin on ollut jo ajat sitten, mutta tuli tänne vasta nyt). Tämän systeemin myötä kaikki arvosanat merkitsee ja tietyt kurssit täytyy käydä tietyssä järjestyksessä. Muuten joutuu varmaan uusimaan koko vuoden. Voi mun Kommilitone-parkoja, onneksi kestää vielä jonkin aikaa, ennen kuin Suomen päättäjät keksii miten opiskeluaikaa lyhennetään...

Oikeasti olen kyllä iloinen siitä, että päätin viettää kesän Münchenissä. On vaan niin kuuma koko ajan ja olisi muutakin tekemistä, kuten viettää laatuaikaa huipputyyppien kanssa tai nauttia luonnosta ja auringosta, muttei kauaa enää tarvi kärvistellä.

Unohdin muuten kertoa parin viime päivän kohtaamiseni saksalaisten kanssa. Ensinnäkin viikonloppuseminaarin viimeisenä päivänä dosentti Spiegelista vei meidät kivaan Biergarteniin (mä niin rakastan niitä, jotain ihan muuta kuin perusterdejä), melkein kaikki oikeasti tuli sinne ja mikä parasta, tarjosi kaikkien kaljat. Mahtavaa. Saksalaiset oli tosi kiinnostuneita Suomesta, kuten melkein aina, ja kyseli onko meillä paljon karhuja, hirviä ja kallista alkoholia. (Ja kehuivat mun referaattia.) Sainpa kaksi fb-kaveriakin. Toinen kutsui joku päivä Isarille uimaan ja toinen lupasi näyttää työpaikkansa, paikallisradion Bayerische Rundfunkin tiloja, viedä mut kesäasunnolleen ja antaa true sosiologi -poikkiksensa meiliosoitteen, jos ja kun hajoan tämän sosiologian kanssa. Ihmeellistä tavata noin kiinnostunut saksalainen, joka oikeasti kutsuu jonnekin kylään ja jotain tekemään, täytyy hyödyntää tämä mahdollisuus.

Eilen taas olin matkalla metrikselle, jostain syystä tällä kertaa kävellen, kun naapuri (jota en ollut koskaan nähnyt) ajoi pakullaan viereen ja tarjosi mulle kyydin yliopistolle. Aika randomia. Sattui muuten olemaan viestinnän professori ja entinen journalisti, ainakin omien sanojensa mukaan, ja taisi sen poikakin olla (jossain vaiheessa lopetin kuuntelemisen)... Yritin olla kohtelias, mutten ollut ihan juttutuulella ja jotenkin jäi oudot fiilikset koko tyypistä vaikka se oli ihan asiallinen. Ehkä siksi, ettei Suomessa koskaan tapahtuisi tällaista?

Kuvat viime viikolta, ei kronologisessa järjestyksessä:

1. Ulkoilmakino Westparkissa
2. Oper für alle -ulkoilmaoopperatapahtuma
3. Kiinalainen rakennus Westparkissa
4. Bitte zurückbleiben -mies
5."Harmi! Pojat, olitte siitä huolimatta loistavia!"

Mulla oli eilen yksi parhaimmista synttäreistä ikinä. Ensin sain kopioida yhden sosiologia-Kommilitonin muistiinpanot ensi viikon tenttiä varten,sitten ostin itselleni pari kivaa synttärilahjaa ja illalla mulla oli elämäni ekat ylläripyllärijuhlat. Vitsi täällä on vaan niin ihania ihmisiä. Olen onnekas. Terassi, cocktail happy hour ja loistoseura = täydellinen kesäilta.

Everybody say whiskeyyy!

Tänään heitin viimein talviturkkini Isar-joessa. Ei ollut edes kylmää, virta vaan oli kova. Eipä sitten taaskaan tullut opiskeltua niin paljon kuin piti, mutta so not.

Futis on vihdoin ohi. Jess. Skippasin pronssiottelun ja lähdin sen sijaan ilmaiseen ulkoilmaoopperaan, jossa esiintyi pääroolissa muuan Karita Mattila. Ja hyvinhän se veti. Miksei Suomessa voida järjestää ilmaisia oopperapiknik -tempauksia? Töölönlahti tarjoaisi paljon paremmat puitteet siihen kuin Odeonsplatz. Plus oopperan eliittimaine vähän kumoutuisi.

Asiasta kukkaruukkuun...

Aargh, kuinka tyhmä ihminen voi olla...Huomasin vasta äsken, että kuivakaapissani elävät yöperhoset ovatkin truu evil jauhoihin munijia. Hohhoijaa mitä kackenscheissea. Onneks ei ollu ihan hirveesti ruokaa. Ah, puutalo-WG...

Hajatelmia

Miten oikeasti saksalaiset jaksavat opiskella 30 asteen helteessä? Viikonloppuna vielä? Ei voi ymmärtää.

Huomenna starttaa iloinen tutkivan journalismin viikonloppuseminaari, jonka ensimmäisen osan skippasin tosiaan festareiden takia. Mitäs menivät muuttamaan päivämääriä. Toivottavasti maikka ei tarkastele liian läheltä mun Rock im Park -ranneketta - ja toivottavasti muistan olla pukematta sen RiP-paidan päälle enkä ole liian ajatuksissani... Pitäis taas jatkaa undercover journalism -esitelmän tekoa. Tai aika valmis se jo on, pitää vaan tsekata kielioppi jotenkin NetMotin avustuksella ja ennen kaikkea harjoitella, mikä on aina se ärsyttävin osuus. Olisin kuulemma voinut pitää koko höskän enkuksi, mutta menin jo väsäämään powerpointit saksaksi, enkä jaksa kääntää niitä uudestaan, vaikka helpompaahan se saksasta enkkuun olisi. Onneksi olen sentään ihan liekeissä esitelmäaiheestani, olen oppinut paljon uutta saksalaisista tutkivista sankarijournalisteista ja haluaisin itsekin sellaiseksi - tosin en varmaan selviäisi peitehommista ilman identiteettikriisiä. Haluaisin kertoa esimerkkejä suomalaisista tutkivista journalisteista, mutten oikein keksi mitään hyvää tapausta, en ainakaan peitejournalismin puolelta...
 
Mitäköhän muuta viime aikoina on tapahtunut? Loputtomasti piknikkejä ja grilli-iltapäiviä, enemmän kuin Suomessa ikinä. Saksa taistelee huomenna futiksen pronssista. Sakujen asenne Espanjalle häviön jälkeen oli ihmeen positiivinen; ei se futis olekaan elämän ja kuoleman kysymys. Mikä meni väärin -lööppien sijaan näin vain kannustavia ja vilpittömiä hyvin te veditte -otsikoita. Miksi Suomessa urheilu otetaan niin kuolemanvakavasti?

Mitäs muuta? Baijerissa äänestetään ilmeisesti kohta uudesta tupakkalaista koskien julkisilla paikoilla tupakoimista. Ristiriitaisesti vaihtoehtoina ovat "Kyllä ei-tupakoivien suojelulle" (Nichtraucherschutz) tai "Ei ei-tupakoivien suojelulle", tai miten tuon nyt paremmaksi suomeksi kääntäisikään... Mä menisin ainakin ihan sekaisin ja äänestäisin vahingossa väärin. Uusi Bundespräsident ollaan valitsemassa - tai kenties se valittiin jo? Valtakunnassa siis kaikki mitä luultavimmin hyvin.

Kun vaan löytäisin pyöräni lukon jostain puskasta...

Tulin vaan tänne kertomaan että löysin Madonnan tyttären blogin, ihkudaa! Onnekas 13-vuotias.
" OK but no joke gladiator sandals are OUT. They came out in summer 2008 and I was like, ok those are really cute. Then 2009 comes around and people are still wearing them so I’m like, ok whatever it’s just a phase. BUT NOOOOO. Because good old 2010 is now coming along and people are STILL wearing them, and then I was just like OK NO! It’s been three years people COME ON!!!!!!!!! I’m just like what????"

Tuosta tulee ihan meikäläisen vanhat päiväkirjat mieleen...

Yritän siis tehdä esitelmää samalla, eli hikoilen tässä helteessä lämpimän läppärin ääressä, ja siksi tulen eksyneeksi tällaisille turhille sivuille...

Mutta nyt takaisin Günther Wallraffin pariin.

Nauramme päivät halki, muistanko kaiken myöhemmin?

Parasta Erasmuksessa on ihmiset. Niitä tulee eniten ikävä. Hengailen päivittäin ihmisten kanssa, joista loppujen lopuksi tiedän aika vähän. Meitä yhdistää tämä carpe diem-elämäntilanne, viha-rakkaus -suhde tähän maahan, kaupunkiin ja kieleen ja yleinen päämäärätön ajelehtiminen.

 Jos jotain olen täällä oppinut, niin sen, ettei sillä oikeasti ole väliä mistä tulee, mitä opiskelee ja kuinka vanha on. Ehkä sillä on väliä, asuuko vielä kotona. Tai opiskeleeko eliittikoulussa. Muttei niilläkään seikoilla niin paljoa. Ihmisiin tutustuminen ei oikeasti olekaan niin vaikeaa. Eikä myöskään ihmisistä pitäminen.

Outoa, etten tule näkemään suurinta osaa näistä tyypeistä enää ikinä. Toisaalta vapauttavaa, vaikkei täällä olekaan ketään, ketä en missään tapauksessa enää ikinä haluaisi nähdä. Viimeisinä päivinä voisi tehdä jotain överiä - kun ei kukaan kuitenkaan sitten enää jälkeenpäin muista tai muistuta siitä. Tämän kuukauden lopussa täytyy jo jättää jäähyväisiä. En tykkää. En osaa. Tähän kaupunkiin jää älyttömästi muistoja, joskus tulen vielä takaisin ja fiilistelen. Ja toivon etten unohda.