Ilmeisesti lähdön odottelu oli niin tylsää, että kun ei muuta tekemistä ollut, otin riskin ja laitoin Majo, bitten blogilistalle. Mitäköhän tapahtuu? Todennäköisesti ei mitään. Pitää muuten joku päivä opetella laittamaan YouTube-videoita tänne...

Con te partiro, München

 Random-keskustelu eilen:

 - Warum lacht sie? (kysyy ranskis P:ltä viitaten muhun)
- Weil Ismo will sich umbringen.
- Wer ist Ismo?
- Ein Mann in diesem finnischen TV-Serien.

Ah, traumaattisten Ismo-videoiden virittämä keskustelu ja hysteerinen hihitys, jota ei voi muille vaihtareille selittää... Voinko syyttää väsymystä, kaljaa ja parasetamolia? By the way, ranskikset ei juurikaan osanneet laulaa kuppilassa soinutta Edith Piafin No, je ne regrette rienia. Olin pettynyt. Se kappalehan on niille kuin meidän Murheellisten laulujen maa - right?

Tänään about kolmen ja puolen tunnin päästä pitäisi ruveta tekemään lähtöä lentokentälle ja vaihtaa melkein t-paitakeli tähän säähän.

Miksi aina kun astun ulos Helsinki-Vantaan kentältä, sataa loskaa naamaan, oli vuodenaika mikä tahansa? Vai onko tämä vain Helsinki state of mind?

Eilen oli taas läksäreitä, kaikki lähtijät lupasivat tulla kesällä käymään ja toivottavasti tulevatkin. P:n näen Helsingissä varmaan ensi viikolla, joten Erasmus-mode ei todellakaan pääse nyt menemään offlineen. Olipas muuten kamala nörttilause... Outoa lentää vasta illalla niin ettei tarvitse herätä aamuyöstä ja pilkkiä kentällä heti aamusta. Tässähän ehtii tehdä vielä vaikka mitä, kuten tyhjentää jääkaapin kolmen viikon sisällä pahenevista ruoista (kirjoitinko tuon sanan oikein?). Ruuasta puheenollen, olen tilannut porukoilta jo makaronilaatikkoa, Saarioisten maksalaatikkoa, korvapuusteja, talkkunaa... Hernarikin ois ihan jees, ja saaristolaisleipä. Ja ryynimakkara! Ja joku hyvä savustettu lohi, täällä kun on niin vähän ja melko pahaa kalaa. Oiskohan kaupoissa vielä Runebergin torttuja? Ah, pian pääsen juomaan Juhla Mokkaa ja lukemaan Hesaria, Imagea, Trendiä, Oliviaa...

Lumesta ja kylmästä huolimatta tuskin maltan odottaa Suomeen pääsyä. Pieni tauko hektisestä Erasmus-elämästä tekee ihan hyvää, vaikka tästä elämästä tykkäänkin ja tulen sitä kolmen viikon aikana ikävöimään. Mulla on nyt ikään kuin kaksi kotia. En tosiaan tunne olevani Münchenissä enää kuin ulkomailla, paitsi silloin tällöin kun jotkin saksalaiset asiat tökkivät, ja välillä ajattelinkin että olisipa kiva lähteä jonnekin ulkomaille matkalle... Sitten havahdun siihen että hei, mähän olen koko ajan ulkomailla. Mutta tämä on arkielämää, ei turistielämää. Erasmus-elämästä ja juhlastakin voi tulla arkea, tosin se arki on todella erilaista kuin arkeni Suomessa.

Wie gesagt, onneksi mun ei tarvitse vielä lopullisesti lähteä. Voin vain kuvitella kuinka vaikeaa mun olisi pakata kaikki nämä 5 kuukauden aikana kertyneet kamat. Tosin ei niitä vielä niin paljon ole, ja olen oppinut myös tulemaan melko vähällä materialla toimeen, mutta entäs se tavaramäärä joka kertyy seuraavan lukukauden aikana - miten tungen Erasmus-elämäni kahteen matkalaukkuun? Sitä odotellessa...

Eilen pakatessani kävin myös vanhoja papereita läpi ja tuli haikea olo. Miten aika onkin kulunut niin nopeasti, juuri äskenhän mä aloitin orientaatiokurssin ja olin aivan pihalla kaikesta, niin monta asiaa piti hoitaa ja selvittää ja kaikki oli uutta, ihmeellistä ja jännää. Miten paljon vaivaa näinkään etsiessäni kämppää ja selvittäessäni kaikkea mahdollista etukäteen yliopistosta ja Münchenistä mitä vain voin, ehdin ja jaksoin, ja samalla olin epävarma siitä pärjäänkö mä täällä todella. Ja miten hyvin kaikki on mennytkään! Olen yhä innoissani Erasmus-elämästä ja Münchenistä ja ennen kaikkea onnellinen ja ylpeä siitä, että lähdin vaihtoon ja pidensin tätä. Vielä on monta seikkailua edessä, asioita joita haluan tehdä ja nähdä, pitkä things to do -lista joka joskus stressaakin, ja jos viisi kuukautta kului lähes silmänräpäyksessä, kuinka nopeasti lyhyempi kesälukukausi sitten menee?

Mahtipontisesta otsikosta huolimatta jätän Münchenin vain kolmeksi viikoksi ja jatkan Semesterferienia mahdollisimman paljon matkustellen ja varmaan myös Münchenissä turreillen. Palataan astioille!

Mäenlaskua ja sairaskertomusta

Tällä viikolla biletys- ja urheilu-osuudet ovat viettäneet melkoista hiljaiseloa, koska onnistuin näin Suomi-reissun kynnyksellä saamaan kevätflunssan. Rantakuntoon 2010-projektin osalta lenssu kuitenkin lienee ihan hyvästä, koska olen nyt vaiheessa jossa mikään ei joko maistu miltään tai sitten kaikki maistuu pahalle.

Keskiviikkona nautin kauniista ja aurinkoisesta, varmaan + 10 asteen kevätpäivästä istumalla koneella melkein koko päivän, mutta etenipä Hausarbeit sivulle 17. Tosin esseeni on aivan päätöntä ja hännätöntä sillisalaattia, jossa on liikaa ranskalaisia viivoja, kysymysmerkkejä ja suoria lainauksia Wikipediasta ilman mitään omaa ajattelua, joten paljon on vielä tehtävänä. Tai sitten vaan palautan 20 sivun Wikipedia-tiivistelmän proffalle ja katson mitä tapahtuu...

Torstaina lähdin kolmen muun finskin kanssa paikallisen Nasolinin ja parasetamolin voimin kelkkailemaan. Teki todella hyvää päästä ulos Wallbergin vuoristoilmaa hengittelemään sen verran kun tukkiutuneista hengityselimistä nyt tehoja lähti.

Tossa vaiheessa ylämäkeä alkoi jo vähän jännittää edessä oleva kelkkamäki.

Alkoi taas soida Sound of Musicin biisit päässä.

Vuokrattavina ei ollut muovisia pulkkia, Stigoja tai liukureita, vaan tällainen vanhan ajan kelkka. Hyvä että tajuttiin miten siinä pitää istua. Hidastin lähinnä upottamalla kantapäät lumeen ja ohjaaminen onnistui onneksi sen verran hyvin, etten lentänyt rotkoon. Mitään turva-aitojahan hieman jäisellä ja loskaisella radalla ei tietenkään ollut, jyrkkiä mäkiä, kurveja, kuoppia, pomppuja ja näköesteitä senkin edestä...

Pauliina laskemassa. Tuo mäki oli vielä ihan ok ja jotenkin pystyi ohjailemaankin. Ei ihme ettei pahemmin nähty lapsia radalla, mitä ensin ihmeteltiin, mutta tämä toden totta oli enemmän aikuisten juttu. Kaikilla pro-tyypeillä oli jokin jännä taktiikka, missä ne ohjaili kelkkaa yhdellä kädellä ja toisella nojasi taaksepäin. Joillain oli kypärätkin, ei mikään huono idea... Kuumottavinta oli radan reunassa sauvakävelevä pariskunta, mietin iät ja ajat miten ohittaa ne kunnes päätin niiden takia kävellä yhden osuuden ja pysyin juuri ja juuri pystyssä. Jossain vaiheessa päätin kuitenkin kelkkailla niiden ohi, lensin siitä tyylikkäästi kun tajusin olevani matkalla ojaan ja aiheutin niille päivän naurut. Olisi pitänyt törmätä niihin tahallaan ja tähdätä nilkkoihin...

Tässä istun pyörätuolissani... eikun siis Schlittenissäni (en oikeaoppisesti, en siis laskenut noin) vielä autuaan tietämättömänä radan vaarallisuudesta. Meidän piti siis alunperin mennä laskettelemaan, mutta päädyttiin halvempaan, lähempään ja ennen kokemattomaan vaihtoehtoon. Oli kuitenkin tosi hauskaa enkä ole pitkään aikaan nauranut niin paljon - tosin voi olla että se oli hysteeristä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa -naurua? 

Samana iltana kävin Sausalitoksessa kolmen vaihtarin läksäreissä. Paikka oli kiva, tosin meluinen ja häppäri mennyt jo ajat sitten. Hannele Lauri-/ puberteetista kärsivä 13-vuotias-poika -äänelläni en pystynyt juuri kommunikoimaan kenenkään kanssa ja tunnelma alkoi laskea viimeistään siinä vaiheessa, kun tarjoilija tiputti majoneesi- ja salsakastikekulhot selkääni. Pyysi sentään anteeksi, mutta olisi voinut vähintäänkin Long Island Ice Tean tästä hyvästä tarjota... No ei kai Saksassa nyt sentään. Olen todella huono hyvästeissä, enkä oikein mitään erityistä osannut lähteville vaihtareille sanoa; moikka ja nähdään joskus. En kai sitten tajua että ihmiset oikeasti lähtevät enkä välttämättä näe niitä enää, mutta ei siinä hetkellä muutakaan voi sanoa.

Eilen piti viettää rauhallinen päivä Hausarbeitin ja lähtövalmisteluiden parissa, mutta päädyinkin muuttamaan Pauliinaa Minnalle ja siinä vierähti mukavasti viisi tuntia. Voi sitä tavaran määrää, varsinkin kun ottaa huomioon että P on lähdössä Suomeen maanantaina lopullisesti. Matka taittui iloisesti kahdella ratikalla, ratikkoihin nousut ja niistä lähtemiset olivat aina erittäin jänniä ja kanssamatkustajat varmasti arvostivat. Onpahan taas jotain mitä kertoa lapsenlapsille. Bilettämäänkin piti lähteä, mutta muutto ja lenssu veivät voiton. Jäin sitten kotiin katsomaan Suomi-USA-peliä, jonka kämppikseni mulle läppäriltään ystävällisesti etsi vieläpä Yle TV 2: sen versiona Mertarannan selostuksilla kun Eurosport näytti vain jotain hiihtoa ja mulle meinasi tulla kummallinen ja entuudestaan tuntematon paniikki, että missaan lätkämatsin. Kolmas kerta elämässäni, kun katson lätkää vapaaehtoisesti ja kuinkas sitten kävikään... Vaihdoin kolmannessa erässä matsin töllöttämisen Martinan ja Eskon egotrippailuohjelmaan ja menin aikaisin nukkumaan. Onneksi en muuten tosiaan ikinä herännyt Ruotsi-matsin takia kuudelta...

Uusi päivä valkeni taas ekumeenisessa kollegiumissa.

 

Tosi kiva lenkkeilymaasto ja silleen.

Aumeister... Enää 500 metriä... Niin lähellä, mutta niin kaukana.

Jouduin sitten surkean urheilusuoritusyritykseni jälkeen vetämään tämmösiä naamariin: 

Fiilis oli välillä tällainen:

 

 Mun on muuten vielä pakko käydä tuossa kaupassa. Tai mikä paikka se lieneekään...

 

Mutta ei ole päivää, jota Pastabasta sekoilevine tarjoilijoineen, kaverit, loistava kukunjauhanta fb-chatissa, suklaa ja hyvä leffa ei pystyisi pelastamaan. Tällä kertaa kävin katsomassa Die Friseusen, joka oli yllättäen yksi parhaimmista saksalaisista leffoista mitä olen nähnyt - no okei, en ole nähnyt paljon saksalaisia leffoja, mutta tämä voitti Keinohrhasenin ja Zweiohrkükenin mennen tullen, ja niissä oli sentään Til Schweiger. Luulin että Friseuse sisältäisi lähinnä huonoa saksalaista (alapää)huumoria, mutta se olikin hyvin monipuolinen ja koskettava. Kunpa saisin tuon naisen energian, vahvuuden ja sitkeyden edes lainaan pariksi päiväksi. Eilen keskustelin muuten yhden saksalaisen tytön kanssa siitä, ovatko suomalaiset naiset emansipoituneempia kuin saksalaiset. Eilen olin vielä sitä mieltä, että saattavat ollakin, tuon leffan jälkeen en enää ole niin varma - mutta se tapahtuikin Berliinissä eikä täällä konservatiivisemmassa Münchenissä.

Totally random

Toi oli hyvä leffa ja parasta siinä...

...Topher Grace. Vei voiton jopa Bradley Cooperista.

Toi on liian hyvää.

 Tää on hyvä biisi.

Ai tylsääkö? On. Pitäiskö mennä nukkumaan? Pitäis.

Loppuviikon saldo

Kulttuuri: *****

Olen käynyt Regensburgin golfmuseossa ja kalastus-ja metsästys/kahen kilon siika -museossa, mutta perjantaina katsastin tähän asti parhaimman erikoismuseon, joka on suomalaiselle kulinaristille totaalinen must-see. Kyseessä oli siis perunamuseo. Kyllä, ei ole olemassa asiaa mitä ei voisi museoida. Opin muun muassa, että perunasta voi tehdä puuteria ja balsamia, että perunassa on vähemmän hiilihydraatteja kuin omenassa, ja kuolasin wasabi-sipsejä, jotka kuitenkin jäivät ostamatta. Mutta miksi museossa käytiin läpi kaikki muut perunalajit paitsi pommes noisettesit ja perunasalaatti?

Tässä kuvassa Kolumbus ottaa Aatamilta omenan... eikun siis inkalta perunan. Pieni askel ihmiselle, suuri askel eurooppalaiselle perunanmussuttajille.

Bongaa Rosamunda.

Olimme aivan liekeissä perunoista.

Perunapariskunta.

Äidin pikavisiitti vauhditti kulttuuripisteiden kerryttämistä. Pääsin vihdoin Nymphenburgin linnaan. En malta odottaa linnan puistoon ja nurtseille pääsyä kesällä!

 Bongaa Michelin-turre.

Tuossa huoneessa Neuschwansteinin satuprinssi Ludwig II syntyi.

Katsastin vihdoin myös Alte Pinakothekin, joka oli pieni pettymys. Musta ei tullut Rubens-fania, Rembrandtit oli kyllä hyviä.

Tuo täti lukee Newtonia, mikä oli audio guiden mielestä todella merkittävää ja modernia tuohon aikaan (1600-luvulla? 1700-luvulla?)

Nämä oli mun lemppareita.

 Kävin taas kansallisteatterissa, tällä kerralla yläorrella ja lavallekin oli vaihteeksi suorat ja esteettömät näkymät. Käytiin katsomassa venäläistä Tshaikovskin säveltämää Onegin-balettia. Yllätyin positiivisesti siitä, kuinka hyvin baletissa voi kertoa tarinoita musiikilla ja tanssilla ilman vuorosanoja. Tanssijat olivat todella ilmeikkäitä ja loistavia miimikkoja; vaikkeivät kasvojen ilmeet piippuhyllylle asti välittyneetkään, liikkeet ilmaisivat jo paljon. Ei ollut ollenkaan tylsää tai vaikeaa enkä nauranut kertaakaan sukkahousuille.

Biletys: **

 Lukukauden viimeinen Stammtisch oli loppuvaiheesta yllättävän hyvä, johtunee Sangriasta. Sain myös yllättäen yhden jenkkikämppikseni innostumaan Stammarista, yleensä se ei tietääkseni käy juuri missään, kuten eivät muutkaan kämppikseni - tai sitten niillä on aina jotkut salaiset kreisibailut jossain mistä en tiedä mitään. Muuten bilerintamalla on ollut aika hiljaista, perjantain kolmista bileistä menin valitsemaan väärät. Aina ei voi onnistua. Viime yönä tosin nukuin pitkästä aikaa melkein yhdeksän tuntia, jonka jälkeen olin aivan uudestisyntynyt. Pitäisiköhän pitkät yöunet ottaa tavaksi?

Rantakuntoon 2010-projekti: *

Keskiviikkona suunnitelmissa oli aerobic, mutta keskustan Hochschulsport oli yllättäen kiinni. Tulimme Pauliinan kanssa siihen tulokseen, että jos emme voi urheilla, syödään sitten herkkuja. Päädyimme kivaan vaaleanpunaiseen kahvilaan, jossa söin sitten myös Pauliinan kakkupalan, kun se ei tykännyt siitä. Ei näin. Torstaina sentään tapahtui jotain ryhdistäytymistä oudossa, mutta tehokkaassa fitnesstrainingissa, ja tänään lenkkeilin ihanassa keväisessä auringonpaisteessa. Kyllä tämä tästä taas iloksi muuttuu, mitä nyt vaan ajattelen sekä laihduttamista että syömistä melkein koko ajan ja olisi suuri kiusaus lähteä huoltsikalle suklaan perässä - mutta nyt täytyy keskittyä. Tässä maassa on kyllä todella vaikea laihduttaa. Miksi niin moni kiva juttu on joko lihottavaa, laitonta tai moraalisesti arveluttavaa?

Suomi-/suomalaisuus-osio: ****

Olen huolestuttavasti muuttumassa niin isänmaalliseksi, että harkitsen heräämistä huomenna klo 6.00 Suomi-Ruotsi -jääkiekko-ottelun takia, vaikken edes seuraa jääkiekkoa saati mitään urheilua enkä tiedä mitään siitä. Sisäinen patrioottini nosti päätään myös, kun menin taas ostamaan Gentlemen's Quarterlyn tämän kansikuvan vuoksi...

 Joo joo, en tykkää formuloista. Mutta toi Keken poika on ihan kiva.

Olen myös seurannut näitä kotimaisia laatuohjelmia:

Vitsi Martinan synnytysjakso oli jännä. Ja Matkaoppaat kuuluu sarjaamme loistavat myötähäpeän tuntemis-/vahingonilo -ohjelmat.

Äiti toi mulle Elovenan makupuuroja. <3 Huomenna menen Viktualienmarktin Suomi-kauppaan (kyllä, täällä on sellainenkin ja sieltä saa muun muassa Panttereita ja Fizziä) etsimään yhdelle ranskalaiselle Marimekko-fanille synttärilahjaa.

Hausarbeit: *

Aika hiljaista on. Essee etenee hitaasti mutta... hitaasti. Ei enää ikinä Hauptseminareja meikäläiselle, mitä oikein ajattelin?

Karnevaalikiintiö ja sen täyttyminen

No huh huh, olipahan taas tapahtumarikas viikonloppu: Wienistä saapuneen vieraani viihdyttämistä, nähtävyyksiä, Faschingia ja supisuomalaista laskiaista.

 Rathausiakin oli vähän koristeltu Faschingin kunniaksi.

Osallistuttiin (teoriassa) ilmaiseen kaupunkikierrokseen (käytännössä: olen köyhä amerikkalainen opiskelija, antakaa mulle tippiä) on foot ja opin taas uusia asioita Münchenistä, muun muassa mitä Marian pylväs symboloi, mikä olikaan koko tarina Glockenspielin takana, miten Hofbräuhausissa käytiin vessassa joskus 1800-luvulla ja mitä ne Feldherrnhallen leijonat symboloikaan.

 Paholaisen jalanjälki Frauenkirchessa.

 Joku niistä Ludwigeista kurkkii Residenzin ikkunasta, enpä oo tuotakaan ennen huomannut. Ludwig oli muuten juuri se heebo, joka antoi vaimolleen häälahjaksi niityn, joka on siis Oktoberfestin alue Theresienwiese ja piti siellä juhlat joista kehittyi vuosien saatossa Oktoberfest. Ludwig teetti kuulemma myös Nymphenburgin linnaan taulukokoelman kolmestakymmenestä rakastajattarestaan, joten eipä Lude kuitenkaan ihan niin suuri romantikko ollut Theresienwiese -lahjasta huolimatta...

Perjantaina oli ensin Abschiedsessen kohta lopullisesti kotiin lähteville vaihtareille. Vihaan hyvästejä, ja kohta niitä pitää jättää yhä enemmän. Onneksi moni muukin pidensi vaihtoaan kuin allekirjoittanut.

Abschiedsessenistä lähdettiin mihinkäs muualle kuin taas Olydiscoon ja Fasching-bileisiin. Tällä kerralla paikalla oli muitakin kuin Erasmuksia ja kaksi livebändiäkin. Loistoilta!

 Pakollinen vessakuva Sannan kanssa.

 Sekä perjantain ja lauantain asuna toimi yhdeksän euron puuhka ja neljän euron Kanye-lasit. Löydettiin muuten Pauliinan kanssa Olydiscon viereisestä Bierstubesta paras juliste ikinä.

 Pakollinen kahen kilon siika -kuva, ihan niinkuin näitä ei olisi jo tarpeeksi.

Vihdoinkin kalastus -ja metsästysmuseossa! Ehkä paras museo Regensburgin golfmuseon jälkeen.

 Siikahan se siellä!

Museossa oli myös omituisia täytettyjä eläimiä, joissa oli kahta tai useampaa elukkaa liimattu yhteen. Tämä on ilmeisesti joku baijerilainen perversio, jota emme vaan ymmärtäneet.

 Fasching, was anderes?

Oon niin ylpeä itsestäni että selvisin sunnuntaina tuonne. Museon sisältö oli liian teknistä, insinöörimäistä ja perusteellista meikäläisen älykkyysosamäärälle, mutta onpa nyt sekin tsekattu, ennätyksellisesti kolmessa tunnissa vaikka olisi siellä kaksi viikkoakin saanut kulumaan. Museon nimi hämäsi ensin, mutta toisaalta se kävi järkeen - mikä voisikaan olla saksalaisempaa kuin tekniikka ja teollisuus?

Deutsches Museumin ehdoton kliimaksi vene-ja laivaosastolla. Tuli yllättäen risteilykuume, tai sitten vain "Tahtoisin gini tonicin" alkoi soimaan päässä...

 Museossa näki moottoreiden lisäksi muun muassa myös nättejä leijoja, vanhoja soittimia ja lempikaupunkini maisemia.

 Sunnuntaina saatiin kuin saatiinkin laskiaispullia! Mä kustansin, enimmäkseen Sanna leipoi, myös ranskikset ja italiaanot tykkäs. Tänään oli muuten vähän ikävä Ullikselle.

Eilen valitsin kesälukukauden kurssit ja tehtiin vihdoinkin eka (ja vika) radiojuttu Sasha Baron Cohenista ja kaksi kuukautta vanhasta Bruno-skandaalista. Kaksi kuukautta meni että päästiin studioon lukemaan yksi vaivainen uutinen, missä meni ehkä 20 minuuttia. Oli vähän kuumottavaa ja häpesin taas saksan ääntämistäni eikä mun lukemisessa ollut mitään dynamiikkaa tai rytmiä. Mutta nyt se on tehty!

Tänään meinasi jo burn-out tulla jatkuvan edes takaisin juoksemisen ja univelkojen kanssa, joten oli siis koti-illan paikka ja sain taas muutaman asian vedettyä yli things to do -listalta, mukaanlukien Helsinki-München-lentoliput ja Rock im Park-lipun. Marienplatzilla oli todelliset vappumeiningit viimeisen Fasching-päivän takia ja menoa tuli ihmeteltyä jonkin aikaa. Näin jopa Lou "Mambo nro 5" Began "livenä", huh huh. Oli siis pyhäpäivä ja ihmisillä vapaata töistä, meininki täyttä vappua. Olen nyt saanut schlager-, drag queen- ja yleisen kreisisti käyttäytyvät aikuiset ihmiset -kiintiöni täyteen. Suomessa meno olisi mennyt örvellykseksi eikä kukaan olisi tanssinut teknohumpan tahtiin torilla kuin todella kaatokännissä, täällä kaikki juhlivat iloisesti ja vain pienessä hiprakassa - mutta oli se silti suomalaisesta näkökulmasta jo hieman vaivaannuttavaa ja noloa. Tai sitten kyllästymiseni johtui vaan niistä univeloista.